Naisia ohjeistetaan laittamaan vessan ovi kiinni, jotta parisuhde paranisi. Kiitos vinkistä!

Ystäväni joutui opinnoissaan pukeutumaan käytännöllisesti ja pitämään pitkiä hiuksiaan ponnarilla. Kun hän lähti treffeille tapaamansa miehen kanssa, avasi hän aina hiuksensa ja sonnustautui kauniisiin vaatteisiin – ihan jo vaihtelun vuoksi.

Muutaman kuukauden tapailun jälkeen mies ihmetteli, miksi ystävällä oli aina tukka hienosti ja pitsistringit jalassa. Hän tiesi, ettei kukaan ole kellon ympäri puunattu, ja toivoi näkevänsä naisen rentona omana itsenään.

Se, että näyttäytyy ilman koreilua juuri niin haavoittuvaisena ja tylsänä kuin on, on luottamuksenosoitus. Siksi se on viehättävää. 

Aina toisinaan esiin kuitenkin pulpahtaa ajatus siitä, että jonkinlaisen viehkon julkisivun ylläpitäminen puolison suuntaan olisi toivottavaa. Viimeisimpänä ajatusta on nostanut esille kirjailija-toimittaja Helena Liikanen-Renger, jolta ilmestyi juuri ranskalaisia parisuhteita käsittelevä kirja. 

Helena vinkkasi Me Naisille, että parisuhteessa kannattaa säilyttää ranskalaiseen tyyliin hippunen mystiikkaa hoitamalla varpaankynsien leikkuu vessassa lukitun oven takana, vaihtamalla rikkinäiset pieruverkkarit siistimpiin vaatteisiin ja pidättäytymällä raportoimasta puolisolle vatsan toiminnasta. 

Muutenhan paljastuisi, että nainen hikoilee ja kasvaa karvaa.

Joidenkin neuvojien mukaan kynsienleikkuun lisäksi myös deodorantin laitto ja ihokarvojen poisto tulisi piilottaa miehen katseelta. Muutenhan paljastuisi, että nainen hikoilee ja kasvaa karvaa. (Jostakin syystä nämä ruumiintoimintojen peittelyyn ohjaavat neuvot on aina suunnattu naisille.)

Voi ajatella, että neuvoja noudattamalla ollaan kumppanille huomaavaisia, osoitetaan ettei hän ole itsestäänselvyys ja ylläpidetään seksuaalista jännitettä – tärkeitä asioita kaikki.

Valitettavasti ihmissuhteet harvoin ovat niin yksinkertaisia, että niitä voisi fiksata kotihousuja tai kynsienleikkauspaikkaa vaihtamalla. Yksikään parisuhde ei tiettävästi ole kaatunut siihen, että varpaankynsiä on leikattu väärässä paikassa.

Puhuminen on vaikeaa, mutta se on huomattavasti parempi tapa parantaa parisuhdetta kuin vessan oven lukitseminen.

Tasa-arvotyön tavoite ei voi olla se, että kaikilla on asiat yhtä päin prinkkalaa.

”Mulla on pahemmat tasa-arvo-ongemat!” ”Ei kun mulla! Itsemurhatilastot hei!” ”Eikä, mieti palkkatasa-arvoa!”

Tältä keskustelu sukupuolten välisestä tasa-arvosta toisinaan kuulostaa – sekä henkilökohtaisella että valtakunnallisella tasolla.

Valitettavaa kyllä, naiset ovat miehiä huonommassa asemassa monessa asiassa, miehet ovat naisia huonommassa asemassa monessa muuassa asiassa, ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamasta syrjinnästä en edes aloita. 

Kun ongelmia kerran piisaa, voi erehtyä, että ratkaisu on sen keksiminen, kenellä asiat ovat huonoiten. Todellista tasa-arvotyötä on kuitenkin yritys parantaa heikomman osapuolen tilannetta, ei huonontaa paremmin pärjäävän elämää. 

Eroon syrjivästä asepalveluksesta

Viimeisin esimerkki vanhasta keskustelusta pulpahti pintaan, kun Elisabeth Rehnin johtama ajatushautomo esitti Suomeen mallia, jossa koko ikäluokka sukupuolesta riippumatta suorittaisi jonkinlaisen kansalaispalveluksen. 

”Kyllä ainainen luuttuaminen, pyykkääminen ja vauvojen pullauttelu onkin raskasta!”

Kansalaispalveluksessa olisi epäilemättä omat ongelmansa, mutta toteutuessaan se olisi ratkaisu yhteen maamme räikeimmistä tasa-arvoepäkohdista. Ehkä sukupuoleen perustuvan asevelvollisuuden jättäminen historiaan voisi avata tietä muillekin tasa-arvoparannuksille.

Jos siis pystyisimme nielemään sen, että tasa-arvon saavuttaminen tässä asiassa ei tule olemaan naisille yhtään kivaa, eikä syrjivän asepalveluksen räjäyttäminen johda yhtäkkiä naisten ongelmien katoamiseen. 

Imurointi ei ole kansalaisvelvollisuus

Kulttuurintutkimuksen apulaislehtori ja tohtorikoulutettava Siri Lindholm kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidesivuilla, että vaatimus yleisestä kansalaispalveluksesta on naisille kohtuuton, sillä naisilla on muutakin hommaa: tilastollisesti katsoen meillä naisilla on tapana synnyttää uusia veronmaksajia ja käyttää kotitöihin joka viikko peräti kahdeksan tuntia enemmän aikaa kuin keskivertomies. 

