Joulu ei ole joulu ilman ihania kirjalahjoja.

Romaanien rakastajalle

Oikeus olla nainen
Parvekejumalat järkyttää, mutta juuri siksi se on tärkeä kirja. Se sopii ajatteleville, ajankohtaisista ilmiöistä sekä naisen asemasta kiinnostuneille. Keskiössä on kaksi naista: somalialaisen maahanmuuttajaperheen tytär Anis ja suomalaismuslimi Alla. Kumpikin kapinoi perheensä tabuja rikkoen. Vaarallisinta on naisen seksuaalisuus, jota yritetään tukahduttaa monin keinoin.
Anja Snellman: Parvekejumalat. Otava

Periaatteen mies
80-vuotiaan kansanmiehen pienet yksinpuhelut hurmaavat heti kättelyssä niin mies- kuin naislukijankin. Mies näkee asiat omalla tavallaan ja pahoittaa mielensä nykyajan kotkotuksista, villi ja vapaa kulutusyhteiskunta ei saa koskaan hänestä otetta. Miehen jääräpäisille mietteille voi nauraa, mutta naurussa on mukana myös haikeutta. Mielensäpahoittaja puhuttelee, liikuttaa ja huvittaa.
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja. WSOY

Rakkaus on totta
Totta on kaunis ja surumielinen romaani rakkaudesta ja kuolemasta. Se puhuttelee kaikenikäisiä naisia. Näkö­kulma vaihtelee henkilöltä toiselle, kunnes ihmisten tarinat alkavat kiertyä yhteen. Isoäiti Elsa tekee kuolemaa, tytär ottaa topakan toimijan roolin ja tyttärentytär alkaa peilata elämäänsä mumminsa elämään. Perheen salaisuuksien uumenista löytyy isoisän rakastettu Eeva, jonka tarinan on saatava muotonsa ennen kuin perhe voi jättää hyvästit Elsalle.
Riikka Pulkkinen: Totta. Otava

Harvinaista huumoria
Bratislavasta kotoisin oleva Salmela hersyttää suomea ennakkoluulottomasti ja nuorekkaasti. Neljän kertojan – auton, pehmolelun, kissan ja päähenkilö Angien – kautta saa seurata angstisen Angien ja suomalaisen ekohurahtaneen perheen tempoilua. Kolmenkympin kriisissään kipuilevalle naislukijalle kirja tarjoaa helpottavaa naurua ja myötätuntoakin!
Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan. Teos

Perheidylli vesiliirrossa
Tätähän se nykyisin on: puolet avioliitoista päätyy eroon ja puolisot pettävät toisiaan. Piia Postin esikoisteos Talven jälkeen valo on riipaisevaa luettavaa, koska se on niin totta. Alussa on perheidylli, mutta sitten asiat lähtevät luisuun kuin pikkusitikka jäisellä vitostiellä. Mies löytää nuoremman, tulee uusia lapsia, masennusta, omituisia uusperhekuvioita ja teinikin ahdistuu. Raskaista aiheista huolimatta Postin teksti nappaa kyytiin, se on sujuvaa, nopeaa ja tyylikkään yksinkertaista. Kenelle? Kotimaista kirjallisuutta rakastavalle kotiäidille, joka ehtii lukea korkeintaan 20 minuuttia päivässä.
Piia Posti: Talven jälkeen valo. Gummerus

Historia herää eloon
Fatiman käsi on paksu lukuromaani. Historiasta kiinnostunut lukutoukka suorastaan ahmaisee kaikki tuhat sivua. Kirja on henkeäsalpaava seikkailu- ja rakkausromaani 1600-luvun vaihteen Espanjasta, jossa kristityt ja islamin uskoa tunnustavat maurit käyvät sotaa toisiaan vastaan. Espanjan kaukainen historia herää eloon. Juoni on jännittävä ja yllättävä. Päähenkilö Hernandon ja säihkyvä­silmäisen Fatiman rakkaustarina riipaisee.
Ildefonso Falcones: Fatiman käsi. Bazar

Ihanaa hömppää
Pormestarin viehkon sihteerin, rouva Agathen, avioliitto on kylmennyt, ja hyvä pormestari on rakastunut häneen, muttei uskalla näyttää tunteitaan naimisissa olevalle naiselle. Tästä käynnistyy suloisen hupsu rakkaustarina. Romaani on hauska ja viihdyttävä. Mukana on ripaus mystiikkaa, joka tihenee huimissa loppukäänteissä. Kirja sopii vähän vanhemmankin rouvashenkilön yöpöydälle!
Andrew Nicoll: Rouva Agathen rakkaus. Gummerus

Maailmanlopun meininkiä
Pandemia on pyyhkäissyt ihmiset maan kamaralta. Kaksi naista yrittää kuitenkin selvitä tahoillaan. Nuorina he ovat kuuluneet Herran tarhurit -uskonlahkoon, jonka jäsenille luonto on pyhä. Lahkolaisten ennustus ihmiskunnan tuhosta on nyt toteutunut. Ekokriitikon huikea ja pelottava näky ravistelee jälleen niin, että Margaret Atwoodille soisi viimeinkin Nobelin.
Margaret Atwood: Herran tarhurit. Otava

