Aino Vennan sisällä asuu vanha papparainen. Kuva: Tero Ahonen
Aino Vennan sisällä asuu vanha papparainen. Kuva: Tero Ahonen

Aino Vennan sisällä asuu vanha, tasapainoinen papparainen. Sekin kuuluu Ainon uudella albumilla Tin Roof.

Muusikko Aino Vennalta on juuri ilmestynyt uusi levy Tin Roof. Sen ranskan- ja englanninkielisissä sanoituksissa voi kuulla ­onnettoman naishahmon kärsimystä, mutta artisti itse elää hyvin tasapainoista elämänvaihetta. Hän lukee paljon sarjakuvia ja kirjoja sekä katsoo ”aivan liikaa kaiken maailman hölmöjä tv-sarjoja”.

Venna myös viihtyy mökillä, tekee käsitöitä ja omistaa pienen veneen. Aikamoista kotoilua!

– Sisälläni asuva vanha papparainen valtaa koko ajan tilaa, ja hänen pirtaansa eivät draamat sovi. Nykyään keskitän paljon enemmän energiaa asioiden tekemiseen kuin niiden vatvomiseen. Tuntuu siltä, että oloni selkeytyy koko ajan. Tämä ei muuta sitä, että olen varsin temperamenttinen, mutta nykyään pystyn laskemaan kymmeneen ennen kuin alan mesota, ja mielenilmaukseni menevät onneksi nopeammin ohi.

Venna on tunnettu myös vanhahtavasta stailistaan. Sen salaisuus on klassisuus ja ajattomuus, joihin Venna yhdistää jonkin vinkeän jujun – olipa kyse vaatteesta tai hiustyylistä.

– Vaatesuunnittelija Kaisa Riivari ohjaa minua aina fashonimpaan suuntaan kuin itse osaisin mennä. Sama koskee ihanaa kampaamoani, jossa visioni selkeytyy ja syntyy jotain uutta.

Tyyli kuuluu musiikissa

Aino Venna petraa toisella albumillaan. Debyyttilevyn edithpiafmaisen chanson-maailman rinnalle on tullut nyt uudenlaisia sävyjä. Mielikuvissa vilahtelevat Pariisin lisäksi muutkin menneiden vuosikymmenien varjoisat kujat, dekkarien salamyhkäisyys, 1950-luku, kohtalokas salonkielämä, kärsivät naishahmot ja vanhojen elokuvien glamour.

Bändin jazzmainen hämyily ja viettelevä kitarannypläys luovat kuulijalle selkeitä näkyjä. Vennan äänessä on harvinaisen tummaa ja herkullista väreilyä. Ensin ranskan ja englannin vokaalien lievä kulmikkuus häiritsee, mutta niihin tottuu osana pakettia. Persoonallista musiikillista linjaa on syvennetty hienosti.

Aino Venna: Tin Roof

Stupido Records

* * * *

Lue kaikki Me Naisten levyarviot TÄÄLTÄ.

Uutuusdraamaa Mitä meistä puhutaan ei voi suositella herkille katsojille. 

Norjalainen 16-vuotias Nisha (loistava Maria Mozdah) elää tavallista teinitytön elämää. Hänen maahanmuuttajavanhempansa sen sijaan haluavat elää uudessa kotimaassaan aivan samalla tavalla kuin Pakistanissa. Kun Nishan isä Mirza (Adil Hussain) saa tietää, että hänen tyttärensä seurustelee kantanorjalaisen pojan kanssa, seuraukset ovat kohtalokkaat. Mirza kidnappaa Nishan ja vie tytön väkisin Pakistaniin sukulaistensa hoteisiin opettelemaan kunnon naisen elämää.

Norjalaisen Iram Haqin draaman Mitä meistä puhutaan uskomattoman julma tarina perustuu ohjaajan omiin kokemuksiin. Hän oli 14-vuotias, kun hänen isänsä kidnappasi hänet ja vei hänet Pakistaniin, jossa hän joutui elämään vasten tahtoaan puolitoista vuotta.

Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä.

Nishan kokemukset tiivistyvät yhteen sanaan: naisviha. Tytöllä ei ole elokuvassa ihmisarvoa eikä ihmisoikeuksia. Isä puolustaa barbaarista käytöstään sillä, että hän suojelee perheen ja suvun mainetta. Vain sillä on väliä, ”mitä meistä puhutaan”. Kunniaväkivaltakin on siis aivan oikeutettua.

Ohjaaja kuvaa Nishan kohtaloa vähäeleisesti sortumatta mässäilyyn. Tapahtumat ovat niin järkyttäviä, ettei elokuvaa voi suositella herkälle katsojalle. Kauhistuttaa arvaillakin, mikä on suoraa lainaa Haqin omasta elämästä. Samalla katsoja tuntee kiitollisuutta siitä, että ohjaaja on uskaltanut kertoa kokemuksistaan välittämättä siitä, miten hänen sukunsa elokuvaan reagoi. Haq on kertonut tehneensä sovinnon isänsä kanssa ennen tämän kuolemaa. 

Mitä meistä puhutaan ****1/2

 

Ortodoksijuutalaisyhteisö ei suvaitse naisparia draamassa Tottelemattomuus.

Ronit (Rachel Weisz) rakastui teini-ikäisenä bestikseensä Estiin (Rachel McAdams). Lontoon ahdasmielinen ortodoksijuutalaisyhteisö ei hyväksynyt tyttöjen rakkautta. Ronit häädettiin lapsuudenkodistaan.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Ronit asuu New Yorkissa ja on luonut menestyvän uran valokuvaajana. Hän päättää palata kotiin rabbi-isänsä hautajaisiin. Siellä Ronitia odottaa Esti, joka ei ole unohtanut häntä, vaikka onkin mennyt naimisiin heidän yhteisen lapsuudenystävänsä Dovidin (Alessandro Nivola) kanssa. Kolmiodraama on vääjäämätön.

Chileläinen ohjaaja Sebastián Lelio löi itsensä läpi transnaisesta kertovalla draamallaan Fantastinen nainen, joka voitti tänä vuonna parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon. Hänen uutuusdraamansa Tottelemattomuus perustuu Naomi Aldermanin toistaiseksi suomentamattomaan romaaniin.

Siinä missä Fantastisen naisen päähenkilö Marina törmäsi yhä uudelleen ihmisten ennakkoluuloihin sukupuoli-identiteettinsä takia, Ronitia ja Estiä vainotaan heidän seksuaali-identiteettinsä takia.

Ortodoksijuutalaisuuden vanhakantaisuus voi aluksi tuntua kovin etäiseltä. Evankelis-luterilaisen kirkon kanta lesbo- ja homopareihin ei ole sen suvaitsevaisempi. 

Tottelemattomuus  ****