Pitääkö heti suhteen alussa saada tietää, tuleeko tästä loppuelämän juttu? No ei pidä. Löysä hirsi on pakollinen vaihe, jonka yli ei edes kannata yrittää hypätä.

– Päätin, etten enää lähde löysään hirteen, on Miia toistellut Ensitreffit alttarilla -tv-ohjelmassa. Ohjelma kertoo kolmesta pariskunnasta, jotka tapasivat ensimmäistä kertaa alttarilla ja hulauttivat suoraan naimisiin.

Nyt sitten seurataan, menevätkö lusikat jakoon vai syntyykö vuosisadan rakkaustarina.

Ensitreffit alttarilla on kiehtova. Pihvi ei suinkaan ole erinäisten asiantuntijoiden (on psykologia, on pappia) elämänneuvoissa (ovat vähän sorttia, että ennenkin on kuultu). Pihvi on tässä: ohjelma heijastaa laajemmin sitä, millaista pariutuminen on kolmenkympin paremmalla puolella.

Hemmetin vaikeaa, siis.

Asiantuntijat ovat löytäneet Miialle, 32, psykologisten testien ja haastatteluiden perusteella mielestään täydellisen parin, Ollin, 29. Pariskunta on tuntenut vain joitakin viikkoja, mutta asuu jo yhdessä ja elää normaalia arkea. No okei, niin normaalia kuin arki tv-kameroiden edessä voi olla.

Mutta Miia painaa huoli: hän haluaisi jo tietää, tuleeko jutusta mitään, ja tivaa Ollilta vastausta. Ajatus riivaa häntä ja pulpahtaa ajoittain esiin epävarmana marinana:

– Tekisi mieli lähteä, Miia sanoo ohjelmassa.

– Olen ansainnut sellaisen, joka on tosissaan. Yritän olla ylianalysoimatta ja kiirehtimättä. Mikä mussa on vialla? Mitä mun pitäisi tehdä, että mä olisin tyttöystävämateriaalia?

Miiassa ei ole mitään vikaa, mutta hänen lähestymistapansa on riski.


Mistä sen tietää, tuleeko tästä Miian ja Ollin jutusta jotain?

Etkö ole katsonut ohjelmaa sekuntiakaan? Ei haittaa, arvaat silti, miten Olli reagoi Miian painostukseen.

No miten mahtaa reagoida, miten?!?

Olli ahdistuu. Olli ahdistuu paljon. Eivät kaikki tiedä heti, ovatko tosissaan, vaikka olisivatkin sattuneet karauttamaan naimisiin tv-kameroiden edessä ventovieraan kanssa. Ei heti tarvitsekaan tietää.

On jopa vaarana, että Miia pilaa jutun ajamalla Ollin nurkkaan. Miian kannattaisi oman itsensä vuoksi ryhdistäytyä: epätoivoinen asenne voi sabotoida suhteen.

Mutta jos yli kolmikymppinen nainen haluaa saada tietää, onko suhde etenemässä johonkin, älä ole hullu ja kehota häntä ryhdistäytymään. Paineet löytää se oikea tai edes se joku sinnepäin saattavat olla hirvittävät. Niitä paineita pitää myös ymmärtää.

Paradoksaalisesti kuitenkin tämä Miian pelkäämä ”löysä hirsi” on ainoa paikka, jossa hänen kannattaisi nyt malttaa roikkua ja kunnon tovi.

Suhteen todellinen tulevaisuus selviää vasta, kun vieraskoreus karisee ja oikea pitkä arki alkaa. Siihen menee aikaa, koska yritämme epätoivoisesti esitellä parhaita puoliamme uudelle kumppanillemme niin pitkään kuin mahdollista.

Tulevaisuutta ei voi tietää ennen kuin on vihannut toista verisesti siitä, että tämä leikkaa varpaankyntensä keskellä sohvaa. Ei ennen kuin keskustelu toisen kanssa on tyrehtynyt niin puuduttavaksi, että sanottava on loppunut tunti sitten ja enää tekee mieli purra itseään käteen pysyäkseen hereillä.

Ja silti rakastaa toista.

Miia, nauti löysästä hirrestäsi. Se voi myös yllättää myönteisesti.

Ensitreffit alttarilla -sarja tiistaisin Avalla klo 21.00.

Lue myös:

Ensitreffit alttarilla -parit: Ei seksiä hääyönä

Ensitreffit alttarilla -asiantuntijat: Näistä syistä Miian ja Ollin voi olla vaikeaa saada suhdetta toimimaan

Älä tee näitä Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttuja virheitä ihmissuhteissasi!

HS: Rosa Meriläinen puolustaa Ensitreffit alttarilla -sarjaa: Ihan järkevä tapa pariutua!

Ei oikein kukaan, näinä päivinä.

Tiedän! Komerot kuuluu siivota jouluksi vain siinä tapauksessa, että aikoo viettää joulunsa komerossa. Niinhän se marttojen perinteinen adventtiohjeistus kuuluu. Sitä varmasti toistellaan tänäkin vuonna.

Ymmärrän, että joulunaluskiireitä on hyvä kohtuullistaa. Ymmärrän, että armoa tarvitaan tässä sekopäisen suorittamisen ajassa. Mutta komeroni, ne eivät ymmärrä! Jos niitä ei edes joulun alla kuulu siivota, milloin sitten? Jos edes marttoja ei kiinnosta kaappieni tilanne, ne jäävät aivan yksin, sotkuisiksi.

”Seiska miikka riittää” on toinen suosittu sanonta. Niin riittää, ja ei nykyään paljon muuta näykään kuin hutiloituja remontteja, irvistäviä saumoja ja puolivillaisia perusteluja.

En ole ajatellut muuttaa jouluksi komerooni, mutta olen alkanut miettiä, asuuko juuri siellä arjen ja pyhän raja. Jos vain imuroin jouluksi, ansaitsenko karjalanpiirakoita ja after eight -kakkua? Jos en juhlavoita joulunalusaikaa erityissiivouksella, pääsenkö oikeaan tunnelmaan?

”Seiska miikka riittää” on toinen suosittu sanonta. Niin riittää, ja ei nykyään paljon muuta näykään kuin hutiloituja remontteja, irvistäviä saumoja ja puolivillaisia perusteluja. Komeroni, olen sinulle velkaa ainakin ysin.

Vierailija

Joulusiivoaminen uhkaa jättää komeron väliin – kuka ajattelisi komeroa?

Njaah, Haidihou voisi viettää joulunsa rusettipäässä joulupaperissa komerossa syöden vaikka niitä kaupasta ostamiaan retkipiirakoita ihan virkistyksen vuoksi tulisella munatahnalla rämpytellen etusormellaan huuliaan lauleskellen joululauluja niin olisi ehkä jotain jutuntynkääkin kun loppiaisena kannettaisiin kuusen kanssa ulos hankeen jäähtymään.
Lue kommentti

Mielenterveyden ongelmista puhuminen ei ole nyyhkyttämistä, oli diagnoosi mikä tahansa. Milloin ymmärrämme lopettaa kiistelyn siitä, kuka sairastaa oikein?

Viime vuosien aikana lievemmät mielenterveysongelmat ovat arkipäiväistyneet. Niistä kehdataan puhua, ne huomioidaan työpaikoilla ja kynnys hakea apua on madaltunut. On hyvä asia, ettei masennuksesta tai burn outista tarvitse enää potea häpeää.

Suomen psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen sanoi muutama vuosi sitten Ylelle, että avoimuuden lisääntymisestä voi kiittää muun muassa julkkiksia.

– Julkisuuden henkilöt ovat kertoneet masennus- tai sairastumisjaksoistaan, ja ne kaikki lieventävät sitä pelkoa, jota on tunnettu mielenterveysongelmia kohtaan.

Sitten tulee psykiatri, Kellokosken sairaalan entinen ylilääkäri Ilkka Taipale ja töräyttää Helsingin Sanomien haastattelussa, että Kansallisteatterin Masennuskomedia-näytelmän päähenkilön tarina on ”tyypillistä naistenlehden kansikuvakamaa”.

– ’Minulla oli burn out, mutta minä toivuin’. Se on ihan eri asia, jos kansikuvajulkkikset kertoisivat sairastuneensa skitsofreniaan ja toipuneensa vähän, mutta sairastavansa sitä edelleen, Taipale sanoo Helsingin Sanomille ja jatkaa:

– En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät, hän toteaa tehdäkseen asian vielä selkeämmäksi.

”En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät.”

Siinäpä kannustava kommentti kaikille mielenterveytensä kanssa kamppaileville! Julkisuuden henkilö, joka on kohdannut mielenterveyden ongelmia ja saanut niihin mahdollisesti myös diagnoosin ja hoitoa, leimataan nyyhkyttäjäksi. Ikään kuin hän valittaisi turhasta. Jos ei tule verta, ei voi sattua.

Taipaleen kommentti on jatkoa aina silloin tällöin päätään nostavalle väittelylle siitä, kenellä on oikeus valittaa ja kuka on tarpeeksi sairas saadakseen kertoa siitä. Kesällä muun muassa pohdittiin, onko Anna-Leena Härkösen uutuusromaanin päähenkilö ”uskottavasti masentunut”, jos hän käy jumpassa ja elämä näyttää päällisin puolin hyvältä.

Taipale on toki oikeassa siinä, että burn out ja skitsofrenia ovat kaksi eri asiaa, ja hän on tärkeällä asialla vaatiessaan, että vaikeasti mielisairaiden sosiaalinen asema pitää saada kuntoon.

Kummastakaan sairaudesta puhuminen ei silti sulje toista pois. Lievempien mielenterveyden ongelmien esiin tuominen ei ole vakavampia ongelmia väheksyvää, mutta Taipale tulee kyllä nyyhkytyskommentillaan väheksyneeksi kaikkia muita mielenterveyden ongelmia paitsi niitä vaikeimpia.

Aika monelle tulee elämässään vaihe, jolloin mielenterveys joutuu koetukselle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Monella se uusii ja osalla kroonistuu.

Burn out tai raskauden jälkeinen masennus saattaa olla vaikein asia, jonka ihminen joutuu elämässään kokemaan. Vaikka häpeä ei enää niin suuri kuin joskus aiemmin, kynnys hakea apua saattaa silti olla korkea. Nyyhkyttäjäksi leimaaminen ei varsinaisesti auta asiaa.

Burn out tai raskauden jälkeinen masennus saattaa olla vaikein asia, jonka ihminen joutuu kokemaan.

Sillä, että mielenterveytensä kanssa vaikka vain väliaikaisestikin kamppaileva uskaltaa hakea ja saa apua jo varhaisessa vaiheessa, voidaan ehkäistä ongelmien pahenemista ja yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Mielenterveyden ongelmat ovat edelleen yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Niiden vuoksi myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kuitenkin vähentynyt kymmenen vuoden aikana kolmanneksella, vaikka masennustilastot voivat edelleen paksusti.

Voikin kysyä, kuinka suuri merkitys on sillä, että mielenterveydestä on viime vuosina viimein alettu puhua avoimemmin ja että lieviä tai ohimeneviäkään ongelmia ei väheksytä?

Sitä paitsi sen burn outin syvimmässä alhossa saattaa auttaa jo pelkästään tieto siitä, että muutkin ovat tästä toipuneet.

Vierailija

Nyyhkyttäjäksi leimaaminen on viimein asia, jota mielenterveytensä kanssa kamppaileva kaipaa

Mielen sairaus on sairaus siinä kuin muutkin, ja on hyvä että siitä puhutaan. Nostan myös hattua jokaiselle joka "tulee kaapista" sairautensa kanssa. Mutta olen siitä Taipaleen kanssa samaa mieltä että iltapäivä- ja naistenlehdet ovat täynnä näitä "tunnettu tähti avautuu: kärsin masennuksesta/unettomuudesta/ahdistuksesta"- juttuja. Monessa jutussa kuitenkin puhutaan ihan muusta kuin sairaudesta, on ollut väsymystä, kiirettä töissä, ikäviä sattumuksia elämässä, jotka sinänsä ovat ihan tavallisia...
Lue kommentti