Aila Ruoho on kirjoittanut kirjan peloista ja pelottelusta, joka on yleistä Suomen hengellisissä yhteisöissä. Pelkojen luominen on yksi tapa pitää yllä kuria, mutta jäsenille se aiheuttaa ahdistusta ja psyykkisiä ongelmia.

”Suosittu tarina oli, että smurffilelut olivat demonien vallassa ja liikkuivat itsekseen. Toinen variaatio oli, että smurffikuvioidun tapetin takia lapsi heräsi aamuisin naarmuilla ja oletus oli, että smurffinkuvat olivat ne yöllä käyneet tekemässä.”

Näin kertoo nimimerkki Kauri jehovantodistajuuteen liittyvistä peloista Aila Ruohon uutuuskirjassa Pyhät, pahat ja pelokkaat – pelko ja itsetuhoisuus hengellissä yhteisöissä (Atena).

Kirjassa uskonnollisten yhteisöjen jäsenet kertovat, miten pahoja henkiä pelätään ja miten osa yhteisöistä lietsoo demonipelkoa. Ruoho kirjoittaa, että esimerkiksi Jehovan todistajien yleinen käsitys on, että mihin tahansa esineeseen voi piiloutua demoni, joka voi tulla esiin ja aiheuttaa ongelmia – siitä huolimatta, että Raamattu ei mainitse ainoatakaan tapausta, jossa paha henki olisi asettunut esineeseen.

”Todistajat eivät hanki tavaroita tai vaatteita kirpputorilta, koska eivät tiedä, kenen ne ovat olleet ja näin ollen eivät voi olla varmoja, ettei esineissä ole demoni.” Nimimerkki Kauri, entinen Jehovan todistaja Aila Ruohon kirjassa.

”Milloin isoveljeni huoneesta kuului outoja ääniä, lamput syttyivät itsekseen tai tavarat siirtyivät itsekseen. Omissa harhoissaan äitini on jopa hävittänyt yhden cd-levyni, ’koska se kuumeni sitä soitettaessa’, jolloin siinä täytyi olla demoni! Ne olivat todella suuri pelon aihe, ja niitä vastaan piti rukoilla iltaisin.” Nimimerkki Okra, Jehovan todistaja Aila Ruohon kirjassa.

”Todistajat eivät hanki tavaroita tai vaatteita kirpputorilta, koska eivät tiedä, kenen ne ovat olleet.”

Okra kertoo kirjassa, että demoneilla on yhteisön oppien mukaan paljon valtaa. Ne voivat siirrellä tavaroita ja aiheuttaa ihmisille sairauksia ja mielenhäiriöitä sekä ohjata ajatuksia.

Ruoho kirjoittaa kirjansa alkusanoissa, että pieninä määrinä pelko, ahdistus ja kipu auttavat varomaan vaaroja, mutta liian suurina annoksina ne rampauttavat elämää ja aiheuttavat henkistä, ruumillista ja hengellistä pahoinvointia.

Pahojen henkien lisäksi yhteisöjen jäseniä pelotellaan muun muassa kuolemalla ja kadotukseen joutumisella, Jeesuksen paluulla ja viimeisellä tuomiolla, Jumalan rangaistuksilla, kristittyjen vainoilla sekä synnillä ja lankeamisella. Pelottelu on Ruohon mukaan yksi, epäterve tapa pitää yllä kuria uskonnollisissa yhteisöissä – pelon kääntöpuolena on yhteisön lupaama turva, jolle yhteisö itse on luonut tarpeen.

Jutun lähde: Aila Ruohon kirja Pyhät, pahat ja pelokkaat – pelko ja itsetuhoisuus hengellissä yhteisöissä (Atena).

Jeesusannasemunelämätakaisinpo...

