”Tapasin uskomattomia naiskohtaloita. Prosessoin kaikkea varmasti vielä vuosia”, Joonas kertoo elokuvansa naisista.
”Tapasin uskomattomia naiskohtaloita. Prosessoin kaikkea varmasti vielä vuosia”, Joonas kertoo elokuvansa naisista.

Joonas Berghäll matkusti vuoden maailmalla tapaamassa itkettävän ihmeellisiä äitejä ja lapsia. Nenäliinat mukaan katsomoon!

Joonas Berghällin dokumentti Äidin toive on tolkuttoman itkettävä. Katsoja poistuu leffasta puhdistuneena.

Berghällin Miesten vuoro (2010) sai aikaan samantyyppisiä reaktioita. Tällä kertaa hän astuu naisen asemaan nyt laajemmin: äidinrakkauden kautta. Elokuvaa ei lapsettoman sinkun kannata säikähtää, onhan meistä jokainen jonkun äidin lapsi. Elokuva ei käsittele vain äitiyttä, vaan sekä naisen että lapsen oikeuksia.

Joonas Berghäll kertoo oman äitinsä olleen vahva inspiraation lähde.

– Yksinhuoltajaäitini on aina kannustanut näyttämään tunteet. Ei ollut kuulemma väliä, tulisiko minusta siivooja, kirjailija tai kokki, kunhan teen kaiken täydellä sydämellä.

Elokuvassa kohdataan kymmenen naista ja kymmenen tarinaa, joista yksi on Joonaksen. Ääripäät ovat esillä, eikä tuskalta vältytä. Joonas pelkäsi menettävänsä äitinsä vakavalle sairaudelle. Nepalilainen nainen tuli äitinsä hylkäämäksi. Meksikolainen äiti tekee pikkupoikansa surulliseksi työskennellessään öisin – stripparina. Yhden äidin poika on tuomittu kuolemaan, toisen poika jo kuollut.

Onnea ja energiaa

Elokuvassa kaikkea katsotaan vahvuuden ja onnen kautta. Kivun läpi heijastuu elämänkirjo ja pienen lapsen energia. Leffa on teknisesti hieno, ja sen sävähdyttävät luontokuvat tarinoiden taustalla ovat kuin terapiaa. Ne tarjoavat tovin hengähtää ja käsitellä näkemäänsä.

– Pahaa äitiä en halunnut elokuvassa esittää, Berghäll kertoo.

– Se tuntui moraalisesti väärältä. Tämä on elokuva voimasta. Haaveenani oli ottaa mukaan henkilö, joka ei toiveestaan huolimatta ole saanut kokea äidiksi tulemista. Olisin halunnut myös naisparin, mutta johonkin raja on vedettävä.

Huikein löytö dokumenttiin on amerikkalainen astronautti Karen L. Nyberg. Avaruudessa kelluva äiskä lähettelee tukka leijuen lapselleen lentosuukkoja. Avaruudessa vierailu kitetyttää symbolisella tavalla sanoman. Vaikka poistuisi kaikkeuden ääriin, rakkaimmat ovat aina lähellä.

Äidin toiveet ja pelot

Elokuvan idean pohjalla on lista, jonka Joonas äidiltään pyysi: kymmenen pelkoa ja kymmenen toivetta, joita äidillä on poikaansa liittyen ollut.

Pelot ja toiveet ovat samoja ympäri maailman. Matkallaan Joonas huomasi, että naisen asema voi olla erilainen, mutta sisäinen tunne on sama. Elokuvan naiset ovat selviytyjiä, kamppailijoita.

– Dokumenttia tehdessä tarinat vievät. Koskaan ei tiedä, mitä yllätyksiä on tulossa. Tapasin uskomattomia naiskohtaloita, kuten kenialaisia turvakodin tyttöjä, jotka olivat karanneet pakkoavioliitolta valtavan savannin poikki.

Mutta mitä äidit toivovat eniten?

– Varmasti sitä, ettei lapsi kohtaisi pahuutta ja pysyisi terveenä. Oman äitini toive on, että jos hänestä jonakin päivänä tulee mummi, on minun pidettävä visusti huolta siitä, että aikaa riittää myös hänen luonaan kyläilyyn!

Katso elokuvan traileri:

Äidin toive

*****

Ensi-ilta 16.10.

Lue myös Matkaopas-lehden haastattelu Joonaksesta:

Ohjaaja Joonas Berghäll joutui turvautumaan unilääkkeisiin: ”Matkustaminen meni överiksi”

Lue myös:

Miesten vuoro -dokumentin tekijät paljastavat: tällaista on miesten välinen ystävyys

The Last Jedissä nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä.

”Taistele sitä orjan asua vastaan!” Näin Carrie Fisher evästi tuoretta Star Wars -näyttelijää Daisy Ridleytä Interview-lehden haastattelussa vuonna 2015. Fisher viittasi elokuvan Jedin paluu kohtaukseen, jossa Hutt Jabba orjuuttaa Fisherin näyttelemän Leian ja pakottaa tämän pukeutumaan pikkupikkubikiniin.

