"Halusin kuvata, miten paljon seksuaalinen hyväksikäyttö vaikuttaa ihmiseen ja mistä kaikesta hän jää myöhemmin elämässään paitsi sen takia", amerikkalainen kirjailija Hanya Yanagihara sanoo.
"Halusin kuvata, miten paljon seksuaalinen hyväksikäyttö vaikuttaa ihmiseen ja mistä kaikesta hän jää myöhemmin elämässään paitsi sen takia", amerikkalainen kirjailija Hanya Yanagihara sanoo.

Hanya Yanagiharan upea romaani Pieni elämä on samaan aikaan rakkaus- ja sairauskertomus.

 

Romaanin nimi voi olla Pieni elämä, mutta siihen sopivat adjektiivit ovat ihan muuta. Amerikkalaisen Hanya Yanagiharan, 42, toinen teos on yli tuhatsivuinen järkäle, jota tekisi mieli kutsua suureksi amerikkalaiseksi – tai ehkä newyorkilaiseksi – sukupolviromaaniksi.

Mikään helppo lukuromaani se ei ole. Viattomasti neljän opiskelukaverin ystävyyden ja manhattanilaisen taideskenen kuvauksena alkava tarina muuttuu pikimustaksi sairaskertomuksesi, kun yhden sen päähenkilön menneisyydestä paljastuu karmeita asioita.

Romaanisi päähenkilö Jude on joutunut lapsena ja nuorena toistamiseen hyväksikäytetyksi ja raiskatuksi. Miten päädyit kirjoittamaan näin surullisesta ja vaikeasta aiheesta, Hanya Yanagihara?

En ole niinkään kiinnostunut seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaan traumasta, joka siitä seuraa.

Siinä lapselta riistetään kaikki valmiudet kokea, että hänellä olisi valta omaan ruumiiseensa. Halusin kuvata, miten paljon seksuaalinen hyväksikäyttö vaikuttaa ihmiseen ja mistä kaikesta hän jää myöhemmin elämässään paitsi sen takia.

Juden koko elämän kestävä kamppailu on sydäntä raastavaa seurattavaa. Hänen ystävänsä tekevät kaikkensa auttaakseen, mutta pettyvät aina uudestaan.

Periamerikkalaisen ajattelutavan mukaan ihminen pääsee eteenpäin, jos vain tekee kovasti töitä. Jos et ole onnellinen, se johtuu vain siitä, ettet yritä tarpeeksi!

Minusta tällainen ajattelu on epäreilu ja tuomitseva sellaisia kohtaan, jotka ovat sairaita tai masentuneita tai jostain syystä kykenemättömiä parantumaan. Judekin yrittää parantua, mutta jossain vaiheessa hän – ja luultavasti lukijakin – tajuaa, ettei pysty siihen. Jude on liian rikki.

Kirja kuvaa myös opiskelukavereiden syvää ystävyyttä ja miesten välistä rakkautta. Lukija haluaa uskoa, että rakkaus pelastaa Juden!

Rakkaus ja ystävyys eivät ikinä voi pelastaa ihmistä. Mutta me ihmiset rakastamme siitä huolimatta, sillä rakkaus on pyyteetöntä ja epäloogista. Rakkaus on inhimillisyyden osoitus: mikään toinen laji ei käytä niin paljon aikaa ja energiaa tehden jotain, josta ei synny mitään mitattavaa tulosta.

Olet sanonut, että seksuaalinen hyväksikäyttö voi olla miehelle kipeämpi kokemus kuin naiselle. Mitä tarkoitat sillä?

En väitä, että hyväksikäyttö olisi miehille traumaattisempaa kuin naiselle, vaan että poikien maailmassa siitä ei ole lupa puhua tai sille ei ole sanoja.

Valitettavasti jokaista tyttöä on joskus elämänsä aikana varoitettu hyväksikäytöstä, ja useimmat ovat joskus kokeneet ainakin ahdistelun uhan. Harvoille pojille puhutaan samalla tavalla, eivätkä he ymmärrä, että hyväksikäyttö on, ikävä kyllä, tavallista eikä uhrin koskaan pitäisi tuntea häpeää.

Romaanisi päähenkilöt ovat newyorkilaisia aikuisia miehiä, joille ystävyys tuntuu olevan tärkeämpää kuin perhe tai avioliitto. Onko perheinstituutio sinusta vanhanaikainen?

Elän itsekin samalla tavalla ystävieni kanssa. Kenelläkään meistä ei ole lapsia eikä kukaan meistä ole naimisissa. Ajattelen, että muodostamme ystävieni kanssa heimon, jota yhdistävät tietyt tavat, rituaalit ja oma filosofia.

