Omissa oloissaan viihtyvä Donna Tartt julkaisi nautittavan, gin tonicin tuoksuisen romaanin.

Donna Tarttin Tikli on vuoden odotetuimpia käännös­romaaneja. 800-sivuinen järkäle on verkkainen tarina pojasta, joka kasvaa New Yorkissa antiikin, taiteen ja dekadenttien paheiden keskellä.

Romaanin nimi viittaa Carel Fabritiuksen pikkulintua esittävään maalaukseen. 12-vuotias Theo on museossa äitinsä kanssa, kun terroristit räjäyttävät rakennuksen. Äidistä ja menneestä elämästä jää muistoksi vain lintumaalaus, jonka Theo varastaa ja pitää aarteenaan vuosien halki.

Tarttin teoksissa loistaa salaperäinen menneen maailman valo, ja samanlainen hehku ympäröi­ kirjailijaakin. 50-vuotias Tartt julkaisee harvakseltaan, pitäytyy omissa oloissaan ja vaikenee yksi­tyiselämästään.­ Kirjailijan olemuskin on kuin elegantimmasta maailmasta. Pikkuruinen kaunotar esiintyy usein hienoissa miesten puvuissa.

Tartt tunnetaan parhaiten esikoisromaanistaan Jumalat juhlivat öisin. Murhamysteeri hurmasi lukijoita 90-luvulla ja sai kulttiklassikon aseman. Seuraava romaani Pieni ystävä oli pettymys – tarinalla oli hetkensä, mutta se oli laahaava ja sekava. Tikli sen sijaan on nautittava lukukokemus, vaikka siinä ei olekaan esikoisromaanin intensiteettiä.

Theon tarina on koskettava, mutta pohjimmiltaan Tartt taitaa rakastaa eniten esineitä. Intoutuneimmillaan­ hän on kertoessaan antiikkihuone­kaluista, taideteoksista ja päihteiden käytöstä. Tikliä lukiessaan melkein tuntee vanhan puun, maalin ja gin tonicin tuoksun.

Donna Tartt: Tikli.

Suom. Hilkka Pekkanen, WSOY

★★★★

Maria Theresia von Paradisin näköä yritettiin palauttaa muun muassa saksalaisen Franz Mesmerin poppaskonsteilla.

Itävaltalaisen hallintoneuvoksen tytär Maria Theresia von Paradis (1759–1824) menetti näkönsä leikki-ikäisenä. Hänen aristokraattiset vanhempansa turvautuivat milloin minkäkin puoskarin apuun, jotta heidän tyttärensä saisi näkökykynsä takaisin.

Yksi von Paradisia hoitaneista ”asiantuntijoista” oli saksalainen Franz Mesmer. Tohtori oli kehittänyt oman poppaskonstinsa mesmerismin. Hoidon ideana oli ohjailla fluidiumia – Mesmerin ”löytämää” eteeristä ainetta – ihmisen elimistössä. Hoito saavutti niin suuren suosion, että suomen kielessäkin on sana ”mesmeroida”.

Itävaltalainen Barbara Albert on ohjannut näistä tosielämän tapahtumista mielikuvitusta kutittelevan draaman. Valitettavasti elokuva keskittyy vain von Paradisin ja Mesmerin potilassuhteeseen eikä kerro Maria Theresian myöhemmistä vaiheista. Hän loi uran pianistina ja säveltäjänä sekä inspiroi Mozartia säveltämään yhden pianokonsertoistaan.

Elokuva on puvustettu ja lavastettu huolellisesti jokaista yksityiskohtaa myöten. Rokokooajan puvut ja huonekalut saavat huokailemaan ihastuksesta. Nimiroolissa nähtävä Maria Dragus näyttelee niin vakuuttavasti, että luulin hänen olevan oikeastikin sokea. Devid Striesow sen sijaan ei vakuuttanut Mesmerinä. Velho onnistui lumoamaan potilaansa varmasti ennen kaikkea karismallaan. Striesowilta sen sijaan moinen henkinen säteily puuttuu.

Madamoiselle Paradis ***

 

Emily Blunt tähdittää tyylikästä Hiljainen paikka -kauhuelokuvaa.

Tulevaisuudessa hirviöt ovat pyyhkäisseet ihmiskunnan lähes sukupuuttoon. Ne saalistavat ihmisiä supertarkan kuulonsa avulla. Ainut keino pysyä hengissä on pysytellä hipihiljaa. Amerikkalainen Abbottin perhe on onnistunut selviytymään syrjäisellä maatilalla.

Perheen vanhemmat Evelyn (Emily Blunt) ja Lee (John Krasinski) ovat opettaneet kolme lastaan pitämään tunteensa kurissa ja ilmaisemaan äärimmäisiäkin tunteitaan äänettömästi. Perhe kommunikoi viittomakielellä. Vaikeuksia on kuitenkin luvassa: Evelyn on raskaana.

Näyttelijä John Krasinski muistetaan kenties parhaiten tv-sarja Konttorin jenkkiversiosta, jossa hän näytteli Jim Halpertia. Hänen ohjaamansa vähäeleisen tyylikäs kauhuelokuva Hiljainen paikka saa toivomaan, että näyttelijä keskittyisi jatkossakin ohjaamiseen.

Hiljaisessa paikassa on vahva äänimaailma, jolla pelataan nerokkaasti. Välillä tapahtumia seurataan Abbottien kuuron teini-ikäisen tyttären Reganin (oikeastikin kuuro Millicent Simmonds) korvin, jolloin on hiljaista kuin ärsyketyhjiössä. Välillä korviin pärähtää lelulentokoneen elektroninen ääni. Kontrasti on pudottaa katsojan penkiltä.

Yksi elokuvan karmeimmista kohtauksista on Evelynin vauvan syntymä. Miten synnyttää päästämättä parahdustakaan? Kohtaus on raastava varsinkin naiskatsojalle, ja osuu ainakin synnytyspelosta kärsivän hermoon. Elokuvan asetelma muistuttanee monia menneinä vuosikymmeninä synnyttäneitä myös siitä, kun jotkut kätilöt vaativat naisia käyttämään energiansa kivusta huutamisen sijaan ponnistamiseen. 

Ohjaaja onnistuu repimään varsin arkisesta tilanteesta piinaavaa jännitystä.

Kauhuelokuvan lajityypin maskuliinisuudesta kertoo jotakin se, ettei niissä ole juuri hyödynnetty synnytystä, vaikka se on monelle jopa traumaattinen kokemus.

Krasinskin toinen oivallus on tuoda kuvioon vastasyntynyt vauva. Mikä auttaisi piltin itkuun? Tätä kysymystähän jokaiset synnytyslaitokselta juuri palanneet vanhemmat yön pikkutunteina miettivät. Ohjaaja onnistuu repimään tästä varsin arkisesta tilanteesta piinaavaa jännitystä.

Elokuvissa ei ole kovin usein vammaisia henkilöhahmoja. Krasinskia on syytä kiittää siitäkin, että hän kuvaa Reganin kuuroutta tämän näkökulmasta. Kaiken lisäksi Reganin vamma osoittautuu elokuvan lopussa vahvuudeksi.

Hiljainen paikka ****