Taas on mies kriisissä.

Yrittäjä Sami Luoto (Samuli Edelmann) kurkottaa kuuseen rakentaessaan perheelleen (Katariina Kaitue ja Kerli Kyllönen) omakotitalon. Katajaanhan silloin kapsahdetaan. Aleksi Mäkelän uutuusohjaus perustuu Marko Leinon viime vuonna julkaistuun samannimiseen romaaniin.

Leffan juoni muistuttaa häiritsevän paljon Kari Hotakaisen romaanin Juoksuhaudan tie tarinaa – ja Veikko Aaltosen filmatisointia. Pääosassa on jälleen kerran päätään seinään hakkaava mies, joka ei toiminnaltaan pysähdy ajattelemaan tekojensa seurauksia.

Kotirauha ja Juoksuhaudan tie eivät ole ainoita lajissaan. Suomessa on 2000-luvulla innostuttu tehtailemaan elokuvia miehen kriisistä. Valitettavasti niiden uskottavuutta syö kliseinen käsitys sukupuolista: miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta, joten ei siis ihme, että yhteistä kieltä ei löydy. Saman tarinan toistaminen vahvistaa aikansa eläneitä stereotypioita entuudestaan.

Kotirauha
Ohjaaja: Aleksi Mäkelä, ensi-ilta 21.10.
Tähdet: **½