John Irvingin mielestä toisto on kirjailijalle sallittua.

John Irving piipahti hiljattain Suomessa markkinoimassa uutta romaaniaan. Tällaista sanottavaa 68-vuotiaalla amerikkalaislegendalla oli...

...kirjoittamisesta.
”Kirjoitan kirjani käsin, koska näppäimistöllä naputan nopeammin kuin haluaisin. Sitä paitsi minulla on hyvä käsiala. En tosin tiedä, miten kauan voin jatkaa näin, sillä kärsin nivelrikosta ja sormeni ovat murtuneet painiessa.
Kirjaa aloittaessani minun täytyy ensin tietää, miten se päättyy. Mielessäni on yleensä 2–3 romaania yhtä aikaa. Twister Riveriä pyörittelin päässäni 20 vuotta, pisimpään kaikista.”

...kirjojensa toistuvista teemoista.
”En tajua, miksi ihmetellään, jos kirjailija toistaa samoja aiheita. Toisto merkitsee, että on jotakin sanottavaa. Suosikkikirjailijanikin toistivat itseään: Melville, Dickens, Hardy...
Kirjoissani tapahtuu paljon asioita, joista en pidä. Esimerkiksi lapsen kuolema on toistuva teema. Mutta jos teksti ei vaivaa itseäni, en voi olettaa sen vaikuttavan muihinkaan.”

...uuden romaaninsa taustatyöstä.
”Setäni omisti New Hampshiressä tukkiyrityksen. Näin jo lapsena, miten tuo elämänmuoto oli tulossa päätökseensä. Serkkuni pyörittää yhä tukkifirmaa, ja hänen avullaan löysin hylättyjä tukkilaiskyliä. Ravintolateemaan perehtyminen oli helppoa. Työskentelin ravintoloissa parikymppisenä, ja monet ystäväni ovat kokkeja. Monissa muissa kirjoissani aiheet ovat olleet vaikeampia: urkumusiikkia tai lääketiedettä.
Twisted Riverissä tavallaan pelleilen elämäkerrallisuudella. Annoin Dannylle pinnallisia yhtäläisyyksiä itseni kanssa: koulut, syntymäajan, ammatin. Tärkein eromme on se, että minulla on ollut onnekas elämä mutta hänellä ei.”

...elokuvista ja teatterista.
”En juuri katso elokuvia enkä ole kovin kiinnostunut kirjojeni elokuvasovituksista. Romaanissa samaa hahmoa voi kehitellä 40–50 vuotta, mutta elokuvissa aikasiirtymät eivät onnistu yhtä luontevasti.
Ensirakkauteni on teatteri. Äitini työskenteli teatterissa, ja vietin aikaa kulisseissa jo ennen kuin osasin lukea. Parhaillaan kirjoitan romaania, joka sijoittuu teatterimaailmaan.”

Maria Theresia von Paradisin näköä yritettiin palauttaa muun muassa saksalaisen Franz Mesmerin poppaskonsteilla.

Itävaltalaisen hallintoneuvoksen tytär Maria Theresia von Paradis (1759–1824) menetti näkönsä leikki-ikäisenä. Hänen aristokraattiset vanhempansa turvautuivat milloin minkäkin puoskarin apuun, jotta heidän tyttärensä saisi näkökykynsä takaisin.

Yksi von Paradisia hoitaneista ”asiantuntijoista” oli saksalainen Franz Mesmer. Tohtori oli kehittänyt oman poppaskonstinsa mesmerismin. Hoidon ideana oli ohjailla fluidiumia – Mesmerin ”löytämää” eteeristä ainetta – ihmisen elimistössä. Hoito saavutti niin suuren suosion, että suomen kielessäkin on sana ”mesmeroida”.

Itävaltalainen Barbara Albert on ohjannut näistä tosielämän tapahtumista mielikuvitusta kutittelevan draaman. Valitettavasti elokuva keskittyy vain von Paradisin ja Mesmerin potilassuhteeseen eikä kerro Maria Theresian myöhemmistä vaiheista. Hän loi uran pianistina ja säveltäjänä sekä inspiroi Mozartia säveltämään yhden pianokonsertoistaan.

Elokuva on puvustettu ja lavastettu huolellisesti jokaista yksityiskohtaa myöten. Rokokooajan puvut ja huonekalut saavat huokailemaan ihastuksesta. Nimiroolissa nähtävä Maria Dragus näyttelee niin vakuuttavasti, että luulin hänen olevan oikeastikin sokea. Devid Striesow sen sijaan ei vakuuttanut Mesmerinä. Velho onnistui lumoamaan potilaansa varmasti ennen kaikkea karismallaan. Striesowilta sen sijaan moinen henkinen säteily puuttuu.

Madamoiselle Paradis ***

 

Emily Blunt tähdittää tyylikästä Hiljainen paikka -kauhuelokuvaa.

Tulevaisuudessa hirviöt ovat pyyhkäisseet ihmiskunnan lähes sukupuuttoon. Ne saalistavat ihmisiä supertarkan kuulonsa avulla. Ainut keino pysyä hengissä on pysytellä hipihiljaa. Amerikkalainen Abbottin perhe on onnistunut selviytymään syrjäisellä maatilalla.

Perheen vanhemmat Evelyn (Emily Blunt) ja Lee (John Krasinski) ovat opettaneet kolme lastaan pitämään tunteensa kurissa ja ilmaisemaan äärimmäisiäkin tunteitaan äänettömästi. Perhe kommunikoi viittomakielellä. Vaikeuksia on kuitenkin luvassa: Evelyn on raskaana.

Näyttelijä John Krasinski muistetaan kenties parhaiten tv-sarja Konttorin jenkkiversiosta, jossa hän näytteli Jim Halpertia. Hänen ohjaamansa vähäeleisen tyylikäs kauhuelokuva Hiljainen paikka saa toivomaan, että näyttelijä keskittyisi jatkossakin ohjaamiseen.

Hiljaisessa paikassa on vahva äänimaailma, jolla pelataan nerokkaasti. Välillä tapahtumia seurataan Abbottien kuuron teini-ikäisen tyttären Reganin (oikeastikin kuuro Millicent Simmonds) korvin, jolloin on hiljaista kuin ärsyketyhjiössä. Välillä korviin pärähtää lelulentokoneen elektroninen ääni. Kontrasti on pudottaa katsojan penkiltä.

Yksi elokuvan karmeimmista kohtauksista on Evelynin vauvan syntymä. Miten synnyttää päästämättä parahdustakaan? Kohtaus on raastava varsinkin naiskatsojalle, ja osuu ainakin synnytyspelosta kärsivän hermoon. Elokuvan asetelma muistuttanee monia menneinä vuosikymmeninä synnyttäneitä myös siitä, kun jotkut kätilöt vaativat naisia käyttämään energiansa kivusta huutamisen sijaan ponnistamiseen. 

Ohjaaja onnistuu repimään varsin arkisesta tilanteesta piinaavaa jännitystä.

Kauhuelokuvan lajityypin maskuliinisuudesta kertoo jotakin se, ettei niissä ole juuri hyödynnetty synnytystä, vaikka se on monelle jopa traumaattinen kokemus.

Krasinskin toinen oivallus on tuoda kuvioon vastasyntynyt vauva. Mikä auttaisi piltin itkuun? Tätä kysymystähän jokaiset synnytyslaitokselta juuri palanneet vanhemmat yön pikkutunteina miettivät. Ohjaaja onnistuu repimään tästä varsin arkisesta tilanteesta piinaavaa jännitystä.

Elokuvissa ei ole kovin usein vammaisia henkilöhahmoja. Krasinskia on syytä kiittää siitäkin, että hän kuvaa Reganin kuuroutta tämän näkökulmasta. Kaiken lisäksi Reganin vamma osoittautuu elokuvan lopussa vahvuudeksi.

Hiljainen paikka ****