Toimittaja Anna Perhon rakkain satuhahmo on Irvi-Kissa. Twitter: @annaperho
Toimittaja Anna Perhon rakkain satuhahmo on Irvi-Kissa. Twitter: @annaperho

Niinkö se meni, että pitäisi säälistä naida? kysyy Anna Perho kolumnissaan.

Elokuvassa Mitä nainen haluaa Mel Gibson esittää miestä, joka pystyy lukemaan naisten ajatuksia. Meillä tähän samaan yltää lääketieteen tohtori Markus Sormaala. Hän kertoi Helsingin Sanomissa, että naiset ovat lukeneet liikaa satuja.

Ja koska naisten älykkyysosamäärä ei nyt vain kerta kaikkiaan riitä faktan ja fiktion erotteluun, jokainen sinkkunainen kuvittelee olevansa itseään täydelliselle prinssille säästävä prinsessa. Tämän vuoksi valtakunnassa esiintyy ikäviä kohtaanto-ongelmia. Siellä täällä harhailee sammakoita, joita kopeat naiset eivät suostu suutelemaan.

Onneksi neuvokkaalla tohtori Sormaalalla on tähän ratkaisu: pillipiiparin huumaamien naisten pitäisi herätä ja tyytyä vähempään. Ei laskea rimaa, vaan työntää se oksasilppuriin ja kas, miehiä tulisi ovista ja ikkunoista.

Manspleinaamisen maailmanmestaruutta tavoittelevan Sormaalan mukaan miehet suhtautuvat naisiin ”vähän kuin käytetyn auton hankkimiseen”. Otetaan se, joka toimii kohtuullisesti, ja unohdetaan V8-fantasiat.

Moni tosiaan etsii elämänkumppania korkeilla standardeilla, koska niinhän elämässä muutenkin toimitaan.

Samalla tavalla perustellaan muuten sopimusavioliittoja. Niissä mennään naimisiin sen kanssa, kenen myötäjäisiin on rahaa, eikä sen kanssa, josta itse olisi kiinnostunut.

Moni tosiaan etsii elämänkumppania korkeilla standardeilla, koska niinhän elämässä muutenkin toimitaan. Haluamme hyvän koulutuksen, kivan kodin, viihtyisän työpaikan. Pohdimme huolellisesti asunnon hankintaa, pelkäämme vääriä valintoja ravintolassa.

Kumppanin valinta on yksi elämän tärkeimpiä päätöksiä. Säälistäkö se pitäisi tehdä?

Sormaalan mukaan parisuhdemarkkinoiden kaikki ongelmat johtuvat naisten nirsoilusta – siis siitä, että puolet maan väestöstä on niin tyhmää, että se ei ymmärrä omaa eikä varsinkaan toisen puoliskon parasta.

Olen eri mieltä. On toki surullista elää yksin vasten tahtoaan. Mutta vielä surullisempaa on elää jonkun kanssa vasten tahtoaan.

Itse taas ajattelen, että aito rakkaus perustuu äärimmäiseen vapauteen.

Siksi käytetyn Corollan logiikka ei toimi. Jos liekki ei roihua kunnolla edes suhteen alkupsykoosin aikana, niin kolmen vuoden päästä tarinasta on jäljellä märät tuhkat ja kipeä ymmärrys siitä, että oli toiselle alun perinkin suhdeloton varanumero.

Rakastamisesta sanotaan usein, että se on tahdon asia. Itse taas ajattelen, että aito rakkaus perustuu äärimmäiseen vapauteen.

Kun kumppania ei suoranaisesti tarvitse mihinkään – eläväksi toimeentulotueksi, sosiaalisen statuksen pönkittäjäksi, kodinkoneeksi – jäljelle jää rakkaussuhteen ydin: vapaus valita toinen elämäänsä, tänäänkin.

Ei tohtorin määräyksestä. Vaan siksi, että siinä toisessa on kaikki mitä toivoo.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Koettu_on

Nainen, etkö voisi tyytyä ihmissuhdeloton varanumeroon?

En ole koskaan parisuhdemarkkinoilla etsinyt rikasta, statuksen omaavaa miestä. Mieheni ovat olleet tavallisia duunareita, tavallisella palkalla. Suhteet ovat päättäneet puolison /miesystävän välinpitämättömyyteen minua kohtaan tai liialliseen alkoholinkäyttöön. Siksi olen ihmetellyt tätä naisten mollaamista mediassa. En olisi eronnut jos miehellä olisi ollut yhtään tajua, kuinka toista ihmistä tulisi kohdella.
Lue kommentti
Vierailija

Nainen, etkö voisi tyytyä ihmissuhdeloton varanumeroon?

Näissä naisia syyllistävissä parisuhdeväittelyissä toistuu aina ajatus siitä, että yksinäisten miesten tarpeista huolehtiminen on sinkkunaisten kansallisvelvollisuus. Ei se ole. Jokaisella miehellä ja naisella ja muunsukupuolisella on oikeus edellyttää omia kelpoisuusehtojaan vastaavaa kumppania. Kaikilla on oikeus päättää, kenet päästää sänkyynsä ja millä ehdoilla. Parisuhteet ovat toki täynnä neuvottelua, kompromisseja ja yhteisiä päätöksiä, mutta suhteen alkamiselle ja jatkumiselle kukin saa...
Lue kommentti

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja silti tunnen syyllisyyttä, kirjoittaa kolumnissaan Ulla Virtanen.

Aina silloin tällöin törmään mainoksiin ja juttuihin yksinäisistä seuraa kaipaavista vanhuksista. Silloin minuun jysähtää yhtäkkinen syyllisyys: miksi en ole pitämässä seuraa isovanhemmilleni? Kunnes saman tien muistan, ettei minulla ole enää isovanhempia ja kohdistan syyllisyydentunteen tuntemattomiin ikäihmisiin.

Menen ruokakauppaan ja mietin, kutsuisinko kassalla asioivan vanhuksen meille kahville. Sitten tajuan sääliväni tuntematonta, joka voi oikeasti olla paraikaa ostoksilla vaikka bilehilepappojen pokeri-iltaa varten. Mistäs minä tiedän. Tämä pappaparka muuttuu minun syyllisyydentuntoni ilmentymäksi. Teoksi hän ei välttämättä muutu, sillä olen kovin arka kysymään vieraalta, mitä kuuluu.

Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen.

Syyllisyys iskee myös vastatessani hyväntekeväisyysjärjestön feissarin ”olisiko sulla hetki aikaa” -kysymykseen ”sori, olen jo jäsen”. Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen. Kuinka noloa onkaan juosta feissarin perässä ja huutaa ”hei oisko sulla hetki aikaa, haluaisin vain vakuuttaa, että ihan oikeasti olen jo jäsen.”

Syyllisyyttä herättävät myös avustusjärjestöjen arvat, joita postitetaan kotiin. Niitä ostamalla tukee ihmisoikeuksia Kiinassa ja voi voittaa auton. Jos arvoista ei halua maksaa, ne voi palauttaa avaamattomina. Pohdin, voisinko kurkata ensiksi voitinko. Mikäli voitto osuisi kohdalle, maksaisin arvat. Minua kiinnostaa suuresti ihmisoikeuksien parantaminen, ja aivan erityisesti, jos voitan samalla löylysetin.

Vaan sitten syyllisyys huutaa taas mielessäni: Etkö aio maksaa arvasta ennen avaamista? Tai palauttaa niitä avaamattomina? Arvat tuottavat minulle suurta ahdistusta. Päätän olla avaamatta niitä.

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja sitten keitän itselleni kapselikahvit. Samalla kun kuuma ihana kahvi valuu kurkusta alas, nousee syyllisyyden puna. Tuhoanko tässä maailmaa yksi kapseliroska kerrallaan? Kuulen jo, kuinka kalat huutavat meressä nimeäni samalla, kun vajoavat saastemutaan. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten paljon pahaa oikeasti teen. Tunnen silti varmuuden vuoksi syyllisyyttä.

Syyllisyydentunteen tarkoitus on ohjata ihmistä erottamaan oikea ja väärä. Toki syyllisyyttä voi kantaa myös turhaan, ja pahimmillaan se voi olla lamaannuttava tila. Terveessä mielessä se voi kuitenkin olla keino muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata.

Ehkä voisin lahjoittaa hieman enemmän aikaani hyväntekeväisyyteen ja ottaa paremmin selvää ekologisuudesta. Ja ostaa sen löylysetin, ettei tarvitse laskea arpojen varaan.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Terve syyllisyys muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata

Jaa-a, tie helvettiin on kivetty... Muutenkin olen itse tuumaillut, että kannattaa viettää aikaa niiden omien vanhustensa vanhempiensa kanssa niin ei tarvitse jälkikäteen miettiä jossain tuherruksissa, että harmi kun ehtivät potkaista tyhjää. Sujuu ehkä tuo luonnollinen poistumakin hieman kepeämmin. Jotenkin sitä silti on mielenkiintoista seurata miten sitä ihminen mietiskelee syvällisesti tai vähemmän syvällisesti ongelmaa joka on ihminen itse, sivuuttaen sen asian kaikenlaiseen hömpötykseen...
Lue kommentti

 Ostitko sinä rontti taas meikkejä sähkölaskurahoilla? 

