"Vasta ulkomailla huomaan, kuinka amerikkalainen olen", latvialaisäidin tytär, kirjailija Amity Gaige sanoo. Kuva Panu Pälviä
"Vasta ulkomailla huomaan, kuinka amerikkalainen olen", latvialaisäidin tytär, kirjailija Amity Gaige sanoo. Kuva Panu Pälviä

Amity Gaigen Schroder-romaanin päähenkilö on sympaattinen valehtelija.

"Se oli elämäni onnellisinta aikaa”, tyttärensä kaapannut isä kuvailee lehtijutussa pakomatkaa. Kun syntyjään itäsaksalaisen miehen vielä kerrottiin teeskennelleen kaikille olevansa äveriästä Rockefeller-sukua, tiesi amerikkalainen Amity Gaige, 42, löytäneensä aiheen kirjalleen.

Romaanisi  Schroder käsittelee isoja asioita: identiteettiä, avioliittoa ja rakkautta lapsiin. Oliko jokin teemoista tärkein?
Ne kaikki olivat ajankohtaisia elämässäni: tulin äidiksi, vanhempani erosivat, ja sitten isäni menehtyi syöpään. Schroderissa löysin oikean tarinan niiden käsittelyyn.

Kirja on Erik Schroderin anteeksipyyntökirje vaimolle: hän on valehdellut taustansa ja kidnapannut parin tyttären. Miten onnistuit luomaan hahmon, jota toiset inhoavat ja toiset symppaavat?
En halunnut tehdä Erikistä hirviötä, ja hänen virheensä ovat usein inhimillisiä. Kaikilla vanhemmilla pettää joskus harkinta­kyky, eikä monia juttuja haluaisi edes kertoa – kuten ”lukitsin lapseni tänään autoon”. Uskon, että ne, joilla on lapsia, ovat armollisempia Erikiä kohtaan.

Erikin 6-vuotias tytär on fiksu ja tekee viisaita havaintoja. Kuinka helppoa on kirjoittaa uskottava lapsihahmo?
Esikoiseni sai minut tajuamaan, kuinka paljon lapset ymmärtävät. Monet Meadow-tyttären kiteytyksistä, kuten ”sielu on se, joka pitää ihmisen pystyssä”, ovat peräisin nyt kahdeksanvuotiaalta pojaltani.

Edesmennyt isäsi kannusti sinua kirjoittamaan jo lapsena.  Myöskään Erik ei koskaan aliarvioi tytärtään. Kuinka paljon heidän suhteessa on sinua ja isääsi?
Siinä on paljon meitä. Minulle oli hyvin tärkeää, että isäni otti kirjailijanhaaveeni tosissaan. Halusinkin kirjassa tuoda esille, kuinka tärkeä isän ja tyttären suhde on.

Erikin isä ei ole koskaan selittänyt, miksi pojan äiti jäi Itä-Saksaan. Voiko ihminen olla onnellinen, jos ei tunne menneisyyttään?
Se on yksi kirjan isoista kysymyksistä. Aina voi teeskennellä, että on jotain muuta ja että on unohtanut, mutta mennyttä ei voi karistaa.

Äitisi pakeni lapsena sotaa Latviasta Yhdysvaltoihin. Miten juuresi näkyvät sinussa?
Asuessani kolmikymppisenä hetken Latviassa tajusin, kuinka latvialainen äiti on: vakava ja rehellinen. Ihminen ei voi kitkeä itseään geneettisestä ja kulttuurisesta perimästään. Luulinkin meneväni ihan paikallisesta, mutta hymyilin kuulemma liikaa!

Lue kirja-arvio täältä.

Me Naiset valitsi naisten kirjallisuuden keskeiset klassikot. Onko 50 Shades of Gray ja Tiina saa suukon luettu?

Saitko 100/100 Kirjojen Suomen Pätemistestistä? Tietysti, mutta luuletko olevasi kovakin naisten kirjallisuuden tuntija? Veikkaatko, että olet lukenut oleellisimmat tyttökirjat, chick lit -helmet ja naisten suosikkiromaanit vuosien varrelta?

Testaa suurehkosta Me Naisten tyttökirjallisuuspätemistestistä, montako 90 merkkiteoksesta olet lukenut!

 

Me Naisten elokuvakriitikko Martta Kaukonen ei muista, milloin hän olisi ollut yhtä vaikuttunut mistään elokuvasta. Loving Vincent on mestariteos!

Oletko nähnyt jo riittävän monta omahyväistä pönötyselämäkertaa klassikkotaiteilijoista? Nyt on tarjolla jotakin aivan uutta. Dorota Kobielan ja Hugh Welchmanin ohjaama puolalainen Vincent van Gogh -elämäkerta Loving Vincent on ensimmäinen täysin käsinmaalattu kokopitkä elokuva.

Leffa on koostettu yli 65 000 öljyvärimaalauksesta, jotka ovat saaneet inspiraationsa alankomaalaisen taidemaalarin töistä. Vincent van Goghin mestariteoksista lähes 130, kuten Tähtikirkas yö, herää eloon, sillä animaatio sijoittuu niiden maisemiin. Myös elokuvan henkilöt ovat tuttuja taiteilijan maalauksista.

Hahmot on toteutettu rotoskooppaamalla eli maalaamalla ne oikeiden näyttelijöiden (mukana muiden muassa Saoirse Ronan) päälle. Käsikirjoituksen pohjana puolestaan on käytetty van Goghin kirjeitä.

Tekikö Vincent itsemurhan, niin kuin kuolintodistuksessa todetaan, vai oliko kuolinsyy sittenkin murha?

Juonikaan ei noudattele taiteilijaelämäkertojen tuhanteen kertaan veivattua kaavaa. Sen sijaan kyseessä on Agatha Christien klassiset dekkarit mieleen tuova salapoliisitarina. Postimestarin poika Armand Roulin yrittää selvittää, mihin taiteilija kuoli. Tekikö mielenterveysongelmista kärsivä Vincent itsemurhan, niin kuin kuolintodistuksessa todetaan, vai oliko kuolinsyy sittenkin murha?

En muista, milloin olisin viimeksi ollut näin vaikuttunut mistään elokuvasta. Aivan kuin koko elokuvataide olisi myllätty kertarysäyksellä aivan uuteen uskoon.

Sana ”mestariteos” ei tunnu tässä yhteydessä lainkaan liioitellulta. Yli 150 taiteilijan maalaama animaatio häkellyttää. Voi vain kuvitella, millaista työtä jokaista yksityiskohtaa myöten viimeistelty jälki on heiltä vaatinut. Aikaa se vei lähes seitsemän vuotta. 

Loving Vincent  *****