Eikö ihmiskunnan kollektiivinen kuvittelukyky olisi aika surkea, jos tuhansien vuosien sivilisaation jälkeen ydinperhe olisi ainoa hyväksyttävä tapa elää aikuisuutta? Se ei voi olla ainoa tapa elää intiimissä, tärkeässä ja läheisessä ihmissuhteessa.

Toivoisin, että kirjani saisi ihmiset pohtimaan, miten määrittelemme perheen tänä päivänä? Mihin tarvitsemme perhettä yhteiskunnassa tai mihin perheyksikkö tarvitsee meitä?

Oletko aina asunut yksin?

Olen. Viimeisin parisuhteeni, joka oli ihana, oli etäsuhde lontoolaisen miehen kanssa ja aluksi se oli ihan täydellistä. Myöhemmin tajusin, että fyysinen etäisyys välillämme oli ehkä kuitenkin liian suuri. Ehkä elämänkumppaneiden olisi kuitenkin hyvä asua samassa kaupungissa.

Tarvitsen paljon omaa aikaa ja hiljaista tilaa, niin kuin useimmat kirjoittavat ihmiset tarvitsevat. Varsinkin New Yorkin kaltaisessa meluisassa ja täydessä kaupungissa oma yksityinen tila on arvokasta.

Minusta on ihana palata hiljaiseen kotiin, missä kukaan ei häiritse minua, kun kirjoitan. Yksi parhaista asioista tänä aikana on, että myös nainen voi pyytää omaa rauhaa ja saada sitä.

Kun olit lapsi, perheesi muutti usein. Millaista se oli?

Isäni opiskeli lääkäriksi ja ryhtyi myöhemmin tutkijaksi, ja me vaihdoimme asuinpaikkaa aina, kun hän eteni urallaan. Uskon, että isäni myös piti liikkuvasta elämästämme. Isäni ja äitini ovat syntyneet Havajilla ja he olivat innoissaan päästessään koluamaan Amerikan mannerta. 

Muistan, miten lapsena jossakin tienvarren motellihuoneessa uskoin tuntevani aikaisempien asukkaiden haamut. Motelleineen, valtateineen ja road tripeineen kirjani onkin myös Amerikan ikonografia. Amerikka on valtava maa, johon mahtuu kertomattomia tarinoita ja loputtomasti piilopaikkoja.

Oliko jatkuva muuttaminen rankkaa lapselle?

Joskus se jännitti, mutten koskaan vastustanut muuttoja. Se opetti tärkeitä taitoja. Esimerkiksi, että mihin tahansa meneekin, pitää olla valmis tutustumaan ja ystävystymään. Se opetti myös tarkkailemaan muita ja ymmärtämään heidän motiivejaan, mistä on myöhemmin kirjailijana ollut paljon hyötyä.

Mistä tunnet olevasi kotoisin?

Olen asunut vuodesta 1995 Nykissä, mutta Honolulu on henkinen kotini ja kuvitelmieni kotimaa. Se on ainoa paikka Amerikassa, jossa tunnen itseni rodullisesti ja etnisesti täysin rennoksi.

Aiempaa avoimempia, rohkeampia ja niin kovin kunnollisia. Nykynuoret ovat ehdottomasti mainettaan parempia.

Kiittämättömiä laiskiaisia, nilkat paljaana liian kireissä verkkareissa viipottajia, Helsinki-Vantaan lentokentän nurkissa lorviskelijoita. Röyhkeitä rääväsuita, jotka eivät osaa arvostaa opettajiaan. Kaiken lisäksi he viettävät ihan liikaa aikaa sosiaalisessa mediassa, ja tuppaavat olemaan kumppaninvalinnassakin kammottavan kranttuja.

Älkääkä edes mainitko heidän meininkiään työelämästä. He ovat patalaiskoja ja ”saikuttavat”, jos vähän harmittaa tai tuntuu siltä, ettei huvita. Tai siis jos he nyt edes päätyvät ikinä työelämään. Suurin osa heistä syrjäytyy tai jää esimerkiksi ideologisesti työttömiksi.

Sellaisia ne nykynuoret maineensa mukaan ovat. Todellisuus on kuitenkin toinen.

The Economist -lehti kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan, että huonosta maineestaan huolimatta nykynuoret ovat itse asiassa perin loistavia tyyppejä. Emme voisi olla enempää samaa mieltä!

Siksi listasimme syyt, joiden takia nykynuoret ovat oikein mainiota porukkaa – ehkä jopa mainiompaa kuin edelliset sukupolvet:

1. He uskaltavat puhua aroistakin asioista…

Mielenterveyden ongelmat, seksi ja seksuaalisuus, itsetunto-ongelmat ja ulkonäköpaineet. Nykynuoret ovat kasvaneet maailmaan, jossa näistä asioista voidaan puhua suoraan.