Cd-levy kuumeni soitettaessa, joten siinä täytyi olla demoni – uutuuskirja kertoo pelottelusta uskonnollisissa yhteisöissä

Helluntailaisuuden keskiössä on yhä tänä päivänä taistelu pimeyden henkivaltoja vastaan. Minun valistunut arvaus on, että lähivuosina alkaa helluntaiherätyksen oma pimeys avautua suurelle yleisölle. Helluntailaisten "raamatullinen" helvettioppi ja opetus henkivalloista on mielestäni aivan liian kova hinta uskonnonvapaudesta - erityisesti lastensuojelun näkökulmasta.
Lue kommentti

Ranskalaiskomediassa C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan seurataan häitä hääsuunnittelijan näkökulmasta.

Hääsuunnittelijan elämä ei ole herkkua, mikäli Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaamaan ranskalaiseen romanttiseen komediaan C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan on uskominen. Samaa aihetta käsitteli vuonna 2001 Jennifer Lopezin tähdittämä elokuva Häät mielessä. Tällä kertaa hääsuunnittelijana kärsii eläkeikää lähestyvä Max (Jean-Pierre Bacri).

Maxin tehtävänä on järjestää häät 1600-luvulla rakennettuun loisteliaaseen linnaan. Elokuva seuraa hänen viime hetken ponnistelujaan hääpäivän aamusta aina myöhään yöhön. Toisin kuin tosi-tv-sarjoissa, morsian ei ole muuttunut häitä valmistellessaan hirviöksi, vaan sulhanen. Rasittavan sulhon lisäksi Maxin on kestäminen epäpäteviä palkollisiaan, jotka ovat muun koheltamisensa ohella aiheuttaa vieraille ruokamyrkytyksen ja ampua heitä ilotulitusraketeilla.

Huumoria ammennetaan ranskalaisesta temperamentista. Tunteet käyvät kuumina, henkilöt sanailevat kilpaa toistensa kanssa ja ärräpäät lentävät. Siis samanlaista kohkaamista ja meuhkaamista, johon suurin osa ranskalaisista komedioista nykyisin luottaa. Elokuvan pelastavat kaksi lopussa nähtävää juhlakohtausta. Niissä on aitoa romantiikan lumoa ja magiaa.

C’est la vie! – Häät ranskalaiseen tapaan ***

Matt Damon ja Kristen Wiig kutistuvat lilliputeiksi uutuusdraamassa Downsizing.

Väestönkasvun hillitsemiseen ei ole keksitty keinoa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Alexander Payne tarjoilee uutuusdraamassaan Downsizing varsin radikaalin ratkaisun: kutistetaan ihmiskunta peukaloisiksi. Mini-ihmiset kuluttavat vähemmän luonnon resursseja, joten ilmastonmuutoskin saadaan hallintaan. Riittävätkö moiset perustelut vakuuttamaan muut kuin ituhipit? Mites olisi tämä: peukaloliisojen ja peukalolassejen elämä on niin edullista, että jokaisella lilliputilla on varaa luksuselämään. No niin, johan kuulostaa paremmalta! Ei siis ihme, että perusjamppa Paul (Matt Damon) ja hänen vaimonsa Audreykin (Kristen Wiig) päättävät aloittaa uuden elämän pikkiriikkisinä.

Downsizingin alkuasetelma on kuin suoraan 1950-luvun scifikauhuelokuvista. Paynen tyylilaji on kuitenkin satiiri. Ihmisiä kiinnostaa enemmän mässäillä ja mälläillä kuin uhrautua pyyteettömästi luonnon puolesta. Pian käy ilmi, että pikkuistenkin yhteiskuntaakin pyörittävät nälkäpalkalla kituvat siirtolaissiivoojat, jotka on kutistettu vastoin tahtoaan valkoisia palvelemaan.

Satiiri toimii, mutta aivan yhtäkkiä Payne lisää hurjasti kierroksia. Alkaa psykedeelinen ja paatoksellinen trippi, jonka aikana Paul vierailee bergeniläisessä ekoyhteisössä. Haahuilua, batiikkipaitoja ja rummutusta. Kultti vai utopia? Joka tapauksessa turhan kulunutta kuvastoa eikä oivalluksista ole tietoakaan. 

Downsizing **