Lukeminen, ihana hetki omaa aikaa. Kuva: Shutterstock
Lukeminen, ihana hetki omaa aikaa. Kuva: Shutterstock

Elämäntapavalinnat määräävät, mitä sinusta ajatellaan. Olet kai juuri nyt lukenut nämä kirjat?

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu. Ei, se ei ole sama asia, että olet katsonut sitä japanilaista piirrettyä. Jos sanot, että et pidä Janssonin Muumi-kirjoista se on sama asia kuin sanoisit, ettet pidä saimaannorpasta.

Sofi Oksanen: Puhdistus. No hei haloo, onko sulla älypuhelin, onko sulla Puhdistus. Ja vaikka sun mummolla ei ehkä ole älypuhelinta, silläkin on Puhdistus. Ainoastaan saunojen määrä (Roman Schatz sanoi Frankfurtin kirjamessuilla, että Suomessa on kaksi miljoonaa saunaa) Suomessa ylittää Puhdistuksen kappalemäärän suomalaisissa talouksissa.

Jokin suomalaisen miehen kirjoittama klassikkoromaani. Tuntematon, Pohjantähti, Sinuhe, Alastalon salissa, Seitsemän veljestä, Hurskas kurjuus, valitse parhaiten sopiva. "Siis luin sen lukiossa ja se teki minuun valtavan vaikutuksen."

Valitettavasti naisklassikot, kuten Minna Canth tai Maria Jotuni, eivät hönkäile yhteiskunnallisesti lainkaan samanlaista oman historian tuntoa.

Helen Fielding: Bridget Jones – elämäni sinkkuna. Sivistyneen ihmisen on sallittua lukea chick lit -kirjallisuudesta tämä ja vain tämä.

Haruki Murakami: Kafka rannalla. Kuulostaa piinaavalta kombolta: japanilainen kirjailija, jonka teoksen nimessä on Kafka. Mutta Murakami on viihdyttävää puolifantasiaa, minkä takia me pseudolukeneet aina kovasti toivoisimme Murakamin saavan kirjallisuuden Nobelin. Olisipahan joku, josta olemme kuulleet.

Jonathan Franzen: Vapaus. Mieluiten englanninkielisenä nimellä Freedom. "Kuvaa uskomattoman tarkasti nykyamerikkalaista elämää ja sielunmaisemaa." Se olisikin muuten jäänyt niin vähälle huomiolle.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kuusi-(vai seitsemän?)osainen norjalainen teossarja perustuu Knausgårdin omaan elämään, jonka yksityiskohdat hän esittää muistavansa piinaavan tarkasti. Jostain syystä – onneksi – tämän lukemista ei edellytetä alkukielellä.

Jokin runoteos. Ei ehkä kuitenkaan sedän omakustanne, vaan jokin suomalainen tai ulkomainen tunnettu runoilija. Riittää, että sanot palaavasi siihen aina uudelleen ja uudelleen.

Stieg Larsson: Millennium-trilogia. Viime vuosien jännityskirjallisuuden hyväksytyt teokset. Näitä ei voi korvata Dan Brownilla, ei todellakaan, ehkä juuri ja juuri Jens Lapiduksella, mutta ainoastaan sen takia, että Jens Lapidus on niin kuuma.

Lue myös:

Seitsemän parasta seksikirjaa viikonlopuksi

Putous-näyttelijä Antti Holman esikoisromaani paljastaa, naurattaa ja hirvittää

Takuuvarmaa liikutusta luvassa! Juha Itkosen uutuus Ajo nostaa palan kurkkuun

Jonas Gardellin aids-trilogian päätösosa on vielä karumpi kuin edeltäjänsä

Kannattiko Tuntematon sotilas filmatisoida vielä kolmannen kerran, pohtii Me Naisten elokuvakriitikko Martta Kaukonen.

”Aloin nauraa ja mietin, että ette ole tosissanne. Niitä on jo kaksi ihan samanlaista ja nyt sitten kolmas samanlainen elokuva”. Näin ohjaaja Wille Hyvönen reagoi Nyt-liitteen mukaan kuultuaan, että Aku Louhimies aikoi uudelleenfilmatisoida Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestyneen romaanin Tuntematon sotilas.

Oma reaktioni oli samanlainen. Pitääkö klassikko todella uusia 30 vuoden välein? Edvin Lainehan filmatisoi sen tuoreeltaan vuonna 1955 ja Rauni Mollberg jo unohduksiin painuneen versionsa vuonna 1985. Eikö maassamme ole muka kirjoitettu mitään muuta, joka kiteyttäisi yhtä hyvin Suomi 100 -juhlavuoden tunnelmat?

