– Kympin tyttö on yleinen haukkumanimi naiselle, jolla on sekä älliä, uteliaisuutta että kunnianhimoa, Anu Silfverberg kirjoittaa kolumnissaan.

”Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan”, Madeleine Albrightin kerrotaan sanoneen. Se pitää useimmiten paikkansa: altavastaajien pitäisi pitää toistensa puolia sen sijaan että etsisivät aina jonkun itseään heikomman, jota sorsia.

Mutta yhtä varmaa on se, että helvetissä on myös valtava arkistohalli täynnä naisten kirjoittamia kolumneja, blogeja ja pääkirjoituksia, joissa lässytetään, että naisten pitäisi vaatia itseltään vähemmän ja ”hemmotella itseään”. Niiden tekstien kirjoittajat joutuvat sinne vielä lausumaan latteuksia ääneen, aikojen loppuun asti. Sisällön toki tietää jokainen ulkoa lukemattakin. Näin se menee:

Epäonnistuminen on hienoa! (Ok. Miksi?)

Töissä riittää vähempi, kukaan ei kuolinvuoteella muistele tehtyjä töitä! (Eikö kukaan? Eikö varmasti?)

Kympin tyttöjen pitäisi rentoutua, ei kaikkea tarvitse osata! (Onko siitä jotain haittaa?)

Keskinkertainen äitiys riittää! (Millä perusteella?)

Olet ansainnut vaahtokylpyjä, samppanjaa ja suklaata! (No tuota, kiitos.)

Näiden ohjeiden noudattaja on ”ihana nainen”, ja sellaisena myös säilyy aina siihen asti kunnes muuttuu ihanasta ”vahvaksi”, mikä tapahtuu automaatiolla joskus neljänkymmenen ikävuoden jälkeen. Sen jälkeen nainen ”tietää mitä haluaa” ja alkaa pian elää ”voimavuosiaan”.

Voi taivas.

Voimaannuttavaksi tarkoitettu puhe on vaivaannuttavaa, koska sen takana väijyy oletus kohteen heikkoudesta – sekä ruumiin että mielen tasolla. Hemmottelupuhe sulkee naisen kodin ja kauneussalongin seinien sisään, pois kavalasta maailmasta. Se tekee hänestä pikkulapsen, jonka mikä vain söherrys on taidetta, kunhan jää jääkaapin oveen.

Muistelen aina joskus punastellen vanhaa naistenlehden tv-mainosta, jossa (ihana) nainen pelehti keskenään vaahtokylvyssä ja taustalla laulettiin ”Cause I'm proud to be me”.

Ylpeä mistä? Vedenkestävästä ripsarista? Teki mieli soittaa jonnekin ja messuta: Kukaan ei kuvaisi miehiä tuolla tavalla! Juuri tämän takia naisen euro on 8o senttiä!

No ei nyt sentään juuri sen takia. Naisen euro on mitä on rakenteiden takia. Rakenteet taas ovat tylsiä, historiallisia ja monimutkaisia ja sisältyvät siksi lähinnä kympin tyttöjen oppimäärään.

Kympin tyttö kun ei ole pingottaja, jonka pitäisi vaatia itseltään vähemmän ja ottaa rennosti. Kympin tyttö on vain yleinen haukkumanimi naiselle, jolla on sekä älliä, uteliaisuutta että kunnianhimoa, vähän samaan tapaan kuin huora on haukkumanimi naiselle, joka pitää seksistä ja saa sitä myös.

Tällainen on maailma. Ikävä juttu, mutta ratkaisu ongelmaan ei ole, että naiset ylistävät heikkolahjaisuutta ja siveyttä, jotta vähempikin riittää.

Lue kaikki Me Naisten kolumnit täältä.

Jenni Kokanderin elämä on välillä yhtä lokin paskaa hiuksissa ja toisinaan taas pelkkää parhautta.

Lapsille jankutetaan jatkuvasti, että kaikkea ei voi saada. Silti aikuiset toistelevat toisilleen mantraa ’unelmat on tarkoitettu toteuttetaviksi’ ja ’sinä kirjoitat oman tarinasi’.

Osittain totta, mutta kyllä se pääsääntöisesti menee niin, että jotkut ovat syntyneet kultalusikka takapuolessa, ja toisilla vain käy aina huono munkki.

Onneksi itse kuulun välimallin sankareihin, joilla elämä on välillä yhtä lokin paskaa hiuksissa ja toisinaan taas pelkkää parhautta. Ehkä tästä syystä olen valmis vähän hikoilemaan unelmieni eteen ja unelmoin vain asioista, jotka voin saavuttaa.

Uskon vahvasti, että sateenkaaren päässä on aarre ja sinne löytävät ne, joilla on positiivinen asenne ja kyky unelmoida. Mutta rajansa kaikella! Tunnen myös paljon ihmisiä, jotka vuosi vuodelta katkeroituvat ja muuttuvat sietämättömiksi narisijoiksi vain siksi, että he elävät pilvilinnoissa.

