Dekkaristi Alicia Giménez Bartlett halusi, että nainen käskee.

Shutterstock

Komisario Petra Delicado ottaa Barcelonan baareissa olusen jos toisenkin ja hyppää sen jälkeen rattiin. Kun kysyn Petran luoneelta Alicia Giménez Bartlettilta, 61, ajaako naiskomisario tosiaan usein kännissä, kirjailija tunnustaa, ettei ole miettinyt koko asiaa.

– Toisaalta Petra ajaa vain kaupunkialueella, ja hän taitaa olla aika hyvä kestämään alkoholia, mutta on totta, että huonoa esimerkkiä ei saisi antaa.

Kirjan päähenkilön ristiriitainen luonne ilmenee jo nimessä. Etunimi on johdannainen espanjan sanasta piedra, kivi. Delicado taas tarkoittaa herkkää. 

Alicia keksi Petran 16 vuotta sitten, ja hahmo vei hänet kirjailijana kuuluisuuteen. Petra Delicado -sarjaa on käännetty 16 kielelle, nyt myös suomeksi. 

– Olin kyllästynyt siihen, että dekkareissa naiset olivat vain uhreja, tuomarien tai rikostutkijoiden avustajia, gangsterien tyhmiä tyttöystäviä tai poliisien kärsiviä puolisoita. Halusin, että nainen on se joka käskee. Kun aloin kirjoittaa Petra Delicadoa, Katalonian poliisissa oli vain muutama nainen, nyt heitä on neljäsataa.

Nelikymppinen Petra onkin tosi räväkkä muikkeli. Ensimmäisessä kirjassa Petra Delicado ja merkityt tytöt hän pakottaa kuulusteltavansa munasilleen ja tuijottaa palleja siihen saakka, kunnes totuus irtoaa. Petra on myös eronnut kahdesti, mikä ei vielä vajaat 20 vuotta sitten ollut Espanjassa kovin yleistä, saati hyväksyttyä.

– Ihmisen elämä on niin lyhyt, että naida ja erota pitäisi vähintään pari kolme kertaa, lasauttaa Alicia vekkulisti hymyillen, joten kirjailija on tainnut ujuttaa Petraan jotain itsestäänkin.

Alicia on eronnut kerran, 35-vuotiaana englantilaisesta miehestä. Liitosta hän otti kirjailijanimen Bartlett, alkuperäinen toinen nimi on Gonzales. 

– Olimme menneet naimisiin nuorena. Vanhemmilleni ero oli sokki, mutta he olivat edistyksellisiä ja ymmärsivät minua. Jotkut ihmettelivät, miten voin keskellä elämää jättää avioliiton, ja itsekin ajattelin olevani tosi kypsä ihminen, mutta tuo olikin elämäni alkutaivalta.

Tappajakoirat ja kylmä kalja

Kun Alicia tapasi nykyisen miehensä, insinöörin, uusperhe pamautti hynttyyt yhteen kaikkiaan neljän lapsen kanssa.

– Huh, se oli kollektiivinen itsemurha. Ei vaiskaan – se oli hauskaa, Alicia velmuilee. 

Ilmiselvä Petra siis. Komisariosta poiketen Alicia ei kuitenkaan ole aikeissa erota toista kertaa. Pari on ollut kimpassa 20 vuotta.

– Jos ero tulisi, minä jäisin täysin yksinäisyyteen tappajakoirieni kanssa.

Niin, Alicialla on kaksi dobermannia, Zaco ja Lula.

– Rotuhan on ilmiselvä dekkaristille, mutta minun koirani ovat kyllä ihan lutuisia reppanoita.

Alicia luonnehtii viettävänsä elämänsä parasta aikaa. Siihen kuuluvat reissut Vinaroz-nimiseen kylään, joka sijaitsee 200 kilometriä Barcelonasta etelään.

– Tärkeintä ovat perhe, ystävät ja koirat. Arvostan yhä enemmän sitä hetkeä, kun istun appelsiinipuiden katveessa ja edessäni on kylmä kalja, aurinko paistaa ja ystävä tulee vieraisille höpöttämään. Nuorena tuollainen tuntuu lähinnä ajan tuhlaukselta, mutta minulle tuokio on kuin voitto, täynnä mielihyvää.

Kirjoittamista Alicia ei jätä koskaan, ei edes silloin, jos kirjojen julkaisu loppuu. 

– Yleensä kirjailijat pyörivät pitkälti oman napansa ympärillä, kertovat romaaneissaan päähänpinttymistään, omista ajatuksistaan ja muistoistaan. Dekkarit ovat palauttaneet kirjallisuuteen kertomisen todistusvoiman Victor Hugon tapaan. Hänhän kuvasi, mitä hänen aikanaan Pariisissa tapahtui. Dekkaristitkin kuvaavat todellisuutta, sitä mitä yhteiskunnassa on meneillään. He laskeutuvat tavallisen kansan pariin kadulle, ja siitä lukijat pitävät.

Petra Delicado ja merkityt tytöt (Tammi) julkaistiin toukokuussa. Espanjassa Petrasta tehtiin myös tv-sarja, pääosassa oli laulajanakin tunnettu Ana Belén.

The Last Jedissä nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä.

