Kauhujännärissä vanhemmuus muuttuu painajaiseksi.

Geeniteknologialla on peloteltu jo vuosikausia. Niin tekee myös Splice, mutta sen todellinen pelote löytyy paljon lähempää – ydinperheestä.

Clive (Adrien Brody) ja Elsa (Sarah Polley) ovat tiedemaailman vastine rokkitähdille. Geeni­teknologiaan erikoistunut pariskunta ottaa askeleen arveluttavaan suuntaan, kun he yhdistävät ihmisen perimään erilaisten eläinten dna:ta, mistä syntyy pieni mutta eloisa liha­möykky. Pikkuhiljaa möykystä kasvaa naisolio (Delphine Chanéac), johon tieteilijät suhtautuvat kuin vanhemmat.
Ohjaaja Vincenzo Natali (Cube – kuutio) on istuttanut kauhujännäriinsä kutkuttavan babyblues-kuvion. Vanhemmuus – tässä tapauksessa tieteen riemuvoitto – ei olekaan yhtä juhlaa. Unelmasta tulee painajainen.

Elokuvavaikutteet liikkuvat Lynchistä Cronenbergiin ja Kärpäsestä Rosemaryn painajaiseen. Harmi, että loppua kohti leffa liukuu lähemmäksi nykykauhua, jossa tarinan nyanssit korvataan säikyttelyllä. Suurimman osan ajasta elokuva kuitenkin tunnustaa, että kaikkein pelottavinta on ihmisessä piilevä hirviömäisyys ja hirviöiden inhimillisyys.

Splice
Ohjaaja: Vincenzo Natali. Ensi-ilta 30.7.
Tähdet: ****

Maria Theresia von Paradisin näköä yritettiin palauttaa muun muassa saksalaisen Franz Mesmerin poppaskonsteilla.

Itävaltalaisen hallintoneuvoksen tytär Maria Theresia von Paradis (1759–1824) menetti näkönsä leikki-ikäisenä. Hänen aristokraattiset vanhempansa turvautuivat milloin minkäkin puoskarin apuun, jotta heidän tyttärensä saisi näkökykynsä takaisin.

Yksi von Paradisia hoitaneista ”asiantuntijoista” oli saksalainen Franz Mesmer. Tohtori oli kehittänyt oman poppaskonstinsa mesmerismin. Hoidon ideana oli ohjailla fluidiumia – Mesmerin ”löytämää” eteeristä ainetta – ihmisen elimistössä. Hoito saavutti niin suuren suosion, että suomen kielessäkin on sana ”mesmeroida”.

Itävaltalainen Barbara Albert on ohjannut näistä tosielämän tapahtumista mielikuvitusta kutittelevan draaman. Valitettavasti elokuva keskittyy vain von Paradisin ja Mesmerin potilassuhteeseen eikä kerro Maria Theresian myöhemmistä vaiheista. Hän loi uran pianistina ja säveltäjänä sekä inspiroi Mozartia säveltämään yhden pianokonsertoistaan.

Elokuva on puvustettu ja lavastettu huolellisesti jokaista yksityiskohtaa myöten. Rokokooajan puvut ja huonekalut saavat huokailemaan ihastuksesta. Nimiroolissa nähtävä Maria Dragus näyttelee niin vakuuttavasti, että luulin hänen olevan oikeastikin sokea. Devid Striesow sen sijaan ei vakuuttanut Mesmerinä. Velho onnistui lumoamaan potilaansa varmasti ennen kaikkea karismallaan. Striesowilta sen sijaan moinen henkinen säteily puuttuu.

Madamoiselle Paradis ***

 

Emily Blunt tähdittää tyylikästä Hiljainen paikka -kauhuelokuvaa.

Tulevaisuudessa hirviöt ovat pyyhkäisseet ihmiskunnan lähes sukupuuttoon. Ne saalistavat ihmisiä supertarkan kuulonsa avulla. Ainut keino pysyä hengissä on pysytellä hipihiljaa. Amerikkalainen Abbottin perhe on onnistunut selviytymään syrjäisellä maatilalla.

Perheen vanhemmat Evelyn (Emily Blunt) ja Lee (John Krasinski) ovat opettaneet kolme lastaan pitämään tunteensa kurissa ja ilmaisemaan äärimmäisiäkin tunteitaan äänettömästi. Perhe kommunikoi viittomakielellä. Vaikeuksia on kuitenkin luvassa: Evelyn on raskaana.

Näyttelijä John Krasinski muistetaan kenties parhaiten tv-sarja Konttorin jenkkiversiosta, jossa hän näytteli Jim Halpertia. Hänen ohjaamansa vähäeleisen tyylikäs kauhuelokuva Hiljainen paikka saa toivomaan, että näyttelijä keskittyisi jatkossakin ohjaamiseen.

Hiljaisessa paikassa on vahva äänimaailma, jolla pelataan nerokkaasti. Välillä tapahtumia seurataan Abbottien kuuron teini-ikäisen tyttären Reganin (oikeastikin kuuro Millicent Simmonds) korvin, jolloin on hiljaista kuin ärsyketyhjiössä. Välillä korviin pärähtää lelulentokoneen elektroninen ääni. Kontrasti on pudottaa katsojan penkiltä.

Yksi elokuvan karmeimmista kohtauksista on Evelynin vauvan syntymä. Miten synnyttää päästämättä parahdustakaan? Kohtaus on raastava varsinkin naiskatsojalle, ja osuu ainakin synnytyspelosta kärsivän hermoon. Elokuvan asetelma muistuttanee monia menneinä vuosikymmeninä synnyttäneitä myös siitä, kun jotkut kätilöt vaativat naisia käyttämään energiansa kivusta huutamisen sijaan ponnistamiseen. 

Ohjaaja onnistuu repimään varsin arkisesta tilanteesta piinaavaa jännitystä.

Kauhuelokuvan lajityypin maskuliinisuudesta kertoo jotakin se, ettei niissä ole juuri hyödynnetty synnytystä, vaikka se on monelle jopa traumaattinen kokemus.

Krasinskin toinen oivallus on tuoda kuvioon vastasyntynyt vauva. Mikä auttaisi piltin itkuun? Tätä kysymystähän jokaiset synnytyslaitokselta juuri palanneet vanhemmat yön pikkutunteina miettivät. Ohjaaja onnistuu repimään tästä varsin arkisesta tilanteesta piinaavaa jännitystä.

Elokuvissa ei ole kovin usein vammaisia henkilöhahmoja. Krasinskia on syytä kiittää siitäkin, että hän kuvaa Reganin kuuroutta tämän näkökulmasta. Kaiken lisäksi Reganin vamma osoittautuu elokuvan lopussa vahvuudeksi.

Hiljainen paikka ****