Anna Puun kakkosalbumi vastaa odotuksiin.

Anna Puun taustavoimista olisi moni artisti kateellinen: biisintekijöinä Lasse Kurki ja Egotripin Knipi, pääsanoittajana Mariska, tuottajina Kurki ja Jenni Vartiaisen takapiru Jukka Immonen. Ei näillä korteilla voi epäonnistua. Debyytti Anna Puu olikin Emma-imuri ja viime vuoden toiseksi myydyin kotimainen levy. 

Ajattoman kaunis kakkosalbumi ei enää luo yllättävää vau-efektiä, mutta se vastaa odotuksiin. Anna Puustjärven tulkinta tuo taitavien biisintekijöiden sävellyksiin naisellista raikkautta, eikä sekään haittaa, että Egotrippi paistaa läpi monissa sävelkuluissa. Tämä tiimi toimii, ja Annasta on kasvanut sen keskiössä artisti, joka todella tarttuu teksteihin ja heittäytyy entistä vahvemmin melodioihin. Ehkäpä lyriikat tavoittivat hänen maailmansa tällä kierroksella paremmin. Anna osallistui itse kolmen kappaleen sanoitustyöhön.

Levyn julkaisuajankohta on täydellinen, sillä Saharan paikoin vanhahtavat soundit sopivat kesän kiireettömyyteen hienosti. Hiekkatiet pöllyävät mielikuvissa, kun Anna lauleskelee pikkupitäjästä, jossa eivät nopeimmat junat enää pysähtele. Ihanaa.

Anna PuuSahara

Sony Music

Tähdet: * * * *

Me Naisten elokuvakriitikko Martta Kaukonen ei muista, milloin hän olisi ollut yhtä vaikuttunut mistään elokuvasta. Loving Vincent on mestariteos!

Oletko nähnyt jo riittävän monta omahyväistä pönötyselämäkertaa klassikkotaiteilijoista? Nyt on tarjolla jotakin aivan uutta. Dorota Kobielan ja Hugh Welchmanin ohjaama puolalainen Vincent van Gogh -elämäkerta Loving Vincent on ensimmäinen täysin käsinmaalattu kokopitkä elokuva.

Leffa on koostettu yli 65 000 öljyvärimaalauksesta, jotka ovat saaneet inspiraationsa alankomaalaisen taidemaalarin töistä. Vincent van Goghin mestariteoksista lähes 130, kuten Tähtikirkas yö, herää eloon, sillä animaatio sijoittuu niiden maisemiin. Myös elokuvan henkilöt ovat tuttuja taiteilijan maalauksista.

Hahmot on toteutettu rotoskooppaamalla eli maalaamalla ne oikeiden näyttelijöiden (mukana muiden muassa Saoirse Ronan) päälle. Käsikirjoituksen pohjana puolestaan on käytetty van Goghin kirjeitä.

Tekikö Vincent itsemurhan, niin kuin kuolintodistuksessa todetaan, vai oliko kuolinsyy sittenkin murha?

Juonikaan ei noudattele taiteilijaelämäkertojen tuhanteen kertaan veivattua kaavaa. Sen sijaan kyseessä on Agatha Christien klassiset dekkarit mieleen tuova salapoliisitarina. Postimestarin poika Armand Roulin yrittää selvittää, mihin taiteilija kuoli. Tekikö mielenterveysongelmista kärsivä Vincent itsemurhan, niin kuin kuolintodistuksessa todetaan, vai oliko kuolinsyy sittenkin murha?

En muista, milloin olisin viimeksi ollut näin vaikuttunut mistään elokuvasta. Aivan kuin koko elokuvataide olisi myllätty kertarysäyksellä aivan uuteen uskoon.

Sana ”mestariteos” ei tunnu tässä yhteydessä lainkaan liioitellulta. Yli 150 taiteilijan maalaama animaatio häkellyttää. Voi vain kuvitella, millaista työtä jokaista yksityiskohtaa myöten viimeistelty jälki on heiltä vaatinut. Aikaa se vei lähes seitsemän vuotta. 

Loving Vincent  *****

 

Saiko Neumann sydämesi pamppailemaan? Hoilotitko kovaan ääneen Eppujen suurimpia hittejä?

 

 

Tässä musavisassa selviää kuka muistaa –  ja kuuli –  suurimpien Suomi-hittien sanat oikein.

Lisää biisien lyriikoita ja rokkitarinoita voi lukea tänä syksynä ilmestyneistä kirjoista:

Eppu Normaali: Kaikki sanat (Siltala), Salla Nazarenko: Neumann –  Dingo-kipparin käsikirja (Into), Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo ja Dave Lindholm: Sanat (Johnny Kniga)