Kirjailija Jonathan Franzen perkaa omaelämäkerrallisissa esseissä lapsuudenperhettään.

Amerikkalaisen perhe-elämän mestarillinen kuvaaja, kirjailija Jonathan Franzen perkaa nyt omaa lapsuudenperhettään juuri suomennetussa kirjassa Epämukavuusalue. Henkilökohtainen historia. Franzen alkoi työstää vuonna 2006 ilmestynyttä kirjaa äitinsä kuoleman jälkeen. Hänen isänsä oli vienyt Alzheimerin tauti jo kymmenen vuotta aiemmin.

Omaelämäkerrallisissa esseissä Franzen kertoo rehellisesti ja suoraan lapsuudestaan Keskilännen pikkukaupungissa. Lapsena Franzen pelkäsi totista isäänsä ja tuimaa ja ylihuolehtivaa äitiänsä. Pienikin virhe sai hänet tuntemaan itsensä "ilmavoimien upseeriksi, joka on hukannut ydinohjuksen".

Esseistä huomaa, miten paljon Franzen on ammentanut taustastaan menestysromaaneihinsa Muutoksia (2001) ja Vapaus (2010). Isän sairaus siirtyi teemaksi ensin mainittuun ja esimerkiksi Franzenin äidin tukahduttava rakkaus tuo mieleen
Vapauden perheenäidin Patty Berglundin suhteen poikaansa.

Pääasiassa kirjailija keskittyy kuitenkin itseensä. Koulussa Franzen ei ole suosittu, siitä pitävät huolen kimakka ääni, laaja
sanavarasto ja opettajien suosio. Tyttöystävät jäävät haaveeksi eikä poikuudestakaan pääse millään, ei edes opiskeluvuotena Euroopassa. Armottomimmat huomiot Franzen tekee itsestään aikuisena: Hirmumyrsky Katrinan aikaan hän ärsyyntyy jatkuvista lahjoituspyynnöistä. Äitinsä kanssa hän ei kestä olla kolmea päivää enempää edes tämän sairastuttua syöpään. Tavattuaan kiinnostavan naisen hän tunnustaa: "Heti
häneen ihastuttuani pyrin muuttamaan hänen luonnettaan enemmän omani kaltaiseksi."

Franzen ei piirrä itsestään aina järin miellyttävää kuvaa, mutta kiinnostavan moniulotteisen muotokuvan hän onnistuu luomaan.

Jonathan Franzen: Epämukavuusalue. Henkilökohtainen
historia.
(suom. Tero Valkonen, Siltala)
Tähdet: ****

The Last Jedissä nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä.

”Taistele sitä orjan asua vastaan!” Näin Carrie Fisher evästi tuoretta Star Wars -näyttelijää Daisy Ridleytä Interview-lehden haastattelussa vuonna 2015. Fisher viittasi elokuvan Jedin paluu kohtaukseen, jossa Hutt Jabba orjuuttaa Fisherin näyttelemän Leian ja pakottaa tämän pukeutumaan pikkupikkubikiniin.

Fisherin neuvosta on otettu vaari. Uudesta Star Wars -trilogiasta ei voi puhua samana päivänä kuin 1970- ja 1980-luvun taiteessa tehdystä alkuperäisestä trilogiasta.

Sukupuoliroolit saivat kyytiä jo J.J. Abramsin vuonna 2015 ohjaamassa uuden trilogian ensimmäisessä osassa The Force Awakens. Huomenna ensi-iltansa saavan kakkososan, The Last Jedin, ohjaajan Rian Johnsonin näkemys on jopa feministisempi. Nyt luutuneita rooleja tuuletetaan puhurilla.

Siinä missä Leia esitettiin Jedin paluussa vastoin Fisherin omaa tahtoa seksiobjektina, uudessa trilogiassa näyttelevän Ridleyn hahmo, jedisoturi Rey, on aktiivinen toimija – sankari niin kuin elokuvan muutkin naiset.

