Jos Miki Liukkosen, Hanya Yanagiharan, Margaret Arwoodin, Zadie Smithin ja muiden kirjat jäivät talvella lukematta, niin lomalla onneksi ehtii. Kuva: Shutterstock
Jos Miki Liukkosen, Hanya Yanagiharan, Margaret Arwoodin, Zadie Smithin ja muiden kirjat jäivät talvella lukematta, niin lomalla onneksi ehtii. Kuva: Shutterstock

Etkö ehtinyt talvella lukea oikein mitään? Ota vahinko takaisin näillä huippuromaaneilla.

Ei hätää, lomalla on viimein aikaa  ottaa haltuun vuoden puhutuimmat romaanit.

Tässä Me Naisten lista  parhaimmista lomakirjoista.

1. Hanya Yanagiharan  Pieni elämä oli tämän kevään kirjallinen tapaus, romaani, jota ei voi kuivin silmin lukea.

Jättiläismäinen lukuromaani kertoo neljän ystävän elämänmittaisen tarinan, jota varjostaa yhden päähenkilön järkyttävän surullinen menneisyys.

Keväällä Suomessa vieraillut kirjailija kertoi halunneensa kuvata, mistä kaikesta seksuaalisen hyväksikäytön uhri jää myöhemmin elämässään ilman traumansa takia. Romaanin on ylistys ystävyydelle, vaikka Yanagihara uskookin, etteivät ystävyys ja rakkauskaan voi pelastaa rikkinäistä ihmistä.

2. Miki Liukkosen O:sta (ei O-kirjain, mutta ehkä ympyrä tai ääretön) puhuvat kaikki, mutta kuka on sen ehtinyt lukea?

858-sivuinen romaani vaatii kieltämättä istuma- ja hauislihaksia eikä sovi perinteisen juonivetoisen romaanin ystävälle, mutta teos kuulemma palkitsee lukijansa. Kustantajan ja kirjailijan mukaan kirja on vaatimattomasti tutkielma nykyajasta. Kirjan mahtipontisuutta kuvaa hyvin se, että kirjailija on antanut sille nimen, jota ei voi lausua.   

Miki Liukkonen halusi kirjoittaa klassikon ja ylistävistä kritiikeistä päätellen onnistui siinä. Romaani O on kevään kohistuimpia kotimaisia romaaneja. Kuva: Milka Alanen
Miki Liukkonen halusi kirjoittaa klassikon ja ylistävistä kritiikeistä päätellen onnistui siinä. Romaani O on kevään kohistuimpia kotimaisia romaaneja. Kuva: Milka Alanen

3. Oletko miettinyt, miltä tv-meteorologeista on tänä keväänä tuntunut, kun ilta illan jälkeen on pitänyt ennustaa kylmää ja pilata kesää odottavien katsojien fiilikset?

Kirjailija Tiina Laitila Kälvemark on, ja melkein pelottavalla tavalla tässä ajassa kiinni onkin hänen hieno episodiromaaninsa Seitsemäs kevät. Sen muita päähenkilöitä ovat muun muassa kohdun Intiasta vuokrannut perheenäiti ja luksusasuntoja kauppaava kovapintainen bisnesnainen.

Paitsi ilmastonmuutosta, Seitsemäs kevät pohtii somemaailmaa ja globalisaatiota. Isoista teemoista huolimatta romaani on lämmin ja viisas. Halutessaan lukija löytää siitä vinoa huumoria.

4. Moni on koukuttunut tänä keväänä HBO:n hurjaan Handmaid´s Tale -sarjaan.

Kannattaa lukea myös Margaret Atwoodin kulttikirja Orjattaresi, johon tuore sarja perustuu. Naisen alistettua asemaa fundamentalistisessa kristityssä yhteiskunnassa tarkasteleva dystopia ilmestyi jo vuonna 1985, muttei ole menettänyt mitään ajankohtaisuudestaan.

 

Lyhyesti ja kirkkaasti

5. Miranda Julyn Uimakoulu -kokoelmaa älykkäämpiä, hauskempia ja yllättävimpiä novelleja voi yrittää etsiä, mutta tuskin löytää.

Uimakoulussa lukijan eteen marssitetaan joukko piristävän hulluja luusereita ja friikkejä, joiden ajatuksenjuoksuun ei voi olla ihastumatta.

