– Kympin tyttö on yleinen haukkumanimi naiselle, jolla on sekä älliä, uteliaisuutta että kunnianhimoa, Anu Silfverberg kirjoittaa kolumnissaan.

”Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan”, Madeleine Albrightin kerrotaan sanoneen. Se pitää useimmiten paikkansa: altavastaajien pitäisi pitää toistensa puolia sen sijaan että etsisivät aina jonkun itseään heikomman, jota sorsia.

Mutta yhtä varmaa on se, että helvetissä on myös valtava arkistohalli täynnä naisten kirjoittamia kolumneja, blogeja ja pääkirjoituksia, joissa lässytetään, että naisten pitäisi vaatia itseltään vähemmän ja ”hemmotella itseään”. Niiden tekstien kirjoittajat joutuvat sinne vielä lausumaan latteuksia ääneen, aikojen loppuun asti. Sisällön toki tietää jokainen ulkoa lukemattakin. Näin se menee:

Epäonnistuminen on hienoa! (Ok. Miksi?)

Töissä riittää vähempi, kukaan ei kuolinvuoteella muistele tehtyjä töitä! (Eikö kukaan? Eikö varmasti?)

Kympin tyttöjen pitäisi rentoutua, ei kaikkea tarvitse osata! (Onko siitä jotain haittaa?)

Keskinkertainen äitiys riittää! (Millä perusteella?)

Olet ansainnut vaahtokylpyjä, samppanjaa ja suklaata! (No tuota, kiitos.)

Näiden ohjeiden noudattaja on ”ihana nainen”, ja sellaisena myös säilyy aina siihen asti kunnes muuttuu ihanasta ”vahvaksi”, mikä tapahtuu automaatiolla joskus neljänkymmenen ikävuoden jälkeen. Sen jälkeen nainen ”tietää mitä haluaa” ja alkaa pian elää ”voimavuosiaan”.

Voi taivas.

Voimaannuttavaksi tarkoitettu puhe on vaivaannuttavaa, koska sen takana väijyy oletus kohteen heikkoudesta – sekä ruumiin että mielen tasolla. Hemmottelupuhe sulkee naisen kodin ja kauneussalongin seinien sisään, pois kavalasta maailmasta. Se tekee hänestä pikkulapsen, jonka mikä vain söherrys on taidetta, kunhan jää jääkaapin oveen.

Muistelen aina joskus punastellen vanhaa naistenlehden tv-mainosta, jossa (ihana) nainen pelehti keskenään vaahtokylvyssä ja taustalla laulettiin ”Cause I'm proud to be me”.

Ylpeä mistä? Vedenkestävästä ripsarista? Teki mieli soittaa jonnekin ja messuta: Kukaan ei kuvaisi miehiä tuolla tavalla! Juuri tämän takia naisen euro on 8o senttiä!

No ei nyt sentään juuri sen takia. Naisen euro on mitä on rakenteiden takia. Rakenteet taas ovat tylsiä, historiallisia ja monimutkaisia ja sisältyvät siksi lähinnä kympin tyttöjen oppimäärään.

Kympin tyttö kun ei ole pingottaja, jonka pitäisi vaatia itseltään vähemmän ja ottaa rennosti. Kympin tyttö on vain yleinen haukkumanimi naiselle, jolla on sekä älliä, uteliaisuutta että kunnianhimoa, vähän samaan tapaan kuin huora on haukkumanimi naiselle, joka pitää seksistä ja saa sitä myös.

Tällainen on maailma. Ikävä juttu, mutta ratkaisu ongelmaan ei ole, että naiset ylistävät heikkolahjaisuutta ja siveyttä, jotta vähempikin riittää.

Lue kaikki Me Naisten kolumnit täältä.

Ei oikein kukaan, näinä päivinä.

Tiedän! Komerot kuuluu siivota jouluksi vain siinä tapauksessa, että aikoo viettää joulunsa komerossa. Niinhän se marttojen perinteinen adventtiohjeistus kuuluu. Sitä varmasti toistellaan tänäkin vuonna.

Ymmärrän, että joulunaluskiireitä on hyvä kohtuullistaa. Ymmärrän, että armoa tarvitaan tässä sekopäisen suorittamisen ajassa. Mutta komeroni, ne eivät ymmärrä! Jos niitä ei edes joulun alla kuulu siivota, milloin sitten? Jos edes marttoja ei kiinnosta kaappieni tilanne, ne jäävät aivan yksin, sotkuisiksi.

”Seiska miikka riittää” on toinen suosittu sanonta. Niin riittää, ja ei nykyään paljon muuta näykään kuin hutiloituja remontteja, irvistäviä saumoja ja puolivillaisia perusteluja.

En ole ajatellut muuttaa jouluksi komerooni, mutta olen alkanut miettiä, asuuko juuri siellä arjen ja pyhän raja. Jos vain imuroin jouluksi, ansaitsenko karjalanpiirakoita ja after eight -kakkua? Jos en juhlavoita joulunalusaikaa erityissiivouksella, pääsenkö oikeaan tunnelmaan?

”Seiska miikka riittää” on toinen suosittu sanonta. Niin riittää, ja ei nykyään paljon muuta näykään kuin hutiloituja remontteja, irvistäviä saumoja ja puolivillaisia perusteluja. Komeroni, olen sinulle velkaa ainakin ysin.

Vierailija

Joulusiivoaminen uhkaa jättää komeron väliin – kuka ajattelisi komeroa?

