Tim Burton pistää kulttisarjan uusiksi yltäkylläisessä fantasiakomediassaan.

Mikäpä olisi parempi innoittaja kummituskartanoita ja kuolonkalpeutta rakastavalle ohjaaja Tim Burtonille kuin 60-luvun goottisaippua Dark Shadows. Lisätään Burtonin muusa Johnny Depp herrasmiesvampyyrin rooliin ja puristetaan viisivuotisen kulttiklassikon tarina kahteen tuntiin. Tuloksena on elokuva, jossa on vähän liikaa kaikkea – aina  hippivitseistä ihmissusiin.

Barnabas Collins (Depp) on sukunsa tehdasimperiumin huipulla 1700-luvun Mainessa, kunnes mustasukkainen Anqelique-noita kiroaa lemmittynsä vampyyriksi ja hoitaa tämän ruumisarkkuun pariksi vuosisadaksi. Vuonna 1972 työmiehet kaivavat arkun esiin, ja Barnabas palaa kartanoonsa palauttamaan Collinsin suvun loistokkuuden.

Jos alkuperäinen saippuasarja on kuuluisa amatöörimäisyydestään, Burtonin tulkinnassa kaikki on viimeisen päälle hiottua. Eva Green on loistava julmurinoitana, samoin Michelle Pfeiffer Collinsien ylpeänä matriarkkana. Burtonilta totuttuun tapaan myös elokuvan visuaalinen jälki on upeaa.

Kääntöpuolena on yllätyksettömyys: Dark Shadows toistaa tunnontarkasti goottisatujen kliseet. Värikäs henkilögalleria ja huumori kuitenkin puhaltavat tuttuihin tarinoihin hengen. Etenkin Barnabas on hulvaton hahmo 1700-luvulle jumahtaneena, diskojen vuosikymmentä ihmettelevänä verenimijänä.

Elokuva saattaa karkottaa sekä synkempään Burtoniin että alkuperäissarjan camp-henkeen ihastuneita. Jos tyylinmuutos ei haittaa, Dark Shadows onnistuu kaikessa liiallisuudessaan olemaan äärimmäisen viihdyttävä.
 

Dark Shadows
Ensi-ilta 11.5.
Tähdet: ****

Avengers: Infinity War -elokuvan käsikirjoittajat ovat vaihteeksi asettaneet huumorille aiempaa korkeamman riman.

Universumin herruutta tavoitteleva Thanos (Josh Brolin) on keksinyt keinon toteuttaa unelmansa. Thanos aikoo kerätä kaikki kuusi ikuisuuskiveä, jotka antavat hänelle yhdessä mittaamattomat voimat. Suuruudenhullulla pahiksella on jo kaksi kiveä hallussaan, joten edes Kostajat eivät pysty hoitelemaan häntä pois päiviltä. Onneksi Suojelijat ja wakandalaiset liittyvät yhteiseen taistoon universumin pelastamiseksi.

Kuinka valtaviksi Marvel-sarjakuvafilmatisointien taistelut oikein voidaan paisuttaa? Tämä kysymys tuli mieleen vuonna 2016 valmistunutta Captain America: Civil War -elokuvaa katsoessa. Siinä Kostajat ajautuivat sisällissotaan ja ottivat mittaa toisistaan. Seurauksena oli megalomaaninen yhteenotto, jota hurjempaa oli vaikea kuvitella.

Anthony ja Joe Russon ohjaama uutuus Avengers: Infinity War saa edeltäjänsä taistelukohtaukset näyttämään lasten leikiltä. Supersankareilla on vastassaan konna, joka koettelee jopa sankareiden yhteenlaskettuja voimia.

Edellisen elokuvan tapahtumista on kulunut muutama vuosi. Tony Starkin (Robert Downey Jr.) ja Steve Rogersin (Chris Evans) välit ovat yhä poikki, joten heidän täytyy tehdä sovinto, ennen kuin he voivat taas sankaroida yhdessä.

Kuinka valtaviksi taistelut oikein voidaan paisuttaa?

Leffa liikkuu hurjaa vauhtia avaruudesta maan päälle ja takaisin, New Yorkista aina Wakandaan. Varsinkin avaruusmaisemat ovat silmää hivelevän kauniita. Juonen kiemurat tuovat mieleen antiikin tragediat. Huumori on ollut aina Kostajat- ja Suojelijat-elokuvien heikoin lenkki. Tällä kertaa käsikirjoittajat ovat asettaneet vitsien riman korkeammalle.

Avengers: Infinity War ***

 

Konservatiivinen seksikomedia – kuulostaa, eh, ei kovin hauskalta.

Ystävykset (Leslie Mann, John Cena ja Ike Barinholtz) tekevät kaikkensa, että heidän tytärtensä (Kathryn Newton, Geraldine Viswanathan ja Gideon Adlon) neitsyys säilyy koskemattomana vanhojentanssibileissä.

Pitch Perfect -komediatrilogian käsikirjoittajan Kay Cannonin esikoisohjaus on konservatiivinen seksikomedia, jonka arvomaailma on perua 1950-luvulta.

Onhan näitä nähty: elokuvia, joissa isät haluavat tytärtensä olevan ikuisia pikkutyttöjä. Asetelmaa on sentään hieman päivitetty. Yksi tytöistä on lesbo eikä isä halua hänen harrastavan ryhmäpaineen painostamana heteroseksiä.

Pojat eivät jahtaa tyttöjä, vaan tytöt ovat aktiivisia toimijoita ja päättävät itse, kenen kanssa haluavat sänkyyn.

Käsikirjoittajat ovat myös kirjoittaneet henkilöhahmoille repliikkejä, joissa ilmaistaan kriittisen katsojan ajatuksia. Yksi vanhemmista esimerkiksi huomauttaa, että elämme vuotta 2018, joten heidän asenteensa eivät ole ihan tätä päivää.

Mainosten perusteella luulisi, että elokuva on tehty teini-ikäisille. Vanhempien kyttääminen ja stalkkaaminen tuskin sen ikäisiä naurattaa. Leffa sopii paremmin vanhemmille, jotka voivat nauraa omille peloilleen ja ennakkoluuloilleen, joita elokuvan vanhempien ylilyövä käytös heijastelee.

Blockers **