Fisherin neuvosta on otettu vaari. Uudesta Star Wars -trilogiasta ei voi puhua samana päivänä kuin 1970- ja 1980-luvun taiteessa tehdystä alkuperäisestä trilogiasta.

Sukupuoliroolit saivat kyytiä jo J.J. Abramsin vuonna 2015 ohjaamassa uuden trilogian ensimmäisessä osassa The Force Awakens. Huomenna ensi-iltansa saavan kakkososan, The Last Jedin, ohjaajan Rian Johnsonin näkemys on jopa feministisempi. Nyt luutuneita rooleja tuuletetaan puhurilla.

Siinä missä Leia esitettiin Jedin paluussa vastoin Fisherin omaa tahtoa seksiobjektina, uudessa trilogiassa näyttelevän Ridleyn hahmo, jedisoturi Rey, on aktiivinen toimija – sankari niin kuin elokuvan muutkin naiset.

Mutta Fisherkin sai kostonsa – viime hetkellä, sillä hän kuoli viime vuonna ja rooli jäi hänen viimeisekseen. Leiasta on vanhetessaan tullut kapinaa johtava kenraali. Vanhaa naista kunnioittavat nuoret kunditkin. Häntä ei esitetä hömelönä höppänänä, joka kuuluisi jo hautaan, toisin kuin vanhat naishahmot monissa elokuvissa – siis niissä harvoissa, joissa ylipäänsä on hahmoina vanhoja naisia.

Leian uusi hiustyylikin sopii paremmin naiselle kuin hahmon ikoninen kampaus, pikkutyttöjen suosimat lettirinkelit.

Naisten sankaruuttakin enemmän lämmittää se, miten naisiin suhtaudutaan, ja ennen kaikkea, miten he suhtautuvat toisiinsa. Nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä. He eivät puukota toisiaan selkään, vaan tekevät yhteistyötä. Leian ja hänen vara-amiraalinsa Holdon (Laura Dern) ystävyyssuhdetta kuvataan koskettavasti.

Elokuvan juoni jatkaa siitä, mihin The Force Awakens jäi. Arkkityyppinen hyvän ja pahan taistelu jatkuu. Ensimmäinen ritarikunta ja Uusi tasavalta ovat edelleen sodassa keskenään.

Kapinaliiton entiset jäsenet ovat muodostaneet Vastarinta-nimisen järjestön, jota johtaa Leia. Vastapuolella taistelee hänen ja Han Solon poika Ben, joka pahan voimille antauduttuaan omaksui nimen Kylo Ren (Adam Driver). Vastarinta on murtumassa, joten Rey yrittää suostutella erakoitunutta Luke Skywalkeria (Mark Hamill) apuun.

Star Wars: The Last Jedi

ENSI-ILTA 13.12. ****

Me Naisten testiryhmä arvosteli uusimman SingStar-pelin. 

Vaikka ei erityisemmin välittäisi konsolipeleistä, laulupelit ovat varma viihdyttäjä. Karaokea pelimuodossa kotona!

PlayStation lanseerasi vastikään laulupelien klassikon uusimman version, SingStar Celebrationin. Konsepti on tuttu edellisistä versioista, mutta  peli on nyt osa PlayStationin PlayLink-pelisarjaa, jonka ideana on yhteinen hauskanpito perheen tai ystävien kesken matalalla kynnyksellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että erillisiä mikrofoneja ei enää tarvita, vaan mikrofonina voi käyttää omaa älypuhelintaan.

Mikrofonisovellus ladataan älypuhelimeen, ja laitteet yhdistetään keskenään. Helppoa, sitten vain laulamaan! Pelissä voi olla mukana yhtä aikaa kaksi puhelinmikrofonia, joten jos haluaa laulaa isommalla porukalla, puhelimia pitää kierrättää ryhmän kesken. Sitä varten pelissä on olemassa enintään kahdeksan pelaajan biletila. Muut vaihtoehdot ovat perinteiset yksinlaulu ja kahden pelaajan battle.

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta, mutta sinänsä eroa entiseen ei ole. Pisteitä ropisee. Hieman kyllä mietityttää, voiko puhelimen mikrofonin laatu tai jokin muu elementti vaikuttaa siihen, kuka saa eniten pisteitä. Onko tämä tekniikkalaji muutenkin kuin laulun osalta?

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta.

Pelissä tulee mukana vaatimattomat 30 kappaletta, jotka edustavat enimmäkseen uudempaa pop-tuotantoa. Jos ei ole kuunnellut viime vuosien radiohittejä tai on muuten vain nostalgiannälkäinen, joutuu nopeasti ostamaan SingStore-kaupasta lisää kappaleita lauleltavaksi. Sillä kun kerran aloittaa, ei tee ihan heti mieli lopettaa lauleskelua.

Tekniset ominaisuudet: 4/5

Biisivalikoima: 2/5

Hauskuus: 5/5

SingStar Celebration PS4:lle, 19,90 €.