Ossi Seppälä ja eka kerta. "Sit on pari näitä lyhyempiä. Tän nimi on Posliininuket." Kuvat Panu Pälviä
Ossi Seppälä ja eka kerta. "Sit on pari näitä lyhyempiä. Tän nimi on Posliininuket." Kuvat Panu Pälviä
Kaiutin jakkaralle, kohta lähtee. Ensin esiintyy lämppäri, järjestävän lavarunoyhdistyksen Heikki Jalava.
Kaiutin jakkaralle, kohta lähtee. Ensin esiintyy lämppäri, järjestävän lavarunoyhdistyksen Heikki Jalava.
Konseptipaperi, runoilijan perustarvike.
Konseptipaperi, runoilijan perustarvike.
Jarkko Jokisen esikoirunokokoelma on nimeltään Laiskurin päiväkirja. Runoilloissa saa palautetta muilta kirjoittajilta.
Jarkko Jokisen esikoirunokokoelma on nimeltään Laiskurin päiväkirja. Runoilloissa saa palautetta muilta kirjoittajilta.
On eri asia lukea suoraan yleisölle kuin kirjoittaa tupakkiaskin takapuolelle.
On eri asia lukea suoraan yleisölle kuin kirjoittaa tupakkiaskin takapuolelle.
Jarkko Jokisen (vas.), Tuukka Terhon ja Juho Kuusen mukaan runoilijan tunnistaa ryhdistä ja leppoisasta asenteesta.
Jarkko Jokisen (vas.), Tuukka Terhon ja Juho Kuusen mukaan runoilijan tunnistaa ryhdistä ja leppoisasta asenteesta.
Kasper Salosen laji on spoken word, tänään poikkeuksellisesti suomeksi: Unohda nämä nuoret huolet/tuoreet houreet  kiidättävät meitä eteenpäin kuin nuolet/avaavat rankasti tavaamalla poudan kuoret.
Kasper Salosen laji on spoken word, tänään poikkeuksellisesti suomeksi: Unohda nämä nuoret huolet/tuoreet houreet kiidättävät meitä eteenpäin kuin nuolet/avaavat rankasti tavaamalla poudan kuoret.
Miki Liukkonen lukee ja kansa kuuntelee Tulenkantajien kirjakaupassa Tampereella.
Miki Liukkonen lukee ja kansa kuuntelee Tulenkantajien kirjakaupassa Tampereella.
Miki kirjoittaa kellon ympäri. "Ei mulla ole mitään writer's blockia. Tulee levoton olo, jos ei kirjoita."
Miki kirjoittaa kellon ympäri. "Ei mulla ole mitään writer's blockia. Tulee levoton olo, jos ei kirjoita."
Erkki Kiviniemi on aforisti, kustantaja ja kirjakaupias. "Näin unta runokaupasta ja kerroin unesta Kirsi Kunnakselle. Hän patisti perustamaan liikkeen, koska idea oli niin hullu."
Erkki Kiviniemi on aforisti, kustantaja ja kirjakaupias. "Näin unta runokaupasta ja kerroin unesta Kirsi Kunnakselle. Hän patisti perustamaan liikkeen, koska idea oli niin hullu."
Tulenkantajien kirjakaupassa on myös runomuseon vikaa. Eeva-Liisa Mannerin kirjoituskoneella on syntynyt monta klassikkoa.
Tulenkantajien kirjakaupassa on myös runomuseon vikaa. Eeva-Liisa Mannerin kirjoituskoneella on syntynyt monta klassikkoa.

Runous, tuo arjen yläpuolelle kohoava ilmaisun muoto. Ennen se piileksi pöytälaatikoissa, mutta nyt se pyrkii vimmalla ulos. Päästetään pojat ääneen.

Juoksin kuin kettu kohti havumetsää
vaikka oloni oli varsin näätämäinen

Kesäillassa kajahtaa kiehtovia säkeitä, mutta kuuleekohan tuo nurmikolla istuva nuori mies mitään?