Kylläisille tarinanystäville

Jos rakastaa John Irvingiä, rakastaa pitkäkaarisia tarinoita, tarkkaa yksityiskohtien kuvailua, lähelle tulevia hullunkurisia henkilöitä ja vähän karhuja ja koiriakin. Kaikki tutut elementit ovat mukana myös Irvingin 14. suomennoksessa, joka vie lukijansa 50-luvun tukkileireille ja saattelee sieltä hersyvää taivalta nykyaikaan. Twisted riverissä myös kokkaillaan paljon, joten luku-urakkaan ei pidä ryhtyä ilman kunnon eväitä.
John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä. Tammi

Menestyksen loukussa
Ikääntymisen kuvauksena Polte on vailla vertaa! Päähenkilö Michael Beard on jäänyt vuosikymmeniä sitten saamansa Nobel-palkinnon loukkuun. Nuoresta fyysikosta on tullut pyylevä surkimus, joka on tekevinään työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kirja on hauska, ajatuksia herättävä, ja päähenkilö hölmö mutta hellyttävä.
Ian McEvan: Polte. Otava

Sopivasti kamalaa

Viihdyttäviä salaisuuksia
Poliisimestari Brunossa on viihdyttävän dekkarin ainekset, ja se sopii vähän herkemmällekin dekkarinystävälle, sillä väkivaltaa on vain vähän ja ranskalaisen pikkukaupungin tunnelmaa sitäkin enemmän. Murhan tutkimukset paljastavat monia pinnan alla kyteviä salaisuuksia. Lukija oppii Ranskan lähihistoriaa ja saa nauraa kyläläisten EU-tarkastajiin kohdistuville metkuille. Kirja ottaa humaanisti kantaa monikulttuurisuuteen.
Martin Walker: Poliisimestari Bruno. WSOY

Psykologista jännitystä
Kuolemaisillaan oleva mies pyytää vaimoltaan saada tavata entisen vaimonsa vielä kerran. Käynnistyy tapahtumaketju, joka raastaa vanhat haavat auki. Kuka on kolmiodraaman roisto? Kun nykyinen ja entinen vaimo tapaavat, tuloksena on katastrofi, johon ottavat osaa myös miehen tyttäret. Rotanpyytäjä on taidokas, yllättävä ja tunteita herättävä romaani, se sopii nautinnoksi monikerroksisen psykologisen dekkarin ystävälle.
Inger Frimansson: Rotanpyytäjä. Like

Lämpöä, viisauksia ja kadonneita sukulaisia
Kun ulkona viima vihmoo, on paikallaan paeta hetkeksi Botswanaan ja Naisten etsivätoimisto nro 1:een. Siellä on kaikki turvallisesti ennallaan, etsivätoimiston johtaja Mma Ramotswe ratkoo tapauksia rooibosteen voimin apunaan näpsäkkä sihteeri ja apulaisetsivä Mma Makutsi. Mma Ramotswe saa tällä kertaa tehtäväkseen etsiä sukulaisia perheettömälle naiselle ja pohdittavaa riittää omissakin ottolapsissa sekä nimettömissä uhkauskirjeissä.
Alexander McCall Smithin menestyssarja on leppoisaa luettavaa, johon Mma Ramotswen käytännöllinen elämänviisaus ja ympäröivä Afrikan luonto tuo harvinaislaatuista lämpöä.
Alexander McCall Smith: Pieniä ihmeitä autokorjaamolla. Otava

Raakuuksia pikkusaarella
Idyllinen Gotlanti osaa olla häijy paikka, ainakin Jungstedtin dekkarisarjoissa. Tässä viidennessä raakojen murhien ketju alkaa leppoisasta rakennusfirman omistajasta, ja psykologinen trilleri sukeltaa raksamaailmaan syvemminkin. Pieni, tiivis saariyhteisö imaisee seuraansa ja Jungstedtin luontokuvaukset toimivat niin, että merituulen melkein tuntee sieraimissaan. Tosin tämän luettuaan radion merisäätiedotuksia ei voi enää kuunnella ilman kylmänväreitä aina Gotska Sandön kohdalla.
Mari Jungstedt: Aamun hämärissä. Otava

Inhimillisiä syitä
Komea Sampo liittyy Daylight-seuralaispalveluun kuitatakseen pelivelkansa. Harmittomat ravintolaillalliset vaihtuvat pian pimeisiin sänkypuuhiin ja murhaan, jonka motiivi löytyy kaukaa kipeästä menneisyydestä. Kirjan tarkat kuvailut koukuttavat ja toisiinsa punoutuvat kohtalot yllättävät. Seuralainen sopii niille dekkarinnälkäisille, jotka kaipaavat mielipuolisten tekojen sijaan inhimillisiä selityksiä ja samastuttavia henkilöitä.
Outi Pakkanen: Seuralainen. Otava

Nössön kaksoiselämä

Kolmikymppinen Orvo on alistettu nössö kotioloissa, mutta käsistä hohkaa parantajankyky ja kaksoisminä tarjoaa seksipalveluja varakkaille naisille. Kun töölöläisestä arvoasunnosta löytyy raa'asti murhattu nainen, jäljet johtavat häneen. Tutun rikosylikonstaapeli Harjunpään uusimmassa vyyhdissä huomio kiinnittyy taitavaan ihmisten ja kohtauksien kuvaukseen. Harjunpäätäkin alkaa jo väsyttää, eikä ihme. Elämä on etenkin Orvolle epä­oikeudenmukaista.
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone. Otava