Myös ohjaajan ja näyttelijän töitä tehnyt July kuvaa henkilöitään niin tarkasti ja lämpimästi, ettei hänen lahjakkuuttaan voi kuin hämmästellä.

6. Nobelilla palkitun Alice Munron neljäs, aiemmin suomentamaton novellikokoelma Jupiterin kuut on taattua Munroa.

Eleettömällä mutta elämänmakuisella tyylillään Munro kuvaa tavallisia ihmisiä, usein naisia, elämänsä taitekohdissa. He joko muistelevat mennyttä onnea tai etsivät rakkautta ja ovat valmiita tekemään aika paljon – ja joskus surkuhupaisiakin asioita – sen eteen.

Pirkko Saisio kertoo ihastuttavassa kirjassaan, millaisia keskustelua hän käy tyttärenpoikansa kanssa. Isoäidiksi tultuaan Saisio päätti, ettei häntä kutsuttaisi mummiksi tai mummuksi, vaan nonnaksi. Kuva: Markus Jokela/HS
Pirkko Saisio kertoo ihastuttavassa kirjassaan, millaisia keskustelua hän käy tyttärenpoikansa kanssa. Isoäidiksi tultuaan Saisio päätti, ettei häntä kutsuttaisi mummiksi tai mummuksi, vaan nonnaksi. Kuva: Markus Jokela/HS

7. Millaista on tulla ensimäistä kertaa isoäidiksi, tai nonnaksi, kuten Saisio haluaa itseään kutsuttavan? Millaisia keskustelua nonna ja lapsenlapsi keskenään käyvät?

Pirkko Saision sydämellinen ja salaviisas kirja Spuuki Spaidermän ja raju nonna on pieni helmi, joka voi aiheuttaa lukijassa myös kateutta: niin mielettömän omistautunut isoäiti Saisio tyttärenpojalleen on!

Hullunkuriset perheet

8. Essi Kummun romaanissa Hyvästi pojat naiskirjailija rakastuu palavasti naimisissa olevaan naiseen. Hän haluaa merkitä tämän maailmaansa mullistavan tapahtuman ja kirjoittaa siksi jäähyväiset kaikille elämänsä pojille.

Raikas, viisas ja knausgårdmaisen rehellinen romaani kuvaa paitsi rakkaussuhteita myös sitä, millaista on olla teinin yksinhuoltajaäiti.

”Haluan kuvata sitä avuttomuutta ja raivoakin, jota aikuinen voi tuntea murrosikäisen käsittämättömän voiman edessä”, Essi Kummu kertoi Me Naisten haastattelussa keväällä.

Kirjailija Essi Kummu rakastui nelikymppisenä naiseen ja kirjoitti romaanin, jossa jättää hyvästit kaikille elämänsä miehille. Kuva: Teija Soini
Kirjailija Essi Kummu rakastui nelikymppisenä naiseen ja kirjoitti romaanin, jossa jättää hyvästit kaikille elämänsä miehille. Kuva: Teija Soini

 

9. Linn Ullmannin Rauhattomat on luokiteltu romaaniksi, mutta totta kai sitä lukee avainromaanina elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin ja näyttelijä Liv Ullmannin tyttären elämästä.

Romaanin nykyajassa tytär haastattelee kuuluisaa, mutta jo vanhaa isäänsä, jonka ajatukset harhailevat päämäärättömästi.

Koskettavimmissa kohtauksissa maailmalla liihotteleva elokuvatähtiäiti ei muista soittaa häntä kaipaavalle pienelle tyttärelleen sovittuna aikana eikä edes halua asua tämän kanssa yhdessä Amerikassa.  

10. Monelle Taisteluni-sarjan fanille Karl Ove Knausgårdin vuodenaikasarjan avausosat Syksy ja Talvi olivat karvas pettymys.

Keväässä ja Kesässä kirjailija onneksi palaa siihen, minkä parhaiten taitaa: laveaan, yksityiskohtia pursuavaan, kuvailevaan ja rehellisen omaelämäkerralliseen proosaan. Kevään surumielisin ja syvin juonne syntyy kirjoituksista, joissa isä kuvaa lapselleen tämän äidin masennusta ja sairaalajaksoja.  

