Jenni Kokanderin mielestä syksyn kauneinta valoa on pimeys. Kuva: Juha Salminen
Jenni Kokanderin mielestä syksyn kauneinta valoa on pimeys. Kuva: Juha Salminen

Jenni Kokander arvostaa syksyssä hitautta, hymyttömyyttä ja kaikenvärisiä sukkahousuja.

Syksyssä on parasta kaikki. Aloitetaan siitä, että syksy ei ole kesä. Kesä on täynnä vaatimuksia ja oletuksia. Kesästä on tykättävä. Kesällä pitää koko ajan juoda sidukkaa terassilla, grillata, rentoutua riippumatossa ja ennen kaikkea olla tosi hyvällä tuulella.

Syksyllä saa olla rauhassa vähän hidas ja hymytön. Voi istua pimeällä pihalla ja kuunnella hanhien muuttohuutoja rommiteetä siemaillen. Tuntea, kuinka ihana haikeus puristaa sydäntä.

Ja onhan se nyt helpotus, kun kanadanhanhet rähisevät ja kakkivat edes hetken muualla kuin Helsingin rannoilla.

Sitten on syksyn valo. Tai oikeastaan pimeys. Kun valo vähenee, kaikki näyttää kauniimmalta. Katulampun valossa vesilätäkköön heijastuva hehkuva vaahtera, kynttilän lempeässä hohteessa höyryävä tee ja iltaisin vilkkuvat tuhannet tähdet luovat onnellisuuden kehän. Unohtamatta pimeyden tuomaa helpotusta siivoamiseen. Lasten kuulakärkikynällä tapettiin piirtämät kartat, likaiset ikkunat, pölyiset kirjahyllyt ja tahmaiset valokatkaisijat katoavat armolliseen hämärään.

Kun ilma viilenee, koko keho herää ja ajatuksetkin virkistyvät. Raikkaassa syysilmassa on helppo hengittää.

”Syksyn värit sopivat kaikille.”

En tiedä parempaa stressinhallintakeinoa kuin sienimetsä. Kirpeässä syysilmassa metsässä voi hetken olla täysin vapaa.

Syksyn värit sopivat kaikille. Punaiset posket ja ruskan värittämät puut saavat kenet tahansa näyttämään selfiessä reippaalta ja ihanalta. Jos vielä sijoittaa haravan varren näkymään kuvassa, voi olla varma, että Instagramissa tulee paljon tykkäyksiä.

Jatkuva sade ja myrskyt taas antavat hyvän syyn viettää koko viikonloppu yöpuvussa vätystelemällä. Ja pakkohan viimevuotiset mustikat on leipoa piirakaksi, jotta anoppi saa taas täyttää pakastimen keräämillään marjoilla.

Mustikoiden lisäksi pakastimeen täytyy toki jäädä tilaa myös ranskalaisille ja kalapuikoille, koska arki kuuluu olennaisena osana syksyyn. Arki luo turvalliset raamit kaikelle. Illalla kiireen keskellä lasten kanssa pelattu Afrikan tähti ja pikaisesti pakastimesta räävitty ruoka voivat olla perhe-elämän huippuhetkiä.

Ehkä kuitenkin tärkein ja paras asia syksyssä ovat sukkahousut. Rakastan sukkahousuja. Kaiken värisiä ja paksuisia. Jalat näyttävät niissä kauniilta, ja kun ne vetäisee vatsamakkaroiden yli, ei tarvitse miettiä, näkyykö pikkuhousujen saumat mekon läpi.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Pienet askeleet kohti ympäristöystävällistä elämäntapaa toimivat varmemmin kuin ekojeesukseksi heittäytyminen kertarysäyksellä.

Maapallomme tila on sanalla sanoen järkyttävä. Järjellä ajatellen ei pitäisi olla mitään muuta vaihtoehtoa kuin lakata lentelemästä ympäriinsä, käyttää eläintuotteita korkeintaan aniharvoin, lopettaa kertakäyttöisen muovin kantaminen kaupasta, boikotoida yksityisautoilua ja alkaa osoittamaan mieltään teollisuuden päästöjen kuriin saamiseksi. 

Pelkästään pyörällä ja junalla liikkuvaksi muovittomaksi vegaaniksi ryhtyminen on keskivertosuomalaiselta kuitenkin sellainen temppu, että aivot löytävät nopeasti vaihtoehtoisen ratkaisun: kun täydelliseksi ekoihmiseksi ryhtyminen on mahdotonta, lienee parasta varata hermoloma Thaimaasta, ottaa vähän lisää pekonia ja jatkaa niin kuin ennenkin.

Täyskäännöksen sijaan ekologista elämäntapaa kannattaakin lähestyä hitaasti ja asia kerrallaan.

”Kestävät rutiinit luodaan aina ajan kanssa ja yksi kerrallaan.”

Jo pitkään on tiedetty, että esimerkiksi pysyvä painonpudotus ei onnistu kieltämällä itseltään kerrasta kaiken hyvänmakuisen ja hyppäämällä sohvalta suoraan triathlon-treeniin. Sen sijaan muutos kannattaa aloittaa pikkuhiljaa ja palkitsevasti. Kestävät rutiinit luodaan aina ajan kanssa ja yksi kerrallaan.

Kun tulee puhe ympäristöystävällisyydestä, ajatus pienistä ja hitaista muutoksista unohtuu välittömästi. Päällimmäinen huoli ei olekaan maapallon tila vaan se, onko ekokatastrofi enemmän lentävän vegaanin vai kotimaassa pysyttelevän lihansyöjän vika. Kierrättämisen ja energiansäästön kaltaiset pienet ekoteot lytätään, koska on paljon isompia, tärkeämpiä ja vaikeampia ekotekoja, kuten ruokavalion ja kulkuneuvojen käytön muutokset. 

Tosiasiassa jokainen ympäristöystävällinen valinta on arvokas. Jos jokainen pystyy joka päivä tekemään pienen ekoteon – ostamaan kaurajogurttia maitoversion sijaan tai pyöräilemään lähikauppaan autoilun sijaan – syntyy pienistä puroista lopulta iso joki. Voi jopa käydä niin, että pienet teot innostavat isompiin: ehkä herkullinen kaurajogurtti saa testaamaan muitakin ympäristöystävällisiä ruokia, ja auto jää lopulta vähälle käytölle.

Kukaan ei voi väittää, ettei voi tehdä mitään ekokatastrofin estämiseksi. 

Helsingin Sanomien haastattelema lastentarhanopettaja Heidi Juvonen on kannustava esimerkki. Hän päätti lakata ostamasta turhaa tavaraa ja huomasi kuukausien kuluessa, ettei kerskakulutus kiinnostanutkaan enää entiseen malliin. Juvonen elää nyt entistä ekologisemmin eikä koe joutuneensa luopumaan itselleen tärkeimmistä asioista. 

Jos rakastat pihvejä, syö kunnon pihviateria aina joskus, ja jos matka maapallon toiselle puolelle on suurin haaveesi, toteuta se. Mutta valitse ympäristöystävällistä silloin, kun se ei aiheuta suurta tuskaa. Päivä kerrallaan elämäsi muuttuu ekologisemmaksi ilman tunnetta, että kaikesta kivasta pitää luopua. 

Jokaisella on mahdollisuus tehdä parempia valintoja – vaikka sitten pieniäkin. Se tarkoittaa kahta asiaa:
1. Kaikkea ei tarvitse eikä voi tehdä oikein, varsinkaan kerralla.
2. Kukaan ei voi väittää, ettei voi tehdä mitään ekokatastrofin estämiseksi. 

Ronja

Jokainen voi tehdä ekologisempia valintoja, mutta koko elämää ei kannata räjäyttää kerralla

Jokaisen on hyvä elää tämän ekokriisin keskellä sitä vastaavasti, mutta kansalaisten (kuluttajien) vapaaehtoisilla ekositoumuksilla ilmastonmuutosta ei ratkaista. Kysymys on vahvasti yhteiskunnallinen ja tämä tulisi muistaa siitä puhuttaessa. Tarvitsemme poliittisia toimia, joilla ohjataan koko yhteiskuntaa tehokkaasti päästöjen ja turhan kulutuksen vähentämiseen. Tärkeimmät yhteiset asiat eivät voi olla yksilön omantunnon kysymyksiä.
Lue kommentti

Yhä liian usein mies yrittää kertoa, millainen naisen kuuluisi hänen mielestään olla. 

”Viehättävä kaunis nuori nainen tulee vastaan. Kohdallani hän narahtaa 'Voi vittu'. Silmissäni hän rupsahtaa ja näyttää vanhalta noita-akalta”, pohti mieskeskustelija alkuviikosta Twitterissä.

Onko se jotain kriiseilyä, kun mies tiettyyn ikään tullessaan alkaa käyttäytyä naisia arvottavasti? Entä onko siihen jotain ehkäisykeinoa, jotta tällaiselta voisi välttyä?

Itseni puolesta kyselen. Olisi melko ikävää herätä jonain päivänä ja huomata, että minusta on tullut kusipää.

Miehenä saan usein hävetä, kun kanssani oletettavasti saman sukupuolen edustaja päättää näyttää sanallista osaamistaan, ja ulos putkahtaa jotain alun esimerkin kaltaista.

Kaikki tietävät, että kiroilu on jokseenkin rumaa. Miksi käytöstapakritiikkiin sitten pitää sekoittaa naista halventavaa haukkumista?

Koska miehet haluavat kertoa, millainen nainen on. Siitä on ollut taas hiljattain useita esimerkkejä, kuten Ilta-Sanomien kolumnissa, jossa Tuomas Manninen kritisoi television viivettä tytöttelyn kautta.

Tyttöjen ja naisten halutaan käyttäytyvän tietyn mallin mukaan, sillä miehet kaipaavat jonkinlaista naista elämäänsä. Kaunista ja kunnollista, joka ei kiroile mutta keittää perunat oikein, kuten äiti teki. Sellaista naista, joka olisi entisaikana siivonnut torpan kuntoon, kun mies itse olisi heilunut hangon kanssa heinäpellolla.

Tuskin kukaan nainen kuvittelee, että elämä olisi elettävä vain miestä varten.

Mistä miesten harhakuva sitten muodostuu? Ainakin vanhanaikaisesta kasvatuksesta ja kulttuurista. Tyttölasta torutaan paskan hokemisesta, koska se ei sovi kiltin tytön suuhun. Pojille se on sallitumpaa, sillä heistä tulee kuitenkin rekka-, putki-, meri- tai muita miehiä. Äijiä.

Syntymässä määritetty sukupuoli ei tarkoita, että olisi pakko pukea päälle vain sinistä tai pinkkiä, joten esimerkiksi käytöstapojenkin soisi kuuluvan kaikille.

Kun sukupuolineutraaliudesta puhutaan, sitä kritisoidaan, koska ”pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä”. Eihän biologisella sukupuolella tarvitse olla kasvattamisen kannalta väliä. Syntymässä määritetty sukupuoli ei tarkoita, että olisi pakko pukea päälle vain sinistä tai pinkkiä, joten esimerkiksi käytöstapojenkin soisi kuuluvan kaikille.

On hienoa huomata, että miesten typerät avautumiset herättävät runsaasti vastustusta, etenkin niissä, joita ulostuloissa halveerataan. Tyhmyyden tuomitsemista toivoisi silti kaikilta.

Haluaisin uskoa, että kymmenen vuoden päästä seksististä ilmiötä ei enää olisi, kun me nuoremmat ikäluokat vartumme keski-ikäisiksi miehiksi ja naisiksi. Yksilönä saisi sitten tehdä mitä haluaa – vaikka kiroilla, jos vituttaa.

Muokattu 19.7. klo 15:42: Tarkennettu kolumnin kolmatta kappaletta.
Muokattu 20.7. klo 9:23: Poistettu henkilön nimi ja linkki jutun alusta.

Lapsiaikuisiin väsynyt täti

Miksi keski-ikäisten miesten pitäisi saada sanella, miten nuori nainen käyttäytyy?

Vai ottaa Me Naisetkin tavakseen leimata osalllista kuulematta somekeskustelijoita kusipäiksi. Eipä tarvitse enää lehteen päin sylkeäkään. Alle kolmekymppiset kaikkivoipaisuusharhaiset opintonsa kesken jättäneet minäkeskeiset pikkutytöt ja -pojat ovat riehuneet kuin viimeistä päivää somessa kommentista. Kasvakaa aikuisiksi, käyttäytykää kuin aikuiset ja jos olette toimittajia, käyttäytykää kuin toimittajat. Kusipääksi nimittely vie vain JSN:ään ja ura jää lyhyeen.
Lue kommentti
häpeä

Miksi keski-ikäisten miesten pitäisi saada sanella, miten nuori nainen käyttäytyy?

Siis kehtaatte nostaa henkilön twiitin artikkeliksi ilman että edes yritätte piilottaa tämän henkilöllisyyttä? Tuliko mieleen katsella noita kommentteja joita hän on saanut? HÄPEÄ! Tämä on niin uskomatonta sontaa, että tämä menee jo koulukiusaamisen puolelle. Sellaisen koulukiusaamisen, jossa ensin koko luokka kiusaa yhtä, sitten siihen yhtyy jo naapuriluokatkin.
Lue kommentti