Eleetöntä murhanratkontaa
Espoolainen nettikonsultti ammutaan teloitustyyliin keskellä Helsingin iltapäiväruuhkaa. Tekijä katoaa moottoripyörällä jäljettömiin, eikä it-yrittäjän taustasta meinaa löytyä syrjähyppyä vakavampaa motiivia veriteolle.
Komisario Takamäki murharyhmineen tutkii Katumurhassa jo kymmenettä rikostaan. Vaikka Jarkko Sipilä kuljettaa tarinaa suoraviivaisen eleettömästi, on juonessa sen verran mutkia, ettei kirjaa ihan vallan pureskelematta tarvitse niellä. Poliisityön kuvaus on uskottavaa ja miljöökuvaus tarkkaa.
Jarkko Sipilä: Katumurha. Gummerus

Sukkelat sarjikset

Pottujen puheita
Kukapa ei tykkäisi sarjakuvasta, jonka pääosassa ovat perunat? Varsinkin, kun potaattihahmot ovat kovin inhimillisiä ja aika räävittömiä. Strippejä lukiessa naurattaa: potaatit esittelevät kaverilleen appelsiinille suomalaista avantouintia, villiintyvät ulkomaanmatkoilla tupakoimalla holtittomasti ja koettavat saavuttaa mielenrauhan jumppaamalla. Simppeliä ja värikästä tyyliä katselee ilokseen. Todellinen hyvänmielen sarjis.
Aiju Salminen: Potaatit. Sammakko

Sarjis vie matkalle

Tämä sarjis on kuin viihdyttävä matkadokumentti! Delisle on ikuistanut kansien väliin päiväkirjatyyppisesti kolmen kuukauden matkansa Etelä-Kiinan Shenzheniin, missä paikalliset etuilevat pienimpäänkin rakoon, kommunikoivat olemalla hiljaa tai puhumalla liikaa, ja kaupoissa myydään kassakaappeja sekä pussikeittoja.
Piirokset voivat vaikuttaa tylsän dokumentoivilta, mutta niistä paljastuu humoristisen teräviä huomioita kiinalaisesta kulttuurista ja tekijästä itsestään. Avartavaa luettavaa kaikille matkakuumeisille.
Guy Delisle: Shenzhen. WSOY

Kotia, keitoksia ja kondista

Aikamatka laukuilla
Vintage käsilaukut näyttää somisteeksi sopivalta kuvakirjalta, mutta sisältää rutkasti asiaa veskojen historiasta. 1900-luvun edvardiaanisesta Britanniasta alkavalla matkalla esitellään niin Coco Chanel, Hermès kuin Lulu Guinnesskin.
Kirjaan olisi istunut kauniimpi taitto, mutta toisaalta runsaus on sen ansio. Lukija saa katsella makeita laukkuja ja pääsee aikamatkalle muodin ja elokuvatähtien hohdokkaaseen maailmaan.
Marnie Fogg: Vintage käsilaukut. Otava

Helpotusta jumipirkoille
Kirjan nimi hämää: se sopii joogaoppaaksi kenelle vain, oli selkäkipuja tai ei. Alun vaivaosiosta voi harppoa joogan selityksiin ja harjoitusohjeisiin. Ne ovatkin loistokamaa. Joogatunnin ydinliikkeet selitetään selkeästi, ja kuvitus havainnollistaa harjoituksia. Jännitysten purkamiseksi riittää 10 minuutin harjoitus. Tämän soisi löytyvän jokaisen jumipirkon kirjahyllystä!
Rita Trieger: Paranna selkäsi joogalla. WSOY

Kuin karkki kansissa
Keittokirja on itsessään jo sellainen herkkupala, että se kelpaa kaffepöydän koristeeksi. Saran runsas, romanttinen, naisellinen ja värikäs teos esittelee reseptejä ja kattauksia kuukausien mukaan, ja emäntä itse poseeraa sivuilla kuin kalenterityttö ikään. Herkut vaihtelevat sushista kesäkeittoon ja Waldorfin salaatista lanttulootaan. Sopii ruuanlaittoa harrastavalle ja vieraitaan hemmotteleville partyemännillle.
Sara La Fountain: Passion for food. Tammi

Omaa palettia etsimässä
Tarkkailemalla omia värituntemuksia voi rakentaa henkilökohtaisen väripaletin. Harmonisen ja onnistuneen kodin sisustuksen juju on oman paletin värien yhdistäminen oikeaan
tilaan.
Fricken kaunis kirja sopii värien käytöstä ja sisustuksesta kiinnostuneelle, jolle persoonallinen ja toimiva koti on tärkeämpi kuin muotivirtaukset.
Shannon Fricke: Väreillä kodikasta. WSOY

Tuunaa torttu
Kotimainen ja kotoisa opus innostaa tottuneenkin leipojan tuunaamaan vanhat reseptit piristyneeseen vireeseen. Tuttuja leivonnaisia kekseliäästi päivitettyinä ja käytännön vinkkejä
välineistä ja leivontatavoista. Kaikentasoisille leipojille, jotka haluavat kaiken irti puutarhansa sadosta.
Sirpa Talka: Makeaa ja suolaista puutarhasta. WSOY

Miehistä keittiöhifistelyä
Äijävaltainen – 22 kokista vain yksi on nainen! – ruokakirja on omiaan huippuravintoloista ja niiden keittiöiden nimekkäistä mestareista kiinnostuneille hifistelijäkokeille. Vai kuka muu metsästää aineksia kuten metyyliselluloosaa tai tummaa riisiviinietikkaa?
Toisaalta reseptit ovat ronskeja tyyliin ”otetaan porsaanpää ja...” Miehisessä keittokirjassa on niin paljon luettavaa, että se sopii myös sohvan nurkalle muidenkin kuin pipertelijäkeittäjien nautittavaksi.
Christer Lindgren: Kiehuu! Uusi suomalainen keittiö. Otava

