Miten niin puukässässä on parempi meno? Kuva: Shutterstock
Miten niin puukässässä on parempi meno? Kuva: Shutterstock

Vuonna 1866 suomalaisissa kouluissa alettiin opettaa kädentaitoja. Siitä lähtien tytöt ja pojat ovat pakertaneet sitkeästi erillään. Uusi opetussuunnitelma kuitenkin räjäytti sukupuolittuneen muinaisjäänteen.

Nykyaikainen nainen osaa käyttää porakonetta ja mies parsia itse sukkansa, mutta koulujen käsityön opetus Suomessa on silti ollut sukupuolittunutta ihan viime vuosiin asti. Oppilaat ovat saaneet valita jo vuodesta 1994 lähtien, opiskelevatko teknistä vai tekstiilityötä, mutta käytännössä suurin osa tytöistä on valinnut tekstiilin ja pojat teknisen työn.

Mutta nyt asiantilaan on tullut muutos! Tänä vuonna käyttöön otettu uusi opetussuunnitelma nimittäin kieltää jakamasta käsitöitä tekniseen ja tekstiiliin. Syksystä lähtien kouluissa on opetettu käsitöitä kaikille samansisältöisenä, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki sukupuoleen katsomatta pääsevät (tai joutuvat) niin virkkaamaan kuin nikkaroimaan.

Miksi sulkea polkuja?

Teknologiakasvatuksen yliopistonopettaja Sonja Niiranen on tyytyväinen uudistuksesta ja uskoo, että sen vaikutukset tulevat näkymään myöhemmin työelämässä.

Syyskuun lopussa Jyväskylän yliopistossa tarkastettiin Niirasen kasvatustieteen väitöstutkimus, jossa hän selvitti, kuinka tyttöjen mahdollisuuksia ja kiinnostusta teknologian opiskeluun voitaisiin lisätä perusopetuksessa, ja edistäisikö tämä naisten hakeutumista teknisille aloille nykyistä enemmän. Niiranen esitti väitöksessään, että yksi keino olisi kannustaa tyttöjä teknisten aiheiden pariin pariin jo alakoulussa.

– Uusi opetussuunnitelma tuli kuin tilauksesta. Kun aloitin tutkimustani, en vielä aavistanut, että näin tulee käymään, Niiranen kertoo.

– Kun tytöt ovat valinneet tekstiilityön, he ovat tietämättään sulkeneet itseltään merkittävän osan perusopetuksen teknologiakasvatuksesta. Toki uudistus on hyvä myös pojille; kaikki materiaalit ja taidot ovat kaikille tärkeitä nykypäivänä.

Kaveri ja kannustusta

Osana väitöstyötään Niiranen tutki teknisen työn naisopettajia sekä diplomi-insinööriksi opiskelevia naisopiskelijoita heidän kokemuksistaan käsityön opetuksesta. Moni näistä naisista kertoi, että heillä olisi ollut jo peruskoulussa kiinnostusta teknisiin töihin, mutta olisivat halunneet mukaansa jonkun kaverin. Kun sellaista ei löytynyt, he olivat valinneet tekstiilityön.

”Sitten oli niitäkin opiskelijoita, joille oli kotona sanottu, että naisen pitää osata tehdä naisten käsitöitä.”

– Lisäksi tytöt kaipaavat poikia enemmän kannustusta ja tukea opettajalta, Niiranen kertoo huomioistaan.

Aina tekniseen työhön ei päässyt, vaikka olisi itse halunnutkin – ja vaikka valinnan on pitänyt olla mahdollista jo vuodesta 1994.

– On ollut tapauksia, joissa iso osa oppilaista on halunnut mennä tekniseen työhön, ja kun he eivät ole mahtuneetkaan yhteen ryhmään, oppilaille on ilmoitettu, että pojat menevät tekniseen ja tytöt tekstiiliin ja sitten on tehty lisäksi jokin yhteisprojekti. Sitten oli niitäkin, joille oli kotona sanottu, että naisen pitää osata tehdä tekstiilitöitä.

Niiranenkin opiskeli aikoinaan peruskoulussa tekstiilityötä, ja valitsi teknisen työn sivuaineekseen vasta opettajankoulutuksessa. Nykyään hän opettaa teknistä työtä opettajaopiskelijoille.

– Opiskellessani pidin teknisestä työstä ja huomasin olevani hyvä siinä. Mutta minäkin uskalsin valita sen sivuaineekseni vasta, kun eräs miespuolinen opiskelukaverini lupasi auttaa minua, jos minulle tulee vaikeuksia, Niiranen naurahtaa.

Miksi vasta nyt?

Muutos opetussuunnitelmaan tuli silti hämmentävän myöhään. Niiranen uskoo, että syyt ovat olleet pikemminkin käytännöllisiä kuin ideologisia. Eräs syy on voinut olla se, että tekstiili- ja teknisen työn aineenopettajia on koulutettu erillään, ja yliopistotasolla aineilla on ollut eri taustatieteet.

Ja vaikka uudistus on hieno, se tietää haasteita kouluissa, Niiranen sanoo. Koulujen tilat asettavat omat käytännön hankaluutensa: tekstiili- ja teknisen työn luokat ovat erillisiä ja yleensä kaukana toisistaan. Teknisen työn luokassa saa turvallisuussyistä olla vain tietty määrä oppilaita yhtä aikaa. Kuinka oppilaat jaetaan ryhmiin, jos ryhmät ovat niin suuria, etteivät kaikki voi olla samassa paikassa yhtä aikaa? Miten valvonta järjestetään?

Niirasen mukaan aihe on nyt arka monissa kouluissa.

– Teknisen ja tekstiilityön opettajien täytyy nyt luonnollisesti tehdä paljon yhteistyötä.

Discomeininkiä ja rättejä jämäkankaista – naiset muistelevat käsityötunteja

”80-luvun lopulla yläasteella meillä oli muutama tunti teknistä työtä pakollisena. Me tytöt emme suinkaan tehneet tunneilla mitään, vaan opettelimme esimerkiksi vaihtamaan hehkulampun (vain teoriassa, käytäntö olisi voinut olla liian vaarallista) ja tunnistamaan ruuvipenkin. Ala-asteella sentään olimme tehneet pannunalusen ja puisen lastan. Vihasin rättikässää sydämeni pohjasta, mutta minun aikanani ei todellakaan ollut vaihtoehto, että olisi ottanut valinnaiseksi teknisen työn. Se oli ollut vähän sama kuin olisi kysytty, haluatko sotaan etulinjaan.” Anna, 43

”Meidän luokalta kaikki pojat valitsivat teknisen työn ja kaikki tytöt tekstiilityön. Osa tytöistä olisi halunnut valita toisin, mutta luokanopettaja (vanha naisopettaja) antoi ymmärtää, että tyttöjen ei kannata mennä puukässään, koska yläasteella siellä tehdään jotain raskaita, fyysisiä metallitöitä, tyyliin nostellaan autoja…” Maiju, 24

”Vihasin tekstiilitöitä. Tuntuu, ettemme tehneet mitään muuta kuin kudoimme sukkaa hiljaisuudessa. Kaikenlainen pulina ja vitsailu samanaikaisesti oli kielletty. Yläasteella, lamavuosina, ompelimme vaatteita tai etäisesti niitä muistuttavia riepuja, kammottavista jämäkankaista. Kukaan ei koskaan käyttänyt niitä. Puukäsityöt kiinnostivat, mutta en halunnut olla ainoa tyttö ryhmässä. Olisin kuitenkin saanut jätkiltä osakseni vain jotain letin kiskomista tai rintsikoiden rämpyttelyä.”  Mari, 38

”Muistan, kun ala-asteella menimme testaamaan puutöiden tekemistä ja innostuin niistä heti. Tykkäsin kyllä paljon virkkaamisesta, neulomisesta ja ompelustakin. Mutta puutyöluokassa oli paljon parempi meno. Kun ompeluluokassa oli hiljaista, puutyöluokassa sai puhua ääneen ja kuunnella musiikkia.” Katri, 38

”Ala-asteella pakotin äidin tekemään kaikki villasukat ja lapaset kotona, koska tunnilla en niitä tietenkään saanut niitä mihinkään kuosiin.

Yläasteella valitsin puukäsityöt, ja rakastin sitä, vaikka olin siinäkin paska, mutta se luokan tuoksu, ah. En ollut onneksi ainoa tyttö, vaan tunnilla oli kaksi muutakin mirkkua. Myönnetään, välillä menin tytön rooliin 'en osaa enkä uskalla', jotta sain jonkun pojan auttamaan jossain ärsyttävässä hommassa. Opettaja sen sijaan antoi meidän ihan rauhassa hitsailla ja puuhailla, eikä kohdellut meitä mitenkään tyttöinä, mutta luokan kundit sentään sorvasivat mulle sellaisen ihanan puudildon.” Nanna, 40

”Mä olin veistossa. Neljä tyttöä oli halunnut sinne, mutta vain kaksi tai kolme pääsi. Meille pidettiin oikein keskustelu aiheesta, jossa tuotiin esiin huoli siitä, että sitten joku poika olisi joutunut 'tyttöjen' kässään. Tämä tapahtui joskus 80-luvun puolivälissä.” Tuuli, 42

Aiempaa avoimempia, rohkeampia ja niin kovin kunnollisia. Nykynuoret ovat ehdottomasti mainettaan parempia.

Kiittämättömiä laiskiaisia, nilkat paljaana liian kireissä verkkareissa viipottajia, Helsinki-Vantaan lentokentän nurkissa lorviskelijoita. Röyhkeitä rääväsuita, jotka eivät osaa arvostaa opettajiaan. Kaiken lisäksi he viettävät ihan liikaa aikaa sosiaalisessa mediassa, ja tuppaavat olemaan kumppaninvalinnassakin kammottavan kranttuja.

Älkääkä edes mainitko heidän meininkiään työelämästä. He ovat patalaiskoja ja ”saikuttavat”, jos vähän harmittaa tai tuntuu siltä, ettei huvita. Tai siis jos he nyt edes päätyvät ikinä työelämään. Suurin osa heistä syrjäytyy tai jää esimerkiksi ideologisesti työttömiksi.

Sellaisia ne nykynuoret maineensa mukaan ovat. Todellisuus on kuitenkin toinen.

The Economist -lehti kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan, että huonosta maineestaan huolimatta nykynuoret ovat itse asiassa perin loistavia tyyppejä. Emme voisi olla enempää samaa mieltä!

Siksi listasimme syyt, joiden takia nykynuoret ovat oikein mainiota porukkaa – ehkä jopa mainiompaa kuin edelliset sukupolvet:

1. He uskaltavat puhua aroistakin asioista…

Mielenterveyden ongelmat, seksi ja seksuaalisuus, itsetunto-ongelmat ja ulkonäköpaineet. Nykynuoret ovat kasvaneet maailmaan, jossa näistä asioista voidaan puhua suoraan.

Viime kesänä loppuneen Skam-sarjan moni aikuiskatsoja hämmästyi siitä, miten avarakatseisia ja suorasanaisia sarjan teini-ikäiset olivat. Sarjassa esimerkiksi mielenterveysongelmiin ja seksuaalisuuden etsimiseen suhteuduttiin lempeän mutkattomasti.

”Enää psyykkinen häiriö ei ole hävettävä vaan siihen voi hakea apua.”

– Sarja valoi uskoa siihen, että maailma on menossa parempaan suuntaan. Monet nuoret osaavat suhtautua vaikeisiin asioihin paljon tasapainoisemmin kuin ennen osattiin, totesimme jo tuolloin.

Myös monet nuorten suosikkivloggaajat ovat tunnettuja siitä, että he kertovat oman elämänsä haasteista, mielenterveyden kanssa kamppailusta tai esimerkiksi menkoista suorasanaisesti seuraajilleen. Yksi heistä on Maiju ”Mansikkka” Voutilainen, 21.

Maiju on nimetty vuoden 2017 Hyvän mielen lähettilääksi, koska hän on puhunut julkisesti mielenterveysongelmista, joista moni edelleen häpeän pelossa vaikeaa.

– On hienoa, jos joku on esimerkkini myötä rohkaistunut puhumaan ongelmistaan ja hakemaan apua, Maiju kertoi Me Naisille viime vuoden lopulla. Lue hänen haastattelunsa tästä:


2. …ja he uskaltavat hakea apua.

Masennusdiagnoosit ovat yleistyneet nuorten keskuudessa. Asiantuntijoiden mukaan tämä ei kuitenkaan välttämättä ole merkki siitä, että nuorisomme kärsii entistä enemmän. Se saattaa olla päinvastoin merkki siitä, että vihdoin he uskaltavat hakea apua.

– Palveluista puhutaan nuorten keskuudessa ja terveydenhoitajat osaavat ohjata nuoria niiden pariin. Selvästi myös psyykkisten häiriöiden leimallisuus on muuttunut. Enää psyykkinen häiriö ei ole hävettävä vaan siihen voi hakea apua, professori Eila Laukkanen totesi Ylen haastattelussa.

3. He ovat kovin kunnollisia.

Tilastojen mukaan suomalainen nuori on kiistatta raittiimpi, lainkuuliaisempi ja vähemmän väkivaltainen kuin koskaan aiemmin. Nuorisobarometrin mukaan moni luottaa myös kivenkovaa perinteisiin pohjoismaisiin arvoihin, kuten työhön ja perheeseen.

Ja vaikka nuorisolaisia pidetään perinteiden rappioittajina, todellisuudessa moni on varsin konservatiivinen.

– Yli 20 vuoden aikana on tapahtunut hyvin vähän muutoksia siinä, miten tärkeänä nuoret pitävät perhettä, työtä, hyvää toimeentuloa, isänmaallisuutta ja jopa asevelvollisuutta, tutkija Sami Myllyniemi kertoi Me Naisille vuosi sitten.

”Hyvin pienet, näkyvät joukot vääristävät julkista keskustelua siitä, että nuoret olisivat jotenkin yleisesti julkisuustyrkkyjä.”

Ja vaikka jotkut pilkkaavat nuorten haaveilevan ainoastaan julkkiksen ammatista ja törppöilevän pää pilvissä, moni on oikeasti ihan päinvastaista, jalat maassa -tyyppiä.

– Hyvin pienet, näkyvät joukot vääristävät julkista keskustelua siitä, että nuoret olisivat jotenkin yleisesti julkisuustyrkkyjä. Julkisuudesta haaveilee noin prosentti tutkitusta joukosta, jossa on miljoona 15–29-vuotiasta, tutkija Myllyniemi kertoi.

4. Heillä on taskussaan ihan loistavia kikkoja…

Saitko puhelun tuntemattomasta numerosta? Teinien kikka auttaa! Oululainen Minna, 16, kertoi taannoin Me Naisille kikasta, jolla tuntemattoman soittajan identiteetti selviää hetkellä.

– Kun joku on soittanut tuntemattomasta kännykkänumerosta, voi sen numeron tallentaa puhelimeen ja mennä sen jälkeen Whatsappiin katsomaan, kuka soittaja on. Silloin ei tarvitse maksaa kalliiden numeropalveluiden maksuja.

Lue kikasta enemmän tästä: 


5. …ja he lähtevät rohkeasti yrittämään.

Työelämä muuttuu jatkuvasti pirstaleisemmaksi, ja ennustusten mukaan tulevaisuudessa yhä useampi meistä tekee jotain muuta kuin tasaista palkkatyötä.

Siinä missä keski-ikäistä palkansaajaa tulevaisuudenkuva kauhistuttaa, nuoriso osaa suhtautua siihen rennosti. Onhan heitä peloteltu työelämän murroksesta jo lapsesta saakka.

Siinä missä keski-ikäistä palkansaajaa työelämän tulevaisuudenkuva kauhistuttaa, nuoriso osaa suhtautua siihen rennosti.

Moni nuori myös vaatii työnantajaltaan yhä enemmän. Yksi heistä on Netta Lehtonen, 27, jota haastattelimme viime vuonna.

– Olen kohdannut töissä tilanteita, joissa ideani eivät ole saaneet juuri ollenkaan palautetta tai kiitosta. Se tuntui todella turhauttavalta ja sai minut vaihtamaan työpaikkaa ja myöhemmin perustamaan oman yrityksen, hän totesi.

6. He välittävät tulevaisuudesta.

Luuletko, että nuorisolaiset törsäävät kaikki rahansa pelkkään materiaan, eivätkä pysty miettimään elämäänsä yhtä somevideota pidemmälle? Väärässä olet. Kansainvälisten tutkimusten ja kyselyiden mukaan Z-sukupolvi on edellistä sukupolvea kiinnostuneempi säästämään ja pitämään huolta ympäristöstä.

Tutkimusten mukaan nykynuorilla on myös aiempia sukupolvia paremmat yhteiskunnalliset tiedot ja taidot. Vaikka politiikka ei välttämättä erityisemmin kiinnostaisi, yhä useampi haluaa vaikuttaa ympäröivään maailmaan yksilötasolla esimerkiksi somessa.

7. He käyttävät kieltäkin kekseliäästi.

Viime vuosina on päivitelty runsaasti sitä, kuinka nuoret eivät osaa enää suomen kieltä. Todellisuudessa he osaavat ihan uudenlaista suomea, johon yhdistävät kansainvälistä termistöä perin luovastikin!

Tsekkaa tästä, kuinka hyvin tunnet nuorten ihan uudenlaisen sanaston:


8. He osaavat puolustaa itseään…

Aikuisväestön näkökulmasta nuorista on houkuttelevaa puhua omana, yhtenäisenä joukkona, jota yhdistää tietyt ongelmat ja piirteet. Todellisuudessa jokainen nuori on oma yksilönsä.

– Nuorista puhuminen yhtenäisenä joukkona on ihan yhtä hassua kuin aikuisista puhuminen yhtenä massana, sanoi tutkija Sami Myllyniemikin.

Vaikka vanhempien sukupolvien on välillä vaikea ymmärtää tätä, onneksi nuoret itse ymmärtävät – ja myös pitävät puoliaan.

Tämä on näkynyt esimerkiksi seksuaalista häirintää käsittelevässä #metoo-keskustelussa, jonka aikana moni vanhemman sukupolven edustaja on huomannut, että itselle vaikealta tuntuvat keskustelunaiheet ovat nuorille varsin arkipäiväisiä juttuja.

9. …ja luottavat omaan tyyliinsä.

Rehellinen palaute teini-ikäiseltä jokaiselle oman elämänsä Pirkko Arstilalle: ”Ihan sama, mitä mieltä olet minun pyllyverkkareistani. Jos näytän niissä omasta mielestäni hyvältä, totta hitossa käytän niitä.”

Ranskalaiskomediassa C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan seurataan häitä hääsuunnittelijan näkökulmasta.

Hääsuunnittelijan elämä ei ole herkkua, mikäli Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaamaan ranskalaiseen romanttiseen komediaan C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan on uskominen. Samaa aihetta käsitteli vuonna 2001 Jennifer Lopezin tähdittämä elokuva Häät mielessä. Tällä kertaa hääsuunnittelijana kärsii eläkeikää lähestyvä Max (Jean-Pierre Bacri).

Maxin tehtävänä on järjestää häät 1600-luvulla rakennettuun loisteliaaseen linnaan. Elokuva seuraa hänen viime hetken ponnistelujaan hääpäivän aamusta aina myöhään yöhön. Toisin kuin tosi-tv-sarjoissa, morsian ei ole muuttunut häitä valmistellessaan hirviöksi, vaan sulhanen. Rasittavan sulhon lisäksi Maxin on kestäminen epäpäteviä palkollisiaan, jotka ovat muun koheltamisensa ohella aiheuttaa vieraille ruokamyrkytyksen ja ampua heitä ilotulitusraketeilla.

Huumoria ammennetaan ranskalaisesta temperamentista. Tunteet käyvät kuumina, henkilöt sanailevat kilpaa toistensa kanssa ja ärräpäät lentävät. Siis samanlaista kohkaamista ja meuhkaamista, johon suurin osa ranskalaisista komedioista nykyisin luottaa. Elokuvan pelastavat kaksi lopussa nähtävää juhlakohtausta. Niissä on aitoa romantiikan lumoa ja magiaa.

C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan ***