Karl Ove Knausgård ei lopettanutkaan kirjoittamista, vaikka vihjailee sellaista Taisteluni 6 -romaanissaan. Kuva: Lehtikuva
Karl Ove Knausgård ei lopettanutkaan kirjoittamista, vaikka vihjailee sellaista Taisteluni 6 -romaanissaan. Kuva: Lehtikuva

Elokuussa suomeksi ilmestyvä kirja on omistettu Karl Ove Knausgårdin neljännelle lapselle.

Tänä keväänä suomeksi julkaistu Taisteluni-sarjan viimeinen osa jätti monen Karl Ove Knausgård -fanin epätoivoiseksi. Uhkaahan kirjailija siinä lopettaa kirjoittamisen kokonaan, kunhan saa järkälemäisen käsikirjoituksensa painoon.

Onneksi ihmisen, ja myös kirjailija Knausgårdin, mieli on muuttuvainen.

Jo elokuussa Like julkaisee suomeksi ensimmäisen osan Karl Ove Knausgårdin uudesta neliosaisesta esseemäisestä kirjasarjasta.

Karl Ove haluaa esitellä lapselleen maailmaa ja kirjoittaa muun muassa auringosta, pissasta, sängystä ja yksinäisyydestä.  

Syksystä-teos on omistettu Karl Oven ja hänen vaimonsa Linda Boström Knausgårdin neljännelle, kirjoitusajankohtana vielä syntymättömälle lapselle Annelle. Kirjassa Karl Ove haluaa esitellä lapselleen maailmaa ja kirjoittaa muun muassa auringosta, pissasta, sängystä ja yksinäisyydestä.  

Paris Reviewin joulukuisessa haastattelussa Karl Ove kertoo, että aloitti sarjan kirjoittamisen puhtaasti yksityisenä projektina:

– Kun odotimme neljättä lastamme, halusin kirjoittaa hänelle päiväkirjan tai kirjeen, jonka hän voisi lukea vähän vanhempana. Silloin hän saisi tietää, miltä asiat meillä kotona ja ympäröivässä maailmassa näyttivät hänen syntymänsä aikoihin, hän sanoo.

Irti hierarkioista

Vuodenaikasarjan suomentajan Jonna Joskitt-Pöyryn mukaan luvassa on uudenlaista Knausgårdia omaelämäkerrallisten ja vuolaiden Taisteluni-kirjojen jälkeen.   

– Parin kolmen sivun mittaiset tekstit pohjautuvat paljolti kirjailijan omiin kokemuksiin, mutta niistä noustaan nopeasti pohdiskelevammalle tasolle. Kirjailija etäännyttää itsensä ja katsoo asioita ulkopuolelta, Joskitt-Pöyry kuvailee.

”Olutpullo sai saman verran huomiota ja tilaa kuin rakkauden käsite.”

– Halusin tarkastella kaikkia objekteja samalla tavalla riippumatta siitä, ovatko ne korkeita tai alhaisia, ällöttäviä, inhottavia, kauniita tai arvostettuja. Olutpullo sai saman verran huomiota ja tilaa kuin rakkauden käsite, Knausgård on kertonut.

– Halusin päästä eroon perinteisistä hierarkioista, jotta näkisimme asiat samalla tavalla kuin ennen kuin aloimme luokitella maailmaa.

Karl Ove Knausgårdin Syksystä ilmestyy suomeksi elokuussa ja seuraava osa Talvesta julkaistaan lokakuussa.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Historiallinen draama Synkin hetki suhtautuu kritiikittä sankariinsa Winston Churchilliin.

Eletään vuoden 1940 toukokuuta ja toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Englannissa ollaan tyytymättömiä pääministeri Neville Chamberlainiin. Hänen tilalleen valitaan Winston Churchill, jolla riittää vihollisia. Churchillillä on edessään mahdottomalta vaikuttava tehtävä: pysäyttää Hitlerin voittokulku.

Englantilainen ohjaaja Joe Wright muistetaan parhaiten loisteliaista pukudraamoistaan, kuten Keira Knightleyn tähdittämä Anna Karenina vuodelta 2012. Hänen uutuusdraamansa Synkin hetki tarjoaa sekin pienintä yksityiskohtaa myöten hiottua ajankuvaa.

