Scifin suojissa voi käsitellä vaikeita asioita ja esittää verhotusti rankkaakin yhteiskuntakritiikkiä.

Ranskalaiselta Pierre Boullelta ilmestyi vuonna 1963 tieteisromaani Apinoiden planeetta, josta tuli klassikko. Kirja kertoo tulevaisuudesta, jossa apinat ovat vallanneet maapallon.

Teos inspiroi viisiosaisen elokuvasarjan, jonka osat ilmestyivät vuosina 1968, 1970, 1971, 1972 ja 1973. Vuonna 2001 Tim Burton filmatisoi uudelleen sarjan ensimmäisen osan. Vaikka Mark Wahlbergin tähdittämä Apinoiden planeetta menestyikin mainiosti, sille ei herunut jatko-osaa.

Kolmannen kerran kirjaan tartuttiin vuonna 2011. Silloin ilmestyi Apinoiden planeetan synty, nyt päättyvän trilogian ensimmäinen osa. Elokuva kertoo nimensä mukaisesti, miten apinoiden maailmanvalloitus sai alkunsa. Lääkefirman koe-eläinapina nimittäin synnytti Caesar-poikasen, jonka älyn lahjat vetivät vertoja ihmiselle.

Sarjan toinen osa ilmestyi vuonna 2014. Siinä tappava virus oli niittänyt ihmiskunnan sukupuuton partaalle. Jäljelle jääneet nousivat apinoita vastaan.

Trilogia täydentyy nyt viimein päätösosalla Sota apinoiden planeetasta. Puikoissa jatkaa aiemmatkin osat ohjannut Matt Reeves. Ihmisten ja apinoiden välinen taisto yltyy sodaksi. Apinoiden päälliköksi varttunut Caesar tarjoaa ihmisille sovintoa, mutta se ei sovi näiden pirtaan. Sen sijaan armeijaa johtava eversti (Woody Harrelson) tappaa Caesarin puolison ja pojan. Mitta se on rauhaakin rakastavan apinan maljassa! Ja lopultakin luonto kostaa.

Kun armeija hyökkää apinoiden valloittamaan metsään, niiden ei auta muu kuin suunnata kohti uutta asuinaluetta. Synkkä vaellus jylhissä maisemissa tuo mieleen John Hillcoatin vuonna 2009 valmistuneen elokuvan Tie, jossa Viggo Mortensen etsii pikkupoikansa kanssa turvaa maailmanlopun maisemissa. Varsinkin, kun apinat ottavat suojelukseensa mykän pikkutytön (Amiah Miller).

Muukalaisvihaa ja rasismia

Scifin suojissa voi käsitellä vaikeita asioita ja esittää verhotusti rankkaakin yhteiskuntakritiikkiä. Eläinten oikeudet ja eläinkokeiden vastustus ovat elokuvan ilmeisimpiä teemoja, mutta pinnan alle on haudattu syvempiäkin merkityksiä. Teosta voi katsoa myös vertauksena muukalaisvihasta ja rasismista. Kuten Woody Harrelsonin näyttelemä pyhän sodan nimiin vannova eversti toteaa, Caesarilla on melkein ihmisen silmät. Melkein, muttei kuitenkaan. Ei ihme, että apinat suljetaan orjatyöhön keskitysleirille.

Lainatakseni taas everstiä: historia toistaa itseään. Ja kun elokuvan lopussa liehuu palava Yhdysvaltojen lippu, viittaus Trumpin valtakauteen on ilmeinen.

Katso traileri:

Sota apinoiden planeetasta

****

Ensi-ilta 12.7.

Riina_K

Apinat ja ihmiset päätyvät taas sotajalalle – mutta uutuusleffalla on myös sanoma

Hei! Saisinko samoja nappeja mitä olet vetänyt? Tällä leffalla ei ole mitään poliittista sanomaa. Oletko edes nähnyt edellisiä elokuvia? Oliko se pommitettu Vapaudenpatsas ensimmäisen elokuvan lopussa (sori, spoileri jos et tiennyt) myös viittaus johonkin? Tiesitkö, että joskus siniset verhot (kirjassa) ovat vain siniset, eivätkä tarkoita että kirjoittaja olisi masentunut. Suosittelen sinulle jatkossa katsottavaksi esim. Itse Ilkimys 3 (tosin olisikohan se iso paha mies siinä Donald Trump...),...
Lue kommentti

30 tiukkaa kysymystä – testaa Me Naisten eeppisessä joululauluvisassa, miten hyvin tiedät rakastetut klassikot ja muut sesonkibiisit. Vain todellinen tietäjä saa kaikki oikein!

 

 

The Crown -sarjasta tuttu Claire Foy nähdään uutuusdraamassa Breathe poliota sairastavan miehen omistautuvana vaimona.

Robin Cavendish (1930–1994) halvaantui kaulasta alaspäin sairastuttuaan polioon 28-vuotiaana. Hänen henkensä oli hengityslaitteen varassa. 1950-luvulla hengityskonepotilaat joutuivat viettämään loppuelämänsä sairaalassa. Cavendish vaati kuitenkin päästä kotiin, vaikka lääkäri ennusti hänen kuolevan kahdessa viikossa ilman sairaalahoitoa.

Toivetta ei olisi ollut mahdollista toteuttaa ilman hänen viimeisillään raskaana olleen vaimonsa Dianan omistautumista. Eikä ilman Robinin yläluokkaisuutta ja sen myötä kertynyttä omaisuutta.

Cavendishien poika Jonathan on tuottanut vanhempiensa tarinasta uutuusdraaman Breathe. Pojan hallitseva rooli elokuvanteossa selittää sen, miksi pariskunnan elämää kuvataan niin sovinnaisesti. Robinin ja Dianan suhde on tasapainoinen ja seesteinen, eikä elokuvassa nähdä ainuttakaan perheriitaa. Luulisi, että omaishoitajan ja hoitajastaan täysin riippuvaisen hoidettavan suhde olisi omiaan aiheuttamaan ristiriitoja.

Monet vammaisaktivistit ovat sitä mieltä, että vammaisten seksi on yhä tabu, jota ei uskalleta käsitellä. Elokuvassa parin seksielämään viitataan vain hienoisesti vihjaillen. Tai sitten Jonathan-poika ei vielä aikuisenakaan halua nähdä vanhempiaan seksuaalisina olentoina.

Elokuva tarttuu vammaisuuteen muutenkin silkkihansikkain. Se kertoo selviytymistarinan: Robin on sankari, jonka urheutta hänen ystävänsä ihailevat. Diagnoosin saatuaan Robin toivoo eutanasiaa, mutta kun hän on hyväksynyt sairautensa, negatiivisia tunteita ei enää juuri näytetä. Hänestä tuli yksi maailman ensimmäisistä vammaisaktivisteista.

Asia on tärkeä, mutta draaman ote on välillä kuin valistuselokuvan. Vammaisista soisi näkevänsä elokuvia, jossa heidät esitettäisiin ennen kaikkea ihmisinä ja sitten vasta vammaisina.

Robinia näyttelee Andrew Garfield ja Dianaa The Crown -tv-sarjan pääosasta tuttu Claire Foy. Elokuva on taattua BBC-laatua: puvustukset, lavastus ja kuvaus hivelevät silmää. Elokuva on Andy Serkisin esikoisohjaus. Hänet muistetaan parhaiten Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogiassa tekemästään liikkeenkaappausroolistaan Klonkkuna.

Breathe ***