Anna Perho toivoo, että rajan takana on kirjasto.
Anna Perho toivoo, että rajan takana on kirjasto.

Moderni helvetti voitaisiin kustomoida jokaista asiakasta varten erikseen, ehdottaa Anna Perho kolumnissaan.

Anna-Leena Härkösen uudessa kirjassa Valomerkki pohditaan kuolemaa. Päähenkilö Anita heittää ilmoille kiinnostavan ajatuksen: miksi rajan takaa tulevissa viesteissä vakuutetaan kaiken olevan aina hyvin?

”Miksi kukaan ei koskaan lähetä sellaisia terveisiä että saatana, nyt loppuu tuo minun metsästäminen? Minä sain tarpeeksi teistä jo eläessä, pitääkö mun täälläkin päivystää siltä varalta että tulee jotain viestejä?”Anita raivoaa.

Ajatusta on kiinnostavaa kuljettaa eteenpäin. Mitä toisella puolella tapahtuu?

Lahkolaisperheessä kasvanut ystäväni sanoi jo lapsena ahdistuneensa kuvastosta, jossa taivaassa oli ikuinen kesä ja leikatut nurmikot.

”Sitä haluaisi vain kuolla, mutta ei pystyisi, ja mä olisin ainoa, joka tajuaa tilanteen: Tämä ei koskaan lopu. Ei koskaan!”

Haluan uskoa, että rajan takana on jotain aidosti kiinnostavaa, mutta mitä?

Mitä tarkemmin ystäväni taivasmielikuviaan eritteli, sitä ahdistuneemmaksi muutuin. Haluan uskoa, että rajan takana on jotain aidosti kiinnostavaa, mutta mitä? Toivottavasti jotain sen kaltaista kuin Jodie Fosterin tähdittämässä Ensimmäinen kontakti -elokuvassa: valkoista hiekkaa, vettä ja tähtiä. Lempeyttä. Seikkailtavaa.

Taivaan ja helvetin konseptit kaipaavat ylipäätään freesausta. Nykyajan kuluttaja on vaativa, eivätkä edelläkävijät halua mennä massan mukana. Paratiisin markkinoiminen vanhoilla asetuksilla on kuin houkuttelisi lifestylebloggaajaa viettämään kesälomansa Hyrsylän Mutkassa.

Nyt pitää olla elämyksellisyyttä ja instattavaa! Rouheita, elämänmakuisia kohtaamisia paikallisten kanssa (eli huijaavia taksikuskeja tarvitaan taivaassakin). Aperol Spritziä ja yin-joogaa. Kapeita kujia ja egyptinpuuvillasta kudottu aamutakki, joka laitetaan harteille kun noustaan infinity-altaasta. Hedonistista kuluttamista ilman huonoa omatuntoa, koska taivaassa jokainen eettinen ongelma on ratkaistu.

Minulle manala tarkoittaisi ikuisuutta iskelmäfestivaaleilla.

Helvetin kuva tulenlieskoineen taas on sinänsä tehokas, mutta käytössä kulunut, symboliksi kutistunut. Moderni helvetti voitaisiin kustomoida jokaista asiakasta varten erikseen, omien mieltymysten vastaiseksi.

Minulle manala tarkoittaisi ikuisuutta iskelmäfestivaaleilla. Ämyreistä raikuisi Satumaa, ja illat pitäisi viettää yhteisöllisesti niiden ihmisten kanssa, joiden kommentit leikataan pois Kansanradiosta. Ainoa kirja olisi Persujen kootut kännissä ja läpällä -päivitykset.

Uskon, että tuunattu vaihtoehto havahduttaisi riviluterilaiset tsemppaamaan aivan uudella tavalla. Ei nälänhätäkään missään tunnu, kun se ei kolahda omaan nilkkaan.

Asiakaslähtöiset mielikuvat tuonpuoleisesta laittaisivat oikeasti ajattelemaan, miten täällä kannattaa korttinsa pelata. Millaisen elämän elät, sellaisen ikuisuuden hankit.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Hei riviluterilainen, kiinnostaisiko uusiksi brändätty taivas ja helvetti?

Onhan se jotenkin herttaista miten oman kuolevaisuutensa ymmärtävä ihminen lohduttaa ja pettää itseään saduilla matkalla luonnon kiertokulkuun, mutta eipä siinä mitään jos se lohduttaa vaikka vanhenevaa naista matkalla matojen sonnaksi. Eiköhän sen sitten näe mitä tuleman pitää kun kuolee... Vaan noita itsensä jonkin" jumalan" sanansaattajiksi tai toimintaohjeiden antajia oikeanlaisen elämän elämiseen joka johtaa kuoltuaan tai miksei jo eläessäkin paikkaan tai tilaan jonka olemassaolosta ei ole...
Lue kommentti
Chinagirl

Hei riviluterilainen, kiinnostaisiko uusiksi brändätty taivas ja helvetti?

Taivas..paikka ei ole selkainen kuin kuvittelit.. se on enemminkin fiktio elokuvista tuttu paikka, missä "sielut" otetaan vastaan enkelien "ufojen" avustamana. Sielut talutataan neliön muotoisen v a l o lähteen luokse. Kohta oletkin syntynyt uudestaan ja löydät itsesi vauvana. Sielujen uudesti syntyminen on TOTTA. Jos sinun taivaasi ei ole vasta ajattu nurmikko...voi se jollekin toiselle olla.
Lue kommentti

Pelätty suolistosairaus ei välttämättä vaikeuta elämää mitenkään.

Olenko terve? Totta kai! Voin hyvin, flunssasta ei ole tietoakaan ja vatsa sulatti viikonlopun herkuttelun oireilematta. Pystyn tekemään töitä ja harrastamaan liikuntaa. Minulta ei koskaan ole murtunut pienintäkään luuta, eikä minuun ole ommeltu tikin tikkiä.

Olen kuitenkin myös kroonisesti sairas, enkä välttämättä koskaan parane. Sain 14-vuotiaana diagnoosin Crohnin taudista, joka kuuluu tulehduksellisiin suolistosairauksiin. Tauti huomattiin, kun sain nivelkipuja muutamaan eri niveleen, ja vatsakin oli vähän sekaisin. 

Crohnin tauti käyttäytyy niin, että välillä on rauhallisempia jaksoja, joiden aikana taudista ei ole mitään vaivaa, ja toisinaan tulee pahenemisvaihe, jolloin oireet palaavat. Syön päivittäin yhden pienen solunsalpaajaa sisältävän lääkkeen, ja jos pahenemisvaihe tulee, se taltutetaan kortisonilla.

Ensimmäisinä vuosina diagnoosin jälkeen pahenemisvaiheita oli useammin, mutta ei niin usein, että ne olisivat mainittavasti haitanneet koulunkäyntiäni tai harrastuksiani. Viimeisten viiden vuoden aikana minulla on ollut yksi pahenemisvaihe. Silloin suolistoni ilmeisesti pahastui flunssasta, ja sain kuumeen sekä poskiontelontulehduksen kaupanpäällisiksi ripulin muutamaksi päiväksi. Siinähän se meni muiden oireiden mukana. 

Nykyään sairaus vaikuttaa elämääni esimerkiksi sillä tavalla, että en saa luovuttaa verta. Se harmittaa, koska sairauteni takia olen niin tottunut verikokeissa ravaamiseen, että verenluovutus olisi minulle maailman helpoin tapa tehdä hyväntekeväisyyttä.

Vatsatauti kerran viidessä vuodessa

Crohnin taudilla on huono maine, sillä osa sairastuneista – joita on paljon, Suomessa diagnoosin saa joka vuosi 500 ihmistä – kärsii taudin takia pahoista ongelmista. Esimerkiksi kolmekymppinen Santra Lacy kertoi Me Naisissa elämästään Crohnin taudin kanssa: järkyttävistä kivuista, toistuvista ambulanssikyydeistä sairaalaan, elämän kutistumisesta neljän seinän sinään, avioerosta, masennuksesta, 18 vuoden yhtäjaksoisesta pahenemisvaiheesta ja lopulta pelätystä avanneleikkauksesta. 

”En ole ollut missään tekemisissä vertaistuen kanssa.”

Minulla on sama sairaus, ja minulle se tarkoittaa yhtä muutaman päivän vatsatautia kerran viidessä vuodessa. Avanteesta ei ole ollut puhetta. Olen toimintakykyinen ja hyvinvoiva, joten tunnen itseni terveeksi, vaikka olen pitkäaikaissairas.

Vasta diagnoosin saatuani selailin kerran vertaistueksi tarkoitettua artikkelia. Siinä eräs tyttö muisteli onnellisena entisen asuntonsa vessaa, jossa pystyi samaan aikaan istumaan vessanpöntöllä ja oksentamaan kylpyammeeseen.

Sen jälkeen en ole ollut missään tekemisissä vertaistuen kanssa, koska en halua kuulla, miten hirveä sairaus tämä voi olla. Minulla ei myöskään ole mitään annettavaa sellaisille sairastuneille, jotka oikeasti kärsivät sairaudestaan. Tarinani ei ole esimerkki toivoa antavasta selviytymisestä vaan siitä, että aina jollekin käy tosi hyvä mäihä, kun sairauksien vaikeusasteita jaetaan. 

Syntysyytä ei tiedetä

Crohnin tauti on elintasosairaus, koska sitä ei juurikaan tavata kehitysmaissa. Emme kuitenkaan tiedä, mikä länsimaisessa elämäntavassa aiheuttaa sairauden.

Kun sain 14-vuotiaana diagnoosin, olin normaalipainoinen, ja olin aina syönyt melko terveellisesti ja liikkunut paljon. E-pillerien syönti ei luonnollisestikaan kuulunut lapsuuteeni, enkä ollut käyttänyt alkoholia tai tupakoinut, en edes pahemmin altistunut passiivisille tupakoinnille.

Voin arvuutella, onko sairastumiseen vaikuttanut esimerkiksi taipumukseni stressaantua tai se, että sain pikkulapsena toistuvasti antibiootteja korvatulehduksiin. Nykyään runsaiden antibioottikuurien tiedetään haittaavan suoliston bakteerikannan kehittymistä. En kuitenkaan olisi voinut tehdä mitään toisin. Nykyäänkin asiantuntijoiden näkemys on, että jos lääkäri määrää antibiootit, ne kannattaa syödä. 

Suolistobakteerien tutkimus kehittyy kovaa vauhtia, joten ehkä jo minun elinaikanani tiedetään, mitkä muut syyt kuin geneettinen alttius vaikuttivat sairastumiseeni.

Vakava sairaus ei ole maailmanloppu

Syntysyiden lisäksi Crohnin taudin parannuskeinot ovat hämärän peitossa. Minua se ei haittaa, koska pystyn lääkkeiden avulla elämään hyvää ja tavallista elämää. Toivottavasti parannuskeino kuitenkin löytyy ja auttaa niitä, joille Crohnin tauti aiheuttaa kärsimystä. 

”Onneksi sairastuneen ei tarvitse tuntea karkinsyönnistään ekstrahuonoa omaatuntoa.”

Vaikka kyse on suolistosairaudesta, ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että tauti paranisi ruokavaliolla. Yhtäältä olisi tietenkin ihanaa, jos vaikea sairaus voitaisiin selättää parilla ruokavaliomuutoksella. Toisaalta tänä ruokavaliohysterian aikana tuntuu helpottavalta, että sairastuneen ei tarvitse tuntea karkinsyönnistään ekstrahuonoa omaatuntoa. 

