Lapsi tekee läksyjä, mutta tehtävä käy yli ymmärryksen.

Hän tuskailee, kumittaa, ähisee ja huokailee. Lopulta kirja lentää seinään.

”Tää on niin haastavaa!” lapsi kiljuu ja lähtee huoneesta ovet paukkuen.

Sanaa ”vaikea” nykyajan lapset eivät taida enää ­pahemmin kuulla. ­V-sanasta on tullut melkein sopimaton. Koulutuksen ja työelämän puheessa kaikki osaavat mukamas aivan kaikkea, kunhan vain jaksavat tsempata ja pysyä positiivisella mielellä.

Ei tämä vaikeaa ole, haastavaa vain!

Tällaiset kiertoilmaukset eli eufemismit ovat yhtä vanhoja kuin kieli.

Muinaissuomalaiset käyttivät kierto­ilmaisuja puhuessaan petoeläimistä, jumalista ja pahoista hengistä. Karhu-sana oli vihje metsän pedon karheasta turkista.

Pahojen henkien pelättiin havahtuvan tihutöihin, jos joku möläytti ääneen niiden oikean nimen – aivan niin kuin Tiedät-Kai-Kuka-pahis Harry Potter -kirjoissa.

Kiertoilmauksilla yritetään peitellä usein jotakin ahdistavaa. Monta kertaa lopputulos on tökerö tai jopa loukkaava.

Leskeä saattaa suututtaa, kun toiset puhuvat vainajan lähtemisestä. Aivan kuin kuollut puoliso olisi piipahtamassa kiskalla.

Irtisanomista pelkäävää työntekijää ärsyttää sana yhteistoimintaneuvottelut, ikään kuin potkukierros tarkoittaisi kivaa puuhastelua työnantajan ja duunareitten kesken. Orjuutta muistuttavia työehtoja nimitetään virallisesti tukityöllistämiseksi. CIA harjoittaa tehostetun kuulustelun menetelmiä eikä suinkaan kidutusta.

Poliitikkojen puheita kuunnellessa huomaa, että joskus epämääräisten lausuntojen tarkoitus on hämätä kuulijaa.

Todellinen asia on helppo piilottaa, kun lausunto on riittävän pitkä ja koristeellinen.

Tarpeeksi monimutkainen kielenkäyttö ja kunnon kapulakielinen tiedote voi myös kätevästi piilottaa sen, että puhujalla ei ole minkäänlaista varsinaista asiaa.

Kieli ei ole koskaan valmis. Sanojen merkitys on jatkuvassa liikkeessä, ja joskus sisältö muuttuu yllättävän nopeasti. Vain pari vaalikautta sitten ihan kuka tahansa suomalainen saattoi ­ilmoittaa olevansa sellainen tavallinen perussuomalainen.

Sanat muokkaavat todellisuutta. Ilman kieltä meillä ei ole mitään ajatuksia.

Siksi kannattaa ottaa mallia Harry Potterista, joka rohkeasti nimitti Tiedät-Kai-Ketä Voldemortiksi.

Jos pahista kutsuu reippaasti oikealla nimellä, se on paljon helpompi kukistaa.

Lue kaikki Me Naisten kolumnit täältä.