Uusi albumi tekee heti selväksi, että bändi on nyt entistäkin parempi.

Elli Haloon johtama suomalaisen nykyrockin kärkiryhmä on kasvanut lähelle täyttä mittaansa, ja muu maa on huomannut sen. Helsingin kauppakeskus Forumin kulmalla komeilee valtava mainoslakana, aikakauslehtien kansijutuissa ryhmää hehkutellaan PMMP:n manttelinperijäksi, heitä on kutsuttu Suomen suurimmaksi bändiksi, ja nyt Haloo Helsinki! on noussut jopa kansainvälisen Spotify-soittolistan sadan kuunnelluimman levyn joukkoon.

Uutta Kiitos ei ole kirosana -levyä kuunnellessa käy heti kättelyssä selväksi, että bändi kuulostaa yhä ammattimaisemmalta. Kappalerakenteissa on imua ja napakkuutta, soitossa tiettyä paloa. Raikkaan ja aina niin hemaisevan Ellin tulkinnasta tihkuu yhä se kulmikas nuori sydänveri, joka erottaa hänet muista kotimaisista laulajista.

Villin ja vapaan sekoilu-roadtrip-henkisyyden ohella nyt puhutaan myös huolestuttavasta maailmantilasta ja kipeistä menetyksistä. Sanoituksissa henkilökohtainen taso toimii yhteiskunnallista sujuvammin, ja pientä viilattavaakin ajatusten asettelussa olisi. Mutta jahka kieli tästä vielä kypsyy, bändin konsepti alkaa lähennellä täydellistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Haloo Helsinki!: Kiitos ei ole kirosana

(Ratas)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

★★★★

Lue kaikki Me Naisten levyarviot täältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla