Tasa-arvokeskustelu nähdään vieläkin vallanhaluisena, turhana kitinänä, kirjoittaa Virpi Salmi.

Parin viikon takaisen teekkarikerhokohun aloittanut Lotta Aarikka, 28, kirjoittaa blogipostauksessaan näin:

”Oli sellainen aika, jolloin en ymmärtänyt feminismiä. En identifioitunut feministiksi, enkä ymmärtänyt, miksi sukupuoliin liittyvät näkökulmat nostettiin aina ensimmäiseksi tarkasteluun. Koko kouhoaminen sukupuolisuudesta vaivaannutti ja väsytti: puhutaan jostain, mikä on uutta ja mielenkiintoista.”

Postauksesta seuranneen valtaisan keskustelun melskeessä tuli moneen kertaan ilmi (nuorten) naisten samanlaisia käsityksiä tasa-arvoasioista. Kun meidät kasvatetaan lapsesta saakka uskomaan, että Suomi on tasa-arvon mallimaa, miksi näistä pitää yhä vain jankuttaa ja jankuttaa.

Monille kuitenkin käy kuin Lotta Aarikalle. Onneksi.

Suomi onkin tasa-arvon mallimaa, teoriassa. Käytäntö ja elämä ovat sitten asia erikseen, kuten esimerkiksi tämä tuore Metsä Groupista lausuttu kommentti osoittaa. Tasa-arvoon uskomaan kasvatetut tytöt ovat ällikällä lyötyjä, kun he törmäävät tällaiseen ensimmäistä kertaa. Vaikka laissa ja firman arvoissa kuinka lukisi, että sukupuoliin suhtaudutaan tasa-arvoisesti, ei se ihmisten päänsisäistä toimintaa hetkessä muuta. Kun näihin hommiin nyt ei vain ole ollut tapana ottaa naisia.

Myös pojat oppivat tietysti samassa syssyssä, että tasa-arvo on tässä eli Suomessa ei lailla estetä naisia tekemästä mitä haluavat. He näkevät helposti tasa-arvokeskustelun vallanhaluisena, turhana kitinänä eivätkä koe, että heidän omissa asenteissaan olisi mitään tarkastelun tarvetta, koska mehän olemme tasa-arvoisia.

Tähän on olemassa ratkaisu. Lakataan valehtelemasta suomalaisille nuorille, että tasa-arvo on Suomessa valmis. Pitkällä ollaan, kyllä, maailman mittakaavassa, mutta perustuksien kaivamisvaiheessa vasta, ja lapiohommia riittää.

Lisää Tätä mieltä -kolumneja löydät täältä.