Vuoden kiinnostavimmat kirjat yhä lukematta? Kiireiset naiset kertovat, mitä teoksia he ovat jemmanneet lomalle.

”Rannalle en raahaa tiiliskiviä”

Piia Pasanen, toimittaja ja Ylen uutisankkuri.

”Pokkarit toimivat kesäkassissa hyvin. Rannalle tai maauimalaan en lähtisi tiiliskiviopusta raahaamaan. Luen yleensä vuodenajasta riippumatta sitä, mikä minua kiinnostaa ja mihin on aikaa. Ainoastaan lastenkasvatusoppaat jäävät minulta aina lukematta. Kotiin on tullut haalittua useita huippuasiantuntijoiden teoksia, mutta vuosien saatossa olen todennut, että perinteiset uhkailu, kiristys ja lahjonta toimivat kuitenkin parhaiten.”

Lukulistalla tänä kesänä

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö ”Brittiläisen kirjailijan, kriitikon ja feministin kirjoittama tytön kasvutarina on kerännyt kehuja, ja naisena sekä tytön äitinä aihepiiri puhuttelee.”

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät ”Finlandia-voittajateosta on kuvattu muun muassa nykymenon diagnoosiksi. Järkälemäinen romaani on kuviteltu lähimenneisyyden ja -tulevaisuuden kuva. Kirjailija on psykologi, mikä on kiinnostavaa, ja oletan sen näkyvän kerronnassa.”

”Valitsen lomakirjani ystävien suosituksesta”

 


 

Maryam Razavi, malli ja stylisti, on kirjoittanut toukokuussa julkaistun Exclsv-kirjan, jossa kurkistetaan julkkisten vaatekaappeihin.

”Kesäisin luen kirjoja, joihin olen haaveillut pääseväni käsiksi. Arkeni on kiireistä, joten loman lähestyessä odotan innolla, että pääsen lukemaan. Yleensä lomakirjani on sellainen, jota ystäväni ovat suositelleet. Pyrin aina lukemaan kirjat loppuun asti. Jos kirja jää kesken, huono omatunto alkaa painaa heti.”

Lukulistalla tänä kesänä

Donna Tartt: Tikli ”Aloitin kirjan pari kuukautta sitten. Sen verran kiirettä on ollut viime aikoina, että olen päässyt etenemään todella hitaasti. Minulla on teos kovakantisena, ja se on kovin painava roudattavaksi esimerkiksi ulkomaille mallikuvauksiin, joten odotan, että pääsen lomailemaan ja lukemaan tämän.”

Grace Coddington: Grace. Elämäni muodin maailmassa ”Kirja on ollut yöpöydälläni jo pitkään odottamassa. Olen aina ihastellut Grace Coddingtonin satumaista kädenjälkeä Amerikan Voguessa. Coddington on upea ja inspiroiva ja tehnyt muotialalla mittavan uran.”

”Kesällä toimivat paksummat kirjat”

 


 

Kirsi Piha, entinen poliitikko ja Ellun kanat -viestintätoimiston perustaja ja toimitusjohtaja. Kirsi pitää kirjablogia osoitteessa levotonlukija.fi.

”Lomalla keskittymiskyky on yleensä parempi, joten vaativammat ja paksummat kirjat toimivat hyvin kesällä. Täällä Pohjantähden alla on kirja, jonka haluaisin lukea ja joka pitäisi lukea. Jostain syystä sen aika ei ole ollut vielä. Ehkä se toimisi äänikirjana mökkimatkoilla?”

Lukulistalla tänä kesänä

Peter Høeg: Susanin vaikutus ”Peter Høeg on aina tapaus. Ei koskaan sellainen kuin odottaa, aina jollain lailla hämmentävä ja yllättää joka kerta. Useimmiten myönteisesti.”

Tove Jansson: Kesäkirja ”Tämä kirja nyt vain kuuluu kesään!”

”Mitä ohuempi kirja, sitä useamman ehdin”

 


 

Jenni Pääskysaari, juontaja ja kirjailija. Jennin kirja Tyttö, sinä olet… ilmestyi tänä keväänä.

”Kaipaan kesäkirjalta samoja asioita kuin kaikilta kirjoilta – että se on mukaansatempaava, antaa ajattelemisen aihetta ja kuljettaa minut hetkeksi täysin toiseen maailmaan. Mitä ohuempi kesäkirja on, sitä useamman ehdin lukea. Hävettää myöntää, mutta Waltarin Sinuhe Egyptiläinen on edelleen lukematta. Olen aloittanut sen useamman kerran ja luotan ystäviini, joiden mielestä se on upea kirja, mutta jostain syystä se jää aina kesken. Ehkä tänä kesänä…”

Lukulistalla tänä kesänä

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta ”Anderssonin edellinen kirja, jossa on sama päähenkilö kuin tässä kirjassa, oli niin häiritsevä ja ahdistava, että minun on pakko saada tietää, onko päähenkilö Ester Nilsson oppinut jo elämään omaa elämäänsä.”

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi ”Olen antanut itseni ymmärtää, että Laura kuvailee kirjassa täydellisen pikkutarkasti, minkälaista elämää 60-luvun Suomessa elettiin. Haluan tehdä aikamatkan.”

Lue myös:

Tämä on huippumalli Maryam Razavin uusi aluevaltaus

Jenni Pääskysaari haluaa kieltää läski-sanan käytön

Uutisankkuri Piia Pasanen: "En haluaisi olla pingottaja"

The Last Jedissä nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä.

