Ilman kuntokeskusjäsenyyttä en olisi tehnyt paluuta liikunnan pariin. Siksi ei harmita, vaikka maksoin monta kuukautta tyhjästä.

Joulukuun lopulla vuonna 2016 tein jälleen kuntoilulupauksen. Päätin lopettaa pullervoinnin ja ryhtyä liikkumaan. Olinhan maannut pyrstölläni tarkalleen kolme vuotta, tehnyt välissä kaksi lasta ja herkutellut menemään kaksin käsin.

Olin kyllä siinä vuosien saatossa hoikistunut huomaamattani useita kiloja, vaikka kroppani oli käynyt läpi kaksi raskautta. Vaikka housujen vyötärö ei kiristänyt, tiesin olevani rapakunnossa.

Niinpä tein sopimuksen kuntokeskuksen kanssa. Tapasin personal trainerin, joka teki minulle kuntosaliohjelman. Kävin tekemässä treenin kerran noiden treffien jälkeen. Joogasin parhaimmillaan pari kertaa viikossa noin neljän kuukauden ajan, kunnes homma tyssäsi kuin seinään huhtikuussa.

Oman hankaluutensa hommaan toi joogatuntien suosio. Tunti piti varata aina heti sillä sekunnilla, kun se oli mahdollista. Muuten jäi nuolemaan näppejään. 

Todellinen syy liikuntainnon tyssäämiseen oli kuitenkin puhdas kiire. Aloitin työt äitiysloman jälkeen, ja ruuhkavuosi otti minusta samantien niskalenkin. Ravasin kodin ja työpaikan väliä ja tunsin, että olen koko ajan myöhässä jostain. Salilla käyminen ei tullut mieleenikään.

Asiakaspalvelija soitti perään ja ehdotti, että jäsenyys jäädytettäisiin muutamaksi kuukaudeksi.

Syyskuussa työkaveri sai houkuteltua minut mukaan yhdelle spinning-tunnille. Se toi uskomatonta virtaa ja hyvää oloa moneksi päiväksi. Sen jälkeen varasin taas muutamat joogatunnit, mutta syystä tai toisesta en päässyt kertaakaan paikalle.

Tammikuun alussa 2018 irtisanoin sopimukseni. Tai ainakin yritin. Aivan ihana asiakaspalvelija soitti perään ja ehdotti, että jäsenyys jäädytettäisiin muutamaksi kuukaudeksi. En maksaisi kuukausista mitään. ”Jos vaikka keväällä jaksaisit paremmin”. Suostuin tähän, vaikka ihmettelin päätöstäni itsekin.

Kuukausimaksu alkoi ruksuttaa taas huhtikuun alussa. Ensimmäisen viikon ajattelin, että maksankohan jälleen turhasta.

Sitten kaveri kysyi, lähtisikö joku hänen kanssaan treenaamaan. En voinut kieltäytyä. Tein kaverin perässä saman kuntosalitreenin kuin hänkin. 

Olen iloinen siitä, että tuli maksettua se 240 euroa yhdestä spinning-tunnista.

Jälkikäteen olo oli taas mitä mainioin. Varasin heti muutaman päivän päähän jumppatunnin ja treffit toisen kaverin kanssa samalle tunnille.

Haluan uskoa, että nyt pääsisin vihdoin liikkumisen makuun. Tällä kertaa olisi motivaationa saada housutkin mahtumaan paremmin jalkaan. Painoni alkoi nimittäin nousta, kun lopetin imettämisen, enkä enää juossut lasten perässä hiki päässä. Toimistotuolilla kököttäminen ei tunnetusti juurikaan kuluta energiaa.

Pakko todeta, että jos minulla ei olisi ollut kuntokeskusjäsenyyttä kuumottamassa takataskussa, en varmasti olisi päätynyt nytkään salille. Eli jollain hassulla tavalla olen iloinen siitä, että tuli maksettua se 240 euroa yhdestä spinning-tunnista.