Mikko Pörhölä ja Maiju Saarinen nähdään Myrskyluodon Maijan pääparina Lahden kaupunginteatterissa. Kuva: Johannes Wilenius
Mikko Pörhölä ja Maiju Saarinen nähdään Myrskyluodon Maijan pääparina Lahden kaupunginteatterissa. Kuva: Johannes Wilenius

Teatterit avaavat ovensa kesätauon jälkeen, oletko valmis yllättymään?

Turun, Espoon ja Oulun kaupunginteatterit: Breaking the Waves

Mitä: kulttielokuvan epäsovinnainen rakkaustarina.

Ohjaaja Lars von Trierin Breaking the Waves -elokuva (1996) kertoo nuoren, viattoman Bessin ja 27 vuotta vanhemman öljynporaajamiehen epäonnisen rakkaustarinan 1970-luvun Skotlannin ahdasmielisessä kyläyhteisössä. Suomen kantaesitys Turun kaupunginteatterissa sai keväällä loistavat arvostelut. Esitys jatkaa ohjelmistossa syksyllä, ja lisäksi Turun versio nähdään vierailuesityksenä Espoon kaupunginteatterissa. Lisäksi Oulun kaupunginteatterissa saa ensi-iltansa toinen sovitus samasta tarinasta.

Breaking the Waves ei ole ehkä hyvän mielen teatteria, mutta haikea tarina koskettaa.

Q-teatteri: Jälkeenjäävät

Mitä: pienen huipputeatterin nykypläjäys.

Näytelmät Kaspar Hauser ja Jotain toista nostettiin kritiikeissä varsinaisiksi teatteritapauksiksi, ja nyt helsinkiläisteatterin liput viedään käsistä. Jani Volasen ohjaamassa Jälkeenjäävät-esityksessä nähdään teatterin vakiokasvoja, kuten Eero Ritala, Lotta Kaihua ja Tommi Korpela.

Vielä ei voi olla aivan varma, mitä on luvassa, mutta Q-teatterin tuntien tuskin aivan perinteistä juoninäytelmää. Yleensä katsomossa saa nauraa, vaikuttua taitavasta näyttelijäntyöstä ja ajatella nykymaailmaa monenlaisista vinkkeleistä.

Lahden kaupunginteatteri ja Åbo Svenska Teater: Myrskyluodon Maija

Mitä: perinteitä kunnioittavat saaristolaismusikaalit.

Maijan ja Jannen rakkaustarina on klassikko: nuori Maija naitetaan kalastajan vaimoksi Myrskyluotoon keskelle Itämerta, ja alkaa kamppailu rakkauden, niukkuuden, luonnon ja menetysten kanssa. Sekä Lahden kaupunginteatterissa että Turun ruotsalaisessa teatterissa nähdään todellista musikaalin voimaa, eli suuri ensemble, isot orkesterit, taitavia laulajia ja tanssia.

Åbo svenska teaterin versio Stormkärs Maja on tekstitetty suomeksi ja englanniksi.

Seinäjoen kaupunginteatteri ja Forssan teatteri: Kaaos

Mitä: taattua kotimaista komediaa kolmen naisen ruuhkavuosista.

Mika Myllyahon kirjoittama Kaaos kantaesitettiin Ryhmäteatterissa vuonna 2008, ja sen jälkeen sitä on tulkittu lukuisina eri versioina ympäri Suomen. Esitys kertoo kolmesta keski-ikäisestä naisesta, jotka etsivät itseään ruuhkavuosien puristuksessa. Teksti on ajankohtainen, koskettava ja hersyvän hauska. Puhenäytelmä on loistava valinta tyttöporukan teatteri-iltaan.

Seinäjoen kaupunginteatteri on ollut viime vuosina kovassa nosteessa, ja se valittiin tänä vuonna myös vuoden teatteriksi. Forssan teatteri on ammattijohtoinen harrastajateatteri.

Tampereen työväen teatteri ja Oulun kaupunginteatteri: Taivaslaulu

Mitä: kantaesitys koskettavan kohukirjan dramatisoinnista.