Njaah, Haidihou voisi viettää joulunsa rusettipäässä joulupaperissa komerossa syöden vaikka niitä kaupasta ostamiaan retkipiirakoita ihan virkistyksen vuoksi tulisella munatahnalla rämpytellen etusormellaan huuliaan lauleskellen joululauluja niin olisi ehkä jotain jutuntynkääkin kun loppiaisena kannettaisiin kuusen kanssa ulos hankeen jäähtymään.
Lue kommentti

Mielenterveyden ongelmista puhuminen ei ole nyyhkyttämistä, oli diagnoosi mikä tahansa. Milloin ymmärrämme lopettaa kiistelyn siitä, kuka sairastaa oikein?

Viime vuosien aikana lievemmät mielenterveysongelmat ovat arkipäiväistyneet. Niistä kehdataan puhua, ne huomioidaan työpaikoilla ja kynnys hakea apua on madaltunut. On hyvä asia, ettei masennuksesta tai burn outista tarvitse enää potea häpeää.

Suomen psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen sanoi muutama vuosi sitten Ylelle, että avoimuuden lisääntymisestä voi kiittää muun muassa julkkiksia.

– Julkisuuden henkilöt ovat kertoneet masennus- tai sairastumisjaksoistaan, ja ne kaikki lieventävät sitä pelkoa, jota on tunnettu mielenterveysongelmia kohtaan.

Sitten tulee psykiatri, Kellokosken sairaalan entinen ylilääkäri Ilkka Taipale ja töräyttää Helsingin Sanomien haastattelussa, että Kansallisteatterin Masennuskomedia-näytelmän päähenkilön tarina on ”tyypillistä naistenlehden kansikuvakamaa”.

– ’Minulla oli burn out, mutta minä toivuin’. Se on ihan eri asia, jos kansikuvajulkkikset kertoisivat sairastuneensa skitsofreniaan ja toipuneensa vähän, mutta sairastavansa sitä edelleen, Taipale sanoo Helsingin Sanomille ja jatkaa:

– En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät, hän toteaa tehdäkseen asian vielä selkeämmäksi.

”En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät.”

Siinäpä kannustava kommentti kaikille mielenterveytensä kanssa kamppaileville! Julkisuuden henkilö, joka on kohdannut mielenterveyden ongelmia ja saanut niihin mahdollisesti myös diagnoosin ja hoitoa, leimataan nyyhkyttäjäksi. Ikään kuin hän valittaisi turhasta. Jos ei tule verta, ei voi sattua.

Taipaleen kommentti on jatkoa aina silloin tällöin päätään nostavalle väittelylle siitä, kenellä on oikeus valittaa ja kuka on tarpeeksi sairas saadakseen kertoa siitä. Kesällä muun muassa pohdittiin, onko Anna-Leena Härkösen uutuusromaanin päähenkilö ”uskottavasti masentunut”, jos hän käy jumpassa ja elämä näyttää päällisin puolin hyvältä.

Taipale on toki oikeassa siinä, että burn out ja skitsofrenia ovat kaksi eri asiaa, ja hän on tärkeällä asialla vaatiessaan, että vaikeasti mielisairaiden sosiaalinen asema pitää saada kuntoon.

Kummastakaan sairaudesta puhuminen ei silti sulje toista pois. Lievempien mielenterveyden ongelmien esiin tuominen ei ole vakavampia ongelmia väheksyvää, mutta Taipale tulee kyllä nyyhkytyskommentillaan väheksyneeksi kaikkia muita mielenterveyden ongelmia paitsi niitä vaikeimpia.

Aika monelle tulee elämässään vaihe, jolloin mielenterveys joutuu koetukselle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Monella se uusii ja osalla kroonistuu.

Burn out tai raskauden jälkeinen masennus saattaa olla vaikein asia, jonka ihminen joutuu elämässään kokemaan. Vaikka häpeä ei enää niin suuri kuin joskus aiemmin, kynnys hakea apua saattaa silti olla korkea. Nyyhkyttäjäksi leimaaminen ei varsinaisesti auta asiaa.

Burn out tai raskauden jälkeinen masennus saattaa olla vaikein asia, jonka ihminen joutuu kokemaan.

Sillä, että mielenterveytensä kanssa vaikka vain väliaikaisestikin kamppaileva uskaltaa hakea ja saa apua jo varhaisessa vaiheessa, voidaan ehkäistä ongelmien pahenemista ja yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Mielenterveyden ongelmat ovat edelleen yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Niiden vuoksi myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kuitenkin vähentynyt kymmenen vuoden aikana kolmanneksella, vaikka masennustilastot voivat edelleen paksusti.

Voikin kysyä, kuinka suuri merkitys on sillä, että mielenterveydestä on viime vuosina viimein alettu puhua avoimemmin ja että lieviä tai ohimeneviäkään ongelmia ei väheksytä?

Sitä paitsi sen burn outin syvimmässä alhossa saattaa auttaa jo pelkästään tieto siitä, että muutkin ovat tästä toipuneet.

Vierailija

Nyyhkyttäjäksi leimaaminen on viimein asia, jota mielenterveytensä kanssa kamppaileva kaipaa

Mielen sairaus on sairaus siinä kuin muutkin, ja on hyvä että siitä puhutaan. Nostan myös hattua jokaiselle joka "tulee kaapista" sairautensa kanssa. Mutta olen siitä Taipaleen kanssa samaa mieltä että iltapäivä- ja naistenlehdet ovat täynnä näitä "tunnettu tähti avautuu: kärsin masennuksesta/unettomuudesta/ahdistuksesta"- juttuja. Monessa jutussa kuitenkin puhutaan ihan muusta kuin sairaudesta, on ollut väsymystä, kiirettä töissä, ikäviä sattumuksia elämässä, jotka sinänsä ovat ihan tavallisia...
Lue kommentti