Anna Perho pelkää, että auton takaluukussa on murhaaja. Twitter: @annaperho
Anna Perho pelkää, että auton takaluukussa on murhaaja. Twitter: @annaperho

Miksi pohjoismaalainen, koulutettu ja tiedostava nainen ajattelee, että hän ei voi tai saa tehdä jotain, mikä periaatteessa kiinnostaisi, toimittaja-kirjailija Anna Perho kysyy kolumnissaan.

Olipa kerran Laura, joka uskoi, että nainen ei voi matkustaa yksin. Sitten hän rohkaisi mielensä, osti lipun Jordaniaan ja ymmärsi, että eihän tässä ongelmaa ollutkaan. Helsingin Sanomien haastattelema Laura kertoi harrastavansa lukkopainia, mikä kevensi pelkoja. Jos joku käy hankalaksi, Lauralla on otteet hallussa.

Olen iloinen Lauran puolesta. Moni nainen elää koko elämänsä siinä harhassa, että kivekset ovat välttämättömät, jotta voi tehdä mitä haluaa. Mistä muuten johtuisi se, että monet naiset korostavat niin kiivaasti olleensa ”poikatyttöjä, jolla oli aina polvet auki”? Eikö tyttö voi kiivetä puuhun ja kaatuilla pyörällä ihan itsenään? Miksi tyttötyttö ei ole cool määritelmä?

Oma tulkintani maailmasta on toisenlainen. Olen matkustellut yksin ja työntänyt nenäni paikkoihin, missä se on suorastaan kerjännyt tulla murretuksi. Mitään pahaa ei ole tapahtunut, ja olen voinut säilyttää uskoni siihen, että tässä maailmassahan voi häärätä vaikka mitä!

Kaverini esitti tästä nasevan pointin: naisen paikka on myös naisen päässä.

Universaalien päätelmien tekeminen omien kokemuksien pohjalta ei kuitenkaan toimi. Siksi on pohdittava, miksi naisia ylipäätään pelottaa. Miksi pohjoismaalainen, koulutettu ja tiedostava nainen ajattelee, että hän ei voi tai saa tehdä jotain, mikä periaatteessa kiinnostaisi? Kaverini esitti tästä nasevan pointin: naisen paikka on myös naisen päässä.

Uskomukset ohjaavat elämäämme, sukupuolesta riippumatta. Mikään määrä sivistystä ei kitke ihmisestä taipumusta rokotusvastaisuuden kaltaisiin hallusinaatioihin. Eikä mikään lause ole niin valheellinen kuin ”uskon, kun näen”. Tosiasiassa ihminen näkee vain sen, mitä hän uskoo.

Harhat imeytyvät meihin ympäristöstä, kasvattajilta ja mielipidevaikuttajilta. Kun tähän lisää ihmisen pakonomaisen halun kuulua joukkoon, sitä on tosiaan valmis uskomaan, että hyvä ihminen on sellainen, joka vaihtaa pääsiäisverhot.

Uskomuksista on vaikea päästä eroon, mutta niiden äärellä kannattaa esittää itselleen kysymys: Onko minulle tästä hyötyä? Jääkö jotain kivaa kokematta? Mitä jos vain pitäisinkin silmiä kierossa pelkäämättä sitä?

Kun ottaa vain pikkuruisia riskejä, ei pysty tekemään isoja mokia.

Rajoittaviin uskomuksiin takertuminen tuo elämään kontrollin tunnetta. Kun ottaa vain pikkuruisia riskejä, ei pysty tekemään isoja mokia. Paitsi sen isoimman, jossa herää elämänsä ehtoopuolella siihen, että antoi vallan elämässään pelottelijoille. Niille, jotka kertoivat, että ei sun kannata tai että sun on pakko. He eivät tule sinua hoivakotiin kiittelemään siitä, ettet edes yrittänyt pitää hauskaa silloin, kun olisit voinut.

Nojaa sen sijaan taaksepäin ja kuuntele, mitä Samuli Putro tällaisesta ajattelee: Mitäpä jos jäät työttömäksi? Mitäpä jos et aikuistu, pyörit tuolla pillifarkuissas ja olet kuuskyt? / Mitäpä jos mä löydän toisen? / Mitäpä jos se rakastuu ja tahtoo mennä naimisiin ja viettää häitä viikon? / Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Pelko estää naisia elämästä

Hyviä ajatuksia. On toisaalta vaikea antaa olla ympäristön vaikuttamatta Naisiin kohdistuu vihakampanjoita ja arvostelua. Esimerkkinä vaikka tämän saman kustantajan toisen lehden sivulla eilen ollut uutinen, missä suomalaisia naisia arvosteltiin ulkonäön tai juomisen takia, yksityisasioiden. Verrattiin että hienompia ne venäläiset ovat. Ja sitten ihmetellään ja paheksutaan nuorten tyttöjen masennusta, pahaa oloa, viiltelyä, ym kun aikuiset ihmiset vahtivat miltä joku saa näyttää.
Lue kommentti
Pidetään kuolemantaudit loitolla

Pelko estää naisia elämästä

Rokottamisella on saatu kuriin sellaiset sairaudet, joita tuskin kukaan voi toivoa palaavan. Kuitenkin, mitä useampi jättää rokotteen ottamatta, ajatellen, että tartuntavaaraa ei enää ole tai se on hyvin pieni, sitä suuremmalla todennäköisyydellä nämä taudit aktivoituvat uudelleen. Kyse on yhteisvastuusta, ei yksilön vapaudesta.
Lue kommentti

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja silti tunnen syyllisyyttä, kirjoittaa kolumnissaan Ulla Virtanen.

Aina silloin tällöin törmään mainoksiin ja juttuihin yksinäisistä seuraa kaipaavista vanhuksista. Silloin minuun jysähtää yhtäkkinen syyllisyys: miksi en ole pitämässä seuraa isovanhemmilleni? Kunnes saman tien muistan, ettei minulla ole enää isovanhempia ja kohdistan syyllisyydentunteen tuntemattomiin ikäihmisiin.

Menen ruokakauppaan ja mietin, kutsuisinko kassalla asioivan vanhuksen meille kahville. Sitten tajuan sääliväni tuntematonta, joka voi oikeasti olla paraikaa ostoksilla vaikka bilehilepappojen pokeri-iltaa varten. Mistäs minä tiedän. Tämä pappaparka muuttuu minun syyllisyydentuntoni ilmentymäksi. Teoksi hän ei välttämättä muutu, sillä olen kovin arka kysymään vieraalta, mitä kuuluu.

Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen.

Syyllisyys iskee myös vastatessani hyväntekeväisyysjärjestön feissarin ”olisiko sulla hetki aikaa” -kysymykseen ”sori, olen jo jäsen”. Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen. Kuinka noloa onkaan juosta feissarin perässä ja huutaa ”hei oisko sulla hetki aikaa, haluaisin vain vakuuttaa, että ihan oikeasti olen jo jäsen.”

Syyllisyyttä herättävät myös avustusjärjestöjen arvat, joita postitetaan kotiin. Niitä ostamalla tukee ihmisoikeuksia Kiinassa ja voi voittaa auton. Jos arvoista ei halua maksaa, ne voi palauttaa avaamattomina. Pohdin, voisinko kurkata ensiksi voitinko. Mikäli voitto osuisi kohdalle, maksaisin arvat. Minua kiinnostaa suuresti ihmisoikeuksien parantaminen, ja aivan erityisesti, jos voitan samalla löylysetin.

Vaan sitten syyllisyys huutaa taas mielessäni: Etkö aio maksaa arvasta ennen avaamista? Tai palauttaa niitä avaamattomina? Arvat tuottavat minulle suurta ahdistusta. Päätän olla avaamatta niitä.

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja sitten keitän itselleni kapselikahvit. Samalla kun kuuma ihana kahvi valuu kurkusta alas, nousee syyllisyyden puna. Tuhoanko tässä maailmaa yksi kapseliroska kerrallaan? Kuulen jo, kuinka kalat huutavat meressä nimeäni samalla, kun vajoavat saastemutaan. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten paljon pahaa oikeasti teen. Tunnen silti varmuuden vuoksi syyllisyyttä.

Syyllisyydentunteen tarkoitus on ohjata ihmistä erottamaan oikea ja väärä. Toki syyllisyyttä voi kantaa myös turhaan, ja pahimmillaan se voi olla lamaannuttava tila. Terveessä mielessä se voi kuitenkin olla keino muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata.

Ehkä voisin lahjoittaa hieman enemmän aikaani hyväntekeväisyyteen ja ottaa paremmin selvää ekologisuudesta. Ja ostaa sen löylysetin, ettei tarvitse laskea arpojen varaan.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Terve syyllisyys muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata

Jaa-a, tie helvettiin on kivetty... Muutenkin olen itse tuumaillut, että kannattaa viettää aikaa niiden omien vanhustensa vanhempiensa kanssa niin ei tarvitse jälkikäteen miettiä jossain tuherruksissa, että harmi kun ehtivät potkaista tyhjää. Sujuu ehkä tuo luonnollinen poistumakin hieman kepeämmin. Jotenkin sitä silti on mielenkiintoista seurata miten sitä ihminen mietiskelee syvällisesti tai vähemmän syvällisesti ongelmaa joka on ihminen itse, sivuuttaen sen asian kaikenlaiseen hömpötykseen...
Lue kommentti

 Ostitko sinä rontti taas meikkejä sähkölaskurahoilla? 

Piti maksaa lasten päiväkotimaksut, mutta meninkin näköjään sitten manikyyriin. Ups!

Olin matkalla pankkiin keskustelemaan marginaaleista, mutta päädyinkin ostamaan maskaraa. Mitä väliä!

Valtakunnankohauttaja, Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen nosti niin sanotun talouskissan pöydälle tuoreessa kolumnissaan. Suomalaisissa parisuhteissa muhii epätasa-arvo.

Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. 

Nyt kyse ei ole kotitöiden jakautumisesta, vaan uudenlaisesta taloudellisen epätasa-arvon alalajista. Ei, ei siitä, että naiset tienaavat miehiä vähemmän. Tällä kertaa puhutaan miesten harteille jäävästä laskunmaksu-urakasta. Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. Jos muistat niin tehneesi, muistat nyt väärin!

– Eniten ihmettelen tätä: miehet maksavat kotitalouden laskut. Joskus yhteiseltä tililtä ja joskus omalta, mutta useimmiten ne ovat miehiä, jotka ottavat kontolleen laskujen maksamisen vaativan ajan ja harmin, Vaaranen päivittelee kolumnissa.

Hänen tietonsa perustuvat ”miesten kanssa käytyihin keskusteluihin”. Tuekseen hän tempaisee myös kuuden vuoden takaisin tasa-arvobarometrin, jonka mukaan vastuu taloudesta jää useammin miehille kuin naisille.

Totta. Voi sen barometrin niinkin tulkita. Suora lainaus kuuluu: Väittämään ”Miehellä on ensisijainen vastuu perheen toimeentulosta” miehet vastasivat naisia huomattavasti perinteisemmin pitäen miestä useammin päävastuullisena kuin naiset.  Suomeksi: Miehet siis kokevat tilanteen näin. 

Koska laskujen maksamisen sukupuolijakaumaa ei Suomessa ole toistaiseksi selvitetty (ihme!), Vaaranen tähyää maailmalta ”kansainvälisiä tutkimuksia ja selvityksiä”.

–  Iso-Britanniassa yksi kolmesta naisesta unohtuu ostelemaan meikkejä rahalla, jota tarvittaisiin laskujen maksuun, Vaaranen iskee lukuja pöytään.

Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa.

I beg your pardon?

Perustan väitteeni nyt puhtaasti naisten kanssa käymiini keskusteluihin, mutta tasan nolla prosenttia naisista toimii näin. 

On ihanan virkistävää, että rinnakkain elää monta naisten vinoutunutta rahasuhdetta käsittelevää debattia. Naiset rasittavat miehiä laskunmaksuasioilla ja shoppailevat sekopäinä! Naiset ruikuttavat pienemmistä palkoistaan, vaikka kaikki on hyvin!

Naiset haluavat varmaan enemmän liksaakin vain sen tähden, että saavat haalittua lisää meikkejä. Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa. Ja miesten maksutaakka vain kasvaisi, kun heidän pitäisi hoitaa ne erääntyneet yvesrocherin laskutkin.

Anteeksi miehet, anteeksi luonto!

Lähden lisäämään vähän ripsiväriä.

Käyttäjä12223
Seuraa 
Liittynyt19.11.2017

Nainen, rasitatko sinäkin miestäsi etkä maksa laskujasi? Yritä edes!

Just joo. olen kyllä eronnut miehestä, joka ei hallinnut edes omia raha-asioitaan, saati sitten perheen. Lainat maksettiin puoliksi, ja yllätys yllätys, minä hoidin ruokamenot, lasten menot ja osani laskuista. kun ero tuli, onneksi olin huolehtinut avioehdon. Sain ihan kivan kodin, kun talosta kaksi kolmasosaa oli minun. Velkaa toki tuli uudestakin kodista. minä olen olen ainoa, joka avustaa täysi-ikäisiä lapsia heidän ajokorteissaan, takuuvuokrissaan ym. Jaksaa kyllä huvittaa noi Vaarasen...
Lue kommentti