Elämänmakua & tositarinoita

Erikoinen elämäkerta
Kellokosken prinsessa kertoo mielisairaaloissa aikuiselämänsä eläneen Anna Lappalaisen riipaisevan tarinan. Parhaina hetkinään hän oli upea esiintyjä, joka lauluillaan ilahdutti potilaita, henkilökuntaa ja Kellokosken asukkaita. Kirjassa kuvataan kiinnostavasti myös tuon ajan hoitomenetelmiä, jotka kammottavat nykyihmistä. Kirjan pohjalta tehty elokuva ei tee oikeutta prinsessan lahjakkuudelle.
Ilkka Raitasuo ja Terhi Siltala: Kellokosken prinsessa. Like

Äidin menneisyys avautuu
Kirjailija Hong Yingin äiti kuolee, ja hautajaisjärjestelyjen lomassa äidin salainen menneisyys alkaa valjeta. Äidin käytös ja pakon edessä tehdyt valinnat selittyvät tyttärelle vasta nyt. Teos on kiinnostava kuvaus kiinalaisista naisista, Kiinan yhteiskunnasta ja historiasta. Kiinalaisnainen ja syrjä­hyppy on ajatus, joka ei ensimmäisenä tule mieleen. Ehkä siksi ei edes tunnu, että lukisi tositapahtumiin perustuvaa kirjaa.
Hong Ying: Hyvien kukkien lapset. Ajatus

Huuruinen nero
Ihme, että 66-vuotias Keith Richards julkaisi omaelämäkertansa vasta nyt: kaiken järjen mukaan Rolling Stones -kitaristin ei pitäisi olla enää elossa. Keith ihmettelee asiaa itsekin. Pahimmillaan hän harrasti huumeita 24/7.
Huurujen takaa löytyy musiikillinen nero, joka on säveltänyt legendaarisia biisejä Satisfactionista lähtien. Kiinnostavinta on myrskyisä ystävyys Mick Jaggeriin (Keith mm. arvostelee tämän strategisia mittoja). Ajoittain välit ovat olleet poikki, mutta pari löytää aina toisensa. Kuin suuri rakkaustarina siis!
Keith Richards: Elämä. WSOY

Mahoton ukki!
Uskomaton tyyppi, raivostuttava marttyyri, ihme nilkki! Märta Tikkasen ukki Uno Stadius nimittäin. Tikkanen on tehnyt isovanhempiensa tarinasta historiallisen romaanin, jonka tahtoo lukea kerralla. Alussa on häät, sitten alkaa arki: Emma synnyttää lapsia ja Uno riehuu maailmalla kansansivistystyön parissa ja tuhlaa vaimonsa rahat. Päähenkilöt ja koko kiihkeä 1900-luvun alku heräävät eloon parin kirjeissä ja Tikkasen kerronnassa.
Märta Tikkanen: Emma ja Uno – Rakkautta tottakai. Tammi

Oprahin salojen jäljillä
Kitty Kelley on tällä kertaa mediamoguli Oprah Winfreyn kimpussa. Kirjalla ei ole Oprahin suostumusta, mutta juuri siksi Kitty kehuu paljastavansa tämän salaisuudet. Siinä hän ei aivan onnistu, rankka elämä on Oprahin faneille jo tuttua kauraa. Silti teksti kokoaa kiehtovan tarinan ja selkiyttää, miten Oprahista tuli yksi maailman vaikutusvaltaisimpia ihmisiä.
Täydellinen lahja kunnianhimoisille naisille.
Kitty Kelley: Oprah. Otava

Pariisissa asuva Pauliina Berg ihmettelee, miksi ystävän hääkutsua ei kuulu. Samaan aikaan naisen helsinkiläinen nimikaima valmistautuu kovalla tohinalla häähumuun.

Pauliina astui liikehuoneistoon, jonka seiniä koristivat värikollaasit kuin rautakaupan maaliosastolla. Tässä tilassa arvioitiin ihmistä parhaiten pukevat sävyt analyysin avulla. Pauliina tiesi, mitä halusi, mutta kaipasi pientä kangastilkkukartastoa avukseen, että ompelijakin ymmärtäisi, millaista materiaalia ja sävyä Pauliina kaipasi Porvoon häiden juhlamekkoonsa.

”Hyvää päivää”, Pauliina sanoi ja lähestyi määrätietoisesti palvelutiskiä.

”Päivää. Oliko teillä aika varattuna”, jakkupukuinen nainen tiskin takana sanoi.

”Ei, enkä tarvitsekaan aikaa. Haluan ostaa kesäihmisen värikartan.”

”Ahaa, onko joku tehnyt teille värianalyysin aiemmin?”

”Ei ole, eikä tarvitse. Minä olen kesä, kuten Anne Kukkohovi. Luin aiheesta yhdestä naistenlehdestä ja tässä tuoreessa lehdessä on samantyyppinen puku, jonka ajattelin teettää. Mietin vielä sinisen sävyn syvyyttä.” Pauliina näytti lehdestä repäisemäänsä kuvaa, jossa Anne Kukkohovi poseerasi lemmikinsinisessä unelmassa.