”Taistele sitä orjan asua vastaan!” Näin Carrie Fisher evästi tuoretta Star Wars -näyttelijää Daisy Ridleytä Interview-lehden haastattelussa vuonna 2015. Fisher viittasi elokuvan Jedin paluu kohtaukseen, jossa Hutt Jabba orjuuttaa Fisherin näyttelemän Leian ja pakottaa tämän pukeutumaan pikkupikkubikiniin.

Fisherin neuvosta on otettu vaari. Uudesta Star Wars -trilogiasta ei voi puhua samana päivänä kuin 1970- ja 1980-luvun taiteessa tehdystä alkuperäisestä trilogiasta.

Sukupuoliroolit saivat kyytiä jo J.J. Abramsin vuonna 2015 ohjaamassa uuden trilogian ensimmäisessä osassa The Force Awakens. Huomenna ensi-iltansa saavan kakkososan, The Last Jedin, ohjaajan Rian Johnsonin näkemys on jopa feministisempi. Nyt luutuneita rooleja tuuletetaan puhurilla.

Siinä missä Leia esitettiin Jedin paluussa vastoin Fisherin omaa tahtoa seksiobjektina, uudessa trilogiassa näyttelevän Ridleyn hahmo, jedisoturi Rey, on aktiivinen toimija – sankari niin kuin elokuvan muutkin naiset.

Mutta Fisherkin sai kostonsa – viime hetkellä, sillä hän kuoli viime vuonna ja rooli jäi hänen viimeisekseen. Leiasta on vanhetessaan tullut kapinaa johtava kenraali. Vanhaa naista kunnioittavat nuoret kunditkin. Häntä ei esitetä hömelönä höppänänä, joka kuuluisi jo hautaan, toisin kuin vanhat naishahmot monissa elokuvissa – siis niissä harvoissa, joissa ylipäänsä on hahmoina vanhoja naisia.

Leian uusi hiustyylikin sopii paremmin naiselle kuin hahmon ikoninen kampaus, pikkutyttöjen suosimat lettirinkelit.

Naisten sankaruuttakin enemmän lämmittää se, miten naisiin suhtaudutaan, ja ennen kaikkea, miten he suhtautuvat toisiinsa. Nainen ei ole naiselle susi, vaan ystävä. He eivät puukota toisiaan selkään, vaan tekevät yhteistyötä. Leian ja hänen vara-amiraalinsa Holdon (Laura Dern) ystävyyssuhdetta kuvataan koskettavasti.

Elokuvan juoni jatkaa siitä, mihin The Force Awakens jäi. Arkkityyppinen hyvän ja pahan taistelu jatkuu. Ensimmäinen ritarikunta ja Uusi tasavalta ovat edelleen sodassa keskenään.

Kapinaliiton entiset jäsenet ovat muodostaneet Vastarinta-nimisen järjestön, jota johtaa Leia. Vastapuolella taistelee hänen ja Han Solon poika Ben, joka pahan voimille antauduttuaan omaksui nimen Kylo Ren (Adam Driver). Vastarinta on murtumassa, joten Rey yrittää suostutella erakoitunutta Luke Skywalkeria (Mark Hamill) apuun.

Star Wars: The Last Jedi

ENSI-ILTA 13.12. ****

Me Naisten testiryhmä arvosteli uusimman SingStar-pelin. 

Vaikka ei erityisemmin välittäisi konsolipeleistä, laulupelit ovat varma viihdyttäjä. Karaokea pelimuodossa kotona!

PlayStation lanseerasi vastikään laulupelien klassikon uusimman version, SingStar Celebrationin. Konsepti on tuttu edellisistä versioista, mutta  peli on nyt osa PlayStationin PlayLink-pelisarjaa, jonka ideana on yhteinen hauskanpito perheen tai ystävien kesken matalalla kynnyksellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että erillisiä mikrofoneja ei enää tarvita, vaan mikrofonina voi käyttää omaa älypuhelintaan.

Mikrofonisovellus ladataan älypuhelimeen, ja laitteet yhdistetään keskenään. Helppoa, sitten vain laulamaan! Pelissä voi olla mukana yhtä aikaa kaksi puhelinmikrofonia, joten jos haluaa laulaa isommalla porukalla, puhelimia pitää kierrättää ryhmän kesken. Sitä varten pelissä on olemassa enintään kahdeksan pelaajan biletila. Muut vaihtoehdot ovat perinteiset yksinlaulu ja kahden pelaajan battle.

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta, mutta sinänsä eroa entiseen ei ole. Pisteitä ropisee. Hieman kyllä mietityttää, voiko puhelimen mikrofonin laatu tai jokin muu elementti vaikuttaa siihen, kuka saa eniten pisteitä. Onko tämä tekniikkalaji muutenkin kuin laulun osalta?

Puhelimeen laulaminen tuntuu aluksi urpolta.

Pelissä tulee mukana vaatimattomat 30 kappaletta, jotka edustavat enimmäkseen uudempaa pop-tuotantoa. Jos ei ole kuunnellut viime vuosien radiohittejä tai on muuten vain nostalgiannälkäinen, joutuu nopeasti ostamaan SingStore-kaupasta lisää kappaleita lauleltavaksi. Sillä kun kerran aloittaa, ei tee ihan heti mieli lopettaa lauleskelua.

Tekniset ominaisuudet: 4/5

Biisivalikoima: 2/5

Hauskuus: 5/5

SingStar Celebration PS4:lle, 19,90 €.