Piti maksaa lasten päiväkotimaksut, mutta meninkin näköjään sitten manikyyriin. Ups!

Olin matkalla pankkiin keskustelemaan marginaaleista, mutta päädyinkin ostamaan maskaraa. Mitä väliä!

Valtakunnankohauttaja, Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen nosti niin sanotun talouskissan pöydälle tuoreessa kolumnissaan. Suomalaisissa parisuhteissa muhii epätasa-arvo.

Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. 

Nyt kyse ei ole kotitöiden jakautumisesta, vaan uudenlaisesta taloudellisen epätasa-arvon alalajista. Ei, ei siitä, että naiset tienaavat miehiä vähemmän. Tällä kertaa puhutaan miesten harteille jäävästä laskunmaksu-urakasta. Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. Jos muistat niin tehneesi, muistat nyt väärin!

– Eniten ihmettelen tätä: miehet maksavat kotitalouden laskut. Joskus yhteiseltä tililtä ja joskus omalta, mutta useimmiten ne ovat miehiä, jotka ottavat kontolleen laskujen maksamisen vaativan ajan ja harmin, Vaaranen päivittelee kolumnissa.

Hänen tietonsa perustuvat ”miesten kanssa käytyihin keskusteluihin”. Tuekseen hän tempaisee myös kuuden vuoden takaisin tasa-arvobarometrin, jonka mukaan vastuu taloudesta jää useammin miehille kuin naisille.

Totta. Voi sen barometrin niinkin tulkita. Suora lainaus kuuluu: Väittämään ”Miehellä on ensisijainen vastuu perheen toimeentulosta” miehet vastasivat naisia huomattavasti perinteisemmin pitäen miestä useammin päävastuullisena kuin naiset.  Suomeksi: Miehet siis kokevat tilanteen näin. 

Koska laskujen maksamisen sukupuolijakaumaa ei Suomessa ole toistaiseksi selvitetty (ihme!), Vaaranen tähyää maailmalta ”kansainvälisiä tutkimuksia ja selvityksiä”.

–  Iso-Britanniassa yksi kolmesta naisesta unohtuu ostelemaan meikkejä rahalla, jota tarvittaisiin laskujen maksuun, Vaaranen iskee lukuja pöytään.

Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa.

I beg your pardon?

Perustan väitteeni nyt puhtaasti naisten kanssa käymiini keskusteluihin, mutta tasan nolla prosenttia naisista toimii näin. 

On ihanan virkistävää, että rinnakkain elää monta naisten vinoutunutta rahasuhdetta käsittelevää debattia. Naiset rasittavat miehiä laskunmaksuasioilla ja shoppailevat sekopäinä! Naiset ruikuttavat pienemmistä palkoistaan, vaikka kaikki on hyvin!

Naiset haluavat varmaan enemmän liksaakin vain sen tähden, että saavat haalittua lisää meikkejä. Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa. Ja miesten maksutaakka vain kasvaisi, kun heidän pitäisi hoitaa ne erääntyneet yvesrocherin laskutkin.

Anteeksi miehet, anteeksi luonto!

Lähden lisäämään vähän ripsiväriä.

Käyttäjä12223
Seuraa 
Liittynyt19.11.2017

Nainen, rasitatko sinäkin miestäsi etkä maksa laskujasi? Yritä edes!

Just joo. olen kyllä eronnut miehestä, joka ei hallinnut edes omia raha-asioitaan, saati sitten perheen. Lainat maksettiin puoliksi, ja yllätys yllätys, minä hoidin ruokamenot, lasten menot ja osani laskuista. kun ero tuli, onneksi olin huolehtinut avioehdon. Sain ihan kivan kodin, kun talosta kaksi kolmasosaa oli minun. Velkaa toki tuli uudestakin kodista. minä olen olen ainoa, joka avustaa täysi-ikäisiä lapsia heidän ajokorteissaan, takuuvuokrissaan ym. Jaksaa kyllä huvittaa noi Vaarasen...
Lue kommentti