”Kuules, minä olen kesä ja sillä sipuli. Meillä on Anne Kukkohovin kanssa sama horoskooppimerkkikin.”

”En ihan näin ensi näkemältä ole aivan samaa mieltä, mutta voimme tarkistaa asian noin puolen tunnin analyysin avulla.”

Jakkupukuinen katsoi varauskirjaa ja totesi, että juuri sillä minuutilla oli mahdollista saada peruutusaika ja syventyä analyysiin saman tien.

”Kuules, minä olen kesä ja sillä sipuli. Meillä on Anne Kukkohovin kanssa sama horoskooppimerkkikin.”

”Tämä nyt ei liity syntymäaikaan tai -paikkaan. Teillä on vihreät silmät ja pisamia, joten uskallan epäillä, että teitä pukevat ennemminkin kevään tai syksyn sävyt.”

”Haluaisin nyt vaan sen kartaston, että voisin teettää juhlapuvun tärkeään tilaisuuteen.”

Lopulta pienen alennuslupauksen innoittamana Pauliina suostui asettamaan takamuksensa tuolille. Jakkupukuinen laittoi erivärisiä viskoosihuiveja Pauliinan hartioille niin, että pisamien pilkuttama dekoltee peittyi. Nainen kehotti Pauliinaa katsomaan itseään peilistä.

”Tässä analyysissä on ennen kaikkea kyse ihon sävystä. Kuten itse näette, ruiskukansininen ja petroli pukevat teitä paljon paremmin kuin lemmikinsininen, joka on kesän väri.”

”Mä en tykkää ruiskukista ollenkaan.”

”Ei tarvitsekaan, mutta haluan näyttää, että kaikista väreistä löytyy teille sopiva sävy. Jokin sininen, jokin keltainen, punainen...”

Pauliina sai kaulalleen sitruunankeltaista, lohenpunaista, omenanvihreää ja kermanvalkoista.

”Huomaatteko nyt, miten nämä sävyt saavat teihin eloa ja ihonne hehkumaan? Tässä vielä hopean ja kullan ero.”

Metallianalyysi sai Pauliinan kavahtamaan.

”Oletko kulta-, hopea- vai valkokultaihminen”, Sebastian oli kerran kysynyt.

Pauliina oli luullut miehen miettivän kihlasormusta ja vastannut valkokulta. Sormusta ei koskaan tullut. Sebastian vain analysoi kaikkea ja kaikkia koko ajan.

”Otan kuitenkin sen kesän kartan. Mulle sopii oikeastaan kaikki värit, kuten huomaat,” Pauliina päätti analyysituokion.

Raskaus ei vielä näkynyt, mutta tuntui. 

Jari ajoi nurmikkoa ja nautti työstä, jolla oli tarkoitus. Hän halusi nurmen olevan mahdollisimman tasainen ja lyhyt. Silloin maahan putoavien omenoiden keruu olisi helppoa. Yksikään punaposki ei jäisi piiloon ja kolhuisena mätänemään. Hän maksimoisi sadon ja siitä saatavan hyödyn.

Yleensä Jari keräsi kaikki omenat jo puusta. Hänellä oli puuhaan kaikki mahdollinen varustus: erikorkuisia tikapuita, koreja ja poimureita, jotka todistivat kädellisen lajin nerouden. Nyt Jari ei ollut varma pysyisikö suunnittelemassaan aikataulussa. Neten alati kasvavat hääjärjestelyt nielivät kaiken vapaa-ajan.

Jaria huolestutti myös, tekisikö Nette tänä vuonna lainkaan omenasosetta. Mitä he sitten söisivät lettujen kanssa pitkin talvea? Jari oli oppinut jo pikkupoikana arvostamaan itse tehtyjä herkkuja. Äidin vispipuuro, mansikkahillo ja monenmoiset leivonnaiset ilman e-koodeja olivat parasta mitä hän tiesi. Samaan kategoriaan pääsi Neten omenasose. Nette oli todellinen aarre. Miten onnekas Jari olikaan. Kunhan nyt vain saataisiin sato kerättyä ja häät vietettyä, kaikki sulassa sovussa ja asiallisessa aikataulussa.

Jari etsi varastohyllystä pienen purkin vihreää maalia ja siveltimen. Hän avasi oven piharakennukseen, jonka kunnostamiseen hän oli käyttänyt monta kuukautta. Kerrankin Neten tanskalaisista sisustuslehdistä oli iloa Jarillekin. Yhdestä paksusta ja kalliista lehdestä Nette oli keksinyt idean ja saanut Jarin oitis innostumaan. Tietämätön olisi voinut luulla, että piharakennus oli suunniteltu eläinten pitoon, vaikka villakoirien, mutta ei. Rakennus oli Jarin pyhättö, omenien koti. Sisäseinät ja pienet karsinat Jari oli maalannut maalarinvalkoisella. Nyt oli aika tehdä vain viimeistelyä, että kaikki olisi valmista omenien tulla. Nette oli leikannut hänelle paperista sapluunat valmiiksi. Ne oli helppo kiinnittää maalarinteipillä paikoilleen. Sitten Jari alkoi täyttää sirolla siveltimellä paperin jättämiä aukkoja vihreällä. Huvitus. Talvikki. Valkea kuulas. Åkerö. Jokaiselle lajikkeelle oma laarinsa, paikka köllötellä poimittuna, ennen lopullista määränpäätään piirakkaan, soseeseen, mehuun tai sellaisenaan lasten suihin.

