Jurek Reunamäki. Kuva: Mikko Toiviainen
Jurek Reunamäki. Kuva: Mikko Toiviainen

”Studioharjoittelijasta suomipopin seuraava iso nimi”, otsikoi Yle 2012. Se Jurekista tuli, tosin taustalle.

Jurek Reunamäki, sinulla oli jo levytyssopimus ja kaksi sinkkujulkaisua, mutta päätit tuhota koko levyn. Sittemmin olet tuottanut esimerkiksi Antti Tuiskun, Jannan ja Johanna Kurkelan levyjä. Miksi oma levy lensi roskiin?

Palo kertoa tarinoita härän raivolla on artistin elinehto. Ei riitä, että laulaa hyvin. En ajatellut itseäni esittämässä kappaleita ja vetämässä sataa keikkaa vuodessa ympäri Suomea. Minulle tuli intuitio, että en halua tätä tarpeeksi. Enkä olisi ollut henkisesti valmis artistiksi.

Miksi viihdyt taustajoukoissa?

Musiikin tekeminen ja maailmojen luominen ovat minulle ykkösjuttu. Minulla ei ole pakottavaa tarvetta olla esillä. Viihdyn vapaa-ajallakin paljon yksin, vaikken ole erakko. Lapsena minut saattoi jättää ikkunan viereen tuntikausiksi haaveilemaan.

”Nuorempana ajattelin, että musiikin on pakko olla täydellistä, varsinkin, kun tekee itselleen.”

Isoin palkinto minulle on, kun katson Antti Tuiskun keikkaa ja yleisö innostuu.

Minun on helpompi löytää sanottavaa, kun kirjoitan muille. Silloin ammennan toisen persoonasta. En osaa tarkastella itseäni ulkopuolisen silmin.

Oletko kovin itsekriittinen?

Todella itsekriittinen. Nuorempana ajattelin, että musiikin on pakko olla täydellistä, varsinkin, kun tekee itselleen. Silloin päätyy helposti siihen, ettei julkaise mitään.

Olen aika kriittinen muutenkin. Antin kanssa se on helppoa, koska olemme kumpikin niin perfektionisteja.

Antti Tuiskun En kommentoi -levyä on kuvailtu rohkeaksi ja Antin uran parhaaksi. Kuinka iso osa visiosta on sinun?

Visio on minun ja Antin yhteinen. Antin visio on asenteessa: se erilainen, rohkea ja räjäyttävä. Minun pitää keksiä, mitä se on musiikkina. Kukaan ei osaa kaivaa itsestään parhaita puolia esiin – siihen tarvitaan joku toinen. Se tuntuu päässä, sydämessä ja perseessä, kun biisi potkaisee oikealla tavalla.