Lyz on yksi Fintiaanien mailla -kirjaan haastatelluista Suomen-siirtolaisten jälkeläisistä. Meeri Koutaniemen, Katja Ketun ja Maria Seppälän kirja on juuri ilmestynyt. Ojibwat ovat yksi suurimmista intiaanikansoista, ja heitä elää Yhdysvalloissa ja Kanadassa noin 190 000. Kuva: Anna Huovinen
Lyz on yksi Fintiaanien mailla -kirjaan haastatelluista Suomen-siirtolaisten jälkeläisistä. Meeri Koutaniemen, Katja Ketun ja Maria Seppälän kirja on juuri ilmestynyt. Ojibwat ovat yksi suurimmista intiaanikansoista, ja heitä elää Yhdysvalloissa ja Kanadassa noin 190 000. Kuva: Anna Huovinen

Fintiaanit ovat suomalaisten isovanhempien ja ojibwa-intiaanien jälkeläisiä, joiden kulttuuriin kuuluu niin joulu kuin rummutus. Lyz Jaakola on yksi heistä.

Hei Lyz Jaakola, kuka sinä olet?

– Nimeni on Nitaa-nagamokwe, olen kotoisin Fond du Lacin reservaatista ja olen suomalais-amerikkalaisen isän ja ojibwa-intiaaniäidin tytär. Olen naimisissa ja minulla on kolme lasta sekä yksi bonuslapsi. Mieheni on kotona lasten kanssa, minä työskentelen heimocollegessa musiikinopettajana sekä opetan lapsille ojibwan kieltä ja teen musiikkia. 

Isovanhempasi muuttivat Pohjanmaalta Yhdysvaltojen Minnesotaan 1892. Mitä tiedät heidän elämästään?

– Ehdimme viettää isoäitini kanssa lomia yhdessä. Isäni sekä hänen veljensä menivät molemmat naimisiin alkuperäisasukkaan kanssa, joten myös kaikki serkkuni ovat fintiaaneja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Osa pitää intiaanien ja Suomen-siirtolaisten jälkeläistä kuvaavaa fintiaani-sanaa halventavana. Mitä sinä siitä ajattelet?

– En pidä sanaa hyvänä tai huonona. Sehän naurattaa ihmisiä, en oikein tiedä, miksi. Kasvoin 70-luvulla, jolloin etnisiä vitsejä kerrottiin paljon. Luulen, että sen takia fintiaani-sanalle naureskellaan vielä nykyisinkin. 

Miten suomalainen perintö näkyy elämässäsi?

– Minussa ojibwaa ja suomalaista ei voi erotella, sillä olen molempien kulttuurien kasvatti. Lapsena se näkyi esimerkiksi jouluisin, kun lauloimme suomalaisia joululauluja. Isäni puhui kuitenkin vain englantia – heille tapahtui sama kuin intiaanilapsille, joita kiellettiin puhumasta omaa kieltään kouluissa. Minäkään en puhu suomea kuin kohteliaisuuksien sekä muutaman kirosanan verran! 

”En puhu suomea kuin kohteliaisuuksien ja muutaman kirosanan verran!”

Minua on muokannut suomalais-amerikkalainen kulttuuri, jossa olen kasvanut. Toisaalta tunnen paljon ojibwoja, joissa on suomalaisiksi katsottavia piirteitä: hekin ovat ujoja ja vähän varautuneita, mutta toisaalta haluavat luoda yhteyksiä ihmisten välille ja kannustaa kaikkia tulemaan toimeen keskenään. Myös esimerkiksi Suomen Kalevalassa ja heimomme maailmanselityksessä on paljon yhteneväisyyksiä.

Elämä reservaatissa tuo mieleen eriarvoisuuden, köyhyyden ja päihdeongelmat. Onko se koko totuus?

– Osa totuudesta kyllä. Iso osa reservaatin asukkaista ei ole käynyt edes lukiota, ja valtaosalla ei ole keskitason tutkintoa. Minun maisteritutkintoni on siis poikkeus. Se on varmaankin seurausta siitä, että sekä isäni että äitini kävivät lukion loppuun. Omilla lapsillani ei ole juuri mitään ylimääräistä, mutta minusta se on vain hyvä asia.

Myös Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla on takanaan alistamisen historia: heiltäkin on viety maa ja kielletty kulttuuri. Millainen tilanne on nyt? 

– Isoja asioita on kesken edelleen. Alkuperäiskansojen jälkeläiset ovat seuranneet mediasta, miltä intiaanin kuuluisi näyttää: ruskettuneelta ratsastavalta puhvelinmetsästäjältä, jolla on ihan tietynlaiset kasvonpiirteet. Sellainen vaikuttaa nuoren ihmisen itsetuntoon todella paljon. Oikeasti Pohjois-Amerikan intiaaneja on vaikka minkä näköisiä. Minultakin kysytään, olenko oikeasti intiaani, sillä minäkään en sovi muottiin: minulla on punertavat hiukset, eikä heimomme ratsastanut vaan liikkui jalan.

Parantaminen kuuluu intiaanikulttuuriin, ja sinun parannuskeinojasi ovat juoksu ja rummutus. Kerro lisää!

– Menetin siskoni 7 vuotta sitten, ennen kuin hän ehti täyttää 50. Kun hän kuoli, joku sytytti sisälleni tulen: miten minä voin tehdä elämästäni niin merkityksellistä kuin haluan? Se sai minut heräämään siihen, miten voin vaikuttaa perheeseeni, yhteisööni, koko maailmaan. Oikeasti tarvitaan vain yksi ihminen luomaan aalto, joka voi muuttaa kaiken. Minusta ei olisi politiikkaan, mutta tiedän, mitä osaan: laulaa ja juosta. 

”Tarvitaan vain yksi ihminen luomaan aalto, joka voi muuttaa kaiken.” 

Parantamisen aiheita on paljon. Yhteisömme taistelee jatkuvasti varsinkin riippuvuuksien kanssa. Päihteet ja sairaudet ovat isoja ongelmia – jopa joka toisella aikuisella on diabetes. Lisäksi esiintyy paljon suolistoperäisiä syöpiä ja mielenterveysongelmia. Uskon, että terveysongelmat johtuvat siitä, että ruokavaliomme on muuttunut niin nopeasti. Isovanhempani ja vanhempani viljelivät ja metsästivät ruokansa itse, ja minunkin poikani opettelee juuri metsästämään. Moni ei kuitenkaan elä niin, koska Mäkkärissä käyminen on helpompaa.

Jos minun ei tarvitsisi käydä töissä maksaakseni laskuja, juoksisin ja laulaisin koko ajan! Ojibwa-musiikissa rummuttaminen on oleellinen asia. Minulla on ollut rumpubändi kymmenen vuoden ajan, ja esiintymällä olemme käynnistäneet kansanliikkeen, joka haluaa vaikuttaa ympäristömme säilymiseen. Parannamme siis itseämme sekä yhteisöämme. Myös juokseminen on osa kulttuuriamme, sillä natiivit liikkuivat kävellen, ja 70-luvulta saakka olemme kävelleet ja juosseet ihmisoikeuksiemme puolesta sekä ympäristönsuojelun takia.

Jos minä voin vaikuttaa mihinkään laulamalla ja juoksemalla, sen teen. Juoksemme läpi kurjimpien alueiden, jotta kaikki näkevät, että tässä juoksevat ihmiset, jotka te tunnette, ja he pystyvät parempaan, siksi sinäkin pystyt.  

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla