Jenni Kokanderin mielestä syksyn kauneinta valoa on pimeys. Kuva: Juha Salminen
Jenni Kokanderin mielestä syksyn kauneinta valoa on pimeys. Kuva: Juha Salminen

Jenni Kokander arvostaa syksyssä hitautta, hymyttömyyttä ja kaikenvärisiä sukkahousuja.

Syksyssä on parasta kaikki. Aloitetaan siitä, että syksy ei ole kesä. Kesä on täynnä vaatimuksia ja oletuksia. Kesästä on tykättävä. Kesällä pitää koko ajan juoda sidukkaa terassilla, grillata, rentoutua riippumatossa ja ennen kaikkea olla tosi hyvällä tuulella.

Syksyllä saa olla rauhassa vähän hidas ja hymytön. Voi istua pimeällä pihalla ja kuunnella hanhien muuttohuutoja rommiteetä siemaillen. Tuntea, kuinka ihana haikeus puristaa sydäntä.

Ja onhan se nyt helpotus, kun kanadanhanhet rähisevät ja kakkivat edes hetken muualla kuin Helsingin rannoilla.

Sitten on syksyn valo. Tai oikeastaan pimeys. Kun valo vähenee, kaikki näyttää kauniimmalta. Katulampun valossa vesilätäkköön heijastuva hehkuva vaahtera, kynttilän lempeässä hohteessa höyryävä tee ja iltaisin vilkkuvat tuhannet tähdet luovat onnellisuuden kehän. Unohtamatta pimeyden tuomaa helpotusta siivoamiseen. Lasten kuulakärkikynällä tapettiin piirtämät kartat, likaiset ikkunat, pölyiset kirjahyllyt ja tahmaiset valokatkaisijat katoavat armolliseen hämärään.

Kun ilma viilenee, koko keho herää ja ajatuksetkin virkistyvät. Raikkaassa syysilmassa on helppo hengittää.

”Syksyn värit sopivat kaikille.”

En tiedä parempaa stressinhallintakeinoa kuin sienimetsä. Kirpeässä syysilmassa metsässä voi hetken olla täysin vapaa.

Syksyn värit sopivat kaikille. Punaiset posket ja ruskan värittämät puut saavat kenet tahansa näyttämään selfiessä reippaalta ja ihanalta. Jos vielä sijoittaa haravan varren näkymään kuvassa, voi olla varma, että Instagramissa tulee paljon tykkäyksiä.

Jatkuva sade ja myrskyt taas antavat hyvän syyn viettää koko viikonloppu yöpuvussa vätystelemällä. Ja pakkohan viimevuotiset mustikat on leipoa piirakaksi, jotta anoppi saa taas täyttää pakastimen keräämillään marjoilla.

Mustikoiden lisäksi pakastimeen täytyy toki jäädä tilaa myös ranskalaisille ja kalapuikoille, koska arki kuuluu olennaisena osana syksyyn. Arki luo turvalliset raamit kaikelle. Illalla kiireen keskellä lasten kanssa pelattu Afrikan tähti ja pikaisesti pakastimesta räävitty ruoka voivat olla perhe-elämän huippuhetkiä.

Ehkä kuitenkin tärkein ja paras asia syksyssä ovat sukkahousut. Rakastan sukkahousuja. Kaiken värisiä ja paksuisia. Jalat näyttävät niissä kauniilta, ja kun ne vetäisee vatsamakkaroiden yli, ei tarvitse miettiä, näkyykö pikkuhousujen saumat mekon läpi.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Missä viipyvät sankarillisista anopeista kertovat toimintaleffat?

”En todellakaan ole mikään äitipuoli. Ne on ilkeitä.”

Olen kuunnellut puolella korvalla lasten leikkimistä, mutta nyt meinaan kierähtää sohvalta alas. Miten lapsi voi tänä uusperheiden kulta-aikana ajatella ensimmäisenä, että äitipuoli on varmasti vastenmielinen tyyppi?

No, tietysti sen tähden, että klassikkosaduissa äitipuolien kohtalot ovat harvoin olleet niitä hauskimpia. Lumikin äitipuoli tanssii itsensä hengiltä hehkuvat rautakengät jalassaan, Hannun ja Kertun nälkäkuolemaan kiikuttanut eukko kohtaa itse kuoleman.

Viihteen voima on järkyttävän suuri.

Löytyy meiltä toki toinenkin latautunut perhetitteli, anoppi. Tästä lienee kiittäminen modernimpaa vitsiperinnettä. Toki vetävät tarinat vaativat aina roistonroolinsa, mutta missä ovat kettuilut pahantahtoisista appiukoista ja sadut saatanallisista isäpuolista?

Viihteen voima on järkyttävän suuri. Tilannetta tasapainottamaan tarvitsisimme valkokankaan täydeltä supersankariäitipuolia ja agenttianoppeja. Heitähän on oikeasti maailma pullollaan, joten ei luulisi olevan vaikea löytää? 

Kari Aihinen sai haukut, kun hän kertoi naisten huippukokkiuran kaatuvan usein siihen, että naiset ovat kotona lasten kanssa. Taisimme suuttua, koska hän osui arkaan paikkaan – ja oli osittain oikeassa.

Maineikkaan Savoy-ravintolan keittiöpäällikkö Kari Aihinen sai viime kuussa aikaan valtavan kohun vierailtuaan Ylen Puoli Seitsemän -ohjelmassa. Kun häneltä kysyttiin, miksi huippukokit ovat yleensä miehiä, Aihinen vastasi näin:

– No siihen tulee ihan tällainen fysiikan lait. Mimmit synnyttävät ja ovat sitten kotona yhden tai kaksi vuotta, miten sitten ovatkin äitiydet, raskaudet ja imetykset. Kyllä se vaikuttaa, koska tämä on niin raju ala.

– Ala menee eteenpäin, tulee uusia laitteita ja raaka-aineita. Kun palaa äitiyslomalta, pitää tehdä duunia entistä rajummin. Mutta sitten tulee eteen se, kuka hakee ja vie lapset päiväkotiin.

Fysiikan lait? Mitä? Moni veti herneet nenäänsä, ja Aihinen nostettiin tikunnokkaan. Mies pyysi anteeksi, ja aiheen käsittely loppui kuin seinään.

”Lasta hoitaa lähes aina äiti. Kotihoidontukea nostettiin keskimäärin 14 kuukautta.”

Olisi kuitenkin kannattanut jatkaa keskustelua ja kiinnittää huomiota siihen, mitä Aihinen sanoi epäonnisen ”fysiikan lait” -sanaparin jälkeen. Se nimittäin on valitettavasti totta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi syyskuussa raportin, jossa käsitellään perhevapaita, talouskriisiä ja sukupuolten tasa-arvoa. Raportissa todetaan, että lähes yhdeksässä kymmenestä perheestä lasta hoidetaan vanhempainvapaan päättyessä ainakin jonkin aikaa kotihoidontuella. Lasta hoitaa lähes aina äiti. Kotihoidontukea nostettiin keskimäärin 14 kuukautta. Lyhyellä matematiikalla se tekee yhteensä kaksi vuotta kotiäitiyttä.

”Jos naiset haluavat kuroa palkkakuilua umpeen, pääsemme tavoitteeseen vain töitä tekemällä.”

Miksi suutuimme Aihisen möläytyksestä? Siksi, koska hän oli osittain oikeassa. Miehet eivät yleensä ole lasten kanssa kotona muutamaa viikkoa, korkeintaan kuukautta pidempään. Syitä tähän on varmasti monia. Miehet eivät ehkä halua jäädä pois töistä. Työpaikalla hoitovapaaseen saatetaan suhtautua nuivasti ja annetaan ymmärtää, että koti-isät eivät ylennyksiä saa. Joskus voi myös olla, ettei puoliso anna jäädä, koska haluaa itse olla kotona. Monesti esteenä on myös raha: miehet tienaavat enemmän kuin naiset ja sen vuoksi äidin on järkevämpi jäädä kotiin.

Tässä vaiheessa pitäisi kuitenkin hälytyskellojen soida. Jos naiset haluavat kuroa palkkakuilua umpeen, pääsemme tavoitteeseen vain töitä tekemällä.

”Paras tapa panna Aihiselle jauhot suuhun on mennä vauvavuoden jälkeen töihin.”

Myös isien pitäisi pystyä jäämään kotiin. Vain sillä tavalla voimme varmistaa sen, että myös naisten urat etenevät, myös naiset saavat mahdollisuuksia parempiin palkkoihin, myös naisille kertyy tasaisesti eläkettä ja ennen kaikkea silloin myös työnantajat, ne pienetkin, uskaltaisivat palkata enemmän naisia.

Paras tapa panna Aihiselle jauhot suuhun on mennä vauvavuoden jälkeen töihin ja suoda miehelle mahdollisuus koti-isyyteen. Mielensäpahoittaminen ei edistä asiaa tippaakaan.