Vihdoinkin. Vihdoinkin, perkele! Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun luin kesällä Vanity Fair -lehdestä Monica Lewinskyn esseetä. Entinen Valkoisen talon harjoittelija kertoi, mitä hänelle on tapahtunut viimeksi kuluneen 15 vuoden aikana. Lewinskyn kohdalla titteleitä ei tarvita, sillä kaikki tietävät, kuka hän on: muija, joka otti Bill Clintonilta suihin. Se on tietysti totta. Niin otti. Mutta jatko on outo.

Koko planeetta oli nopeasti yhtä mieltä siitä, että Lewinsky vietteli presidentin ja laverteli siitä, koska on huomionhakuinen suttura. Tämän käsityksen muodosti media.

Faktojen valossa on uskomatonta, että se meni läpi. Lewinsky ei halunnut puhua lehdille. Hän rakastui pomoonsa ja uskoutui ystävättärelle, joka nauhoitti kaiken. Pian FBI:n miehet sulkivat Lewinskyn hotellihuoneeseen ja uhkailivat kellon ympäri kauheuksilla, ellei hän kertoisi jokaista yksityiskohtaa suhteestaan presidenttiin. Syy yksityiskohtien leviämiseen oli erikoissyyttäjä Kenneth Starrin raportti. Toisin kuin tavalliset syyttäjänraportit, se oli jaettu raflaavasti otsikoituihin pätkiin (”Oral Sex”), joista oli helppo nostaa mehukkaita lehtijuttuja. Se levisi internetissä kuin kulovalkea.

Kekkerit alkoivat. Fox News järjesti katsojaäänestyksen siitä, oliko Lewinsky tavallinen tyttö vai ihan vaan lutka. Rap-artistit kirjoittivat törkeitä sanoituksia. New York Observer julkaisi jutun, jossa joukko tunnettuja naisia pilkkasi nuorta harjoittelijaa.

Lokakuussa 2014 Lewinsky piti elämänsä ensimmäisen julkisen puheen. Se tapahtui talouslehti Forbesin konferenssissa. Kuten Vanity Fairin esseekin, puhe on koskettava, hauska, fiksu ja surullinen. Se kannattaa katsoa Youtubesta.

Jotain on muuttunut: kesän jälkeen muutamissa lehdissä on julkaistu näkökulmia, joissa Lewinskyä on arvioitu uudelleen. Silti vielä kesällä feministilehti Jezebel julkaisi tekstin, jossa ihmeteltiin, eikö kannattaisi pitää suu kiinni, jos haluaa jättää menneet taakseen.

Lewinskyä on neuvottu vaihtamaan nimeä, jotta saisi töitä. Mutta eikö se ole hurja vaatimus? Nimestä luopuminen antaisi myös lopullisesti periksi niille nimityksille, joita hänestä on käytetty: suihinottokuningatar, pikku lutka jne.

Nimityksistä ehkä hirvein on silti presidentin lanseeraama that woman, se nainen. Clinton ei ole tyhmä eikä kokematon, ja tiesi varmasti, millainen valta sanoilla on. Kukaan ei halua samastua rakastajan hylkäämään toiseen naiseen, jolla on liian iso tukka, stringit ja masennuskausia. Ilmaus on jäätävä, jos miettii, miltä se kuulostaisi sen suusta, jota rakastaa.

Voisi herätä halu ajatella, että itse en voisi olla ”se nainen”. Mutta kyllä se nyt vain niin on, että jokainen voisi.

Me Naisten kaikki kolumnit löydät TÄÄLTÄ.