”Tekee hyvää muistaa, että maailmassa on myös hyvyyttä. Ja yrittää myös itse tehdä jotain hyvää”, Ulla Virtanen kirjoittaa. Kuva: Juha Salminen
”Tekee hyvää muistaa, että maailmassa on myös hyvyyttä. Ja yrittää myös itse tehdä jotain hyvää”, Ulla Virtanen kirjoittaa. Kuva: Juha Salminen

Jokin aika sitten olin pitkän työviikon päätteeksi ihan loppu ja parahdin metrolaiturilla väsymysitkuun. Kun kaikki muut kävelivät ohitse, yksi tuntematon tuli tarjoamaan hetkellisesti lämpöä, Ulla Virtanen kirjoittaa.

Olin erään viikonlopun hoitamassa ystäväpariskunnan koiraa. He olivat adoptoineet virolaisen kulkukoiran monta vuotta sitten ja hoitivat reppanaa suurella rakkaudella. Silti, kaduilla kärsittyjen vuosien vuoksi, tämä arka koiraparka kantoi yhä mukanaan hyljätyksi tulemisen pelkoa. Kun jäimme koiran kanssa kaksin, reppana vetäytyi syrjään hakemaan lohtua ja turvaa omasta makuupaikastaan. Se tuli toki aina nöyränä ja kilttinä luokse, kun oli lenkin tai ruuan aika, mutta heti kun aktiviteetit olivat ohitse, se syöksyi piilonsa odottamaan, että rakkaat omistajat tulisivat kotiin.

Viimeisenä hoitopäivänä minulle iski yllättäen ärhäkkä kuumeflunssa. Lepäsin sohvalla odottelemassa, että isäntäpari saapuisi ja pääsisin itse omaan kotiini sairastamaan. Silloin koira hypähti äkkiä sohvalle, asettui jalkojeni päälle eikä enää liikahtanutkaan. Se ilmiselvästi aisti, että tuolla naisrukalla ei nyt ole kaikki kunnossa, ja tuli pitämään minusta huolta. Liikutuin kyyneliin sen yhtäkkisestä rohkeudesta. Pelostaan huolimatta koira oli valmis lohduttamaan ja antamaan hellyyttä.

Myös lapset voivat opettaa meille aikuisille hellyyttä.

Asumme kerrostalossa, jossa on iso sisäpiha. Siellä on leikkipaikka ja pöytäryhmiä, joissa asukkaat voivat istuskella. Ystäväni tuli ensimmäistä kertaa kaksivuotiaansa kanssa käymään pihallemme. Pikkupoika katseli ujona ja arkana ympärilleen. Samassa pihassa asuvan toisen ystäväni suunnilleen samanikäinen taapero tuli moikkaamaan uusia tuttavuuksia. Tälle taaperolle kerrottiin, että toinen lapsi on hieman ujo, koska on uudessa paikassa. Sen kuullessaan taapero meni kylään tulleen pojan luokse, silitti häntä ja sanoi ”moi, kuka olet, tule leikkimään”. Pienen lapsen sympatia toista kohtaan sykähdytti sydäntä.

Pelostaan huolimatta koira oli valmis lohduttamaan.

Jokin aika sitten olin pitkän työviikon päätteeksi ihan loppu ja parahdin metrolaiturilla väsymysitkuun. Silmät ja nenä punaisina itkin kunnon vollotusta. Yhtäkkiä tunsin käden harteillani. Tuntematon ohikulkija kysyi, onko minulla kaikki hyvin ja tarjosi nenäliinaa. Itkuni laantui, ja kiitin avusta. Kun kaikki muut kävelivät ohitse ja tuijottivat kuin olisin sekopäinen, tämä yksi tuntematon tuli tarjoamaan hetkellisesti lämpöä.

Välillä tuntuu, että ironiset kommentit ja kyyninen ivailu ovat nykyään lähes muotia. Älykkyyttä yritetään osoittaa kärkkäällä suorasanaisuudella. Nettikirjoitukset pursuavat haukkuja ja ilkeyksiä. Silloin tekee hyvää muistaa, että maailmassa on myös hyvyyttä. Ja yrittää myös itse tehdä jotain hyvää.

Välillä pienilläkin hellyydenosoituksilla on iso merkitys, ja ne muistetaan pitkään. Ehkä nyt on minun vuoroni tehdä hyvää.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Kyynisestä ivailusta on tullut melkein muotia – siksi pienilläkin hellyydenosoituksilla on iso merkitys

Niinpä niin Ullaseni, mutta jos meitä kyynisiä ivailijoita ei olisi niin kukaan ei saisi suuria tunteita siitä satunnaisesta hyvästä jota maailmasta toisinaan löytyy. Et osaisi arvostaa sitä yhtä nenäliinaa jos hukkuisit nenäliinoihin aina kun maailma painaa, mutta kiittääkö kukaan koskaan meitä siitä että raadamme nostaen kurakiviä maasta jotta joku saa valita niistä yhden jonka hioo timantiksi- no ei. Helppo se toinen on nostaa, mutta ivallinen kyynisyys se syö miestä ja sielua...
Lue kommentti