Louhimies  antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Louhimiehen tehtävä ei ollut helppo. Toisaalta hän ei voinut tehdä elokuvaa, joka noudattelisi Laineen kaavaa aivan yksi yhteen. Toisaalta taas alkuperäisestä ei voinut poiketa liian railakkaasti, sillä siitähän pyhää kansallisaarrettamme palvovat konservatiivit vasta riemastuisivatkin. Lopputulos onkin tasapainoilua näiden kahden vaihtoehdon välillä.

Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela eli näyttelijät Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen. Kuva: Tommi Hynynen / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Suurin ero Laineen versioon on elokuvan naiskuva. Laineen työssä naiset ovat pelkkiä statisteja. Hyveellisiä lottia, joiden silmien loistoa sotilaat ihailevat, tai petroskoilaisia viihdyttäjiä, jotka tanssivat sankareillemme. Ja kotikylässä odottavia tyttöjä, jotka ”eivät anna”, ellei heille muista kirjoittaa rintamalta. Louhimies sen sijaan antaa naisille enemmän tilaa. Nähdään äitejä, vaimoja, morsiammia ja tyttäriä.

Elokuvassa jopa viitataan ohimennen naisten sodassa kokemaan seksuaaliseen väkivaltaan, vieläpä suomalaisten sotilaiden kynsissä. Vähäiseksi naisten rooli silti edelleen jää. He pikemminkin vain odottavat puolisojaan, poikiaan ja isiään kotiin. Naisten ponnistelujaan kotirintamalla ei nähdä. Onneksi naisten ääntä kaipaaville on ilmestynyt Linnan romaanista uusi tulkinta. WSOY:n kustantamassa Toinen tuntematon -kirjassa 22 kirjailijaa kuvaa yhtä monen alkuperäisteoksessa sivustakatsojaksi jääneen naisen elämää.

Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Entä sitten Antti Rokan puolisoa Lyytiä näyttelevän Paula Vesalan kohuttu ”rohkea” saunakohtaus? Tuskin Suomesta löytyy ihmistä, joka pitäisi alasti saunomista rohkeana.

Tuntematon sotilas ***

ENSI-ILTA 27.10.

Vierailija

Me Naiset katsoi uuden Tuntemattoman: Mitä ihmeellistä on Paula Vesalan kohutussa saunakohtauksessa?

Jokainen voi miettiä miltä tuntuisi olla sodassa jossa kuolema on kokoajan läsnä ja mietit milloin on oma vuoro. Vaihtoehtoina tapa tai tule tapetuksi. Mieti myös mitä olisit valmis tekemään itsesi ja läheistesi puolesta, jäätkö /ttekö tapettavaksi/viksi vai puolustaudutko . NÖYRÄ KIITOS kaikille sotiemme veteraaneille !
Lue kommentti

Michael Fassbender heittäytyy renttukyttä Harry Holen rooliin Jo Nesbøn jännäriin perustuvassa Lumiukossa.

Pohjoismaiset rikoskirjailijat pääsivät ratsastamaan nordic noir -buumilla viimeistään, kun Stieg Larssonin Millennium-trilogian ensimmäisestä osasta Miehet jotka vihaavat naisia väännettiin jenkkifilmatisointi vuonna 2011. Oli vain ajan kysymys, milloin Hollywoodissa tartuttaisiin Larssonin norjalaisen kilpailijan Jo Nesbøn hittiromaaneihin. Kirjailija on kirjoittanut renttupoliisi Harry Holen seikkailuista jo 20 vuotta. Kirjoja ei alettu filmatisoida aikajärjestyksessä, vaan ensimmäisenä valkokankaalla nähdään vuonna 2007 julkaistu Lumiukko.

Alkoholisoituneena Holena nähdään Michael Fassbender, joka on roolissa kotonaan. Harry Hole tutkii kadonneiden naisten tapausta. Rikoksia yhdistää vain se, että ne on tehty ensilumen sataessa ja rikospaikalta paikalta löytyy aina irvokkaan näköinen lumiukko. Työparikseen Hole saa uuden tulokkaan Katrine Brattin (Rebecca Ferguson).

Elokuvan on ohjannut Tomas Alfredson, jonka nimi on laadun tae. Leffan visuaalinen ilme on yhtä tyylikäs kuin ohjaajan läpimurtotyössä Ystävät hämärän jälkeen. Elokuva on kuvattu Norjassa, jonka vuoristomaisemista ohjaaja ottaa kaiken irti. Alfredson hallitsee intensiivisen tunnelman luomisen. Elokuvaan jää koukkuun ensi minuuteista lähtien. Väkivaltaa on paljon ja se näytetään hyvin yksityiskohtaisesti. Paloiteltujen ruumiiden esittäminen jos ei nyt kauniissa, niin ainakin tyylikkäissä asetelmissa, on hieman kyseenalainen tyylikeino.

Lumiukko

 ***