Takki ei kuulosta tyhjältä, joten toivottavasti ei.

Laulaja Chris Martin uhkailee uuden Coldplay-albumin jäävän ehkä myös viimeiseksi, sillä synnytys oli hidas ja vaikea. Takki ei kuitenkaan kuulosta lähimainkaan tyhjältä. Vaikka A Rush Of Blood To The Head pysyy edelleen yhtyeen ylittämättömänä merkkiteoksena, uusi Mylo Xyloto asettuu ryhmän uralla hyvän keskitason yläpäähän. Jokapäiväisessä musiikkivirrassa se edustaa huippua.

Maailmoja syleilevät melodiat, heleiden syntikoiden ja kitaroiden leikki sekä yltiöpositiivinen maalailu luovat laakean tilan tuntua, jylhyyttä ja maallista taivaallisuutta. Albumi pursuu kaikuja 1990-lukulaisesta U2:sta – etenkin nelikon Achtung Baby -klassikosta. Sikäli ei yllätä, että tuottajana vaikuttaa jälleen Brian Eno, U2:nkin luottomiehenä tunnettu suurtuotantojen kultasormi.

Rihannan vierailu surumielisellä mutta iskevällä Princess Of Chinalla on yksi levyn viehkoimmista hetkistä.

Coldplay: Mylo Xyloto
parlophone
Tähdet: ****