Nette tunsi voimiensa ehtyvän, kun keittiön seinäkello käänsi koukeroiset viisarinsa iltapäivään. Raskaus ei vielä näkynyt, mutta tuntui. Nette pyyhki vaaleat kiharansa kylmän hien kostuttamalta otsaltaan ja mietti, auttaisiko maapähkinäleipä vai pala suolakurkkua.

Vaikka Nette oli vasta varhaisilla viikoilla, oli huono olo ja sopimaton ohjelma pilannut polttaritkin. Hän oli toivonut hemmotteluhetkeä Haikon kartanossa tai muuta oloonsa sopivaa, mutta Jannika oli ilman ennakkovaroitusta varannut kuumailmapallonlennon Helsingin kaivopuistosta kohti tuntematonta, illallisen sushiravintolasta ja saunaillan hotellista yöpymisineen. Nette oli oksentanut ilmapallolennon jälkeen silkasta kauhusta ja pelosta. Hän pelkäsi kahden edestä! Levät ja raa’at kalat eivät liioin sopineet odottavan äidin ruokavalioon, joten Nette oli joutunut syömään lastenannokseksi tarkoitetun wienerleikkeen ja huuhtonut sen alas omenamehulla, joka ei todellakaan maistunut yhtä hyvältä kuin kotiomenista tehty nektari. Saunan Nette oli väsymyksensä ja huimaavan olon takia jättänyt kokonaan väliin.

Epätyydyttävän päivän jälkeen hän olisi mieluusti kömpinyt omaan sänkyynsä, oman Jarinsa viereen, mutta joutui sen sijaan kuuntelemaan hotellin yökerhossa pikkutunneille viihtyneen Jannikan humalaista kuorsausta. Nette oli eniten kiukkuinen itselleen. Hänen olisi pitänyt kertoa Jannikalle olevansa raskaana.

Nette valmisti itselleen ja lapsille pienen välipalan, laittoi Nellalle Barbie-elokuvan pyörimään ja istutti Noan vihaisten lintujen seuraan iPadin ääreen. Tämä oli ainut tapa saada itselleen aikaa hoitaa tärkeitä asioita.

Nette oli tilannut Nellan, Noan ja muiden neljän morsiuslapsen puvut Kiinasta. Hän ei ollut aluksi edes ymmärtänyt kauppakumppaninsa sijaintia. Sivut oli käännetty asialliselle suomenkielelle, joten kokematon nettishoppailija meni halpaan ja ostoksista tuli kalliimpia kuin Nette oli luullut. Hinta nousi, kun pukujen hintoihin lisättiin toimituskulut ja tullaus.

”Ne Kiinasta tilatut morsiuslasten vaatteet ei ihan pelitä, eli hoidat ne kuntoon.”

Toimitus oli nopea, mutta niin pettymyskin. Tyttöjen puvut eivät olleet aivan sitä vaaleanpunaisen sävyä, jonka tietokoneen näyttö oli esitellyt, eivätkä poikien puvut istuneet yhdellekään morsiuspojalle täydellisesti. Tyttöjenkin pukujen olkaimia piti lyhentää ja Nellan pukua ottaa sivuilta sisään. Nette olisi palauttanut koko lastin, mutta tutkittuaan ehtoja vasta jälkikäteen todennut, ettei jaksaisi moista rumbaa, jossa voisi kuitenkin päätyä lopulta maksamaan kaiken moneen kertaan. Hän vannoi, että jatkaisi vastakin kivijalkamyymälöiden asiakkaana. Hän rakasti vaatteiden sovittamista, materiaalien tutkimista ja virheostosten palauttamista suoraan liikkeeseen. Onneksi Netellä oli nyt apunaan Jannika.

”Moikka Jannika, laitapas listallesi vielä yksi kohta lisää”, Nette alusti puhelimessa.

”Mikä se sitten olisi? Tämä lista alkaa olla jo aika pitkä...” Jannika vaikeroi.

”Ne Kiinasta tilatut morsiuslasten vaatteet ei ihan pelitä, eli hoidat ne kuntoon.”

”Enhän mä osaa ommella!”

”Ei sun tarvitsekaan osata. Viet ne ompelijalle korjattavaksi. Varaa aika heti. Muista varmistaa muitten lasten vanhemmilta, että ne pääsevät mukaan sovitukseen. Nellalle ja Noalle sopii koska vain.”

Ongelman ratkaisusta huojentuneena Nette päätti aloittaa koirien kouluttamisen hääjuhlaan. Hän oli saanut idean Nellan balettikoulun kevätnäytöksessä. Puudelit saisivat esittää Joutsenlammen Pienten joutsenten tanssin. Ei tietenkään kuten ihmisballerinat, mutta koirille sopivalla koreografialla. Lopuksi koirat voisivat muodostaa sydämen. Tai ehkä sittenkin J-kirjaimen rakkaudenosoituksena Jarille. Nette halusi todistaa kaikille, myös tulevalle aviomiehelleen, miten älykäs rotu oli kyseessä ja miten loistava koirakuiskaaja hän itse oli. Puhelimen soittoääni katkaisi Neten ajatukset.

”Moi, tääl on Emma. Mä soitin sulle aikaisemmin mun villakoirasta Romeosta.”

”Juu, muistan kyllä. Auttoivatko mun ohjeet?”

”No, ei hirveesti. Tuntuu, että se ei edelleenkään pidä meitä sen perheenä, vaan kaipaan sen ekaa omistajaa.”

