Lapsille yritetään tolkuttaa, ettei ketään saa kiusata tai nimitellä. Sama perusasia pitäisi yhä useammin opettaa myös meille aikuisille.

Olen lyhyt tappi, ja on minulla muuten pienet rinnatkin. Nenä onkin sitten sitäkin pidempi. Ja vaaleat, hirveän ohuet hiukset. Melkeinpä haituviksi voi sanoa. Perin ne isältäni, äidillä olisi kyllä kaunis ja paksu tumma tukka.

Tasan eivät mene onnen lahjat. Eivätkä näköjään geenitkään. Sillehän kukaan ei voi mitään. Itse en edes haluaisi. Elämässä on paljon tärkeämpiä ja kiinnostavampiakin asioita.

Kaikista meistä löytyy isoja ja pieniä ”vikoja”, kun oikein tikulla kaivetaan. Viime viikolla Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi, ja katsojat tölvivät Tanssii tähtien kanssa -kisaaja Hanna Sumarin alleja. Aika harva sietäisi moista pahoittamatta mieltään. Eikä tarvitsekaan.

Saagim keksi, että loukkaantumisen syy on tölvimisen kohteeksi joutuneen huono itsetunto. Minulla on hyvä itsetunto. Ei se ole kiinni lyhyestä varresta tai huonoista hiuksista. Tai ylipäänsä mistään, mikä liittyy ulkonäköön.

Mutta pitäisin silti huonona käytöksenä tai suorastaan moukkamaisena sitä, jos joku arvioisi omaksi ilokseen ulkoista olemustani. Moneen muuhun asiaan voi itsessään ja elämässään vaikuttaa, mutta ei hirveästi siihen, miltä näyttää tai minkä pituinen sattuu olemaan.

Minulla on hyvä itsetunto. Ei se ole kiinni lyhyestä varresta tai huonoista hiuksista. Tai ylipäänsä mistään, mikä liittyy ulkonäköön.

Seurasin uimahallin pesuhuoneessa vierestä, kun nuori äiti ojensi parivuotiasta lastaan. Pieni poika oli juuri kailottanut kovaan ääneen tuntemattomalle suihkuttelijalle: ”Lihava täti! Katso äiti, lihava täti!”

Ihailtavan kärsivällisesti äiti käski lastaan pyytämään anteeksi ja selitti, miten me kaikki olemme erilaisia eikä ketään saa sen takia osoitella.

Parivuotias lapsi on vielä niin pieni, ettei tajua, mitä suustaan päästää. Masentavaa onkin, että sama pitäisi opettaa kädestä pitäen yhä useammin meille aikuisille.

Raivoisan nettivihan kohteeksi joutunut Hanna Gullichsen sanoo tuoreimmassa Me Naiset -lehdessä lyhyesti ja ytimekkäästi: ilkeilyä ei tarvitse kestää, se pitää lopettaa. Ja jos ei keksi toisesta mitään hyvää sanottavaa, voi olla ihan hiljaa. Hirveän helppoa ja yksinkertaista.

Mukavaa viikonloppua!

Hovi

Kiusaamista ei tarvitse kestää, se pitää lopettaa

Kiusaaminen on tahallista, toistuvaa ja kiusaajalla on hovi. Anun käytös oli nimittelyä eikä kiusaamista. Todellisuudessa kiusattuja harvemmin puolustetaan koska heidät on saatu huonoon jamaan kun niin moni on heidän kimpussaan. (Johanna Tukiainen) Kiusaaminen johtuu varmaan häiriintyneen mielisairaan ihmisen pahuudesta lietsoa vihaa yhtä vastaan. Muut, hovi, jengi menee mukaan varmaan koska on helppoa ja mukavaa ja voimaannuttavaa olla enemmistössä? Se tuo konkreettista hyötyä ja...
Lue kommentti
Vierailija

Kiusaamista ei tarvitse kestää, se pitää lopettaa

Jos on pienikään epäilys että joku aikuinen yrittää TAHALLISTA haittaa tehdä jollekin, niin eikö näille pitäisi ohjeistaa muitakin tarkemmin säännöt. Laittaa rajat. Niskaperseote. Jos sen sijaan yhteisö lähtee porukalla haitantekoo jollekin kiduttamasn ja eristämään vuosikausiksi jonkun sadistin ja harhaisen kostotoimenpiteenä, niin on kyllä aika turha puhua koulukiusaamisesta.
Lue kommentti

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja silti tunnen syyllisyyttä, kirjoittaa kolumnissaan Ulla Virtanen.

Aina silloin tällöin törmään mainoksiin ja juttuihin yksinäisistä seuraa kaipaavista vanhuksista. Silloin minuun jysähtää yhtäkkinen syyllisyys: miksi en ole pitämässä seuraa isovanhemmilleni? Kunnes saman tien muistan, ettei minulla ole enää isovanhempia ja kohdistan syyllisyydentunteen tuntemattomiin ikäihmisiin.

Menen ruokakauppaan ja mietin, kutsuisinko kassalla asioivan vanhuksen meille kahville. Sitten tajuan sääliväni tuntematonta, joka voi oikeasti olla paraikaa ostoksilla vaikka bilehilepappojen pokeri-iltaa varten. Mistäs minä tiedän. Tämä pappaparka muuttuu minun syyllisyydentuntoni ilmentymäksi. Teoksi hän ei välttämättä muutu, sillä olen kovin arka kysymään vieraalta, mitä kuuluu.

Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen.

Syyllisyys iskee myös vastatessani hyväntekeväisyysjärjestön feissarin ”olisiko sulla hetki aikaa” -kysymykseen ”sori, olen jo jäsen”. Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen. Kuinka noloa onkaan juosta feissarin perässä ja huutaa ”hei oisko sulla hetki aikaa, haluaisin vain vakuuttaa, että ihan oikeasti olen jo jäsen.”

Syyllisyyttä herättävät myös avustusjärjestöjen arvat, joita postitetaan kotiin. Niitä ostamalla tukee ihmisoikeuksia Kiinassa ja voi voittaa auton. Jos arvoista ei halua maksaa, ne voi palauttaa avaamattomina. Pohdin, voisinko kurkata ensiksi voitinko. Mikäli voitto osuisi kohdalle, maksaisin arvat. Minua kiinnostaa suuresti ihmisoikeuksien parantaminen, ja aivan erityisesti, jos voitan samalla löylysetin.

Vaan sitten syyllisyys huutaa taas mielessäni: Etkö aio maksaa arvasta ennen avaamista? Tai palauttaa niitä avaamattomina? Arvat tuottavat minulle suurta ahdistusta. Päätän olla avaamatta niitä.

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja sitten keitän itselleni kapselikahvit. Samalla kun kuuma ihana kahvi valuu kurkusta alas, nousee syyllisyyden puna. Tuhoanko tässä maailmaa yksi kapseliroska kerrallaan? Kuulen jo, kuinka kalat huutavat meressä nimeäni samalla, kun vajoavat saastemutaan. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten paljon pahaa oikeasti teen. Tunnen silti varmuuden vuoksi syyllisyyttä.

Syyllisyydentunteen tarkoitus on ohjata ihmistä erottamaan oikea ja väärä. Toki syyllisyyttä voi kantaa myös turhaan, ja pahimmillaan se voi olla lamaannuttava tila. Terveessä mielessä se voi kuitenkin olla keino muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata.

Ehkä voisin lahjoittaa hieman enemmän aikaani hyväntekeväisyyteen ja ottaa paremmin selvää ekologisuudesta. Ja ostaa sen löylysetin, ettei tarvitse laskea arpojen varaan.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Terve syyllisyys muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata

Jaa-a, tie helvettiin on kivetty... Muutenkin olen itse tuumaillut, että kannattaa viettää aikaa niiden omien vanhustensa vanhempiensa kanssa niin ei tarvitse jälkikäteen miettiä jossain tuherruksissa, että harmi kun ehtivät potkaista tyhjää. Sujuu ehkä tuo luonnollinen poistumakin hieman kepeämmin. Jotenkin sitä silti on mielenkiintoista seurata miten sitä ihminen mietiskelee syvällisesti tai vähemmän syvällisesti ongelmaa joka on ihminen itse, sivuuttaen sen asian kaikenlaiseen hömpötykseen...
Lue kommentti

 Ostitko sinä rontti taas meikkejä sähkölaskurahoilla? 

Piti maksaa lasten päiväkotimaksut, mutta meninkin näköjään sitten manikyyriin. Ups!

Olin matkalla pankkiin keskustelemaan marginaaleista, mutta päädyinkin ostamaan maskaraa. Mitä väliä!

Valtakunnankohauttaja, Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen nosti niin sanotun talouskissan pöydälle tuoreessa kolumnissaan. Suomalaisissa parisuhteissa muhii epätasa-arvo.

Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. 

Nyt kyse ei ole kotitöiden jakautumisesta, vaan uudenlaisesta taloudellisen epätasa-arvon alalajista. Ei, ei siitä, että naiset tienaavat miehiä vähemmän. Tällä kertaa puhutaan miesten harteille jäävästä laskunmaksu-urakasta. Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. Jos muistat niin tehneesi, muistat nyt väärin!

– Eniten ihmettelen tätä: miehet maksavat kotitalouden laskut. Joskus yhteiseltä tililtä ja joskus omalta, mutta useimmiten ne ovat miehiä, jotka ottavat kontolleen laskujen maksamisen vaativan ajan ja harmin, Vaaranen päivittelee kolumnissa.

Hänen tietonsa perustuvat ”miesten kanssa käytyihin keskusteluihin”. Tuekseen hän tempaisee myös kuuden vuoden takaisin tasa-arvobarometrin, jonka mukaan vastuu taloudesta jää useammin miehille kuin naisille.

Totta. Voi sen barometrin niinkin tulkita. Suora lainaus kuuluu: Väittämään ”Miehellä on ensisijainen vastuu perheen toimeentulosta” miehet vastasivat naisia huomattavasti perinteisemmin pitäen miestä useammin päävastuullisena kuin naiset.  Suomeksi: Miehet siis kokevat tilanteen näin. 

Koska laskujen maksamisen sukupuolijakaumaa ei Suomessa ole toistaiseksi selvitetty (ihme!), Vaaranen tähyää maailmalta ”kansainvälisiä tutkimuksia ja selvityksiä”.

–  Iso-Britanniassa yksi kolmesta naisesta unohtuu ostelemaan meikkejä rahalla, jota tarvittaisiin laskujen maksuun, Vaaranen iskee lukuja pöytään.

Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa.

I beg your pardon?

Perustan väitteeni nyt puhtaasti naisten kanssa käymiini keskusteluihin, mutta tasan nolla prosenttia naisista toimii näin. 

On ihanan virkistävää, että rinnakkain elää monta naisten vinoutunutta rahasuhdetta käsittelevää debattia. Naiset rasittavat miehiä laskunmaksuasioilla ja shoppailevat sekopäinä! Naiset ruikuttavat pienemmistä palkoistaan, vaikka kaikki on hyvin!

Naiset haluavat varmaan enemmän liksaakin vain sen tähden, että saavat haalittua lisää meikkejä. Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa. Ja miesten maksutaakka vain kasvaisi, kun heidän pitäisi hoitaa ne erääntyneet yvesrocherin laskutkin.

Anteeksi miehet, anteeksi luonto!

Lähden lisäämään vähän ripsiväriä.

Käyttäjä12223
Seuraa 
Liittynyt19.11.2017

Nainen, rasitatko sinäkin miestäsi etkä maksa laskujasi? Yritä edes!

Just joo. olen kyllä eronnut miehestä, joka ei hallinnut edes omia raha-asioitaan, saati sitten perheen. Lainat maksettiin puoliksi, ja yllätys yllätys, minä hoidin ruokamenot, lasten menot ja osani laskuista. kun ero tuli, onneksi olin huolehtinut avioehdon. Sain ihan kivan kodin, kun talosta kaksi kolmasosaa oli minun. Velkaa toki tuli uudestakin kodista. minä olen olen ainoa, joka avustaa täysi-ikäisiä lapsia heidän ajokorteissaan, takuuvuokrissaan ym. Jaksaa kyllä huvittaa noi Vaarasen...
Lue kommentti