Pahin polttarimoka on olla kuuntelematta morsianta.

Polttarit ovat parhaassa ja pahimmassa tapauksessa polttarisankarille yhtä ikimuistoinen päivä kuin häät. Ei siis ole ihme, että niihin kohdistuu paineita. Tyypillisesti morsian, kaaso(t) ja polttarivieraat jännittävät kaikki tahoillaan, mitä päivästä tulee – vai tuleeko mitään. 

Joskus polttareihin liittyvät hankaluudet johtuvat puhtaasti huonosta tuurista, mutta useammin siitä, että morsiamen toiveita ei oikeasti ole kuunneltu tai edes kysytty. Yllätyksellisyys kuuluu perinteisesti polttareihin, mutta onnistuneiden yllätysten luominen vaatii sitä, että polttarien ohjelman suunnittelijat tuntevat päivänsankarin luonteen, pelot, toiveet ja maun läpikotaisin. Jätän tähän vain katkelman Scandinavian Music Groupin kappaleesta Lopulta olemme kuitenkin yksin:

Ketään ei voi tuntea kokonaan.

Olen kuullut ihan liian monesta tapauksesta, jossa polttarit olivat jotakin ihan muuta kuin sankari oli toivonut. Ikävimpiä ovat tapaukset, joissa kukaan ei viitsinyt järjestää polttareita. Vaikka ajankohdasta ja ohjelmasta tulisi riitaa ja koko seurueen rahakirstut kumisisivat tyhjyyttään, jollakin tavalla naimisiin menijää pitää muistaa. Hyvän ystävän tunnistaa siitä, että hän on läsnä toisen elämän tärkeissä hetkissä.

Tähänkin sääntöön on tietysti poikkeus: ihmiset, jotka eivät halua juhlia polttareita. Kyllä, tämä on todellinen ilmiö. Jotkut ihmiset inhoavat huomion keskipisteenä olemista, isossa porukassa pyörimistä ja yllätyksiä. Heille perinteiset polttarimenot ovat kauhistus.

Jos et ole ihan varma, onko laskuvarjohyppy, miesstripparien show tai prostituoiduksi pukeutuminen morsiamen mielestä hauska idea, kysy. 

Top kolmoseen kaameimpien polttariepäonnistumisten listalla pääsevät kemut, joissa on tieten tahtoen tehty vastoin morsiamen tahtoa, koska jonkun osallistujan mielestä polttarien ”kuuluu” olla tietynlaiset.

Lue myös: Konkarin 10 vinkkiä: näin järjestät täydelliset polttarit

Yllätysten paljastumisen uhallakin polttareista etukäteen puhuminen kannattaa. Jos et ole ihan varma, onko laskuvarjohyppy, miesstripparien show tai prostituoiduksi pukeutuminen morsiamen mielestä hauska idea, kysy. Pahimmat epäonnistumiset voi välttää jo sillä, että tiedustelee, mitä morsian ei ainakaan halua polttareihinsa. 

Ja kun kysyt, muista myös kuunnella. Se voi olla vaikeaa, jos polttariporukka haaveilee Las Vegasin -ekskursiosta ja polttarisankari toivoo rauhallista morsiussaunaa tai toisin päin. Onneksi Las Vegasiin tai saunomaan voi lähteä muulloinkin kuin juuri polttareissa, joten kuuntelemiselle kannattaa antaa mahdollisuus.

Lue myös: Saisinko sekapolttarit, kiitos

Polttariseurue, joka järjestää päivän tai viikonlopun täyteen yllätyksiä juuri mitään sankarin toiveista tietämättä, ottaa aikamoisen riskin. Arvausten perusteella järjestetyt yllätyspolttarit voivat onnistua nappiin tai ne voivat saada morsiamen tuntemaan, etteivät hänen ystävänsä näköjään tunne häntä ollenkaan. Sitä tunnetta en haluaisi yhdellekään polttarisankarille. 

Näyttelijä Ulla Virtanen seisoo perässäsi jonossa. Kuva: Juha Salminen

Vaikka ohitus vaikuttaa pieneltä asialta elämässä, se kertoo ihmisestä paljon, Ulla Virtanen kirjoittaa.

Jonotin lentokentällä rahanvaihtoon. Käytössä oli kaksi kassaa ja keskellä yksi jono. Lähellä rahanvaihtopistettä seisoskeli kolme tyyppiä juttelemassa. Jono eteni hyvää vauhtia, ja pian olin jo ensimmäinen jonossa.

Kun toinen kassoista vapautui, porukasta yksi huudahti vaihtavansa rahaa ja spurttasi nopeasti ohitseni kassalle. Suuni loksahti auki. Hän oli ihan selvästi nähnyt jonon.

Tällaisiin asioihin on puututtava heti ennen kuin tilanne menee ohi. Ei kannata lentää Teneriffalle porukan perässä vain kertoakseen siellä, että hei olit sikamainen nilkki! Keräsinkin itseni ja sanoin: ”Etuilitpa ikävästi.” Ohittaja tuhahti jotain vahingosta ja jatkoi asioimistaan. Sanattomana törkeydestä loin tyyppiin inhoavia katseita ja murehdin loppupäivän ihmiskunnan tilaa.

