On epäreilua, että jälleen on keksitty uusi elämän osa-alue, jolla suorittamiseen taipuvaiset naiset voivat stressata.

Ylen Aamu-tv:ssä oli keskiviikkona 23.11. vakavailmeisiä naisia. Life coach Karita Tykkä ja alkoholiriippuvuuden hoidosta tunnetun Myllyhoitoyhdistyksen edustaja Sanna Runsala olivat puhumassa sokeririippuvuudesta.

Sokeririippuvuus on tyypillinen ”aikamme tauti” siinä mielessä, ettei sitä tieteen näkökulmasta ole olemassa, mutta monista tuntuu silti, että on sokerista riippuvainen.

Aihetta on käsitelty mediassa viime vuosina paljon. Monissa jutuissa näkyy lähteenä olevan maksullinen klinikka, joka tarjoaa apua ”riippuvuuteen”.

Sokeri on hiljattain noussut ruokapaholaisten trendilistalla ykköseksi. Nyt on paljon muodikkaampaa vältellä sokeria kuin viljoja, gluteenia tai maitotuotteita. Ja kyllä, välttelyyn on ihan päteviä, tieteellisiä syitäkin, sillä tietenkään sokeri ei ole terveellistä, ei pidä elää pelkästään sokerilla eikä ahmia sitä määrättömiä määriä päivässä. Tämä on ollut yleistä kansalaistietoa Suomessa 1970-luvulta lähtien.

Sokerin himoitseminen on myös ”luonnollista”, jos sitä termiä haluaa käyttää. Ihminen pitää makeasta, vaikkei tarvitsekaan sitä mihinkään. Ihminen tykkää myös makoilla sohvalla, vaikka parempi olisi sinäkin aikana seistä, mennä lenkille, pestä keittiön välitilan kaakelit, lukea jotakin ei-sähköiseltä ruudulta ja olla läsnä lapsille.

Iskeekö makeanhimo: kierrä talon ympäri viisi kertaa ja syö kananmuna!

Se, että makeanhimo keittiödiagnosoidaan riippuvuudeksi, on ongelmallista, tyhmää ja epäreilua. Ongelmallista siinä mielessä, että ne, jotka kovimpaan ääneen riippuvuudesta puhuvat, tarjoavat siihen samalla maksullista valmennusapua ja makeita reseptejä, joissa lutrataan kaikilla mahdollisilla muilla makeuttajilla: Luovu sokerista loppuelämäksi ja ahmi vain kookossokeria, vaahterasiirappia, hunajaa ja steviaa! Iskeekö makeanhimo: kierrä talon ympäri viisi kertaa ja syö kananmuna!

Tyhmää sokerin demonisointi on siksi, että jopa fitnessharrastajat ovat ryhtyneet puhumaan kohtuullisuudesta ja keskitiestä, mutta eivät sokerifoobikot.

Sokerista on luovuttava kokonaan, senkin hullu sokerijuoppo ja -narkkari, piste. Aikuiset naiset kipuilevat vakavissaan karkkilakkojensa kanssa kuin he olisivat saavuttamassa jonkin korkeamman henkisen tietoisuuden tason.

Epäreilua taas on se, että jälleen on keksitty uusi elämän osa-alue, jossa suorittamiseen taipuvaiset naiset voivat stressata ja tuntea huonoa omaatuntoa. Jos vain voisin luopua irtokarkeista, olisin energinen, seksikäs, laiha, parempi äiti ja kotini olisi tyylikkäämpi. Sellainen on ihan höpsis pöpsis -ajattelua. Syökää karkkia, jos haluatte.

Peppi

Syökää sokeria, jos haluatte

Juuri näin. Itse syön kohtuudella kaikkea ja olen tyytyväinen elämääni. Kuulostaa aivan naurettavalta demonisoida sokeri tuolla lailla. Tuntuu vähän siltä, että näillä sokerin (ja vehnän ja gluteenin jne.) demonisoijilla on yleensä aina jonkinlaista syömishäiriötä taustalla ja jatkavat samanlaista elämänsä kontrolloimiseen pyrkimistä tällaisilla täyskielloilla. First world problems, sanon minä. Syökää ihmiset eri asioita ja nauttikaa elämästä! Turha suorittaminen ei aiheuta muuta kuin stressiä...
Lue kommentti

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja silti tunnen syyllisyyttä, kirjoittaa kolumnissaan Ulla Virtanen.

Aina silloin tällöin törmään mainoksiin ja juttuihin yksinäisistä seuraa kaipaavista vanhuksista. Silloin minuun jysähtää yhtäkkinen syyllisyys: miksi en ole pitämässä seuraa isovanhemmilleni? Kunnes saman tien muistan, ettei minulla ole enää isovanhempia ja kohdistan syyllisyydentunteen tuntemattomiin ikäihmisiin.

Menen ruokakauppaan ja mietin, kutsuisinko kassalla asioivan vanhuksen meille kahville. Sitten tajuan sääliväni tuntematonta, joka voi oikeasti olla paraikaa ostoksilla vaikka bilehilepappojen pokeri-iltaa varten. Mistäs minä tiedän. Tämä pappaparka muuttuu minun syyllisyydentuntoni ilmentymäksi. Teoksi hän ei välttämättä muutu, sillä olen kovin arka kysymään vieraalta, mitä kuuluu.

Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen.

Syyllisyys iskee myös vastatessani hyväntekeväisyysjärjestön feissarin ”olisiko sulla hetki aikaa” -kysymykseen ”sori, olen jo jäsen”. Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen. Kuinka noloa onkaan juosta feissarin perässä ja huutaa ”hei oisko sulla hetki aikaa, haluaisin vain vakuuttaa, että ihan oikeasti olen jo jäsen.”

Syyllisyyttä herättävät myös avustusjärjestöjen arvat, joita postitetaan kotiin. Niitä ostamalla tukee ihmisoikeuksia Kiinassa ja voi voittaa auton. Jos arvoista ei halua maksaa, ne voi palauttaa avaamattomina. Pohdin, voisinko kurkata ensiksi voitinko. Mikäli voitto osuisi kohdalle, maksaisin arvat. Minua kiinnostaa suuresti ihmisoikeuksien parantaminen, ja aivan erityisesti, jos voitan samalla löylysetin.

Vaan sitten syyllisyys huutaa taas mielessäni: Etkö aio maksaa arvasta ennen avaamista? Tai palauttaa niitä avaamattomina? Arvat tuottavat minulle suurta ahdistusta. Päätän olla avaamatta niitä.

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja sitten keitän itselleni kapselikahvit. Samalla kun kuuma ihana kahvi valuu kurkusta alas, nousee syyllisyyden puna. Tuhoanko tässä maailmaa yksi kapseliroska kerrallaan? Kuulen jo, kuinka kalat huutavat meressä nimeäni samalla, kun vajoavat saastemutaan. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten paljon pahaa oikeasti teen. Tunnen silti varmuuden vuoksi syyllisyyttä.

Syyllisyydentunteen tarkoitus on ohjata ihmistä erottamaan oikea ja väärä. Toki syyllisyyttä voi kantaa myös turhaan, ja pahimmillaan se voi olla lamaannuttava tila. Terveessä mielessä se voi kuitenkin olla keino muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata.

Ehkä voisin lahjoittaa hieman enemmän aikaani hyväntekeväisyyteen ja ottaa paremmin selvää ekologisuudesta. Ja ostaa sen löylysetin, ettei tarvitse laskea arpojen varaan.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Terve syyllisyys muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata

Jaa-a, tie helvettiin on kivetty... Muutenkin olen itse tuumaillut, että kannattaa viettää aikaa niiden omien vanhustensa vanhempiensa kanssa niin ei tarvitse jälkikäteen miettiä jossain tuherruksissa, että harmi kun ehtivät potkaista tyhjää. Sujuu ehkä tuo luonnollinen poistumakin hieman kepeämmin. Jotenkin sitä silti on mielenkiintoista seurata miten sitä ihminen mietiskelee syvällisesti tai vähemmän syvällisesti ongelmaa joka on ihminen itse, sivuuttaen sen asian kaikenlaiseen hömpötykseen...
Lue kommentti

 Ostitko sinä rontti taas meikkejä sähkölaskurahoilla? 

Piti maksaa lasten päiväkotimaksut, mutta meninkin näköjään sitten manikyyriin. Ups!

Olin matkalla pankkiin keskustelemaan marginaaleista, mutta päädyinkin ostamaan maskaraa. Mitä väliä!

Valtakunnankohauttaja, Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen nosti niin sanotun talouskissan pöydälle tuoreessa kolumnissaan. Suomalaisissa parisuhteissa muhii epätasa-arvo.

Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. 

Nyt kyse ei ole kotitöiden jakautumisesta, vaan uudenlaisesta taloudellisen epätasa-arvon alalajista. Ei, ei siitä, että naiset tienaavat miehiä vähemmän. Tällä kertaa puhutaan miesten harteille jäävästä laskunmaksu-urakasta. Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. Jos muistat niin tehneesi, muistat nyt väärin!

– Eniten ihmettelen tätä: miehet maksavat kotitalouden laskut. Joskus yhteiseltä tililtä ja joskus omalta, mutta useimmiten ne ovat miehiä, jotka ottavat kontolleen laskujen maksamisen vaativan ajan ja harmin, Vaaranen päivittelee kolumnissa.

Hänen tietonsa perustuvat ”miesten kanssa käytyihin keskusteluihin”. Tuekseen hän tempaisee myös kuuden vuoden takaisin tasa-arvobarometrin, jonka mukaan vastuu taloudesta jää useammin miehille kuin naisille.

Totta. Voi sen barometrin niinkin tulkita. Suora lainaus kuuluu: Väittämään ”Miehellä on ensisijainen vastuu perheen toimeentulosta” miehet vastasivat naisia huomattavasti perinteisemmin pitäen miestä useammin päävastuullisena kuin naiset.  Suomeksi: Miehet siis kokevat tilanteen näin. 

Koska laskujen maksamisen sukupuolijakaumaa ei Suomessa ole toistaiseksi selvitetty (ihme!), Vaaranen tähyää maailmalta ”kansainvälisiä tutkimuksia ja selvityksiä”.

–  Iso-Britanniassa yksi kolmesta naisesta unohtuu ostelemaan meikkejä rahalla, jota tarvittaisiin laskujen maksuun, Vaaranen iskee lukuja pöytään.

Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa.

I beg your pardon?

Perustan väitteeni nyt puhtaasti naisten kanssa käymiini keskusteluihin, mutta tasan nolla prosenttia naisista toimii näin. 

On ihanan virkistävää, että rinnakkain elää monta naisten vinoutunutta rahasuhdetta käsittelevää debattia. Naiset rasittavat miehiä laskunmaksuasioilla ja shoppailevat sekopäinä! Naiset ruikuttavat pienemmistä palkoistaan, vaikka kaikki on hyvin!

Naiset haluavat varmaan enemmän liksaakin vain sen tähden, että saavat haalittua lisää meikkejä. Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa. Ja miesten maksutaakka vain kasvaisi, kun heidän pitäisi hoitaa ne erääntyneet yvesrocherin laskutkin.

Anteeksi miehet, anteeksi luonto!

Lähden lisäämään vähän ripsiväriä.

Käyttäjä12223
Seuraa 
Liittynyt19.11.2017

Nainen, rasitatko sinäkin miestäsi etkä maksa laskujasi? Yritä edes!

Just joo. olen kyllä eronnut miehestä, joka ei hallinnut edes omia raha-asioitaan, saati sitten perheen. Lainat maksettiin puoliksi, ja yllätys yllätys, minä hoidin ruokamenot, lasten menot ja osani laskuista. kun ero tuli, onneksi olin huolehtinut avioehdon. Sain ihan kivan kodin, kun talosta kaksi kolmasosaa oli minun. Velkaa toki tuli uudestakin kodista. minä olen olen ainoa, joka avustaa täysi-ikäisiä lapsia heidän ajokorteissaan, takuuvuokrissaan ym. Jaksaa kyllä huvittaa noi Vaarasen...
Lue kommentti