Karl Ove Knausgård. Kuva: Like
Karl Ove Knausgård. Kuva: Like

Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan viimeinen osa herättää fanissa monenlaisia tunteita.

Apua, nyt se loppuu! Monelle Knasu-fanille Taisteluni-sarjan kuudennen ja viimeisen osan ilmestyminen suomeksi on paitsi ilon myös surun päivä.

Kun on koko sarjan kolmentuhannen sivun ajan eläytynyt Karl Ove Knausgårdin elämään – jota hän kuvailee hyvin avoimesti ja häpeilemättä, Karl Ove tuntuu läheisemmältä kuin moni tosielämän tuttu. Kuuden romaanin jälkeen hänestä myös tietää enemmän kuin monesta hyvästäkään ystävästä.

Onneksi Karl Ove tekee jäähyväisten jättämisestä etukäteen pelättyä helpompaa.

Kotitöitä ja masennusta

Mammuttimaisen romaanisarjan 1200-sivuisessa viimeisessä osassa palataan kirjailijan nykyhetkeen ja vedetään lankoja yhteen. Sen Knausgård tekee tutulla ainutlaatuisella tyylillään: havainnoi tarkasti tapahtumat eikä kaunistele yhtään puhuessaan niiden herättämistä tunteista.

Kuudennen osan loppupuolella kuvataan myös viiltävän tarkasti ja pakahduttavasti vaimon maanis-depressiivisyyttä.

Romaanissa kerrotaan muun muassa, miten Karl Ove ja hänen vaimonsa Linda riitelevät kotitöistä ja lastenhoidosta, koska kaipaavat molemmat omaa aikaa. Kuudennen osan loppupuolella kuvataan myös viiltävän tarkasti ja pakahduttavasti Lindan maanis-depressiivisyyttä, joka vie hänet sairaalahoitoon.

Knausgård ei anna armoa itselleen eikä läheisilleen, ja ehkä yltiörehellisyytensä ansiosta teksti nousee perinteisen tirkistelyn yläpuolelle.

Järkäle fanillekin

Tällä kertaa Knausgård kuitenkin liittää omaelämäkerralliseen kerrontaan pitkiä taideanalyysejä, jotka poikkeavat romaanin muusta kielestä ja rikkovat sen tunnelmaa. Hän myös analysoi Adolf Hitlerin elämää ja Taisteluni (Mein Kampf) -teosta, mikä voisi olla kiinnostavaa, jos sen tekisi vähemmän perinpohjaisesti.

Lukijana olisin toivonut romaanin rajua lyhentämistä.

Kirjailija ei missään vaiheessa mainitse suoraan, miksi hän on nimennyt pullean hyvinvoivassa nyky-Norjassa kirjoitetun kirjasarjansa diktaattorin teoksen mukaan, mutta samaan aikaan, kun hän kirjoitti sarjan kuudetta osaa, Norjaa ravisteli Utøyan joukkosurma. Mitä ilmeisimmin Knausgård haluaa vihjata, että pahuutta voi syntyä ajassa kuin ajassa, ei pelkästään natsi-Saksassa.

Sukupolvensa tulkki

Karl-Ove Knausgård on kustantajalleen kultamunia muniva hanhi. Vähän vaikuttaa siltä, ettei kustantamossa kukaan ole uskaltanut koskea hänen käsikirjoitukseensa. Lukijana olisin kuitenkin toivonut kuudennen osan rajua lyhentämistä ja keskittymistä siihen, minkä Knausgård parhaiten taitaa.

Kun Karl Ove kirjoittaa nuoren miehen kaipuusta ja epävarmuudesta, parisuhteen vaikeudesta, pakahduttavasta vanhemmanrakkaudesta tai keski-iän surumielisyydestä, hän tavoittaa ja sanoittaa taianomaisella tavalla niitä sukupolvensa kokemuksia, joita ei aiemmin ole lausuttu ääneen.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni – kuudes kirja

suom. Katriina Huttunen (Like)

Vuosi 2017 toi mukanaan paljon hyvää – tai noh, ainakin se toi Suomen kieleen paljon uusia sanoja. Testaa, kuinka monta myös Kielitoimiston sanakirjaan tänä vuonna poimituista sanoista sinä tunnista!

 

The Last Jedissä nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä.

”Taistele sitä orjan asua vastaan!” Näin Carrie Fisher evästi tuoretta Star Wars -näyttelijää Daisy Ridleytä Interview-lehden haastattelussa vuonna 2015. Fisher viittasi elokuvan Jedin paluu kohtaukseen, jossa Hutt Jabba orjuuttaa Fisherin näyttelemän Leian ja pakottaa tämän pukeutumaan pikkupikkubikiniin.

Fisherin neuvosta on otettu vaari. Uudesta Star Wars -trilogiasta ei voi puhua samana päivänä kuin 1970- ja 1980-luvun taiteessa tehdystä alkuperäisestä trilogiasta.

Sukupuoliroolit saivat kyytiä jo J.J. Abramsin vuonna 2015 ohjaamassa uuden trilogian ensimmäisessä osassa The Force Awakens. Huomenna ensi-iltansa saavan kakkososan, The Last Jedin, ohjaajan Rian Johnsonin näkemys on jopa feministisempi. Nyt luutuneita rooleja tuuletetaan puhurilla.

Siinä missä Leia esitettiin Jedin paluussa vastoin Fisherin omaa tahtoa seksiobjektina, uudessa trilogiassa näyttelevän Ridleyn hahmo, jedisoturi Rey, on aktiivinen toimija – sankari niin kuin elokuvan muutkin naiset.

Mutta Fisherkin sai kostonsa – viime hetkellä, sillä hän kuoli viime vuonna ja rooli jäi hänen viimeisekseen. Leiasta on vanhetessaan tullut kapinaa johtava kenraali. Vanhaa naista kunnioittavat nuoret kunditkin. Häntä ei esitetä hömelönä höppänänä, joka kuuluisi jo hautaan, toisin kuin vanhat naishahmot monissa elokuvissa – siis niissä harvoissa, joissa ylipäänsä on hahmoina vanhoja naisia.

Leian uusi hiustyylikin sopii paremmin naiselle kuin hahmon ikoninen kampaus, pikkutyttöjen suosimat lettirinkelit.

Naisten sankaruuttakin enemmän lämmittää se, miten naisiin suhtaudutaan, ja ennen kaikkea, miten he suhtautuvat toisiinsa. Nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä. He eivät puukota toisiaan selkään, vaan tekevät yhteistyötä. Leian ja hänen vara-amiraalinsa Holdon (Laura Dern) ystävyyssuhdetta kuvataan koskettavasti.

Elokuvan juoni jatkaa siitä, mihin The Force Awakens jäi. Arkkityyppinen hyvän ja pahan taistelu jatkuu. Ensimmäinen ritarikunta ja Uusi tasavalta ovat edelleen sodassa keskenään.

Kapinaliiton entiset jäsenet ovat muodostaneet Vastarinta-nimisen järjestön, jota johtaa Leia. Vastapuolella taistelee hänen ja Han Solon poika Ben, joka pahan voimille antauduttuaan omaksui nimen Kylo Ren (Adam Driver). Vastarinta on murtumassa, joten Rey yrittää suostutella erakoitunutta Luke Skywalkeria (Mark Hamill) apuun.

Star Wars: The Last Jedi

ENSI-ILTA 13.12. ****