Mutta Fisherkin sai kostonsa – viime hetkellä, sillä hän kuoli viime vuonna ja rooli jäi hänen viimeisekseen. Leiasta on vanhetessaan tullut kapinaa johtava kenraali. Vanhaa naista kunnioittavat nuoret kunditkin. Häntä ei esitetä hömelönä höppänänä, joka kuuluisi jo hautaan, toisin kuin vanhat naishahmot monissa elokuvissa – siis niissä harvoissa, joissa ylipäänsä on hahmoina vanhoja naisia.

Leian uusi hiustyylikin sopii paremmin naiselle kuin hahmon ikoninen kampaus, pikkutyttöjen suosimat lettirinkelit.

Naisten sankaruuttakin enemmän lämmittää se, miten naisiin suhtaudutaan, ja ennen kaikkea, miten he suhtautuvat toisiinsa. Nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä. He eivät puukota toisiaan selkään, vaan tekevät yhteistyötä. Leian ja hänen vara-amiraalinsa Holdon (Laura Dern) ystävyyssuhdetta kuvataan koskettavasti.

Elokuvan juoni jatkaa siitä, mihin The Force Awakens jäi. Arkkityyppinen hyvän ja pahan taistelu jatkuu. Ensimmäinen ritarikunta ja Uusi tasavalta ovat edelleen sodassa keskenään.

Kapinaliiton entiset jäsenet ovat muodostaneet Vastarinta-nimisen järjestön, jota johtaa Leia. Vastapuolella taistelee hänen ja Han Solon poika Ben, joka pahan voimille antauduttuaan omaksui nimen Kylo Ren (Adam Driver). Vastarinta on murtumassa, joten Rey yrittää suostutella erakoitunutta Luke Skywalkeria (Mark Hamill) apuun.

Star Wars: The Last Jedi

ENSI-ILTA 13.12. ****

Me Naisten testiryhmä arvosteli uusimman SingStar-pelin. 

Vaikka ei erityisemmin välittäisi konsolipeleistä, laulupelit ovat varma viihdyttäjä. Karaokea pelimuodossa kotona!

PlayStation lanseerasi vastikään laulupelien klassikon uusimman version, SingStar Celebrationin. Konsepti on tuttu edellisistä versioista, mutta  peli on nyt osa PlayStationin PlayLink-pelisarjaa, jonka ideana on yhteinen hauskanpito perheen tai ystävien kesken matalalla kynnyksellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että erillisiä mikrofoneja ei enää tarvita, vaan mikrofonina voi käyttää omaa älypuhelintaan.

Mikrofonisovellus ladataan älypuhelimeen, ja laitteet yhdistetään keskenään. Helppoa, sitten vain laulamaan! Pelissä voi olla mukana yhtä aikaa kaksi puhelinmikrofonia, joten jos haluaa laulaa isommalla porukalla, puhelimia pitää kierrättää ryhmän kesken. Sitä varten pelissä on olemassa enintään kahdeksan pelaajan biletila. Muut vaihtoehdot ovat perinteiset yksinlaulu ja kahden pelaajan battle.

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta, mutta sinänsä eroa entiseen ei ole. Pisteitä ropisee. Hieman kyllä mietityttää, voiko puhelimen mikrofonin laatu tai jokin muu elementti vaikuttaa siihen, kuka saa eniten pisteitä. Onko tämä tekniikkalaji muutenkin kuin laulun osalta?

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta.

Pelissä tulee mukana vaatimattomat 30 kappaletta, jotka edustavat enimmäkseen uudempaa pop-tuotantoa. Jos ei ole kuunnellut viime vuosien radiohittejä tai on muuten vain nostalgiannälkäinen, joutuu nopeasti ostamaan SingStore-kaupasta lisää kappaleita lauleltavaksi. Sillä kun kerran aloittaa, ei tee ihan heti mieli lopettaa lauleskelua.

Tekniset ominaisuudet: 4/5

Biisivalikoima: 2/5

Hauskuus: 5/5

SingStar Celebration PS4:lle, 19,90 €.