Hän on ajatuksissaan ja koskettelee hermostuneena ruutupapereitaan. Reilu parikymppinen, herkän näköinen, silti rock. Käsivarressa on tatuointi, jossa lukee jotain. Teksti ei harmi kyllä näy kokonaan. Ehkei­ hän huomaa, jos puseron hihaa vähän kohottaa? Huomaa sittenkin, mutta ei häiriinny, hymyilee. Tatuoinnissa lukee Hiljaa kaikki katoaa – runollista ja kuitenkin totta, termodynamiikan perusteita.­

Lajimääritys alkaa varmistua: tässä meillä on tyylipuhdas runopoika. Tietysti, koska nyt ollaan ulkoilmarunoklubilla helsinkiläisessä puistossa, ja nurmikko on mustanaan runohahmoja. Tämän yksilön nimi on Ossi Seppälä, ja hän aikoo mennä kohta yleisön eteen ja lukea tuotantoaan mikrofoniin ensimmäistä kertaa.

– Jos mä vaan ehdin juoda tarpeeksi kaljaa, että uskallan.

Parhaillaan vuorossa oleva näätä­runomies vaikuttaa kokeneelta esiintyjältä. Hän lausuu ulkoa. Ääni on vakaa, runot tulevat keskittyneesti ilmoille, mutta kyllä häntäkin jännittää, koska housunlahje vapisee hiukan. Se ei haittaa mitään. Viimeinen runo menee villin kielihulluttelun puolelle: Olen aamoittunut. Diddaraa, daddaraa!

Elämänilo pulppuaa

Runoudella menee Suomessa mukavasti, paremmin kuin pitkään aikaan. Ei sillä, että runot myisivät hyvin. Eivät ne myy. Runoilemalla ei kukaan elä, ja isot kustantamot ovat melkein lopettaneet runojen julkaisun tappiollisena.

Mutta annas olla: kymmenen vuoden sisällä on ilmestynyt pieniä firmoja, jotka julkaisevat paljon kiinnostavaa runoutta. Lavarunoilloissa on nykyään tupa täynnä yleisöä, ja Annikin runofestarit Tampereella tekivät juuri kävijäennätyksensä. Kaiken kaikkiaan vallitsee kiihkeä suhina, kun nuoriso luo sanataidetta ja kokoontuu­ antamaan toisilleen palautetta.

Runokokoelmien nimet ovat aina silkkaa rautaa, katsokaa nyt: Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa. Maailma on jälleen vieraampi. Huulilla, nolo tuuli. Heräämisen valkea myrsky. Edellisten tekijät­ ovat kaikki nuoria runopoikia. Ainakin­ kaksi heistä on täällä tänään. Heikki Jalava luki jo omia runojaan, Tuukka Terho haluaa nyt vain kuunnella. Erkka Filander, jonka käsialaa on Heräämisen­ valkea myrsky, sai kesäkuussa Helsingin Sanomien kriitikon puhkeamaan runolliseksi ja kertomaan, että 19-vuotiaan Erkan kokoelma on ”vaikuttava avaus kirjoittajan uralle. Se on ekstaattista runoa, elämänilon pulppuavaa ylistystä”. Sillä lailla. Marginaalitaide sieltä pyrkii keskemmälle.

Runo herää eloon

Onpa miellyttävää istua nurmikolla, hakea­ kioskia pitävältä hipiltä jäätelö ja kuunnella, kun säkeitä tulvii korviin. Osaa jää miettimään, osa menee ohi. Tällaista lavarunouden on tarkoitus olla: rentoa, helposti lähestyttävää ja sekalaista, kertoo Kasper Salonen, illan juontaja ja lavarunousyhdistys Helsinki Poetry Connectionin varapuheenjohtaja.

Kasper hehkuttaisi asiaansa varmasti auringonlaskuun asti ja miksipä ei, hänellä­ on hyviä pointteja. Ääneen lausuminen on hänestä hieno asia, koska silloin runolle saattaa altistua sellainenkin ihminen, joka ei tulisi lukeneeksi yhtään­ säettä. Ja kun runoilijat uskaltautuvat ulos kotiluolistaan, he saavat esiintymiskokemusta, yleisöä ja palautetta.

– Kuka tahansa saa tulla lavalle. Meillä on vain yksi sääntö: runojen pitää olla omia. Muuten tyyli on vapaa. No, on me yritetty pitää kolmen minuutin aikarajaa sen jälkeen, kun joku luki kännissä vartin tekstareitaan, Kasper kertoo.

Tällaisten open mic -iltojen esiintyjistä valtaosa on miehiä. Miksiköhän? Naiset kirjoittavat enemmän runoja ja esimerkiksi netin Rakkausrunot.fi on täynnä runotyttöjen hengentuotteita. Mutta ehkä runopojilla on kovempi tarve esiintyä, ja voi pojat, kyllä he esiintyvätkin.

Jos nyt olisi talvi, kuuntelisimme heitä puiston sijaan läheisessä baarissa. Jäätelön tilalla olisi punaviiniä. Jos nyt olisi vuosi 1960 ja paikkana New York, tunnelma voisi olla itse asiassa vähän tällainen kuin tänään. Silloin suurkaupungin coolit kirjoittajapiirit, beatnikit, keksivät viedä runoutensa­ baareihin ja kaduille. Jos nyt olisi vuosi 1920, tämänkin puiston runopäistä puolet riutuisi keuhkotaudin kourissa ja tuijottaisi kostein silmin kaukaisuuteen. Ei ehkä tuttavamme Ossi. Hän nimittäin nousee nyt ruutupapereineen ylös, tarttuu mikkiin ja antaa palaa. Hänen matalaääninen ilmaisunsa ei helise­ herkkiä vanamon kellosia, mutta hyvin se istuu omatekoiseen rakkaus­runoon.

Oletko minulle vielä se, joka saa myrskyn nousemaan?
Vie illasta aamuun, kutsuu sateen, kun minä olen kuihtumassa?
Öisin saavut keltaiselle niitylle keräämään kuolleita liljoja omalle haudallesi
Kun et puhu, heität minut leijonille...

Mutta huomaavatko tytöt?

Se meni hyvin! Kolme runoa, ensimmäinen pitempi, pari lyhyempää, monta tuoretta kielikuvaa. Ossi antaa mikin takaisin Kasperille ja palaa aplodien aikana nurmikolle istumaan. Hän on kirjoittanut ehkä 12-vuotiaasta asti. Mikä saa pojan runoilemaan?

– Tyttöjen huomio tietysti.... ei, se oli läppä. Paremmin varmaan tehoaa, jos osaa soittaa jotain.

Ossi on kirjoittanut vuoden verran runoja­ Väärinajattelijaan, anarkistiseen aikakauslehteen. Kirjoittamisen lisäksi hän soittaa bassoa, joten hän ehkä tietää jotain musiikin tehosta tyttöihin.

Yksi toisensa jälkeen pojat ja tytöt voittavat jännityksensä ja menevät esiintymään. Tulee rakkausrunoja, evakko­kronikka, räppiä muistuttavaa spoken word -runoutta. Ilta on kauneimmillaan, kun muusikko-runoilija Sampo Sihvola saa yleisön hihittämään.

– Tää seuraava on tällaista kansan­runoutta pizzauunin edestä, ja koska kyseessä on kansanrunous, tää on tehty veroilmoitusliuskalle.

Vittu ootettiin siellä Frankfurtin lentokentällä vittu Lufthansalla jatkolentoo vittu muijan kanssa vittu

eiku vittu oli iha vitun kova janokin vittu kaiken lisäks
vittu Lufthansa on ihan paska lafka vittu...

No, Sampon lakoninen luenta jatkuu vielä jonkin aikaa, seuraa erilaisia käänteitä kohdemaan yöelämässä, kunnes:

... ja vittu et olin kännissä jo heti alkuun vittu
vittu muijalt tuli vähä sanomista seuraavana päivänä vittu mut kyl se sit vittu silitteli mun päätä vittu seuraavaks
Oli ihan vitun jees reissu kyl.

Raikuvat aplodit.

– Kiitos. Kustannustoimittajani Tuula sanoi, että älä päätä tätä runoa vittu-sanaan.

Mikillä on asiaa

Runous elää muuallakin kuin helsinkiläisellä lippakioskilla. Tamperelainen Tulenkantajien kirjakauppa on kuulemma runouden kehto, joten sitä pitää käydä katsomassa. Täällä notkuu usein paikallisia runoilijoita juomassa kahvia, selaamassa kirjoja, tapaamassa toisiaan ja lukemassa tuotantoaan.

– Talvella voi olla parikin runoiltaa viikossa, kesällä hiljenee, kertoo omistaja Erkki Kiviniemi.

Tampere on Erkin mukaan individualistien runokaupunki. Hän voisi kuvitella, että turkulaiset runoilijat tulisivat bussilla Tampereelle, mutta tamperelaiset haluaisivat kaikki mennä Turkuun omia reittejään. Täällä kaupan kirjallisessa, vähän raukeassa tunnelmassa he ilmeisesti lymyävät mielellään.

Kaupan myydyimmät kirjailijat ovat Eeva Kilpi ja Kirsi Kunnas, vanhemman polven runotyttöjä molemmat. Mutta tänään paikan tekee erityisen kiinnostavaksi se, että kylässä on oikea runopojan perikuva, Miki Liukkonen Oulusta, 24 vuotta. Hän on kirjakaupan kuukauden runoilija ja luvannut lukea illalla runojaan ääneen. Minkälaisia ne ovat?

– Kaupallisia. Helppoja ja mukavia, Miki sanoo.

Heh. Miki on tunnettu raikkaista runoista­an ja säpäköistä lausunnoistaan. Ensimmäisessä haastattelussaan muutama vuosi sitten hän kertoi olevansa Suomen paras runoilija.

– Siitä tuli sanomista. Mutta mä en enää kirjoita runoja, kirjoitin niitä lukio­ikäisenä, kun en pystynyt vielä keskittymään mihinkään pitempään. Siirryin kolme vuotta sitten proosaan. Romaanini julkaistaan syyskuussa, sen nimi on Lapset auringon alla, ja se varmaan voittaa Finlandia-palkinnon. Se on sellainen tosi miellyttävä ja hyvä kirja. Suomessa kirjoitetaan mun mielestä aika huonoa proosaa, ja ajattelin, että uudistan sen.

Miki muistelee kirjailijanuransa alkua. Hän oli äidinkielessä kutosen oppilas, kunnes innostui Uuno Kailaan, Arthur Rimbaud’n ja Pentti Saarikosken runoista­ niin paljon, että halusi kirjoittaa itsekin. Hän julkaisi runojaan netissä ja lähetti niitä Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun. Palaute oli kannustavaa.

– Mua ärsyttää se kikkailu, mitä nykyrunoissa näkee. Ei mun mielestä tarvitse keksiä uutta kieltä, jotta voi sanoa­ jotain uutta. Voi sanoa yksinkertaisestikin, se on vaikeampaa kuin kikkailu. Halusin tehdä niin helppolukuista ja kiinnostavaa runoutta, ettei se olisi vain järven rannalla hyssyttävien villapaitapoikien juttu, vaan että kaikki lukisivat sitä.

Kun Miki voitti 19-vuotiaana J. H. Erkon­ runokilpailun, äidinkielenopettajalta tuli viesti, jossa luki, että et voi olla se sama Liukkonen, jonka tunnen. Miki sai saman tien kustannussopimuksen eikä­ ole harkinnut sen jälkeen muuta uraa kuin kirjailijan. Elääkö kirjoittamalla?

– No ei myynnillä elä, mutta kyllä mä tulen hyvin toimeen. Olen saanut apu­rahoja ja välillä olen pantannut tavaroitani ja ottanut pikavippejä.

Elisabet eli runo äidille

– Luen tämän toisen kokoelmani keskus­runon, sen nimi on Elisabet ja se kertoo mun äidin kuolemasta.

Kirjakauppaan on kertynyt mukavasti ihmisiä kuuntelemaan. Elisabet on Mikin­ sanojen mukaan hänen Stairway to Heaveninsa, hittiruno, ehkä myös paras,­ kaihoisa, pitkä kirje rintasyöpään kuolleelle äidille. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ihmiset kuuntelevat sitä hiljaisina. Asennot rauhoittuvat paikalleen, katseet jäävät tuijottamaan ikkunaa, joku sulkee silmänsä. Tämä pätkä on keskeltä runoa:

Kuolema!
Ei ihmeitä.
kävelin nurmikon poikki kouluun, kuumin päivä silloin.
Edellisenä iltana olin käynyt katsomassa sinua isän ja siskojen kanssa.
Toimme kukkia, suklaata, kirjan
sanoit että sinua oksettaa,
laitetaanko televisio? Ei tarvitse.
Pitelin paksua kättä.
Kysyit onko koira mukana, naurahdin,
mutta samalla tunsin käsittämättömän huonon olon tunteen
vatsasta kurkkuun

Lukeminen jatkuu vielä pitkään. Muutaman runon jälkeen Mikin ääni alkaa käheytyä, ja hän päättää lopettaa. Vielä saa kysyä, ja Miki vastailee ystävällisesti. Hänellä on fanejakin, siitä päätellen, että hän saa joskus kirjeitä. Niissä ei puhuta runoudesta.

– Ne on semmoisia, että voinko tulla sun luokse yöksi. Tai että tule Helsinkiin, maksan sun lennot, mennään baariin. Ne haluavat hengailla mun kanssa! En mä oikein osaa niihin reagoida.

Miki asuu Oulussa, jonka kirjalliset piirit ovat pienet. Kuvataiteissa siellä päin tapahtuu paljon – eilen joku soitti Mikille ja kysyi, saisiko maalata tämän runoja jogurtilla bussipysäkkiin. Mutta kirjailijoita on vähän, Helsingissä olisi vilkkaampaa. Miki kävisi mielellään lavarunousilloissa,­ ne ovat hänen mielestään mahtavia tapahtumia.

– Toisaalta haluan asua Oulussa juuri siksi, että siellä on ankeaa. Se pitää mut vihaisena, Helsingissä olisi liian mukavaa.

Mä varmaan hiffaisin

Liian mukavaa? Runoutta tulvivassa helsinkiläispuistossa on kieltämättä tosi mukavaa nytkin, kun aurinko paistaa jo paljon alempaa kuin äsken. Eikä pidä vähätellä­ runouden vaikutusta tyttöihin: Juontaja-Kasper pussailee taaempana­ nurmikolla todella kauniin nuoren naisen kanssa.

Toisensa tuntevat runo­ihmiset näyttävät viihtyvän keskenään. Pyydettäessä he valottavat runouden viehätystä ja puhuvat­ siitä, miten on harvinaisen hienoa saada sanottua mielessä pyörivä asia kierrellen ja kauniimmin kuin tavallisesti. Joskus tuntuu suorastaan siltä, että runous on ainoa tapa kuvata­ maailmaa, koska ei todellisuutta saa haltuun tavallisella kielellä. Joskus tulee pakottava­ tarve runoilla.
Parhaillaan esiintyvällä miehellä on ehkä ollut flunssa, kun pakottava tarve on iskenyt.

Minä, räkäni kuoret.
Horjahtama
Väänty-mä
Sulahta-MA

Mies käyttää äänenpainoja virtuoosimaisesti, sanat jäävät mieleen pyörimään, mutta eihän tästä ymmärrä ihminen mitään. Tarvitseeko ymmärtää? Runopoika Miki Liukkonen sanoisi, että ”ihan kiva ymmärtää, mutta ei kaikkee tarvitse eikä voi, miksi on sotia ja niin edelleen”.

Tai, kuten joku Jouni pukee sanoiksi hetkeä myöhemmin, tutulla nurmikolla lippakioskin takana:

Ja mä vaan yritän tarrata kiinni laajenevan maailmankaikkeuden reunasta
haalia syliini tähtipölyhiukkasia
Jos tämä kaikki vaan pyörisi edes vähän­ hitaammin
niin mä varmaan hiffaisin. 

Päivitetty klo 16.51

The Last Jedissä nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä.

”Taistele sitä orjan asua vastaan!” Näin Carrie Fisher evästi tuoretta Star Wars -näyttelijää Daisy Ridleytä Interview-lehden haastattelussa vuonna 2015. Fisher viittasi elokuvan Jedin paluu kohtaukseen, jossa Hutt Jabba orjuuttaa Fisherin näyttelemän Leian ja pakottaa tämän pukeutumaan pikkupikkubikiniin.

Fisherin neuvosta on otettu vaari. Uudesta Star Wars -trilogiasta ei voi puhua samana päivänä kuin 1970- ja 1980-luvun taiteessa tehdystä alkuperäisestä trilogiasta.

Sukupuoliroolit saivat kyytiä jo J.J. Abramsin vuonna 2015 ohjaamassa uuden trilogian ensimmäisessä osassa The Force Awakens. Huomenna ensi-iltansa saavan kakkososan, The Last Jedin, ohjaajan Rian Johnsonin näkemys on jopa feministisempi. Nyt luutuneita rooleja tuuletetaan puhurilla.