Puvustaja Jacqueline Durran loihti myös Wrightin läpimurtoelokuvan, vuonna 2005 ilmestyneen Ylpeys ja ennakkoluulo -filmatisoinnin, häikäisevän puvustuksen. Churchillin aloittaessa pestinsä sota ei ollut tuhonnut Englannin kansantaloutta. Niinpä myös tavallisilla naisilla oli vielä varaa tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Eniten vaivaa Durran on kuitenkin nähnyt Kristin Scott Thomasin näyttelemän Winstonin vaimon Clementine Churchillin tyyliin, jonka asua täydentää aina elegantti hattu tai hiuskoriste.

Pääroolia esittävällä Gary Oldmanilla oli työtä muuntautua Churchilliksi. Oldman on laiha, kun taas pääministeri oli virkaan astuessaan suorastaan muhkeassa kunnossa. Maskeeraaja Kazuhiro Tsuji onnistui taikomaan Oldmanille uskottavan kaksoisleuan. Yhdennäköisyyttä Churchillin kanssa Tsuji ei ole kuitenkaan tavoittanut. Oldman on Oldman, vain vanhempana ja tuhdimpana.

Elokuva pönkittää kuvaa Churchillistä suurmiehenä, sankarina, joka onnistui yksin pelastamaan Britannian – ja siinä sivussa koko Euroopan – Hitleriltä. Historiantutkimus suhtautuu Churchilliin kriittisemmin. Joidenkin näkemysten mukaan pääministeri ei ollut mikään nerokas strategi. Voitto saavutettiin pikemminkin Churchillistä huolimatta kuin hänen ansiostaan. 

Synkin hetki ***

 

Hugh Jackmanin musikaali The Greatest Showman nostalgisoi viihteen muotoa, jota ei ole ikävä.

P. T. Barnum (1810–1891) rikastui freak show -esityksillä, joissa yleisö sai pällistellä sellaisia ”kummajaisia” kuin parrakas nainen, maailman lihavin mies tai siamilaiset kaksoset. Nykynäkökulmasta viihde ei ollut eettistä: liikakarvoituksesta kärsiviä naisia, sairaalloisen ylipainoisia miehiä tai yhteen kasvaneita kaksosia ei enää pidetä friikkeinä, vaan ihmisiä siinä missä muitakin.

Tämä on Michael Graceyn uutuusmusikaalin The Greatest Showman ongelma. Se kertoo Barnumin (Hugh Jackman) menestystarinan kyseenalaistamatta yhteiskunnan hyljeksimien ihmisten hyväksikäyttöä. Elokuvassa esiintyjät laulavat ja esittävät huikeita tanssikoreografioita. Todellisuudessa ”luonnonoikkuja” oli tapana esitellä häkeissä.

Elokuvan pelastaisi esiintyjien oma näkökulma. Sen sijaan tapahtumat kerrotaan Barnumin kannalta. Asenne on nostalginen: oi niitä aikoja, kun kansa vielä pääsi nauttimaan näin ihmeellisestä viihteestä! ”Friikit” saavat sentään yhden oman laulunumeron, jossa juhlitaan jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on. Tai niin kuin Barnum toteaa kenraali Tom Thumbiksi (suom. Pekka Peukaloiseksi) nimeämälleen lyhytkasvuiselle miehelle: ”Jos sinulle joka tapauksessa nauretaan, on parempi ottaa siitä maksu”. Maksusta tosin valui suurin osa Barnumin omaan taskuun.

Moraaliset pohdinnat sikseen. Musikaalinakaan elokuva ei ole katsomisen arvoinen. Voimaballadit ovat laskelmoituja ja tanssikoreografiat jäykkiä. Barnumin vaimoa näyttelevä Michelle Williams on muovinen kuin Barbie ja Barnumin liikekumppania tulkitseva Zac Efron vahamainen kuin Ken. Elokuvasta on turha hakea mitään tunteita. Ilo, riemu ja taika loistavat poissaolollaan. Niin kuin freak show’sta aikanaan.

The Greatest Showman **