Pauliina Rauhalan lestadiolaisnaisen elämää kuvaava teos Taivaslaulu (2013) herätti ilmestyessään paljon huomiota. Tarina kertoo nuoren lestadiolaisparin avioliitosta ja vanhemmuudesta yhteisön ja toistuvien raskauksien paineiden alla. Oli arvattavissa, että suosikkiteos dramatisoidaan pian näyttämölle. Oulun kaupunginteatterissa pääosassa Viljana nähdään Merja Pietilä, Tampereen työväen teatterissa Eriikka Väliahde.

Jyväskylän kaupunginteatteri: Jekyll &Hyde

Mitä: komea musikaalispektaakkeli hyvän ja pahan taistelusta.

Jos tykkää näyttävistä, jännittävistä musikaaleista, tykkää Jekyll & Hydesta. Tunnetussa tarinassa kirkasotsainen nuori tiedemies Henry Jekyll kehittää kemikaalia, jolla pystyisi erottelemaan ihmisessä piilevän hyvän ja pahan toisistaan. Hän testaa seosta itseensä ja luo vahingossa pahan, eläimellisen sivupersoonan Edward Hyden, joka laittaa kaupungin ja naiset sekaisin.

Jyväskylän kaupunginteatteri taitaa klassiset musikaalit, joissa on näyttävät puvut ja lavastus, iso orkesteri ja paljon meininkiä.

 

 

Crazy Rich Asians -uutuuselokuva on hauska ja koskettava. Siinä on niin paljon kiinnostavia yksityiskohtia, ettei yksi katselukerta edes riitä kaiken bongaamiseen.

On aina mukava yllätys, kun elokuva osoittautuu lähestulkoon mestariteokseksi, vaikka siltä on odottanut aivan jotain muuta. Crazy Rich Asians on juuri tällainen tapaus.

Romanttiset komediat ovat yleensä aika kliseisiä. Niin on myös Crazy Rich Asians. Kliseet tosin voi tehdä monella tavalla. Leffa perustuu Kevin Kwanin samannimiseen vuonna 2013 julkaistuun kirjaan. Kirjaa en ole lukenut, mutta elokuvan perusteella sen voisi päätellä olevan modernisoitu tarina Tuhkimosta, joka nousee ryysyistä rikkauteen. Tarinaan on tietenkin lisätty moderneja twistejä sekä aasialaisia elementtejä.

Elokuvan Tuhkimoa eli Rachel Chuta, yliopistossa kansantaloutta opettavaa nuorta professoria näyttelee Constance Wu. Tuhkimon prinssiä eli Kiinasta Singaporeen saapuneen megarikkaan suvun perijää Nick Youngia näyttelee Henry Golding (jonka voi nähdä myös Missä on Emily? -elokuvassa). Rachel ei tosin tiedä, että Nick on sikarikas. Hän on kuitenkin komea ja maanläheinen kaveri, eikä vaikuta mitenkään erilaiselta kundilta.

Pian tulee tilaisuus lähteä Singaporeen Nickin parhaan kaverin häihin, joissa Rachelin on määrä tavata poikaystävänsä suku ensimmäistä kertaa. Eihän tapaaminen tietenkään hyvin mene, kuten asiaan kuuluu.

Elokuvan juonenkäänteitä ahmii kuin paremmankin mysteeritrillerin tapahtumia.

Ja sitten alkavatkin ne kliseet. Leffasta löytyvät tietenkin paha äiti sekä sisarukset, joiden vastapainona ovat hyvät sukulaiset ja kaverit. Soppaan on myös lisätty useita stereotyyppisiä hahmoja, joita ei voisi antaa anteeksi, mikäli ohjaaja John M. Chu ei itse olisi kiinalaisperäinen. Niin törkeän yliampuvia osa hahmoista on.

Onneksi elokuva on kirjoitettu niin taitavasti, ettei tuttuakin tutumpi kaava kyllästytä missään vaiheessa, vaan elokuvan juonenkäänteitä ahmii kuin paremmankin mysteeritrillerin tapahtumia. Tämä on ikään kuin se täydellinen iltapäivän saippuaooppera tiivistettynä leffamuotoon. Ja mikä parasta, koko tarina on kuvattu täysin naisnäkökulmasta.