Siinä missä Leia esitettiin Jedin paluussa vastoin Fisherin omaa tahtoa seksiobjektina, uudessa trilogiassa näyttelevän Ridleyn hahmo, jedisoturi Rey, on aktiivinen toimija – sankari niin kuin elokuvan muutkin naiset.

Mutta Fisherkin sai kostonsa – viime hetkellä, sillä hän kuoli viime vuonna ja rooli jäi hänen viimeisekseen. Leiasta on vanhetessaan tullut kapinaa johtava kenraali. Vanhaa naista kunnioittavat nuoret kunditkin. Häntä ei esitetä hömelönä höppänänä, joka kuuluisi jo hautaan, toisin kuin vanhat naishahmot monissa elokuvissa – siis niissä harvoissa, joissa ylipäänsä on hahmoina vanhoja naisia.

Leian uusi hiustyylikin sopii paremmin naiselle kuin hahmon ikoninen kampaus, pikkutyttöjen suosimat lettirinkelit.

Naisten sankaruuttakin enemmän lämmittää se, miten naisiin suhtaudutaan, ja ennen kaikkea, miten he suhtautuvat toisiinsa. Nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä. He eivät puukota toisiaan selkään, vaan tekevät yhteistyötä. Leian ja hänen vara-amiraalinsa Holdon (Laura Dern) ystävyyssuhdetta kuvataan koskettavasti.

Elokuvan juoni jatkaa siitä, mihin The Force Awakens jäi. Arkkityyppinen hyvän ja pahan taistelu jatkuu. Ensimmäinen ritarikunta ja Uusi tasavalta ovat edelleen sodassa keskenään.

Kapinaliiton entiset jäsenet ovat muodostaneet Vastarinta-nimisen järjestön, jota johtaa Leia. Vastapuolella taistelee hänen ja Han Solon poika Ben, joka pahan voimille antauduttuaan omaksui nimen Kylo Ren (Adam Driver). Vastarinta on murtumassa, joten Rey yrittää suostutella erakoitunutta Luke Skywalkeria (Mark Hamill) apuun.

Star Wars: The Last Jedi

ENSI-ILTA 13.12. ****

Me Naisten testiryhmä arvosteli uusimman SingStar-pelin. 

Vaikka ei erityisemmin välittäisi konsolipeleistä, laulupelit ovat varma viihdyttäjä. Karaokea pelimuodossa kotona!

PlayStation lanseerasi vastikään laulupelien klassikon uusimman version, SingStar Celebrationin. Konsepti on tuttu edellisistä versioista, mutta  peli on nyt osa PlayStationin PlayLink-pelisarjaa, jonka ideana on yhteinen hauskanpito perheen tai ystävien kesken matalalla kynnyksellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että erillisiä mikrofoneja ei enää tarvita, vaan mikrofonina voi käyttää omaa älypuhelintaan.

Mikrofonisovellus ladataan älypuhelimeen, ja laitteet yhdistetään keskenään. Helppoa, sitten vain laulamaan! Pelissä voi olla mukana yhtä aikaa kaksi puhelinmikrofonia, joten jos haluaa laulaa isommalla porukalla, puhelimia pitää kierrättää ryhmän kesken. Sitä varten pelissä on olemassa enintään kahdeksan pelaajan biletila. Muut vaihtoehdot ovat perinteiset yksinlaulu ja kahden pelaajan battle.

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta, mutta sinänsä eroa entiseen ei ole. Pisteitä ropisee. Hieman kyllä mietityttää, voiko puhelimen mikrofonin laatu tai jokin muu elementti vaikuttaa siihen, kuka saa eniten pisteitä. Onko tämä tekniikkalaji muutenkin kuin laulun osalta?

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta.

Pelissä tulee mukana vaatimattomat 30 kappaletta, jotka edustavat enimmäkseen uudempaa pop-tuotantoa. Jos ei ole kuunnellut viime vuosien radiohittejä tai on muuten vain nostalgiannälkäinen, joutuu nopeasti ostamaan SingStore-kaupasta lisää kappaleita lauleltavaksi. Sillä kun kerran aloittaa, ei tee ihan heti mieli lopettaa lauleskelua.

Tekniset ominaisuudet: 4/5

Biisivalikoima: 2/5

Hauskuus: 5/5

SingStar Celebration PS4:lle, 19,90 €.