Kyllä ainainen luuttuaminen, pyykkääminen ja vauvojen pullauttelu onkin raskasta! Silti se ei ole sama asia kuin asepalvelus tai siviilipalvelus, joista jompaankumpaan suomalaismiehet ovat sukupuolensa perusteella pakotettuja.

Synnyttäminen ei – ainakaan vielä – ole naisille laissa säädetty kansalaisvelvollisuus, eikä imuroidakaan tarvitse vankilan uhalla.

Vierailija

Vauvojen pullauttelu voi olla raskasta – mutta ei se silti ole sama asia kuin armeijaan pakottaminen

Järkevä ehdotus, mutta armeijalle ei ole todellista käyttöä kaikille miehillekään. Mistä keksittäisiin tämä kansalaispalvelus niin että siitä tulisi yhteiskunnalle hyötyä eikä vain menoja. Joka tapauksessa on täysin väärin että toinen sukupuoli joutuu pakolla armeijaan tai sivariin ja toinen vapaaehtoisesti. Tasa-arvoa loukkaava järjestelmä saadaan tilapäisesti kuntoon lopettamalla naisten vapaaehtoinen asepalvelus.
Lue kommentti

Puolustusministeri Jussi Niinistön ehdotus jättää motivoituneet naiset pois armeijasta on säästökohteista surkein, kun samaan aikaan kasarmeilla lojuu tupien täydeltä vähät välittäviä vetelyksiä.

Kuten jokainen suomalainen nuorukainen, myös minä jouduin armeijaan. Halusin alusta asti päästä intistä pois mahdollisimman pian – ”puolessa vuodessa” eli 165 päivässä. Asuintupani jaoin 10 muun pojan kanssa. Meistä vain yksi halusi palvella isänmaata yli tuon vähimmäistuomion verran.

Pääsin sotilaskeittäjäksi ilman kokin taitoja ja puolessa vuodessa pois.

Viereisessä tuvassa asuvat naiset olivat tulleet armeijaan vuodeksi. Naapurituvan Oona yritti kaikkensa, jotta hänet valittaisiin johtajakoulutukseen. Valintapäivän lähestyessä minä puolestani kerroin valintoja arponeelle kapteenille työskennelleeni kansainvälisessä ravintolassa kokkina. Kertomatta jäi, että ravintola oli Mäkkäri. Pääsin sotilaskeittäjäksi ilman kokin taitoja – ja puolessa vuodessa pois. Oona palveli vuoden, jollei jäänyt jopa töihin armeijaan.

Me poitsut lintsasimme hommista, jos suinkin pystyimme. Moni valitti kipeää polvea, kun olisi pitänyt ryntäillä rynnäkkökiväärin kanssa lähimetsässä. Samaan aikaan Kela maksoi asuntojemme vuokrat, ja Puolustusvoimat antoi vähän taskurahaakin.

Nyt puolustusministeri Jussi Niinistö on keksinyt, että vapaaehtoisena sotaväkeen tulevat naisethan tässä aiheuttavat armeijalle kustannuksia. Emme suinkaan me varuskuntasairaalassa mitä ihmeellisimmillä verukkeilla lojuvat isiemme pojat. 

Miksi minä kelpasin syömään yhteiskunnan varoja, mutta armeijaan haluavaa ei sinne oteta? Luulisi, että yksi motivoitunut mimmi on parempi maanpuolustaja kuin viisi vastentahtoisesti miehistymään tuotua, maastopukuun sujautettua rimpulaa. Sukupuoliarpa syrjii kaikkia.

Ota vuodeksi sotahommiin vain ne, jotka sinne oikeasti haluavat.

Suomen puolustuksesta vastaava herrashenkilö tuumasi, ettei ”kansallisen turvallisuuden tasosta voida tinkiä”. Niinistön mukaan säästötoimena armeija voitaisiin sulkea naisilta aluksi esimerkiksi vuodeksi.

Minulla on Jussille parempi kokeiluehdotus: ota vuodeksi sotahommiin vain ne, jotka sinne oikeasti haluavat. Suomalaisia nuoria joutuu vankilaan, koska he eivät tahdo armeijaan, mutta samaan aikaan innokkaimpia ei edes huolita mukaan. On järjetöntä ajatella, että puolustuksemme taso paranisi, jos naiset hyllytettäisiin.

Maanpettureita riittää

Jussi Niinistö, miksi haluaisit armeijaan mieluummin minut kuin naisen?

oikea länsimaa kirjoitti: Armeijan jälkeen muutin maasta pois. Vastenmielistä pakotusmeinikiä. Vessoja ilman koppeja, taipalsaareen hukutettuja ikätovereita ja kalusto oli surkeaa kuten johtaminen. Pojillani ei ole suomen kansalaisuutta, koska he eivät ole valtion omaisuutta. Niinpä niin, taas yksi minäminäminä, jolle kelpaa Suomen tarjoamat oikeudet (ilmainen koulu, neuvola, sairaalat, hammashoito jne.) mutta kun velvollisuuksia tulisi, niin sitten painutaan muualle. Onneksi vielä löytyy...
Lue kommentti