”Villakoirat ovat todella älykkäitä koiria ja uskollisia omistajilleen. Tässä hommassa pitää olla kärsivällinen.”

”Mun äiti kysyi, voisiko se tulla sulle vähäksi aikaa koulutukseen. Me ollaan lähdössä matkalle syyskuussa, niin jos Romeo voisi tulla silloin. Me ollaan poissa kolme viikkoa...”

”Tärkeintä olisi saada koira kiintymään teihin, omaan laumaansa. Mutta koska niitä käytöshäiriöitä tuntuu olevan jonkin verran, voi intensiivinen koulutusjakso olla paikallaan”, Nette sanoi ja laski päässään, mitä voisi veloittaa kolme viikkoa kestävästä koiran koulutuksesta kotonaan.

Sillä tienestillä hän voisi kattaa ehkä osan ompelijakuluista. Jari oli kiltti mies, mutta Nette näki tämän otsarypystä, että hääbudjetti meni yli toivotun. Jari ei ollut missään nimessä pihi. Jos Nette vahingossa äityi epäilemään, hänen tarvitsi vain vilkaista Diana-sormustaan, jonka safiirin sininen loisti kilvan Neten silmien kanssa.

Nette sopi Emman kanssa hakevansa Romeon syyskuussa ja päätti puhelun.

Nette jäi odottamaan Jannikan kuittausta tekstiviestiinsä. Hääjuhlasta tulisi täydellinen.

Jannika, tilaa ompelijalta myös vaaleanpunaiset tutut koirille. Mä mittaan vielä vyötäröt ja laitan sulle speksit. Voi olla, että yhdelle hoitokoiralle pitää teettää pieni frakki. Palaan siihen vielä.

Nette jäi odottamaan Jannikan kuittausta tekstiviestiinsä. Hääjuhlasta tulisi täydellinen.

Pauliina tutki marketin kosmetiikkahyllyjä. Hän pohti, ostaako rusketus purkissa vai pitäisikö mennä oikein suihkurusketukseen. Hän halusi näyttää juhlissa juuri sopivasti paljasta pintaa, mutta ei ollut tänäkään kesänä saanut väriä luonnon auringosta. Pisamia kyllä tuli, mutta niitä Pauliina inhosi, vaikka työkaveri Mikko oli joskus firman juhlissa kehunut niitä seksikkäiksi. Samaiseen Mikkoon Pauliina oli kerran pikkujouluissa retkahtanut. Mokomakin pukki ja vielä varattu mies!

Pauliina oli yrittänyt jättää sähläämisen yhteen kertaan, mutta niin vain löytänyt itsensä Mikon kainalosta kaikissa mahdollisissa yrityksen kissanristiäisissä. Pauliina tiesi, ettei Mikko hänestä tosissaan välittänyt, vaikka oli salaa toivonut olevansa raskaana juhlasesongin päätteeksi.

Neten ja Jarin häistä Pauliina voisi löytää suuren rakkauden, juuri hänelle valjastetun, eikä kenenkään toisen jo varaamaa. Ihmettelijöille hän voisi sanoa, että näin oli tarkoitettu ja vedota kohtaloon. Kohtalo oli tarkoittanut kutsun hänelle. Se oli kutsu rakkauteen.

Pauliina laittoi ostoskoriinsa kaikki marketin itseruskettavat tuotteet. Hän kokeilisi ensin, toimiiko ja varaisi tarvittaessa vielä ammattilaisen käsittelyn.

Tällä kertaa hän ei jäänyt tutkimaan alusvaatevalikoimaa, sillä pikkupöksyt, rintaliivit tai korsetti olivat hankintalistalla vasta myöhemmin. Kaunis alusasusetti löytyisi todennäköisesti erikoisliikkeestä. Hän voisi kysyä ompelijalta suosituksia.

Loisteputkien kelmeässä valossa Pauliina tuli vilkaisseeksi vaateosaston kokovartalopeiliin. Hän katsoi pyöreitä muotojaan, pisamaisia poskipäitään, punertavia kulmakarvojaan. Miksi kukaan ei rakastanut häntä? Ei Sebastian. Ei Mikko. Suru hiipi varkain vatsanpohjasta kohti kurkkua ja sai Pauliinan silmäkulman kostumaan. Marketissa itsesäälissä kieriskelevä nainen, oliko mitään nolompaa?

Pauliina sisuuntui omaan ruikuttamiseensa, kaivoi laukustaan hampurilaisravintolan servietin ja niisti nenänsä, jonne murhemieli oli pyrkimässä. Hän lupasi peilikuvalleen, että kulmat saisivat pigmentoinnin tai ainakin kestovärin ennen syyshäitä. Hyvä kampauskin tekisi ihmeitä, puhumattakaan unelmien puvusta, jonka hän aikoi teettää. Muodot saivat pysyä tai jopa kasvaa. Niistä miehet pitivät, niin oli Sebastian vakuuttanut.

Pauliina päätti hakea illallisen kaupan valmisruokatiskistä. Lasagnea, kaalikääryleitä tai grillattua broileria. Jotkut ahdasmieliset jättivät broilerin rapeaksi ruskistuneen nahan rasvan takia syömättä. Ei Pauliina, sillä sehän oli parasta, mitä siipikarja saattoi ruokapöytään tarjota.