Ihmiskunnan tuhoon on monia syitä, yksi niistä on ohittaminen, tuo itsekkyyden sivuhaara. Ohittaja kuuluu ihmistyyppiin, joka on mielestään tärkeämpi kuin muut ja myös osoittaa sen.

”Minä väittäisin, että kyse on mulkerosta itsekeskeisestä luonteesta.”

Saattaahan joku ohittaa vahingossakin. Itsekin olen joskus etuillut, koska olenhan ajatuksissakulkija, joka kävelee päin tolppia. Mutta en tee sitä tahallani. Vahinko-ohittaja lehahtaa punaiseksi ja pyytelee anteeksi. Ohituspahis ei. Hän saattaa ohittaessaan jopa katsoa silmiin. Mistä nämä tyypit tulevat ja ennen kaikkea, miten he kehtaavat?

Luulen, että taipumus kehittyy jo lapsuudessa. Olin muinoin laivan leikkihuoneessa töissä. Tein kasvomaalauksia, ja lapset jonottivat kiltisti vuoroaan. Yhtäkkiä paikalle tuli äiti, joka laittoi taaperon eteeni istumaan: ”Hän ottaa perhosen”. Ohjasin äitiä jonon hännille, jolloin tämä ärähti: ”Hän on niin pieni, että hänen ei todellakaan kuulu jonottaa!”

Joku sanoisi, että kyse on omansa suojelemisesta, leijonaäidin vaistosta. Minä väittäisin, että kyse on mulkerosta itsekeskeisestä luonteesta.

Tämä selittää myös ison osan maapallomme ongelmista. Vaikka ohitus vaikuttaa pieneltä asialta elämässä, se kertoo ihmisestä paljon. Jos ihminen pistää itsensä toisen edelle niin, että on valmis aiheuttamaan toiselle mielipahaa ja rikkoo samalla yleisiä käytössääntöjä, on sympatian kyky pieni. Toisella ei ole väliä.

Tämä johtaa helposti isompiin ongelmiin. Amerikassa republikaanit eivät halua satsata yleiseen terveydenhuoltoon, koska ”minä ensin, minun rahat”. Miksi minun pitäisi vastata toisten ongelmista? Miksi minun pitäisi välittää siitä, että tuo toinen oli ennen minua jonossa? Minulla on nyt kiire.

Tie parempaan maailmaan vie pienten asioiden kautta. Älä ole itsekäs, älä ohita.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Hurja

Jonossa etuilijat tuhoavat ihmiskunnan

Hienoa, että valvoit järjestystä: en asu Suomessa ja matkustan työni vuoksi paljon. Jonottaminen toimii erinomaisesti Briteissä ja USA:ssa: Suomessa hotellien virkailijat eivät välitä ollenkaan vaikka varmasti ovat tietoisia ‘ohikkaista’ esim hotelliin saavuttaessa tai lähtiessä. Pidän puoleni ja henkilökunta ei mielestäni suhtaudu asiaan asiallisesti- valitettavasti Scandinavit ovat huonoimpia kiire tilanteissa esim: lentokoneissa ottamaan huomioon kanssa ihmiset:
Lue kommentti
Vierailija

Jonossa etuilijat tuhoavat ihmiskunnan

Onkohan Ulla sellainen täysverinen märehtijä jota jää tuollainen asia kalvamaan pitkiksi ajoiksi, ehkä sillä on myös näyttelijöille tyypillinen hyvä muisti ja muistaa tuon etuilijan kymmenenkin vuoden kuluttua alkaen huutaa sille pää punaisena jossain Lidilissä kun näkee sen, että: m***'u ohit minut kuin pullopersesika lentokentän jonossa! johon toinen ehkä vastaa(luultavasti ei kuitenkaan) ai anteeksi koska kun en ollenkaan muista? Ulla: no tanan kele! vuonna 2017! Asiaahan se Ulla silti...
Lue kommentti

Missä viipyvät sankarillisista anopeista kertovat toimintaleffat?

”En todellakaan ole mikään äitipuoli. Ne on ilkeitä.”

Olen kuunnellut puolella korvalla lasten leikkimistä, mutta nyt meinaan kierähtää sohvalta alas. Miten lapsi voi tänä uusperheiden kulta-aikana ajatella ensimmäisenä, että äitipuoli on varmasti vastenmielinen tyyppi?

No, tietysti sen tähden, että klassikkosaduissa äitipuolien kohtalot ovat harvoin olleet niitä hauskimpia. Lumikin äitipuoli tanssii itsensä hengiltä hehkuvat rautakengät jalassaan, Hannun ja Kertun nälkäkuolemaan kiikuttanut eukko kohtaa itse kuoleman.

Viihteen voima on järkyttävän suuri.

Löytyy meiltä toki toinenkin latautunut perhetitteli, anoppi. Tästä lienee kiittäminen modernimpaa vitsiperinnettä. Toki vetävät tarinat vaativat aina roistonroolinsa, mutta missä ovat kettuilut pahantahtoisista appiukoista ja sadut saatanallisista isäpuolista?

Viihteen voima on järkyttävän suuri. Tilannetta tasapainottamaan tarvitsisimme valkokankaan täydeltä supersankariäitipuolia ja agenttianoppeja. Heitähän on oikeasti maailma pullollaan, joten ei luulisi olevan vaikea löytää?