Ensin tupakointi oli coolia, sitten siitä tuli noloa. Mitä seuraavaksi?

Anteeks, oisko sulla tulta. Ai ei. Entäs sulla? Anteeks, oisko tulta?

Aika  lailla itsek­seen saa tämä tyttö kysellä. Ei kellään ole tulta lauantai-iltana, kaupungin keskustan bussipysäkillä. Kukaan ei enää polta. Jotkut pudistavat päätään ­lähes loukkaantuneina: Näytänkö minä siltä, että poltan?

Tupakoitsijat ovat kuolemassa sukupuuttoon, vaikka sauhuttelu  oli ennen niin tavallista. ­Ensin siitä tuli kauhean vaarallista. Sitten siitä tuli melkein noloa. Mihin tässä vielä päädytään?

Näyttää coolilta

Se alkoi ihan viattomasti, 6 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Tai ehkei se ollut viatonta: se alkoi shamanistisista istunnoista jossain päin Etelä-Amerikkaa.

Kun päästiin 1800-luvulle ja Eurooppaan, pössyttely kuului tyylikkään miehen olemukseen. Sitten savukkeita alettiin valmistaa massatuotantona ja ne halpenivat. Pian seksikäs tapa oli kaik­kien niiden ulottuvilla, jotka seurasivat aikaansa ja halusivat näyttää cooleilta.

Sodan jälkeen 70 prosenttia suomalaisista poltti tupakkaa. Ei ehkä ihme: valtio tarjosi sotilaille sodan aikana ilmaiset savut, ja kaikkihan tietävät, miten helposti tapa jää päälle.

Seurasi savuisia vuosikymmeniä. Ilmaa sai kaikkialla leikata veitsellä, ihan kuin siinä Mad Menin mainostoimistossa. Suomenkin virastoissa, busseissa ja yliopistoissa oli sinertävän hämyistä pitkälle 1970-luvulle. Kahvikutsuilla tarjottiin vierastupakoita, ja ­autoissa oli sytkäri siinä kohdassa, mihin nykyään survotaan puhelimen laturi.

Filmitähti ei ollut uskottava ilman ­savuketta. Jos nyt hetkeksi unohdetaan terveysasiat ja keskitytään cooliuspuoleen, niin saatteko päähänne sen eroottisen tupakointikuvan Marlene Dietrichistä? Entä James Deanista tupakka ja herkkä, vino hymy suupielessä? Clint Eastwoodista Hyvät, pahat ja rumat -kostyymissa? Onhan hän aika kuuma.

Marlene Dietrich näyttää, miten ennen oltiin viehkeinä.

Mutta onkin vaarallista

Seksikkäiden mustavalkokuvien tilalle pyrkii mieleen nyt uudempia pelottelukuvia. Niissä on sairaita keuhkoja ja ryppyisiä röökimuijia.

Jenkkilääkäri Isaac Adler mainitsi jo 1912, että tupakoinnilla ja keuhkosyövällä saattaa olla yhteys. Nyt sata vuotta myöhemmin on varmaa tietoa, että ­tupakoijista yli puolet kuolee tupakkaan.

Eikä kuolema vielä mitään, mutta vaikuttaa siltä, että tupakka aiheuttaa myös huonompaa seksiä, rumempia hampaita ja naapurien paheksuntaa, ehkä myös syyliä, näppylöitä, ihottumaa, raamatullisia vitsauksia ja nälänhätää. No ainakin sitä syöpää.

Vuonna 1977 Suomeen tuli tupakkalaki, jossa rajoitettiin vapaata pössyttelyä puhtaamman hengitysilman nimissä. Siitä se pikkuhiljaa lähti.

Sosiaali- ja terveysministeriössä ­tupakkapolitiikasta vastaava virkamies Meri Paavola kertoo, että tupakan suosio kiemurtelee tasaisesti alaspäin.

– Lakia on matkan varrella paranneltu. Esimerkiksi vuoden 1995 työpaikkatupakointikielto oli yksi rajapyykki. Parin vuoden takainen esilläpitokielto myös.

Kieltoa saatteli tuolloin kunnon ­kohu.

– Se laki oli jännä tapaus. Etukäteen sitä vastustettiin äänekkäästi, mutta kun se astui voimaan, se alkoi saada nopeasti kehuja juuri tupakoitsijoilta.

Meri arvioi, että eniten tupakointiin on vaikuttanut se, että hintaa on koko ajan nostettu ja saatavuutta vähennetty.

Clint Eastwood, tupakka ja tiukka tuijotus.

Samalla tupakoinnista on alkanut ­rapista seksikkyys. Kun kaunis julkkis, vaikkapa Tanja Karpela, polttaa 2000-luvulla, hänestä ei julkaista sensuellia kuvaa, jossa Tanjan silmäkulmassa karehtii raukeus ja mielihyvä. Sen ­sijaan Tanja imee vuoden 2008 Ilta-Sanomien kuvassa savua posket tyhmästi lommoilla. ”Koetin vain pitää nälän tunnetta loitolla”, Tanja puolusteli. Virhe! Tupakoiva kansanedustaja näytti hetkessä lähiöruusulta, jonka painonhallintakeinot olivat 80-luvun yläasteajoilta.

Meri Paavola saa ministeriöön paljon kansalais­kirjeitä. Niissä savuttomat vaativat lisää tiukennuksia tupakkalakiin. Tänäänkin on tullut yksi kirje, jossa ­ihminen kertoo kärsivänsä parvekkeelta kantautuvasta naapurin tupakan­savusta. Parveketupakointi on kaikkien 2000-luvun kerrostalokyttää­jien suo­sikkiaihe. Se on vielä sallittua, mutta saapa nähdä, kuinka kauan.

– Jos ajattelet niin, että kumpi on tärkeämpää: oikeus tupakoida kotonaan vai oikeus nauttia kotonaan raittiista ilmasta? Meri pyörittelee.

Niin, kumpi on? Riippuu millä vuosikymmenellä kysytään.

Jouni on oikeassa

– Oletteko katsonut ne tilastot, minkälaisissa perheissä näitä tupakkamiehiä on?

Sdp:n Jouni Backman on katsonut, ja hän kehotti eduskunnassa keskustan ­Juha Sipilääkin vilkaisemaan. Juha näet oli ehdottanut, että lapsilisien leikkaamisen sijasta kiristettäisiin tupakkaveroa. Jouni väitti, että silloin rangaistaisiin pieni­tuloisimpia perheitä.

Jounin lausunto ärsytti kansanedustajia, mutta ei hän ollut väärässä. Tupakka jakaa kansaa – jos ei ihan suoraan köyhiin tupakoijiin ja rikkaisiin tupakoimattomiin, niin ainakin kouluttamattomiin ja koulutettuihin.

– Siinä on huikea sosioekonominen ero. Suomessa erityisen iso, jos vertaillaan eri maita. Tupakointi on meillä ­vähemmän koulutettujen tapa, ja se ­näkyy jo nuorilla. Lukiolaisista alle 10 prosenttia polttaa, ­ammattikoululaisista 40 prosenttia. Tupakointi on sosiaalinen ilmiö: sillä osoitetaan, ­mihin ryhmään kuulutaan, ­Meri Paavola sanoo.

Naisten ja miesten tupakoinnissa ei ole enää eroja. Koululaisista tytöt ja pojat polttavat ­saman verran. Mutta kympin ­tytöt ja pojat polttavat paljon harvemmin kuin kutosen. Kutosen oppilaatkin polttavat koko ajan vähemmän. Ei siinä enää ole oikein hohtoa.

Onko Vexi väärässä?

En olisi nuorena uskonut, että vanhana joudun harrastamaan salapolttoa.(--) ­Näen itseni hiipimässä aamuhämärissä rantakallioiden suojaan, jossa kohmeisin käsin sytytän kielletyn tupakan. Meriviima pyyhkii harmaantuneita hiuksia, pakkanen ujuttautuu puseron alle ja kurkunpäätä kutittaa orastava keuhkokuume.

Vexi Salmi, urhea tupakoinnin puolustaja, tilitti tuntemuksiaan Iltalehden kolumnissa. Hän oli jo kymmenen vuotta sitten sitä mieltä, että tupakoitsijat on ajettu nurkkaan, nöyryytetty, hirtto­köysi kiristyy päivä päivältä... Tupakoinnin vastustajilta puuttuu hänen mukaansa suhteellisuudentaju, ja tilanne alkaa saada vainon merkkejä.

Meri Paavola ei ole samaa mieltä.

– Ei minusta vaino ole oikea sana, mutta minähän olenkin neuvotteleva virkamies. Minä puhuisin suojelusta. Suojellaan lapsia tupakansavulta ja ­tekemästä väärää päätöstä. 90 prosenttia tupakoitsijoista katuu sitä, että koskaan aloitti.

James Deanin aikaan rööki huulessa toi lisäpisteitä cooliudessa.

End Game

Tupakointia vastaan työskenteleminen on varmaan mielekästä. Tulosta syntyy. Länsimaissa poltetaan yhä ­vähemmän. Terveysviranomaisilla on ­menossa ”End Game”, valtioiden välinen ­kisailu siitä, missä maassa ­tupakointi loppuu ­ensimmäisenä.

Suomessa tavoite on vuonna 2040. Meri Paavola ei keksi, ­mikä voisi saada aikaan käänteen siihen suuntaan, että tupakoinnista tulisi taas suosittua.
Ehkä täyskielto? Yhtäkkiä vain tosirohkeat uskaltaisivat uhmata omia keuhkojaan ja Terveyden Ystävien paheksuntaa. Olisiko se taas jännällä tavalla vetoavaa?

Toistaiseksi näyttää siltä, että Euroopassa sammuu pian viimeinen punertava valo sätkän päästä.  

– Täällä saattaa näyttää siltä, ettei ­kukaan kohta polta, mutta tupakkateollisuudella menee todella hyvin. Maailmanlaajuisesti tupakointi lisääntyy hurjaa vauhtia. Kiina ja Intia ovat isoja maita.

Vieläköhän siellä filmitähdet näyttävät hyviltä tupakan kanssa? Saako poliitikko polttaa ilman, että joku ottaa ­kuvan ja painaa lehteen paheksuttavaksi? Ei ehkä kauan; keuhkosyöpätilastot ovat alkaneet Aasiassa synkistyä. Enää muutama kymmenen vuotta, niin sielläkin tulee pahaa silmää, jos yrittää bussi­pysäkillä sytyttää.

Nyt seuraa korvamatovaroitus: niiltä ei nimittäin välty fantastisen Broadway-musikaalitaltioinnin jälkeen.

IS TV-LEHTI: Irving Berlin: Holiday Inn (2016) on täynnä amerikkalaissäveltäjän ikivihreitä, jotka jäävät soimaan pitkäksi aikaa: Blue Skies, Cheek to Cheek, Heat Wave...

Venäjällä syntynyt Irving Berlin (1888–1989) sävelsi urallaan yli 900 kappaletta, 19 musikaalia ja 18 elokuvan musiikin. Hänen tunnetuin kappaleensa White Christmas tuli tutuksi elokuvassa Holiday Inn (1942), mutta löi läpi vasta, kun koti-ikävän vaivaamat sotilaat vaativat armeijan radiota soittamaan kappaletta jatkuvasti. Seuraavana vuonna kappale sai parhaan laulun Oscar-palkinnon.

Ensiesittäjä Bing Crosbyn alkuperäisversiota on myyty maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä Guinnessin ennätyskirjan mukaan maailmanlaajuisesti kaikkien aikojen myydyimmän singlen. Se on myös kautta aikain äänitetyin joululaulu yli 500 artistin esittämänä.

Musikaali perustuu Holiday Inn -elokuvaan, joka oli suomeksi Ravintola Vapaa-aika. Oikeammin nimi tarkoittaa Hotelli Juhlapyhä, koska Irving Berlinin ajatuksena oli säveltää elokuvaan yksi kappale vuoden jokaiselle juhlapyhälle.

Broadway-musikaalissa on vahva varietee-henki – se lienee kumarrus säveltäjälle, joka aloitti uransa katulaulajana ja vaudeville-esiintyjänä. Musiikillinen iloittelu on värikkäästi puvustettu, nokkelan yksinkertaisesti lavastettu ja piiruntarkasti tanssittu.

Irving Berlin: Holiday Inn, Teema & Fem klo 14.15

Laitteiden turvakaaret saattavat aiheuttaa pettymyksiä isokokoisille. Kysyimme Linnanmäen palvelupäälliköltä, mistä tietää onko liian iso huvipuiston laitteeseen. 

Isokokoiset saattavat joskus kohdata ikävän ongelman huvipuistossa: he eivät mahdukaan laitteisiin. Mistä tietää, onko liian isokokoinen johonkin laitteeseen? 

– Tietyissä aitteissa on ilmoitettu yläpituusraja, joka on joko 195 tai 200 senttimetriä laitteesta riippuen. Painorajoja tai vyötärönympäryksiä ei ole ilmoitettu, sillä tapaukset ovat yksilöllisiä ja riippuvat ruumiinrakenteesta. Selän pituus ja vartalonympäryys voivat asettaa haasteita turvapuomin saamisessa tarpeeksi kireälle, kertoo Linnanmäen palvelupäällikkö Kati Hakala

Linnanmäki ilmoittaa nettisivuilla laitteiden kuvauksissa ja huvipuistossa laitteiden infotauluissa turvapalluran avulla, mikäli turvakaaret saattavat rajoittaa kyseisessä laitteessa isokokoisten pääsyn laitteeseen. 

– On ikävä tilanne, jos joku on jonottanut pitkään, eikä pääsekään laitteeseen. Jos näin käy, pyrimme aina hoitamaan tällaiset tilanteet hienotunteisesti, Hakala selittää. 

”Selän pituus ja vartalonympäryys voivat asettaa haasteita turvapuomin saamisessa tarpeeksi kireälle.”

Linnanmäki pohtii aina silloin tällöin, miten isokokoisemmatkin mahtuisivat laitteisiin. 

– Kun hankimme laitteita, pyrimme miettimään näitä asioita. Emme kuitenkaan rakenna laitteita itse ja usein on kyse siitä, että suurin osa laitevalmistajien tarjoamista laitteista on standardikokoisia. 

Hakalan mukaan aina silloin tällöin on myös ehdotettu kokeilupenkkejä eli mahdollisuutta kokeilla laitteen penkkiä ennen laitteeseen jonottamista. Linnanmäki ei kuitenkaan ole vielä lähtenyt niitä kokeilemaan. 

Linnanmäen huvipuistosta löytyy myös positiivinen poikkeus: Ukko-laitteen kaksi viimeistä penkkiä ovat standardikokoa isommat ja sopivat siten useammalle kävijälle.