Kisan biisit esikuuntelussa. Katso, mikä vakuutti.

Pitihän se arvata, ettei Maikkari turhaan viritellyt Syksyn sävel -nostalgiaa kesän muistelu-ohjelmallaan Daa-da daa-da. Nyt herätetään henkiin itse dinosaurus, kymmenen vuotta uinunut laulukisa. Kuuntelimme 12 biisiä etukäteen:

Jari Sillanpää: En se olla saa
"Aamuun autius jää, ikävän haavaa viilletään." Totta kai kappaleen esittäjä on ihana, mutta biisi on auttamatta vanhanaikainen.

Martti Saarinen: Laula minulle
"En tahdo aina murjottaa kuin Pohjanmaa huhtikuussa tulvillaan." Voi kunpa joku tekisi hänelle persoonallisempia biisejä!

Emma Salokoski: Kuiva maa  
"Kadun pintaa himmeää askeleeni viilettää kiireissään." Kaunis laulu, jonka hittiaineksen syö mitäänsanomaton
sanoitus.

Janne Raappana: Turhaa ja tärkeää
"Miten tästä kaikesta selviää, ja mitä meistä joskus jäljelle jää?"
Biisi on ilmeisesti käyty varastamassa Yön ylijäämävarastosta. 

Suvi Isotalo: Kaikki sanat
"Kaikki puheet tahtovat kantaa vastausta sisällään." Persoonallisen lauluntekijän biisi on lähimpänä taidepläjäystä,
mihin tässä kisassa päästään. Agit Prop -mielleyhtymiä. Valitettavasti tuskin pärjää.

Puhuva Kone: Hyvä kiertää
"Herra Hakkarainen, anna neuvoo: lopeta jo olemasta juntti, Teuvo!" Tämä esiteini-ikäinen räppäri vetää pisteet kotiin
suvaitsevaisuutta ylistävällä biisillään. Saattaa pärjätä, jos nuoriso innostuu äänestämään.

Stina Girs: Anna mun mennä
"Lähelläsi oon yksinäinen, kauempana henki kulkee taas." Tämä
peruspoppi kärsii tylsästä sanoituksesta, jonka unohtaa heti kuultuaan.

Kaija Koo: Kaunis, rietas, onnellinen
"Sä alat vihdoin viimein käsittää, että sä et tarvii lupaa keneltäkään." Melkein tekisi mieli erota, että pääsisi tukka auki bailaamaan tämän artistin kenties kaikkien aikojen parasta biisiä.

Kristiina Brask: F32
"Peilikaappini sisältö samanlainen kuin Elviksen.” Kisan paras sanoitus kertoo nerokkaasti masennusdiagnoosista. Iloinen yllätys!

Tommi Läntinen: Kaksi sanaa
"On meistä jokainen ne luotu kuulemaan." Onko joku yllättynyt, että tämän herran kaksi sanaa ovat: rakastan sinua. Mahtipontista ja tylsää.

Mikki Kauste: Tie
"En tahdo enää ulkona ja pakkassäässä juoda kaljaa, kun on kaikki varpaat jäässä." Hyvin kulkeva biisi, mutta jää tarttuvampien rallien varjoon.

Juha Tapio: Sitkeä sydän
"Sinulla on ilmaa ja kyky hengittää, olkapäällä kyyhkynen vaikket sitä nää." Tämä mies on rautaa, ja hänellä on ihan oma ääni. Voittajasuosikkeja.

Syksyn Sävel MTV3 la klo 20.00

Tiesit. Mutta jos kuitenkin vielä muistutettaisiin. Kävisikö semmoinen?

Väestöliiton perhebarometri julkaistiin juuri. Sen huolenaihe on sama kuin jo monena vuonna: suomalaisia syntyy koko ajan vähemmän. On Väestöliiton ydintehtäviä olla asiasta huolissaan, ja se on aivan ok.

Väestöliiton ydintehtävänä on kai myös olla hiukan ärsyttävä taho, joka harmittelee vuosittain, että lasten tekemistä lykätään liian myöhäiseen ikään. Jo sana ”lykkääminen” saakin perheen perustamisen kuulostamaan yhtä kiinnostavalta velvollisuudelta kuin kellarivaraston siivoaminen tai hammaslääkärin määräaikaistarkastus.