”Taistele sitä orjan asua vastaan!” Näin Carrie Fisher evästi tuoretta Star Wars -näyttelijää Daisy Ridleytä Interview-lehden haastattelussa vuonna 2015. Fisher viittasi elokuvan Jedin paluu kohtaukseen, jossa Hutt Jabba orjuuttaa Fisherin näyttelemän Leian ja pakottaa tämän pukeutumaan pikkupikkubikiniin.

Fisherin neuvosta on otettu vaari. Uudesta Star Wars -trilogiasta ei voi puhua samana päivänä kuin 1970- ja 1980-luvun taiteessa tehdystä alkuperäisestä trilogiasta.

Sukupuoliroolit saivat kyytiä jo J.J. Abramsin vuonna 2015 ohjaamassa uuden trilogian ensimmäisessä osassa The Force Awakens. Huomenna ensi-iltansa saavan kakkososan, The Last Jedin, ohjaajan Rian Johnsonin näkemys on jopa feministisempi. Nyt luutuneita rooleja tuuletetaan puhurilla.

Siinä missä Leia esitettiin Jedin paluussa vastoin Fisherin omaa tahtoa seksiobjektina, uudessa trilogiassa näyttelevän Ridleyn hahmo, jedisoturi Rey, on aktiivinen toimija – sankari niin kuin elokuvan muutkin naiset.

Mutta Fisherkin sai kostonsa – viime hetkellä, sillä hän kuoli viime vuonna ja rooli jäi hänen viimeisekseen. Leiasta on vanhetessaan tullut kapinaa johtava kenraali. Vanhaa naista kunnioittavat nuoret kunditkin. Häntä ei esitetä hömelönä höppänänä, joka kuuluisi jo hautaan, toisin kuin vanhat naishahmot monissa elokuvissa – siis niissä harvoissa, joissa ylipäänsä on hahmoina vanhoja naisia.

Leian uusi hiustyylikin sopii paremmin naiselle kuin hahmon ikoninen kampaus, pikkutyttöjen suosimat lettirinkelit.

Naisten sankaruuttakin enemmän lämmittää se, miten naisiin suhtaudutaan, ja ennen kaikkea, miten he suhtautuvat toisiinsa. Nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä. He eivät puukota toisiaan selkään, vaan tekevät yhteistyötä. Leian ja hänen vara-amiraalinsa Holdon (Laura Dern) ystävyyssuhdetta kuvataan koskettavasti.

Elokuvan juoni jatkaa siitä, mihin The Force Awakens jäi. Arkkityyppinen hyvän ja pahan taistelu jatkuu. Ensimmäinen ritarikunta ja Uusi tasavalta ovat edelleen sodassa keskenään.

Kapinaliiton entiset jäsenet ovat muodostaneet Vastarinta-nimisen järjestön, jota johtaa Leia. Vastapuolella taistelee hänen ja Han Solon poika Ben, joka pahan voimille antauduttuaan omaksui nimen Kylo Ren (Adam Driver). Vastarinta on murtumassa, joten Rey yrittää suostutella erakoitunutta Luke Skywalkeria (Mark Hamill) apuun.

Star Wars: The Last Jedi

ENSI-ILTA 13.12. ****

Me Naisten testiryhmä arvosteli uusimman SingStar-pelin. 

Vaikka ei erityisemmin välittäisi konsolipeleistä, laulupelit ovat varma viihdyttäjä. Karaokea pelimuodossa kotona!

PlayStation lanseerasi vastikään laulupelien klassikon uusimman version, SingStar Celebrationin. Konsepti on tuttu edellisistä versioista, mutta  peli on nyt osa PlayStationin PlayLink-pelisarjaa, jonka ideana on yhteinen hauskanpito perheen tai ystävien kesken matalalla kynnyksellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että erillisiä mikrofoneja ei enää tarvita, vaan mikrofonina voi käyttää omaa älypuhelintaan.

Mikrofonisovellus ladataan älypuhelimeen, ja laitteet yhdistetään keskenään. Helppoa, sitten vain laulamaan! Pelissä voi olla mukana yhtä aikaa kaksi puhelinmikrofonia, joten jos haluaa laulaa isommalla porukalla, puhelimia pitää kierrättää ryhmän kesken. Sitä varten pelissä on olemassa enintään kahdeksan pelaajan biletila. Muut vaihtoehdot ovat perinteiset yksinlaulu ja kahden pelaajan battle.

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta, mutta sinänsä eroa entiseen ei ole. Pisteitä ropisee. Hieman kyllä mietityttää, voiko puhelimen mikrofonin laatu tai jokin muu elementti vaikuttaa siihen, kuka saa eniten pisteitä. Onko tämä tekniikkalaji muutenkin kuin laulun osalta?

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta.

Pelissä tulee mukana vaatimattomat 30 kappaletta, jotka edustavat enimmäkseen uudempaa pop-tuotantoa. Jos ei ole kuunnellut viime vuosien radiohittejä tai on muuten vain nostalgiannälkäinen, joutuu nopeasti ostamaan SingStore-kaupasta lisää kappaleita lauleltavaksi. Sillä kun kerran aloittaa, ei tee ihan heti mieli lopettaa lauleskelua.

Tekniset ominaisuudet: 4/5

Biisivalikoima: 2/5

Hauskuus: 5/5

SingStar Celebration PS4:lle, 19,90 €.