Mikko Pörhölä ja Maiju Saarinen nähdään Myrskyluodon Maijan pääparina Lahden kaupunginteatterissa. Kuva: Johannes Wilenius
Mikko Pörhölä ja Maiju Saarinen nähdään Myrskyluodon Maijan pääparina Lahden kaupunginteatterissa. Kuva: Johannes Wilenius

Teatterit avaavat ovensa kesätauon jälkeen, oletko valmis yllättymään?

Turun, Espoon ja Oulun kaupunginteatterit: Breaking the Waves

Mitä: kulttielokuvan epäsovinnainen rakkaustarina.

Ohjaaja Lars von Trierin Breaking the Waves -elokuva (1996) kertoo nuoren, viattoman Bessin ja 27 vuotta vanhemman öljynporaajamiehen epäonnisen rakkaustarinan 1970-luvun Skotlannin ahdasmielisessä kyläyhteisössä. Suomen kantaesitys Turun kaupunginteatterissa sai keväällä loistavat arvostelut. Esitys jatkaa ohjelmistossa syksyllä, ja lisäksi Turun versio nähdään vierailuesityksenä Espoon kaupunginteatterissa. Lisäksi Oulun kaupunginteatterissa saa ensi-iltansa toinen sovitus samasta tarinasta.

Breaking the Waves ei ole ehkä hyvän mielen teatteria, mutta haikea tarina koskettaa.

Q-teatteri: Jälkeenjäävät

Mitä: pienen huipputeatterin nykypläjäys.

Näytelmät Kaspar Hauser ja Jotain toista nostettiin kritiikeissä varsinaisiksi teatteritapauksiksi, ja nyt helsinkiläisteatterin liput viedään käsistä. Jani Volasen ohjaamassa Jälkeenjäävät-esityksessä nähdään teatterin vakiokasvoja, kuten Eero Ritala, Lotta Kaihua ja Tommi Korpela.

Vielä ei voi olla aivan varma, mitä on luvassa, mutta Q-teatterin tuntien tuskin aivan perinteistä juoninäytelmää. Yleensä katsomossa saa nauraa, vaikuttua taitavasta näyttelijäntyöstä ja ajatella nykymaailmaa monenlaisista vinkkeleistä.

Lahden kaupunginteatteri ja Åbo Svenska Teater: Myrskyluodon Maija

Mitä: perinteitä kunnioittavat saaristolaismusikaalit.

Maijan ja Jannen rakkaustarina on klassikko: nuori Maija naitetaan kalastajan vaimoksi Myrskyluotoon keskelle Itämerta, ja alkaa kamppailu rakkauden, niukkuuden, luonnon ja menetysten kanssa. Sekä Lahden kaupunginteatterissa että Turun ruotsalaisessa teatterissa nähdään todellista musikaalin voimaa, eli suuri ensemble, isot orkesterit, taitavia laulajia ja tanssia.

Åbo svenska teaterin versio Stormkärs Maja on tekstitetty suomeksi ja englanniksi.

Seinäjoen kaupunginteatteri ja Forssan teatteri: Kaaos

Mitä: taattua kotimaista komediaa kolmen naisen ruuhkavuosista.

Mika Myllyahon kirjoittama Kaaos kantaesitettiin Ryhmäteatterissa vuonna 2008, ja sen jälkeen sitä on tulkittu lukuisina eri versioina ympäri Suomen. Esitys kertoo kolmesta keski-ikäisestä naisesta, jotka etsivät itseään ruuhkavuosien puristuksessa. Teksti on ajankohtainen, koskettava ja hersyvän hauska. Puhenäytelmä on loistava valinta tyttöporukan teatteri-iltaan.

Seinäjoen kaupunginteatteri on ollut viime vuosina kovassa nosteessa, ja se valittiin tänä vuonna myös vuoden teatteriksi. Forssan teatteri on ammattijohtoinen harrastajateatteri.

Tampereen työväen teatteri ja Oulun kaupunginteatteri: Taivaslaulu

Mitä: kantaesitys koskettavan kohukirjan dramatisoinnista.

Pauliina Rauhalan lestadiolaisnaisen elämää kuvaava teos Taivaslaulu (2013) herätti ilmestyessään paljon huomiota. Tarina kertoo nuoren lestadiolaisparin avioliitosta ja vanhemmuudesta yhteisön ja toistuvien raskauksien paineiden alla. Oli arvattavissa, että suosikkiteos dramatisoidaan pian näyttämölle. Oulun kaupunginteatterissa pääosassa Viljana nähdään Merja Pietilä, Tampereen työväen teatterissa Eriikka Väliahde.

Jyväskylän kaupunginteatteri: Jekyll &Hyde

Mitä: komea musikaalispektaakkeli hyvän ja pahan taistelusta.

Jos tykkää näyttävistä, jännittävistä musikaaleista, tykkää Jekyll & Hydesta. Tunnetussa tarinassa kirkasotsainen nuori tiedemies Henry Jekyll kehittää kemikaalia, jolla pystyisi erottelemaan ihmisessä piilevän hyvän ja pahan toisistaan. Hän testaa seosta itseensä ja luo vahingossa pahan, eläimellisen sivupersoonan Edward Hyden, joka laittaa kaupungin ja naiset sekaisin.