Varsinainen hämmästyttävä pommi on kuitenkin se, että perhebarometrin mukaan Lykkääminen johtuu usein tiedon puutteesta. Naiset eivät hahmota, että hedelmällisyys alkaa laskea 35 ikävuoden jälkeen. Mitä ihmettä? Eivätkö? Tämähän loukkaa paitsi älykkyyttäni, myös niitä monia hienoja ammattilaisia peruskoulussa ja terveydenhuoltoalalla, jotka ovat muistutelleet asiasta koko elämäni ajan. Olen varma siitä, että moni nainen tekee viiden vuoden lykkäämispäätöksen kiusallaan joka kerta, kun joku vihjaa kellon tikittävän.

Suomalaiset nuoret aikuiset vaikuttavat siinä mielessä itsetuhoisilta, että heidän mielestään ideaaliperhe on kaksi lasta, pienellä ikäerolla.

Painostuksen tunne saattaa toki tulla aivan omien korvien välistä. Väestöliittokin on huolissaan ennen kaikkea siitä, että ihmiset eivät saa niin montaa lasta kuin haluaisivat, ja perhebarometrin kanssa on tehty itse asiassa tänä vuonna tosi kiinnostavaa työtä. Nuorilta aikuisilta on kysytty, miksi lisääntyminen ei kiinnosta. Kävi ilmi, että lapsiperheiden elämä näyttää heidän silmissään pelkältä ankealta arjenhallinnalta, ruuanlaitolta ja Prismassa käymiseltä.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että tasa-arvotyötä olisi vielä: naiset ovat huolissaan omasta urastaan ja oman elämänsä menettämisestä vauvan myötä. Miehet taas ovat pikkuisen huolissaan siitä, voiko lapsen jälkeen tehdä yhtä paljon ylitöitä kuin ennen. Tässä valossa syntyvyyden pieneneminen alkaakin jo saada selityksensä.

Suomalaiset nuoret aikuiset vaikuttavat siinä mielessä itsetuhoisilta, että heidän mielestään ideaaliperhe on kaksi lasta, pienellä ikäerolla. Väestöliiton Anna Rotkirchkin toteaa, että tällainen perhenormi ei ainoastaan näytä raskaalta setiltä vaan oikeasti on raskas. Olisiko pieni perhekäsityksen laajentaminen paikallaan? Että jospa vaikka yksi lapsi riittäisi? Eipä tällä planeetalla ihmisistä tule pulaa, vaikka muutama suomalainen jäisi syntymättäkin.

Tauno Todellisuus

Nainen! Tiesitkö, että hedelmällisyytesi laskee nelikymppisenä!

Eikö lapsiluvun pienentäminen ja rajojen vartioiminen ole ainut järkevä toiminta tällä hetkellä? Sitten kun ja jos päättäjät heräävät todellisuuteen ymmärtäen että tämä globalismi olikin bankstereiden tilaama ja mainosmiesten luoma kusetus (taas kerran) ja jonkinlaista järkeä ja ennustettavuutta alkaa päätöksissä olemaan niin ehkä sitten voitaisiin harkita lastenkin hankkimista tähän maahan. Ihmisten ruokaketjun tietoinen tuhoaminen, mikrosäröytys ja kuplatalous malli puhumattakaan AI:n...
Lue kommentti

– En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna, 26, kommentoi isänsä järjestämää yllätystä.

Suomi Love -ohjelman toisessa jaksossa nähtiin ja kuultiin lauantaina taas koskettavia tarinoita ja esityksiä. Yksi jakson liikuttavimmasta hetkistä oli, kun kempeleläinen Simo halusi ilahduttaa 26-vuotiasta tytärtään Hennaa. Hennan ja hänen perheensä elämä ei ole ollut helppoa viime vuosina. Vuonna 2014 Hennan raskausoireet paljastuivat kallonpohjan syöpäkasvaimeksi. Lue lisää:

Jaksossa Simo-isä järjesti tyttärelleen yllätyksen: Henna pääsi kuuntelemaan livenä suosikkibiisinsä, Haloo Helsingin Vapaus käteen jää.

”Nyt kun on jaksamista sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena.”

– Haluan sanoa Hennalle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään. Ja nyt kun on jaksamista tämän sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena, Simo kertoi jaksossa.

Haloo Helsingin Ellin tekemät sanat sopivat Hennan elämään, jossa on ollut niin ala- kuin ylämäkiäkin.

Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan,
kertosäkeessä lauletaan.

Henna liikuttui isänsä järjestämästä yllätyksestä.

– Ihan meni sanattomaksi, ja itku pääsi. En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna kertoi esityksen jälkeen.

Jos et nähnyt Simon yllätystä ja Haloo Helsingin esitystä, katso se tästä: