Kovasikajuttu kertoo bändistä, jolle on lupa nauraa.

"Me ollaan yks Suomen parhaimpii ja tullaan aina oleen."

Ja se on totuus. Pertti Kurikan Nimipäivät on punkyhtye, joka pursuaa asennetta ja huumorintajua. Se ei kumartele ketään, vaan tekee musiikkia omilla ehdoillaan, omilla vahvuuksillaan. Ennakkoluulot lentävät romukoppaan viimeistään, kun bändin neljä kehitysvammaista jäsentä astuvat lavalle ja vetävät hurjan keikan. Laulaja Kari Aalto karjuu mikrofoniin yhteiskunnallisista epäkohdista ja välispiikit vilisevät kirosanoja. Yleisö on täysillä mukana.

Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin dokumenttielokuva on kevään piristävin tulokas. Se kuvaa bändiä kunnioittavasti ilman valistuksen makua. Karia, rumpali Toni Välitaloa, basisti Sami Hellettä ja kitaristi Pertti Kurikkaa saa tuijottaa ja heille on lupa nauraa. Paras huumori syntyy miesten levottomista mutta naulan kantaan iskevistä jutuista sekä suurten persoonien yhteentörmäyksistä. Kun bändikaveri ei ilmesty synttäreille, on ihan oikeutettua morkata häntä koko elokuvan ajan.

Dokumentti seilaa viihdyttävästi takahuoneissa, äänitysstudiossa, harrastuksissa ja kotioloissa. Se täyttyy ilon hetkistä, rakastumisista, riidoista ja pienistä kasvutarinoista. Miesten avoimuus ja aitous ihastuttavat, sillä tunteita ei piilotella eikä turhista välitetä. Mitä sitten jos keikka ei alakaan niin kuin pitäisi tai jos housut tipahtavat nilkkoihin kesken urheilusuorituksen? Elämää ei pidä elää otsa kurtussa.


Kovasikajuttu

Tähdet: *****
Ensi-ilta 4.5.

Avengers: Infinity War -elokuvan käsikirjoittajat ovat vaihteeksi asettaneet huumorille aiempaa korkeamman riman.

Universumin herruutta tavoitteleva Thanos (Josh Brolin) on keksinyt keinon toteuttaa unelmansa. Thanos aikoo kerätä kaikki kuusi ikuisuuskiveä, jotka antavat hänelle yhdessä mittaamattomat voimat. Suuruudenhullulla pahiksella on jo kaksi kiveä hallussaan, joten edes Kostajat eivät pysty hoitelemaan häntä pois päiviltä. Onneksi Suojelijat ja wakandalaiset liittyvät yhteiseen taistoon universumin pelastamiseksi.

Kuinka valtaviksi Marvel-sarjakuvafilmatisointien taistelut oikein voidaan paisuttaa? Tämä kysymys tuli mieleen vuonna 2016 valmistunutta Captain America: Civil War -elokuvaa katsoessa. Siinä Kostajat ajautuivat sisällissotaan ja ottivat mittaa toisistaan. Seurauksena oli megalomaaninen yhteenotto, jota hurjempaa oli vaikea kuvitella.

Anthony ja Joe Russon ohjaama uutuus Avengers: Infinity War saa edeltäjänsä taistelukohtaukset näyttämään lasten leikiltä. Supersankareilla on vastassaan konna, joka koettelee jopa sankareiden yhteenlaskettuja voimia.

Edellisen elokuvan tapahtumista on kulunut muutama vuosi. Tony Starkin (Robert Downey Jr.) ja Steve Rogersin (Chris Evans) välit ovat yhä poikki, joten heidän täytyy tehdä sovinto, ennen kuin he voivat taas sankaroida yhdessä.

Kuinka valtaviksi taistelut oikein voidaan paisuttaa?

Leffa liikkuu hurjaa vauhtia avaruudesta maan päälle ja takaisin, New Yorkista aina Wakandaan. Varsinkin avaruusmaisemat ovat silmää hivelevän kauniita. Juonen kiemurat tuovat mieleen antiikin tragediat. Huumori on ollut aina Kostajat- ja Suojelijat-elokuvien heikoin lenkki. Tällä kertaa käsikirjoittajat ovat asettaneet vitsien riman korkeammalle.

Avengers: Infinity War ***

 

Konservatiivinen seksikomedia – kuulostaa, eh, ei kovin hauskalta.

Ystävykset (Leslie Mann, John Cena ja Ike Barinholtz) tekevät kaikkensa, että heidän tytärtensä (Kathryn Newton, Geraldine Viswanathan ja Gideon Adlon) neitsyys säilyy koskemattomana vanhojentanssibileissä.

Pitch Perfect -komediatrilogian käsikirjoittajan Kay Cannonin esikoisohjaus on konservatiivinen seksikomedia, jonka arvomaailma on perua 1950-luvulta.

Onhan näitä nähty: elokuvia, joissa isät haluavat tytärtensä olevan ikuisia pikkutyttöjä. Asetelmaa on sentään hieman päivitetty. Yksi tytöistä on lesbo eikä isä halua hänen harrastavan ryhmäpaineen painostamana heteroseksiä.

Pojat eivät jahtaa tyttöjä, vaan tytöt ovat aktiivisia toimijoita ja päättävät itse, kenen kanssa haluavat sänkyyn.

Käsikirjoittajat ovat myös kirjoittaneet henkilöhahmoille repliikkejä, joissa ilmaistaan kriittisen katsojan ajatuksia. Yksi vanhemmista esimerkiksi huomauttaa, että elämme vuotta 2018, joten heidän asenteensa eivät ole ihan tätä päivää.

Mainosten perusteella luulisi, että elokuva on tehty teini-ikäisille. Vanhempien kyttääminen ja stalkkaaminen tuskin sen ikäisiä naurattaa. Leffa sopii paremmin vanhemmille, jotka voivat nauraa omille peloilleen ja ennakkoluuloilleen, joita elokuvan vanhempien ylilyövä käytös heijastelee.

Blockers **