Jälkiruoaksi Pauliina valitsi pakastealtaasta tönikän suklaajäätelöä. Se oli luomua, eli lähes synnitön vaihtoehto. Televisiosta tulisi illalla Pretty Woman. Pauliina oli nähnyt elokuvan ainakin seitsemän kertaa, mutta päätti katsoa jälleen. Hän oli oman elämänsä Cinde-Fucking-Rella! Ainakin sitten, kun pujahtaisi muodoilleen vasiten tehtyyn lemmikinsiniseen juhlakolttuun. Kurpitsavaunujen sijaan Onnibussi veisi hänet Porvooseen ja taika saisi jatkua aamuun asti. Ehkä koko loppuelämän.

Pauliina Berg oli Suomessa Paukku, mutta Pariisissa Paupau. Ristimänimeä ei käyttänyt enää juuri kukaan.

Pariisin iltapäivä oli kuuma. Paukku Berg istahti kotikatunsa bistron pöytään ja tilasi pastiksen. Viikko mallitoimistolla oli ollut hektinen. Japanilaisen suunnittelija halusi näytökseensä ehdottomasti skandinaavimalleja ja kaikki olivat Paukun kimpussaan. Oli turha alkaa sivistää näitä moukkia ja selittää, ettei hänen kotimaansa varsinaisesti edes kuulunut Skandinaviaan ja ihmisrotuna suomalaiset olivat omaa luokkaansa.

”Paupau, hoida homma”, pomo oli sanonut.

Pauliina Berg oli Suomessa Paukku, mutta Pariisissa Paupau. Ristimänimeä ei käyttänyt enää juuri kukaan. Paupau oli kokenut buukkaaja, joka todellakin hoiti homman kuin homman.

Paukku potkaisi korkokengät jalastaan, ojenteli pitkiä sääriään ja alkoi selata sähköpostia puhelimestaan. Hän oli joutunut kieltäytymään nuoruudenystävänsä Neten polttareista. Oliko Nette loukkaantunut ja jättänyt hääkutsun lähettämättä?

Moicca Nette! Oliko hurjat polttarit? So sorry, etten päässyt. Kai silti pääsen häihisi?

Paukku jäi odottamaan vastausta. Hänellä oli hiukan Suomi-ikävä.


Jatkuu ensi viikolla.

Charlie Hunnam on uusi Steve McQueen vankilapakoelokuvan Papillon uusintafilmatisoinnissa.

Franklin J. Schaffnerin vuonna 1973 ensi-iltansa saanut vankilapakoelokuva Papillon on klassikko. Sen pääosia näyttelivät ajan suurimmat miestähdet Dustin Hoffman ja Steve McQueen. Aikalaiskatsojia järkytti, että elinkautisvankien kärsimyksien Ranskan Guayanassa sijainneessa vankilassa kerrottiin pohjaavan tositapahtumiin.

Leffa perustui ranskalaisen rikollisen Henri ”Papillon” Charrièren (s. 1906–1973) vuonna 1969 ilmestyneeseen muistelmateokseen Vanki nimeltä Papillon. Kirja kertoo Charrièren joutuneen työleirille vuonna 1933. Siellä hän ystävystyi väärentäjä Louis Degan kanssa ja ystävykset alkoivat suunnitella pakoa. Muistelmien todenperäisyydestä on sittemmin kiistelty. Se kuitenkin on varmaa, että vuosina 1852–1946 toimineen vankilan olot olivat niin äärimmäisen kurjat, että sinne vuosikymmenten aikana vangitusta 80 000 vangista juuri kukaan ei enää palannut Ranskaan elävänä.

Papillon on taas ajankohtainen, sillä tanskalainen Michael Noer on filmatisoinut elokuvan uudelleen. Rohkea temppu, sillä klassikoihin kajoaminen herättää monissa filmihulluissa närää. Noer ei kuitenkaan ratsasta alkuperäisteoksella, vaan hänellä on tarinaan oma vahva näkemys. Pääosissa nähdään Charlie Hunnam Papillonina ja Rami Malek Degana.

Eniten elokuvat eroavat siinä, että uutuus on huomattavasti verisempi ja raaempi kuin alkuperäinen. Esimerkiksi vankilassa tapahtuvaa seksuaalista väkivaltaa kuvataan avoimemmin. Välillä ohjaajan ote on niin vimmainen, että tulkintaa tekee mieli kehua jopa alkuperäistä paremmaksi.

Erityisesti Noer ansaitsee kiitosta siitä, miten hän kuvittaa Papillonin eristyssellissä kokemat psykoottiset harhat. Sen sijaan, että syytäisi vaivaannuttavia kliseitä, mihin useimmat ohjaajat olisivat varmasti tyytyneet, Noerin harhaiset näyt vakuuttavat.

Noer käyttää elokuvan alkupuolella paljon aikaa varmistaakseen, ettei katsoja vahingossakaan erehdy luulemaan, että Papillonin ja Degan suhteessa on mitään homoseksuaalisuuteen vivahtavaakaan. Eikö miesten välistä ystävyyttä muka voi vieläkään kuvata takomalla ensin katsojan kaaliin, että kyse ei ole mistään muusta? Ja ennen kaikkea: mitä sitten, vaikka olisikin?

Myös Noerin tapa kuvata Papillonin vierailu Hondurasissa ihmetyttää. Onko vielä vuonna 2018 välttämätöntä esittää saari länsimaisen heteromiehen paratiisina ja siellä asuvat naiset eksoottisia alkuasukkaina, jotka hoivaavat tulokasta innoissaan rinnat paljaina?

Papillon *** 1/2