Elokuva on upean näköinen, ja sen näyttelijät ovat loistavia. Miltei kokonaan aasialaisvoimin tehty Hollywood-elokuva kuulostaa erikoiselta, mutta toimii paremmin kuin vastaavat tusinaleffat. Kyseessä on todellinen hyvän mielen elokuva. On tosin varoitettava, että joitakin kohtauksia varten saattaa tarvita nenäliinoja. Etenkin hääkohtaus on yksi elokuvahistorian kauneimmista.

Crazy Rich Asians on ällistyttävän viihdyttävä elokuva, jolle tehdään jo jatkoa, sillä se menestyi sensaatiomaisella tavalla USA:ssa. Eipä tässä itsekään malta odottaa seuraajaa, onhan kirjojakin jo kolme kappaletta.

Crazy Rich Asians **** ½

Peppermint on tylsän kliseinen kostotarina, vaikka Jennifer Garner parhaansa yrittääkin.

Jennifer Garner tähdittää Taken-ohjaaja Pierre Morelin uutta toimintaelokuvaa Peppermint. Tarina on tuttu ja turvallinen, jopa tylsän kliseinen: Riley Northin (Garner) mies ja tytär tapetaan epäonnisen väärinkäsityksen takia. Riley ei saa oikeutta lain kautta, joten hän ottaa sen omiin käsiinsä. Naisvetoinen Taken? Aika pitkälti.

Siinä missä Liam Neeson oli Takenissa samastuttava ja sai katsojan tuntemaan hahmonsa tuskan, jättää Garnerin hahmo toivomisen varaa kaikilla osa-alueilla. Rileylle ei edes luoda inhimillisiä siteitä muihin hahmoihin. Jopa se tärkein, eli koston oikeuttava väline, perhetragedia jää etäiseksi.

Lopulta Garner tuntuukin vain kostonhimoiselta ja kylmältä sarjamurhaajalta, vaikka hänelle on yritetty kirjoittaa myös jonkinlaista roolia heikkojen ja alistettujen ihmisten auttajana. Tämä onneton juonenkäänne tosin selitetään vain eräässä sivulauseessa ja komean graffitin avulla. Myös varsinaisesta kostosta puuttuu eräänlainen puhdistautumisen tunne, katarsis. Kosto ei merkitse lopulta mitään muuta kuin jatko-osaa. Pettymys.

Vaikka Garner on fyysisesti vakuuttava, ei hän kykene luomaan hohtavan kirkasta tähtiauraa ympärilleen. Eipä hänelle kyllä edes anneta työkaluja (paitsi erilaisia ampuma-aseita), joiden kanssa työskennellä. Myös vastanäyttelijät kompuroivat yrittäessään toistella tönkeröä dialogia.

Suurin ongelma on tietenkin ala-arvoisessa käsikirjoituksessa. Se on kuin huonon televisiosarjan pilottijaksoa varten nopeasti tuherrettu luonnos. Garner muuttuu muutamassa vuodessa ase- ja lähitaisteluekspertiksi, joka pistää tusinoittain latinojengiläisiä kylmäksi melko brutaalein keinoin. Yli-inhimillisesti hän pusertaa läpi haavoittumisten, trauman ja kivun.

On kuitenkin hieno huomata, että Hollywood on juuri tällä hetkellä kiinnostunut naisvetoisista toimintaelokuvista: Mad Max: Fury Roadissa ja Atomic Blondessa perseitä potki Charlize Theron, Jennifer Lawrence oli Red Sparrow ja Nälkäpelin Katniss, Egde of Tomorrow’ssa ja Sicariossa nähtiin Emily Blunt ja nyt Garner yrittää hieman siipirikkoisesti luoda omaa imagoaan koston enkelinä. Suurin osa näistä tarinoista on vieläpä ollut erinomaisia. Upea juttu!

Peppermint **