Ostitko sinä rontti taas meikkejä sähkölaskurahoilla? 

Piti maksaa lasten päiväkotimaksut, mutta meninkin näköjään sitten manikyyriin. Ups!

Olin matkalla pankkiin keskustelemaan marginaaleista, mutta päädyinkin ostamaan maskaraa. Mitä väliä!

Valtakunnankohauttaja, Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen nosti niin sanotun talouskissan pöydälle tuoreessa kolumnissaan. Suomalaisissa parisuhteissa muhii epätasa-arvo.

Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. 

Nyt kyse ei ole kotitöiden jakautumisesta, vaan uudenlaisesta taloudellisen epätasa-arvon alalajista. Ei, ei siitä, että naiset tienaavat miehiä vähemmän. Tällä kertaa puhutaan miesten harteille jäävästä laskunmaksu-urakasta. Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. Jos muistat niin tehneesi, muistat nyt väärin!

– Eniten ihmettelen tätä: miehet maksavat kotitalouden laskut. Joskus yhteiseltä tililtä ja joskus omalta, mutta useimmiten ne ovat miehiä, jotka ottavat kontolleen laskujen maksamisen vaativan ajan ja harmin, Vaaranen päivittelee kolumnissa.

Hänen tietonsa perustuvat ”miesten kanssa käytyihin keskusteluihin”. Tuekseen hän tempaisee myös kuuden vuoden takaisin tasa-arvobarometrin, jonka mukaan vastuu taloudesta jää useammin miehille kuin naisille.

Totta. Voi sen barometrin niinkin tulkita. Suora lainaus kuuluu: Väittämään ”Miehellä on ensisijainen vastuu perheen toimeentulosta” miehet vastasivat naisia huomattavasti perinteisemmin pitäen miestä useammin päävastuullisena kuin naiset.  Suomeksi: Miehet siis kokevat tilanteen näin. 

Koska laskujen maksamisen sukupuolijakaumaa ei Suomessa ole toistaiseksi selvitetty (ihme!), Vaaranen tähyää maailmalta ”kansainvälisiä tutkimuksia ja selvityksiä”.

–  Iso-Britanniassa yksi kolmesta naisesta unohtuu ostelemaan meikkejä rahalla, jota tarvittaisiin laskujen maksuun, Vaaranen iskee lukuja pöytään.

Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa.

I beg your pardon?

Perustan väitteeni nyt puhtaasti naisten kanssa käymiini keskusteluihin, mutta tasan nolla prosenttia naisista toimii näin. 

On ihanan virkistävää, että rinnakkain elää monta naisten vinoutunutta rahasuhdetta käsittelevää debattia. Naiset rasittavat miehiä laskunmaksuasioilla ja shoppailevat sekopäinä! Naiset ruikuttavat pienemmistä palkoistaan, vaikka kaikki on hyvin!

Naiset haluavat varmaan enemmän liksaakin vain sen tähden, että saavat haalittua lisää meikkejä. Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa. Ja miesten maksutaakka vain kasvaisi, kun heidän pitäisi hoitaa ne erääntyneet yvesrocherin laskutkin.

Anteeksi miehet, anteeksi luonto!

Lähden lisäämään vähän ripsiväriä.

Käyttäjä12223
Seuraa 
Liittynyt19.11.2017

Nainen, rasitatko sinäkin miestäsi etkä maksa laskujasi? Yritä edes!

Just joo. olen kyllä eronnut miehestä, joka ei hallinnut edes omia raha-asioitaan, saati sitten perheen. Lainat maksettiin puoliksi, ja yllätys yllätys, minä hoidin ruokamenot, lasten menot ja osani laskuista. kun ero tuli, onneksi olin huolehtinut avioehdon. Sain ihan kivan kodin, kun talosta kaksi kolmasosaa oli minun. Velkaa toki tuli uudestakin kodista. minä olen olen ainoa, joka avustaa täysi-ikäisiä lapsia heidän ajokorteissaan, takuuvuokrissaan ym. Jaksaa kyllä huvittaa noi Vaarasen...
Lue kommentti

Vanhemmiten olen huomannut henkilökohtaisten rytmien hienouden, Ulla Virtanen kirjoittaa.

Aikoinaan lukiossa viereisessä pulpetissa istui tyttö, joka sai minut usein puhkumaan ärtymyksestä. Kun vihkoon piti piirtää marginaali, hän otti esiin viivoittimen, pohti linjaa, asetteli viivoittimen, piirsi viivan ja laittoi viivoittimen hitaasti takaisin penaaliin. Sitten hän katsoi hetken työnsä tulosta. Tällä välin minä olin piirtänyt marginaalin sinne päin, koska ajattelin, että eihän laskutehtäviä viivojen suoruuksilla lasketa. Ennen kuin vierustoverini oli ehtinyt piirtää viivansa, minä ehdin pudottaa penaalin, kerätä tavarani, lyödä pääni pulpettiin sekä käydä juomassa. Loput ajasta käytin tuhisten ja tuijottaen tarkkaa ja rauhallista vierustoveriani. Piirrä jo se pirun viiva!

Vika ei tietenkään ollut hänessä. Vierustoverini sisäinen rytmi vain oli aivan vastakkainen kuin minulla, enkä osannut käsitellä rytmieroja.

 

Minä olen nopea. Teen montaa asiaa yhtä aikaa. Puhun monesta asiasta yhtä aikaa. Saatan vaihtaa kesken lauseen ajatusta toiseen aiheeseen. Puhun vahingossa toisen päälle, kun innoissani assosioin ajatusta eteenpäin. Kirjoitan järjettömän pitkiä lauseita ja muokkaan sanoja huoletta. Jos saan idean, lähden mieluiten seuraavan kahden minuutin sisällä toteuttamaan sitä.

Uskon, että tällainen on hitaammalla rytmillä toimiville sietämätöntä, ja kaltaiseni ihminen tuntuu heistä rauhattomalta säätäjältä.

Joskus kärsin temperamentistani. Tunne ja impulssit ohjaavat tekemisiäni, mutta välillä toivon, että osaisin harkita pidempään sen sijaan, että spurttaisin joka tunteen perässä. Sanon ja toimin ennen kuin jotkut toiset ovat ehtineet edes pohtia asiaa. Pitkään vatvominen myös usein turhauttaa minua suuresti. Haluaisin jo mennä ja tehdä!

 

Vanhemmiten olen ymmärtänyt henkilökohtaisten rytmien hienouden. Olen myös ylpeä omasta rytmistäni. Sehän tekee minusta minut. Nopea reagointini impulsseihin on syy siihen, miksi saan aikaan paljon ja toteutan suunnitelmiani. Jos haluan oppia tanssimaan, olen tunnin sisällä ilmoittautunut tanssitunneille. Työssäni näyttelijänä tunne- ja impulssiherkkyydestä on hyötyä. Mutta myös hitaammat rytmit ovat upeita. Rauhalliset pohtijat saavat aikaan hallittuja kokonaisuuksia, heidän toimintansa on kuin korulauseista proosaa. He eivät mokaile niin paljon ja osaavat elää hetkessä.

Joskus, kun kaksi henkilöä eivät tule toimeen, se saattaa johtua vain siitä, että he eivät ole virittäneet rytmejään keskenään. Onhan se hirveän vaikeaa, jos toinen tanssii sambaa ja toinen valssia. Tärkeintä on pyrkiä löytämään yhteinen rytmi ja tanssia yhdessä vaikka tangoa. Tai sitten voi vain päättää istua eri pulpetissa ja antaa toisen olla juuri sellainen kuin on.

Twitter @ullavirtanen

Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain nainen haluaa naimisiin ja järjestää häät.

”Alkuruualle ja pääruualle annan kahdeksan, kakulle seitsemän. Toivottavasti omissa häissä kakku ei ole yhtä kuiva.”

Hääpuku taas on vähän liikaa kaikkea, liikaa ruusua, rypytystä ja nauhaa.

”Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta jostain näytelmästä.”

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Armoa ei anneta, vaikka morsian on päättänyt mennä naimisiin edesmenneen serkkunsa hääpuvussa ja kunnioittaa eleellä tämän muistoa.

Livin Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä naista kiertää vieraina toistensa häissä ja pisteyttää tarjoilut, hääpuvun ja ohjelman.  Häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä. Ei, vaikka suuri osa suomalaisista avioliitoista päättyy eroon hulppeista hääjärjestelyistä huolimatta.

”Livin Neljät häät Suomi -ohjelman häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä.”

Asetelma on niin kulunut ja vanhanaikainen kuin voi olla. Morsiamille häät ovat esitys ja koko siihenastisen elämän huipennus, naispuolisille vieraille mahdollisuus päästä koulukiusaajamaiseen sävyyn arvostelemaan ja vertailemaan omaa prinsessapäivää muiden suoritukseen.

Ja sitten sulhaset. Mitä niistä? Ai niin, hekin liittyvät jotenkin häihin ja avioliittoon. Formaatin keksijöiden mielestä kuitenkin vain hyvin etäisesti, sillä heitä ei ohjelmassa huomioida juuri mitenkään.  Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain morsian haluaa ehdoin tahdoin naimisiin ja järjestää häät. Hääjuhla on morsiamen ja ylipäänsä naisten show, sulhaset ja miehet ovat häissä mukana lähinnä pakotettuina statisteina.

Ohjelma on toki viihdettä ja tosi-tv:tä puhtaimmillaan, mutta ei ole ihme, jos avioliitto vaikuttaa fiksuista nykynaisista melko kulahtaneelta touhulta.