Viime kesänä loppuneen Skam-sarjan moni aikuiskatsoja hämmästyi siitä, miten avarakatseisia ja suorasanaisia sarjan teini-ikäiset olivat. Sarjassa esimerkiksi mielenterveysongelmiin ja seksuaalisuuden etsimiseen suhteuduttiin lempeän mutkattomasti.

”Enää psyykkinen häiriö ei ole hävettävä vaan siihen voi hakea apua.”

– Sarja valoi uskoa siihen, että maailma on menossa parempaan suuntaan. Monet nuoret osaavat suhtautua vaikeisiin asioihin paljon tasapainoisemmin kuin ennen osattiin, totesimme jo tuolloin.

Myös monet nuorten suosikkivloggaajat ovat tunnettuja siitä, että he kertovat oman elämänsä haasteista, mielenterveyden kanssa kamppailusta tai esimerkiksi menkoista suorasanaisesti seuraajilleen. Yksi heistä on Maiju ”Mansikkka” Voutilainen, 21.

Maiju on nimetty vuoden 2017 Hyvän mielen lähettilääksi, koska hän on puhunut julkisesti mielenterveysongelmista, joista moni edelleen häpeän pelossa vaikeaa.

– On hienoa, jos joku on esimerkkini myötä rohkaistunut puhumaan ongelmistaan ja hakemaan apua, Maiju kertoi Me Naisille viime vuoden lopulla. Lue hänen haastattelunsa tästä:


2. …ja he uskaltavat hakea apua.

Masennusdiagnoosit ovat yleistyneet nuorten keskuudessa. Asiantuntijoiden mukaan tämä ei kuitenkaan välttämättä ole merkki siitä, että nuorisomme kärsii entistä enemmän. Se saattaa olla päinvastoin merkki siitä, että vihdoin he uskaltavat hakea apua.

– Palveluista puhutaan nuorten keskuudessa ja terveydenhoitajat osaavat ohjata nuoria niiden pariin. Selvästi myös psyykkisten häiriöiden leimallisuus on muuttunut. Enää psyykkinen häiriö ei ole hävettävä vaan siihen voi hakea apua, professori Eila Laukkanen totesi Ylen haastattelussa.

3. He ovat kovin kunnollisia.

Tilastojen mukaan suomalainen nuori on kiistatta raittiimpi, lainkuuliaisempi ja vähemmän väkivaltainen kuin koskaan aiemmin. Nuorisobarometrin mukaan moni luottaa myös kivenkovaa perinteisiin pohjoismaisiin arvoihin, kuten työhön ja perheeseen.

Ja vaikka nuorisolaisia pidetään perinteiden rappioittajina, todellisuudessa moni on varsin konservatiivinen.

– Yli 20 vuoden aikana on tapahtunut hyvin vähän muutoksia siinä, miten tärkeänä nuoret pitävät perhettä, työtä, hyvää toimeentuloa, isänmaallisuutta ja jopa asevelvollisuutta, tutkija Sami Myllyniemi kertoi Me Naisille vuosi sitten.

”Hyvin pienet, näkyvät joukot vääristävät julkista keskustelua siitä, että nuoret olisivat jotenkin yleisesti julkisuustyrkkyjä.”

Ja vaikka jotkut pilkkaavat nuorten haaveilevan ainoastaan julkkiksen ammatista ja törppöilevän pää pilvissä, moni on oikeasti ihan päinvastaista, jalat maassa -tyyppiä.

– Hyvin pienet, näkyvät joukot vääristävät julkista keskustelua siitä, että nuoret olisivat jotenkin yleisesti julkisuustyrkkyjä. Julkisuudesta haaveilee noin prosentti tutkitusta joukosta, jossa on miljoona 15–29-vuotiasta, tutkija Myllyniemi kertoi.

4. Heillä on taskussaan ihan loistavia kikkoja…

Saitko puhelun tuntemattomasta numerosta? Teinien kikka auttaa! Oululainen Minna, 16, kertoi taannoin Me Naisille kikasta, jolla tuntemattoman soittajan identiteetti selviää hetkellä.

– Kun joku on soittanut tuntemattomasta kännykkänumerosta, voi sen numeron tallentaa puhelimeen ja mennä sen jälkeen Whatsappiin katsomaan, kuka soittaja on. Silloin ei tarvitse maksaa kalliiden numeropalveluiden maksuja.

Lue kikasta enemmän tästä: 


5. …ja he lähtevät rohkeasti yrittämään.

Työelämä muuttuu jatkuvasti pirstaleisemmaksi, ja ennustusten mukaan tulevaisuudessa yhä useampi meistä tekee jotain muuta kuin tasaista palkkatyötä.

Siinä missä keski-ikäistä palkansaajaa tulevaisuudenkuva kauhistuttaa, nuoriso osaa suhtautua siihen rennosti. Onhan heitä peloteltu työelämän murroksesta jo lapsesta saakka.