Tiedon lisääntyminen on johtanut sairauksien ehkäisyn parantumiseen mutta myös siihen, että yhä useampaan vaivaan löytyy diagnoosi. On siis ihan tavallista, että kaltaiseni terve ja toimintakykyinen parikymppinen on samalla sairas tai vähintäänkin kärsii jostakin häiriöstä. Onneksi vakavankaan kuuloinen sairaus ei välttämättä ole maailmanloppu. 

Tekisitkö itse mieluummin työtä, josta ei saa palkkaa eikä kiitosta – vai työtä, josta saa korvauksen?

Kotityöt, ne nyt vain pitää hoitaa. Jotain pitää syödä, mikä edellyttää vähimmilläänkin kaupassa käymistä ja pientä keittiössä puuhastelua. Joskus pitää myös imuroida, pyykätä ja pestä vessa. Lapset eivät pärjää itsekseen, vaan heidän asioistaan on pidettävä huoli.

Vastakkainen sukupuoli syyttää naisia usein siitä, että nämä vaativat kodinhoidolta älyttömyyksiä. Mutta vaikka kotityöt karsisi niin minimiin kuin mahdollista, tekemistä jää silti jäljelle ihan riittävästi, etenkin jos pariskunnalla on lapsia.

Lue myös: Ei, naiset eivät nalkuta turhasta – he ovat vain kyllästyneet olemaan vastuussa kaikesta kotona

Helsingin Sanomat kirjoitti alkuviikosta naisvalituksesta. Siihen turvaudutaan, kun suhteen työnjako tuntuu epätasa-arvoiselta. Tutkimusten mukaan naiset tekevät heterosuhteissa edelleen enemmän kotitöitä kuin miehet, joten valitukseen on myös aihetta.

Vaikka kotityöt karsisi minimiin, tekemistä riittää silti.

Nohevat kommentoijat huomauttivat tietenkin, että eikö pitäisi vertailla kokonaistyön määrää, ei pelkästään kotitöiden. Miehet kun tekevät hieman enemmän palkkatöitä, joten tilannehan on todellisuudessa tasan!

Se on surkea puolustus.

Moni nainenkin panisi palkkatyöt mielellään kotitöiden edelle. Jälkimmäisistä ei nimittäin makseta, eikä niistä usein saa edes kiitosta. Naisten tekemät kotityöt ovat yksi syy siihen, että miehet tienaavat enemmän ja heillä on paremmat mahdollisuudet kerryttää omaisuuttaan. Ei, silloin ei todellakaan voi puhua tasapelistä.

Terrttu

”Miehet tekevät enemmän töitä” on maailman surkein syy vältellä kotitöitä

Mies kirjoitti: Nykyajan naiset ei paljoa kotitöitä enää tee! Jos siis ei lasketa feisbookin päivitystä kotitöiksi!! Meinasin tippua tuolilta kun neuvolassa vanhan kansan neuvolatäti mainitsi että "nyt äiti suuttuu kun paitaan tuli veritahra". Eipä paljon äitiä kiinnosta kun ei ole kertaakaan vaatteita taloudessa pessyt! Aikakoneen tarvitsisi jos joku väittää että nainen hoitaa yhtään kotityötä. Jos ei päivän ruokia ole laitettu valmiiksi niin varmasti jäisi lapsetkin ruokkimatta. Kämppä on...
Lue kommentti
Vierailija

”Miehet tekevät enemmän töitä” on maailman surkein syy vältellä kotitöitä

"Naiset tekevät enemmän kotitöitä" on maailman surkein syy vältellä töitä. Tuo on tyypillistä naisselittämistä jossa uhriudutaan ja vältellään vastuuta. Samalla naismentaliteetilla jaetut vanhempainvapaat menevät aina äideille ... kun äidit haluavat vältellä töitä ja jälkeenpäin itkeä kuinka se on isien syytä, vaikka äidit lähes aina tekevätkin päätöksen siitä kuka jää kotiin.
Lue kommentti