Jyväskylän kaupunginteatteri taitaa klassiset musikaalit, joissa on näyttävät puvut ja lavastus, iso orkesteri ja paljon meininkiä.

 

 

Hittiromaanin filmatisointi kertoo paperittomuudesta ja pakolaisuudesta huumorin keikoin.

Intialainen huijarifakiiri Aja (Dhanush) joutuu ihmeelliselle matkalle ympäri maailman. Kaikki saa alkunsa siitä, kun hän matkustaa Ranskaan etsimään isäänsä, jota ei ole koskaan tavannut. Ajan lapsuus kului Ikean katalogia selaillen ja länsimaisesta elintasosta haaveillen. Niinpä hän suuntaa Pariisissa ensimmäisenä lähimpään huonekaluliikkeeseen. Ajalla ei ole varaa yösijaan, joten hän päättää yöpyä vaatekaapissa. Valitettavasti juuri kyseinen kaappi raijataan Britanniaan ja Aja päätyy sen mukana vahingossa Lontooseen.

Ranskalaisen Romain Puértolasin vuonna 2013 ilmestynyt esikoisromaani Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin oli kansainvälinen hitti. Satiiri kritisoi globalisaatiota ja käsitteli sen lieveilmiöitä huumorin avulla. Kanadalainen Ken Scott on filmatisoinut kirjasta elokuvan Fakiiri joka juuttui vaatekaappiin. Tuntuu siltä, ettei ohjaaja ole osannut päättää, missä tyylilajissa tarinan kertoisi, joten hän on hosunut vähän joka suuntaan. Tehosekoittimeen on sullottu romanttista komediaa, vakavahenkistä draamaa, aikuisten satua, heittäytyvätpä henkilöhahmot välillä laulamaan ja tanssimaan kuin Bollywood-musikaalissa konsanaan. Juonikaan ei meinaa pysyä kasassa, vaan rönsyilee hallitsemattomasti sinne tänne.

Tyylillisiä esikuvia ovat Intiaan sijoittuvat hyvän tuulen elokuvat Slummien miljonääri ja The Best Exotic Marigold Hotel. Ensin mainitulta on lainattu rakenne: Aja kertoo kokemuksistaan samaan tapaan takaumin kuin Slummien miljonäärin päähenkilö Jamal. Jälkimmäisestä puolestaan on imetty vaikutteita visuaaliseen ilmeeseen. Kummassakin elokuvassa Intia hehkuu lämpimissä väreissä ja katsottavaa ja ihmeteltävää riittää. Myös Pariisissa ja Roomassa herkutellaan nähtävyyksillä.

Teemojaan eli paperittomuutta ja pakolaisuutta elokuva käsittelee melko naiivisti. Silti se onnistuu antamaan pakolaisille kasvot ja esittämään heidät tavallisina ihmisinä, joilla on toiveita ja unelmia, sen sijaan, että heitä kuvattaisiin vain kasvottomina ”pakolaistulvana” vyöryvän massan osana. 

Fakiiri joka juuttui vaatekaappiin ** ½

 

The Spy Who Dumped Me -elokuvassa on yksi valopilkku. Sivuosassa vilahtaa Gillian Anderson, joka johtaa vakoojia yhtä rautaisella otteella kuin Judi Dench Bondia. 

Audreyn (Mila Kunis) miesystävä Drew (Justin Theroux) jättää hänet tekstiviestillä. Audrey ei ole vielä edes ehtinyt päästä yli erosta, kun Drew pälähtää yhtäkkiä yllättävällä tavalla takaisin hänen elämäänsä. Eksä ehtii juuri ja juuri paljastaa olevansa vakooja, ennen kuin hän kuolee. Viimeisinä sanoinaan Drew pyytää Audreyta toimittamaan mystisen patsaan Wieniin ja luovuttamaan sen kollegalleen.

Vanhan feministisen sanonnan mukaan tasa-arvo on saavutettu, kun johtaviin asemiin valitaan yhtä epäpäteviä naisia kuin miehiä. Onko elokuva-alan tasa-arvo siis saavutettu, kun nainen ohjaa yhtä surkean toimintakomedian kuin mies? Joka tapauksessa Susanna Fogelin ohjaama toimintakomedia The Spy Who Dumped Me olisi saanut jäädä tekemättä.

Elokuvan suurin ongelma on Audreyn bestistä Morgania esittävä koomikko Kate McKinnon. Hänen roolihahmonsa on yhtä epäuskottavan eksentrinen kuin Zach Galifianakisin näyttelemä sekopää Alan Kauhea kankkunen -trilogiassa. McKinnon horisee itsekseen, vääntää naamaansa kuin Jim Carrey maneerisimmillaan ja puhuu sekavia. Ei naurata.

Leffan teemana on naisten välinen ystävyys. Morgan on kuitenkin niin tärähtänyt, että ystävysten välinen suhde vaikuttaa lähinnä häiriintyneeltä. Siis juuri sellaiselta, jollaisena sovinistit naisten välistä ystävyyttä pitävät.

Elokuvassa on yksi valopilkku. Sivuosassa vilahtaa Gillian Anderson, joka johtaa vakoojia yhtä rautaisella otteella kuin Judi Dench Bondia. 

The Spy Who Dumped Me * 1/2