Ydinvoimalan lähellä sijainnut Prypjat on nyt hylätty autiokaupunki. Kuva: MV Photos
Ydinvoimalan lähellä sijainnut Prypjat on nyt hylätty autiokaupunki. Kuva: MV Photos

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta tuli 26. huhtikuuta kuluneeksi 30 vuotta. Romaanit kertovat paikallisten tarinat.

Nobel-voittaja Svetlana Aleksijevitšin romaani sekä irlantilaisen Darragh McKeonin esikoisteos muistuttavat, miksi tasan 30 vuotta sitten tapahtunutta Tšernobylin onnettomuutta ei saa unohtaa.

1. Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois

Suom. Ulla Lempinen (Atena)

Irlantilaisen Darragh McKeonin romaani tarkastelee vuotta 1986 neljän ihmisen kautta.

Ukrainalaispoika Artjomin perhe evakuoidaan Minskiin. Siellä heitä haukutaan ”myrkyllisiksi”, eikä sukulaistäti avaa ovea. Grigori on kirurgi, joka järkyttyy virallisen tiedon pimityksestä ja yrittää varoittaa tuttaviaan onnettomuuden vaaroista. Kuudenkymmenen puhelun jälkeen KGB katkaisee linjat. Mahtavasta Neuvostoliitosta ei sen sijaan ole tietoakaan niissä alkeellisissa olosuhteissa, joissa Grigori operoi onnettomuuden uhreja.

Saman aikaan Moskovassa Grigorin entinen vaimo, kuuliainen tehdastyöntekijä Maria tekee kaikkensa salatakseen menneisyytensä systeemiä kyseenalaistaneena toimittajana. Hän alkaa todistella tehtaanjohdolle moitteettomuuttaan järjestämälle työntekijöille konsertin. Sen pianistina toimisi hänen sisarenpoikansa, lahjakas mutta koulukiusattu Jevgeni.

Romaani on huolellisesti taustoitettu ja liikuttava. Moni sen tapahtumista nousee Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylistä nousee rukous -teoksen tositarinoista. Vaikka kirjan teho perustuu paljolti Tšernobylin tapahtumien järkyttävyyteen, kasvaa se silti yhteiskunnalliseksi kuvaukseksi ideologian rusentamista ihmisistä. McKeonin päähenkilöt ovat vain turhankin jaloja ja hyviä. Ristiriitaisempi ihmiskuvaus tekisi siitä uskottavamman todistuksen poikkeuksellisesta ajasta.

2.Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylistä nousee rukous

Suom. Marja-Leena Jaakkola (Tammi)

Svetlana Aleksijevitšin Tšhernobylistä nousee rukous -romaania ei ole helppo lukea. Silti tekee mieli sanoa, että kirja on pakollista luettavaa jokaiselle. Tšernobylissä ei ollut kyse pelkästään hirvittävästä onnettomuudesta vaan myös lähihistoriasta, joka kaikkien olisi hyvä tuntea.

Aleksijevitš haastatteli romaaniinsa kymmeniä: leskeä, jonka palomiespuoliso sammutti reaktorin paloa ensimmäisten joukossa ja koki sittemmin kauhean kuoleman; äitiä, jonka lapsi syntyi epämuodostuneena; vanhuksia, jotka eivät suostuneet lähtemään; alueen raivaajia, sieltä evakuoituja, poliitikkoja, taiteilijoita ja tiedemiehiä.

Lapset kuvasivat säteilyä piirustuksissaan keltaisena sateena ja punaisena jokena. Yksi raivaaja ei saa mielestään kissoja, koiria, lehmiä ja hevosia, jotka hänet määrättiin ampumaan. Kaikki kuvaavat ”rauhan atomin” aiheuttamaa katastrofia sodaksi, josta syntyi uusi ihmiskunta, Tšernobylin kansa.

Romaani kuvaa, kuinka liitoksissaan natisevan Neuvostoliiton propagandakoneisto ei pysty estämään ideologiansa murenemista: kun ihminen on nähnyt maailmanlopun, ei paluuta entiseen ole.

Romaani ilmestyi alun perin 1997. Nobel-voiton jälkeen Tammi julkaisi kirjan laajennettuna laitoksena.

The Last Jedissä nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä.

”Taistele sitä orjan asua vastaan!” Näin Carrie Fisher evästi tuoretta Star Wars -näyttelijää Daisy Ridleytä Interview-lehden haastattelussa vuonna 2015. Fisher viittasi elokuvan Jedin paluu kohtaukseen, jossa Hutt Jabba orjuuttaa Fisherin näyttelemän Leian ja pakottaa tämän pukeutumaan pikkupikkubikiniin.

Fisherin neuvosta on otettu vaari. Uudesta Star Wars -trilogiasta ei voi puhua samana päivänä kuin 1970- ja 1980-luvun taiteessa tehdystä alkuperäisestä trilogiasta.