Siinä missä keski-ikäistä palkansaajaa työelämän tulevaisuudenkuva kauhistuttaa, nuoriso osaa suhtautua siihen rennosti.

Moni nuori myös vaatii työnantajaltaan yhä enemmän. Yksi heistä on Netta Lehtonen, 27, jota haastattelimme viime vuonna.

– Olen kohdannut töissä tilanteita, joissa ideani eivät ole saaneet juuri ollenkaan palautetta tai kiitosta. Se tuntui todella turhauttavalta ja sai minut vaihtamaan työpaikkaa ja myöhemmin perustamaan oman yrityksen, hän totesi.

6. He välittävät tulevaisuudesta.

Luuletko, että nuorisolaiset törsäävät kaikki rahansa pelkkään materiaan, eivätkä pysty miettimään elämäänsä yhtä somevideota pidemmälle? Väärässä olet. Kansainvälisten tutkimusten ja kyselyiden mukaan Z-sukupolvi on edellistä sukupolvea kiinnostuneempi säästämään ja pitämään huolta ympäristöstä.

Tutkimusten mukaan nykynuorilla on myös aiempia sukupolvia paremmat yhteiskunnalliset tiedot ja taidot. Vaikka politiikka ei välttämättä erityisemmin kiinnostaisi, yhä useampi haluaa vaikuttaa ympäröivään maailmaan yksilötasolla esimerkiksi somessa.

7. He käyttävät kieltäkin kekseliäästi.

Viime vuosina on päivitelty runsaasti sitä, kuinka nuoret eivät osaa enää suomen kieltä. Todellisuudessa he osaavat ihan uudenlaista suomea, johon yhdistävät kansainvälistä termistöä perin luovastikin!

Tsekkaa tästä, kuinka hyvin tunnet nuorten ihan uudenlaisen sanaston:


8. He osaavat puolustaa itseään…

Aikuisväestön näkökulmasta nuorista on houkuttelevaa puhua omana, yhtenäisenä joukkona, jota yhdistää tietyt ongelmat ja piirteet. Todellisuudessa jokainen nuori on oma yksilönsä.

– Nuorista puhuminen yhtenäisenä joukkona on ihan yhtä hassua kuin aikuisista puhuminen yhtenä massana, sanoi tutkija Sami Myllyniemikin.

Vaikka vanhempien sukupolvien on välillä vaikea ymmärtää tätä, onneksi nuoret itse ymmärtävät – ja myös pitävät puoliaan.

Tämä on näkynyt esimerkiksi seksuaalista häirintää käsittelevässä #metoo-keskustelussa, jonka aikana moni vanhemman sukupolven edustaja on huomannut, että itselle vaikealta tuntuvat keskustelunaiheet ovat nuorille varsin arkipäiväisiä juttuja.

9. …ja luottavat omaan tyyliinsä.

Rehellinen palaute teini-ikäiseltä jokaiselle oman elämänsä Pirkko Arstilalle: ”Ihan sama, mitä mieltä olet minun pyllyverkkareistani. Jos näytän niissä omasta mielestäni hyvältä, totta hitossa käytän niitä.”

Ranskalaiskomediassa C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan seurataan häitä hääsuunnittelijan näkökulmasta.

Hääsuunnittelijan elämä ei ole herkkua, mikäli Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaamaan ranskalaiseen romanttiseen komediaan C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan on uskominen. Samaa aihetta käsitteli vuonna 2001 Jennifer Lopezin tähdittämä elokuva Häät mielessä. Tällä kertaa hääsuunnittelijana kärsii eläkeikää lähestyvä Max (Jean-Pierre Bacri).

Maxin tehtävänä on järjestää häät 1600-luvulla rakennettuun loisteliaaseen linnaan. Elokuva seuraa hänen viime hetken ponnistelujaan hääpäivän aamusta aina myöhään yöhön. Toisin kuin tosi-tv-sarjoissa, morsian ei ole muuttunut häitä valmistellessaan hirviöksi, vaan sulhanen. Rasittavan sulhon lisäksi Maxin on kestäminen epäpäteviä palkollisiaan, jotka ovat muun koheltamisensa ohella aiheuttaa vieraille ruokamyrkytyksen ja ampua heitä ilotulitusraketeilla.

Huumoria ammennetaan ranskalaisesta temperamentista. Tunteet käyvät kuumina, henkilöt sanailevat kilpaa toistensa kanssa ja ärräpäät lentävät. Siis samanlaista kohkaamista ja meuhkaamista, johon suurin osa ranskalaisista komedioista nykyisin luottaa. Elokuvan pelastavat kaksi lopussa nähtävää juhlakohtausta. Niissä on aitoa romantiikan lumoa ja magiaa.

C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan ***