Katsoimme Vain elämää -jakson ennakkoon.

Tilanne on vaikea. Uusi Vain elämää -kausi esitetään aivan liian aikaisin. Kukaan ei ole ehtinyt edes kaivata sitä. Päättivät myös hylätä Hirvensalmen Satulinnan kummituksineen ja järvimaisemiin ja lähtivät Malagaan, Espanjaan. Ei ole sama, ei. Avausjaksoa lukuun ottamatta jokaisen artistin päivä on myös pätkitty kahteen osaan. Miksi? Ja ne artistit. Samu Haber, Petra, Irina, Olli Lindholm, Robin, Laura Voutilainen, Nikke Ankara. Missä karisma? Missä kokemus? Missä suuret tähdet? Eikä se artisteista yksilöinä johdu, vaan kokonaisuudesta. 

Mutta annetaan mahdollisuus.

Vaikeaa se silti on ensimmäiset 60 minuuttia. Olli Lindholm ja Samu Haber hassunhauskoina seuramiehinä yrittävät parhaansa, mutta fiilis on kotikutoinen. Olli Lindholm pedikyyrissä ja ihan kivat tulkinnat eivät vain riitä tyydyttämään Vain elämää -addiktin tarpeita. On taidettu olla liian ahneita. Ei hutiloimalla hyvä tule.

Edes Jonna Tervomaa ei ehkä olisi voinut pelastaa formaattia.

Mutta tunnin kohdalla herää toivo. Ja se on täysin Nikke Ankaran ansiota. Lahtelaisräppärin, joka on ennakkoon ollut ennen 90-lukua syntyneille massoille tuntemattomin 50 miljoonasta striimauksesta huolimatta. Nikke Ankara on epävarmuuksineen ja jännityksineen niin paljas, että tekee mieli rynnätä ruudun läpi halaamaan häntä. Ja on hänen tulkintansa -klassikosta takuuvarma hitti. Myös Laura Voutilaisen ja Robinin lavakarisma luovat toivoa.

Mutta silti. Vain elämää ei ole enää entisensä. Edes Jonna Tervomaa ei ehkä olisi voinut pelastaa formaattia. Liika on liikaa. 

Nikke Ankara, Laura Voutilainen, Irina, Robin, Petra, Olli Lindholm ja Samu Haber. Kuva: Petri Aho / Nelonen
Nikke Ankara, Laura Voutilainen, Irina, Robin, Petra, Olli Lindholm ja Samu Haber. Kuva: Petri Aho / Nelonen

Vain elämää -ohjelman kuudes kausi alkaa Olli Lindholmin päivällä Nelosella pe 21.4. klo 20.00. Ensi viikosta alkaen ohjelma nähdään torstaisin ja perjantaisin. Torstaisin kuullaan kolme kappaletta ja perjantaisin kolme sekä katsotaan artistien puuhasteluja.

Me Naiset ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Voi ei elämää

Vain elämää ei ole enää entisensä – mutta yksi artisti antaa toivoa

Siis tää ohjelmahan lässähti jo muutama kausi sitten, kun biisit ja esittäjät ruvettiin kertomaan hyvissäajoin ennen ohjelman ensimmäistä jaksoa ja nykyäänhän ne soi jo radiossakin, vaikkei jaksoakaan ole töllössä pyörinyt. Käsikirjoitetuksi ja teennäiseksi tuubaksi meni hyvä formaatti - ei jatkoon.
Lue kommentti
Näyttelijä Ulla Virtanen seisoo perässäsi jonossa. Kuva: Juha Salminen

Vaikka ohitus vaikuttaa pieneltä asialta elämässä, se kertoo ihmisestä paljon, Ulla Virtanen kirjoittaa.

Jonotin lentokentällä rahanvaihtoon. Käytössä oli kaksi kassaa ja keskellä yksi jono. Lähellä rahanvaihtopistettä seisoskeli kolme tyyppiä juttelemassa. Jono eteni hyvää vauhtia, ja pian olin jo ensimmäinen jonossa.

Kun toinen kassoista vapautui, porukasta yksi huudahti vaihtavansa rahaa ja spurttasi nopeasti ohitseni kassalle. Suuni loksahti auki. Hän oli ihan selvästi nähnyt jonon.

Tällaisiin asioihin on puututtava heti ennen kuin tilanne menee ohi. Ei kannata lentää Teneriffalle porukan perässä vain kertoakseen siellä, että hei olit sikamainen nilkki! Keräsinkin itseni ja sanoin: ”Etuilitpa ikävästi.” Ohittaja tuhahti jotain vahingosta ja jatkoi asioimistaan. Sanattomana törkeydestä loin tyyppiin inhoavia katseita ja murehdin loppupäivän ihmiskunnan tilaa.

Ihmiskunnan tuhoon on monia syitä, yksi niistä on ohittaminen, tuo itsekkyyden sivuhaara. Ohittaja kuuluu ihmistyyppiin, joka on mielestään tärkeämpi kuin muut ja myös osoittaa sen.

”Minä väittäisin, että kyse on mulkerosta itsekeskeisestä luonteesta.”

Saattaahan joku ohittaa vahingossakin. Itsekin olen joskus etuillut, koska olenhan ajatuksissakulkija, joka kävelee päin tolppia. Mutta en tee sitä tahallani. Vahinko-ohittaja lehahtaa punaiseksi ja pyytelee anteeksi. Ohituspahis ei. Hän saattaa ohittaessaan jopa katsoa silmiin. Mistä nämä tyypit tulevat ja ennen kaikkea, miten he kehtaavat?

Luulen, että taipumus kehittyy jo lapsuudessa. Olin muinoin laivan leikkihuoneessa töissä. Tein kasvomaalauksia, ja lapset jonottivat kiltisti vuoroaan. Yhtäkkiä paikalle tuli äiti, joka laittoi taaperon eteeni istumaan: ”Hän ottaa perhosen”. Ohjasin äitiä jonon hännille, jolloin tämä ärähti: ”Hän on niin pieni, että hänen ei todellakaan kuulu jonottaa!”

Joku sanoisi, että kyse on omansa suojelemisesta, leijonaäidin vaistosta. Minä väittäisin, että kyse on mulkerosta itsekeskeisestä luonteesta.

Tämä selittää myös ison osan maapallomme ongelmista. Vaikka ohitus vaikuttaa pieneltä asialta elämässä, se kertoo ihmisestä paljon. Jos ihminen pistää itsensä toisen edelle niin, että on valmis aiheuttamaan toiselle mielipahaa ja rikkoo samalla yleisiä käytössääntöjä, on sympatian kyky pieni. Toisella ei ole väliä.

Tämä johtaa helposti isompiin ongelmiin. Amerikassa republikaanit eivät halua satsata yleiseen terveydenhuoltoon, koska ”minä ensin, minun rahat”. Miksi minun pitäisi vastata toisten ongelmista? Miksi minun pitäisi välittää siitä, että tuo toinen oli ennen minua jonossa? Minulla on nyt kiire.

Tie parempaan maailmaan vie pienten asioiden kautta. Älä ole itsekäs, älä ohita.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Hurja

Jonossa etuilijat tuhoavat ihmiskunnan

Hienoa, että valvoit järjestystä: en asu Suomessa ja matkustan työni vuoksi paljon. Jonottaminen toimii erinomaisesti Briteissä ja USA:ssa: Suomessa hotellien virkailijat eivät välitä ollenkaan vaikka varmasti ovat tietoisia ‘ohikkaista’ esim hotelliin saavuttaessa tai lähtiessä. Pidän puoleni ja henkilökunta ei mielestäni suhtaudu asiaan asiallisesti- valitettavasti Scandinavit ovat huonoimpia kiire tilanteissa esim: lentokoneissa ottamaan huomioon kanssa ihmiset:
Lue kommentti
Vierailija

Jonossa etuilijat tuhoavat ihmiskunnan

Onkohan Ulla sellainen täysverinen märehtijä jota jää tuollainen asia kalvamaan pitkiksi ajoiksi, ehkä sillä on myös näyttelijöille tyypillinen hyvä muisti ja muistaa tuon etuilijan kymmenenkin vuoden kuluttua alkaen huutaa sille pää punaisena jossain Lidilissä kun näkee sen, että: m***'u ohit minut kuin pullopersesika lentokentän jonossa! johon toinen ehkä vastaa(luultavasti ei kuitenkaan) ai anteeksi koska kun en ollenkaan muista? Ulla: no tanan kele! vuonna 2017! Asiaahan se Ulla silti...
Lue kommentti

Missä viipyvät sankarillisista anopeista kertovat toimintaleffat?

”En todellakaan ole mikään äitipuoli. Ne on ilkeitä.”

Olen kuunnellut puolella korvalla lasten leikkimistä, mutta nyt meinaan kierähtää sohvalta alas. Miten lapsi voi tänä uusperheiden kulta-aikana ajatella ensimmäisenä, että äitipuoli on varmasti vastenmielinen tyyppi?

No, tietysti sen tähden, että klassikkosaduissa äitipuolien kohtalot ovat harvoin olleet niitä hauskimpia. Lumikin äitipuoli tanssii itsensä hengiltä hehkuvat rautakengät jalassaan, Hannun ja Kertun nälkäkuolemaan kiikuttanut eukko kohtaa itse kuoleman.

Viihteen voima on järkyttävän suuri.

Löytyy meiltä toki toinenkin latautunut perhetitteli, anoppi. Tästä lienee kiittäminen modernimpaa vitsiperinnettä. Toki vetävät tarinat vaativat aina roistonroolinsa, mutta missä ovat kettuilut pahantahtoisista appiukoista ja sadut saatanallisista isäpuolista?

Viihteen voima on järkyttävän suuri. Tilannetta tasapainottamaan tarvitsisimme valkokankaan täydeltä supersankariäitipuolia ja agenttianoppeja. Heitähän on oikeasti maailma pullollaan, joten ei luulisi olevan vaikea löytää?