Sukupuoliroolit saivat kyytiä jo J.J. Abramsin vuonna 2015 ohjaamassa uuden trilogian ensimmäisessä osassa The Force Awakens. Huomenna ensi-iltansa saavan kakkososan, The Last Jedin, ohjaajan Rian Johnsonin näkemys on jopa feministisempi. Nyt luutuneita rooleja tuuletetaan puhurilla.

Siinä missä Leia esitettiin Jedin paluussa vastoin Fisherin omaa tahtoa seksiobjektina, uudessa trilogiassa näyttelevän Ridleyn hahmo, jedisoturi Rey, on aktiivinen toimija – sankari niin kuin elokuvan muutkin naiset.

Mutta Fisherkin sai kostonsa – viime hetkellä, sillä hän kuoli viime vuonna ja rooli jäi hänen viimeisekseen. Leiasta on vanhetessaan tullut kapinaa johtava kenraali. Vanhaa naista kunnioittavat nuoret kunditkin. Häntä ei esitetä hömelönä höppänänä, joka kuuluisi jo hautaan, toisin kuin vanhat naishahmot monissa elokuvissa – siis niissä harvoissa, joissa ylipäänsä on hahmoina vanhoja naisia.

Leian uusi hiustyylikin sopii paremmin naiselle kuin hahmon ikoninen kampaus, pikkutyttöjen suosimat lettirinkelit.

Naisten sankaruuttakin enemmän lämmittää se, miten naisiin suhtaudutaan, ja ennen kaikkea, miten he suhtautuvat toisiinsa. Nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä. He eivät puukota toisiaan selkään, vaan tekevät yhteistyötä. Leian ja hänen vara-amiraalinsa Holdon (Laura Dern) ystävyyssuhdetta kuvataan koskettavasti.

Elokuvan juoni jatkaa siitä, mihin The Force Awakens jäi. Arkkityyppinen hyvän ja pahan taistelu jatkuu. Ensimmäinen ritarikunta ja Uusi tasavalta ovat edelleen sodassa keskenään.

Kapinaliiton entiset jäsenet ovat muodostaneet Vastarinta-nimisen järjestön, jota johtaa Leia. Vastapuolella taistelee hänen ja Han Solon poika Ben, joka pahan voimille antauduttuaan omaksui nimen Kylo Ren (Adam Driver). Vastarinta on murtumassa, joten Rey yrittää suostutella erakoitunutta Luke Skywalkeria (Mark Hamill) apuun.

Star Wars: The Last Jedi

ENSI-ILTA 13.12. ****

Me Naisten testiryhmä arvosteli uusimman SingStar-pelin. 

Vaikka ei erityisemmin välittäisi konsolipeleistä, laulupelit ovat varma viihdyttäjä. Karaokea pelimuodossa kotona!

PlayStation lanseerasi vastikään laulupelien klassikon uusimman version, SingStar Celebrationin. Konsepti on tuttu edellisistä versioista, mutta  peli on nyt osa PlayStationin PlayLink-pelisarjaa, jonka ideana on yhteinen hauskanpito perheen tai ystävien kesken matalalla kynnyksellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että erillisiä mikrofoneja ei enää tarvita, vaan mikrofonina voi käyttää omaa älypuhelintaan.

Mikrofonisovellus ladataan älypuhelimeen, ja laitteet yhdistetään keskenään. Helppoa, sitten vain laulamaan! Pelissä voi olla mukana yhtä aikaa kaksi puhelinmikrofonia, joten jos haluaa laulaa isommalla porukalla, puhelimia pitää kierrättää ryhmän kesken. Sitä varten pelissä on olemassa enintään kahdeksan pelaajan biletila. Muut vaihtoehdot ovat perinteiset yksinlaulu ja kahden pelaajan battle.

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta, mutta sinänsä eroa entiseen ei ole. Pisteitä ropisee. Hieman kyllä mietityttää, voiko puhelimen mikrofonin laatu tai jokin muu elementti vaikuttaa siihen, kuka saa eniten pisteitä. Onko tämä tekniikkalaji muutenkin kuin laulun osalta?

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta.

Pelissä tulee mukana vaatimattomat 30 kappaletta, jotka edustavat enimmäkseen uudempaa pop-tuotantoa. Jos ei ole kuunnellut viime vuosien radiohittejä tai on muuten vain nostalgiannälkäinen, joutuu nopeasti ostamaan SingStore-kaupasta lisää kappaleita lauleltavaksi. Sillä kun kerran aloittaa, ei tee ihan heti mieli lopettaa lauleskelua.

Tekniset ominaisuudet: 4/5

Biisivalikoima: 2/5

Hauskuus: 5/5

SingStar Celebration PS4:lle, 19,90 €.