Karl Ove Knausgård kirjoitti vuodenaikasarjan neljännelle lapselleen, joka ensimmäistä osaa tehdessä ei ollut vielä syntynyt. Kuva: Kristian Riddel-Nielsen/LIKE
Karl Ove Knausgård kirjoitti vuodenaikasarjan neljännelle lapselleen, joka ensimmäistä osaa tehdessä ei ollut vielä syntynyt. Kuva: Kristian Riddel-Nielsen/LIKE

11. Zadie Smith teki sen taas. Kirjoitti viisaan ja vetävän romaanin monikulttuurisesta Lontoosta, popkulttuurista ja afrikkalaisista juurista. Ennen kaikkea Swing Time on kuitenkin hätkähdyttävän tarkka kahden tytön ystävyyden kuvaus, joka palauttaa lukijan mieleen kaikki ne hylkäämisen, epävarmuuden, kateuden ja rakkauden tunteet, joita nuorena tunsi ystäviään kohtaan.  

Vetävää proosaa

12. Miksi kuusikymppinen juristimies menee sekaisin lukiessaan lehdestä vanhan ystävänsä Pablon kuolemasta?

Pirkko Saision kertojanlahjoista kertoo paljon se, että vaikka päähenkilö on itseään täynnä ja oikeastaan alusta asti vastenmielinen tyyppi, mysteerillä käynnistynyt romaani Mies, ja hänen asiansa pitää lukijan otteessaan ensimmäiseltä sivulta lähtien.

Saisio on niin mestarillinen kuvaillessaan päähenkilönsä pieniäkin ajatuksenjuoksuja ja assosiaatioita, että kirjan hykerryttävää ja tiivistä monologia tekee mieli lukea ääneen.

Maylis de Kerangalin romaani on voittanut Ranskassa lukuisia palkintoja, eikä ihme. Sitä ei voi laskea käsistään, kun sen on aloittanut. Kuva: Catherine Helie/ editions Gallimard
Maylis de Kerangalin romaani on voittanut Ranskassa lukuisia palkintoja, eikä ihme. Sitä ei voi laskea käsistään, kun sen on aloittanut. Kuva: Catherine Helie/ editions Gallimard

13. Maylis de Kerangalin Haudataan kuolleet paikkaillaan elävät on trillerimäisesti etenevä tarina sydämen matkasta aivokuolleen surffaripojan rinnasta uuteen kehoon – eikä sitä voi jättää kesken.

Romaani on voittanut Ranskassa läjän palkintoja, mikä ei ole ihme, sillä vain harvoin nykykirjallisuudessa kohtaa samanlaista elämän, kuoleman, lopullisuuden ja ihmisyyden pohdintaa. 

Tasokkaampaa kieltä

Kukapa haluaisi tuhlata kesäänsä huonoihin kirjoihin? Tässä ovat vuoden parhaat lomaromaanit

Luen parhaillaan Orjatarta ja suosittelen kaikkia lukemaan sen alkukielellä koska kirjan suomennos on kammottavan huono!!! Niin huono että se häiritsee lukemista ja usein pitää yrittää ajatella englanniksi että ymmärtäisi mitä yritetään sanoa koska suomeksi lauseet ovat käsittämättömiä. Nakkenakuttajakieltä. Paha.
Lue kommentti

Kannattiko Tuntematon sotilas filmatisoida vielä kolmannen kerran, pohtii Me Naisten elokuvakriitikko Martta Kaukonen.

”Aloin nauraa ja mietin, että ette ole tosissanne. Niitä on jo kaksi ihan samanlaista ja nyt sitten kolmas samanlainen elokuva”. Näin ohjaaja Wille Hyvönen reagoi Nyt-liitteen mukaan kuultuaan, että Aku Louhimies aikoi uudelleenfilmatisoida Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestyneen romaanin Tuntematon sotilas.

Oma reaktioni oli samanlainen. Pitääkö klassikko todella uusia 30 vuoden välein? Edvin Lainehan filmatisoi sen tuoreeltaan vuonna 1955 ja Rauni Mollberg jo unohduksiin painuneen versionsa vuonna 1985. Eikö maassamme ole muka kirjoitettu mitään muuta, joka kiteyttäisi yhtä hyvin Suomi 100 -juhlavuoden tunnelmat?

Louhimies  antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Louhimiehen tehtävä ei ollut helppo. Toisaalta hän ei voinut tehdä elokuvaa, joka noudattelisi Laineen kaavaa aivan yksi yhteen. Toisaalta taas alkuperäisestä ei voinut poiketa liian railakkaasti, sillä siitähän pyhää kansallisaarrettamme palvovat konservatiivit vasta riemastuisivatkin. Lopputulos onkin tasapainoilua näiden kahden vaihtoehdon välillä.

Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Suurin ero Laineen versioon on elokuvan naiskuva. Laineen työssä naiset ovat pelkkiä statisteja. Hyveellisiä lottia, joiden silmien loistoa sotilaat ihailevat, tai petroskoilaisia viihdyttäjiä, jotka tanssivat sankareillemme. Ja kotikylässä odottavia tyttöjä, jotka ”eivät anna”, ellei heille muista kirjoittaa rintamalta. Louhimies sen sijaan antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Elokuvassa jopa viitataan ohimennen naisten sodassa kokemaan seksuaaliseen väkivaltaan, vieläpä suomalaisten sotilaiden kynsissä. Vähäiseksi naisten rooli silti edelleen jää. He pikemminkin vain odottavat puolisojaan, poikiaan ja isiään kotiin. Naisten ponnistelujaan kotirintamalla ei nähdä. Onneksi naisten ääntä kaipaaville on ilmestynyt Linnan romaanista uusi tulkinta. WSOY:n kustantamassa Toinen tuntematon -kirjassa 22 kirjailijaa kuvaa yhtä monen alkuperäisteoksessa sivustakatsojaksi jääneen naisen elämää.

Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Entä sitten Antti Rokan puolisoa Lyytiä näyttelevän Paula Vesalan kohuttu ”rohkea” saunakohtaus? Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Tuntematon sotilas ***

ENSI-ILTA 27.10.

Vierailija

Me Naiset katsoi uuden Tuntemattoman: Mitä ihmeellistä on Paula Vesalan kohutussa saunakohtauksessa?

Jokainen voi miettiä miltä tuntuisi olla sodassa jossa kuolema on kokoajan läsnä ja mietit milloin on oma vuoro. Vaihtoehtoina tapa tai tule tapetuksi. Mieti myös mitä olisit valmis tekemään itsesi ja läheistesi puolesta, jäätkö /ttekö tapettavaksi/viksi vai puolustaudutko . NÖYRÄ KIITOS kaikille sotiemme veteraaneille !
Lue kommentti

Michael Fassbender heittäytyy renttukyttä Harry Holen rooliin Jo Nesbøn jännäriin perustuvassa Lumiukossa.

Pohjoismaiset rikoskirjailijat pääsivät ratsastamaan nordic noir -buumilla viimeistään, kun Stieg Larssonin Millennium-trilogian ensimmäisestä osasta Miehet jotka vihaavat naisia väännettiin jenkkifilmatisointi vuonna 2011. Oli vain ajan kysymys, milloin Hollywoodissa tartuttaisiin Larssonin norjalaisen kilpailijan Jo Nesbøn hittiromaaneihin. Kirjailija on kirjoittanut renttupoliisi Harry Holen seikkailuista jo 20 vuotta. Kirjoja ei alettu filmatisoida aikajärjestyksessä, vaan ensimmäisenä valkokankaalla nähdään vuonna 2007 julkaistu Lumiukko.

Alkoholisoituneena Holena nähdään Michael Fassbender, joka on roolissa kotonaan. Harry Hole tutkii kadonneiden naisten tapausta. Rikoksia yhdistää vain se, että ne on tehty ensilumen sataessa ja rikospaikalta paikalta löytyy aina irvokkaan näköinen lumiukko. Työparikseen Hole saa uuden tulokkaan Katrine Brattin (Rebecca Ferguson).

Elokuvan on ohjannut Tomas Alfredson, jonka nimi on laadun tae. Leffan visuaalinen ilme on yhtä tyylikäs kuin ohjaajan läpimurtotyössä Ystävät hämärän jälkeen. Elokuva on kuvattu Norjassa, jonka vuoristomaisemista ohjaaja ottaa kaiken irti. Alfredson hallitsee intensiivisen tunnelman luomisen. Elokuvaan jää koukkuun ensi minuuteista lähtien. Väkivaltaa on paljon ja se näytetään hyvin yksityiskohtaisesti. Paloiteltujen ruumiiden esittäminen jos ei nyt kauniissa, niin ainakin tyylikkäissä asetelmissa, on hieman kyseenalainen tyylikeino.

Lumiukko

 ***