En ymmärrä ihmisiä, jotka pystyvät antautumaan unelmoimaan asioista, jotka ovat täysin ulkona heidän boksistaan. Samalla kuitenkin ihailen taivaanrannanmaalareita, jotka viikosta toiseen uskovat, että vielä koittaa uusi päivä, vaikka elämä olisi yhtä tahkoamista.

Eräällä ystävälläni oli tapana sunnuntaiaamuisin katsoa Hesarista, minkä miljoonakämpän valitsisi, jos olisi voittanut edellisenä iltana lotossa. Hän siis tarkisti numerot vasta, kun oli fiilistellyt, millaisessa lukaalissa elämäänsä jatkaisi.

Miehelläni taas oli tapana käydä koeajamassa autoja, joihin hänellä ei olisi kuuna päivänä varaa.

”Mikä on se toivomus, jonka hiljaa mielessään kuiskaa, kun puhaltaa sormeltaan irronneen ripsen tai kynttilät kakusta?”

Itse ahdistun jo ajatuksesta, että menisin fiilistelemään kalliita kenkiä tai kolttuja, joita en voisi kuitenkaan ostaa.

Unelmat, toiveet ja päämäärät menevät ihmisillä nykyään sekaisin. Unelmoidaan julkkiksena olemisesta, ilmaisista autoista ja vip-lomista Thaimaassa ilman pienintäkään käryä siitä, miten päämäärään pääsisi tai mitä töitä unelmansa eteen voisi tehdä.

Mikä on se toivomus, jonka hiljaa mielessään kuiskaa, kun puhaltaa sormeltaan irronneen ripsen tai kynttilät kakusta? Kukaan tuskin toivoo Michael Korsin laukkua.

Tähden lentoa katsoessa useimmat ainakin väittävät toivovansa maailman rauhaa, terveyttä tai rakkautta. Vai kehtaako joku myöntää sulkevansa silmänsä ajatellen: voi kun voittaisin sen Facebook-arvonnan, josta voi saada ilmaiset hiustenpidennykset?

Vierailija

Jenni Kokander kolumnissaan: ”Miehelläni oli tapana koeajaa autoja, joihin ei ollut varaa”

Asiasta potkukelkkaan: Taas näitä naisia jotka tulevat pärjäämään koska- ulkonäkö. Kunhan ensin mies on ensin piirtänyt ja toinen mies ohjannut.) Eikä tuossa maailmassa varmasti haittaa ole vaikka hikoileekin runsaasti taitaa olla enemmäkin eduksi. Jepulis, kun hakee loistoauton liikkeestä ajelee cityissä luu pihalla niin saa melko nopeasti huomiota vesirajamekoissa sipsuttavilta sporttiperäisiltä kaunottarilta ja saattaa jopa päästä polkaisemaan vaatimattomammankin naamansa vartensa kanssa...
Lue kommentti

Vastaisuudessa Ulla Virtanen aikoo juhlia aina, kun siihen aukeaa pienikin syy.

Menimme naimisiin kesäkuun lopussa, hip hurraa! Pohdimme kuitenkin hetken, pitäisimmekö juhlat vai lähtisimmekö vain hissun kissun kaksisteen reissuun avioliiton kunniaksi. Lopulta päätimme, että juhlisimme, sillä mikä onkaan parempaa kuin saada juhlistaa sitä tärkeintä asiaa: rakkautta!

Kutsuimme niin monta läheistä kuin tilaan vain mahtui. Ah, onneksi päätimme juhlia! Tanssimme niin, että hiki lensi. Saunoimme, lauloimme ja itkimme.

Toinen tärkeä syy näiden rakkausbileiden järjestämiselle oli se, että aikuiset ihmiset juhlivat itseään ihan liian vähän. Päätimme, että tästedes viettäisimme juhlallisuuksia aina, kun siihen vain suinkin olisi enemmän tai vähemmän syytä. Mikä tahansa pienempikin asia kelpaisi syyksi juhlaan.

Tuntuu siltä, että suurin osa ihmisistä juhlii lapsuutensa jälkeen lähinnä valmistujaisiaan ja muutamaa pyöreää syntymäpäiväänsä ja sitten ehkä häitä, jos sellaiset sattuvat kohdalle. Lapsien juhlia vietetään tietenkin. Vaan kun on kyse omista saavutuksista, ihmeen moni ajattelee juhlien olevan turhaa hömpötystä. Keskustelupalstoilla tuhahdellaan, kuinka toiset pakottavat juoksemaan joka vuosi synttäreillään ja kuinka syntymäpäivien viettäminen on lapsellista sekä ajanhukkaa.

”Missä kohtaa elämää alamme ajatella, että emme ole juhlien arvoisia?”

En kyllä yhtään ymmärrä. Missä kohtaa elämää alamme ajatella, että emme ole juhlien arvoisia? Miksi ihmeessä oman ainutlaatuisen elämänsä varrella sattuvien hienojen asioiden juhlistaminen olisi lapsellista? Tarkoittaako aikuisuus siis sitä, että on vähempiarvoinen ja jo kokolailla valmis vetämään pillit pussiin?

Eräs ystäväni täytti juuri neljäkymmentä vuotta ja vietti suurilla juhlistuksilla pyöreitä syntymäpäiviään. Juhlien teema oli “hitto miks ei”, ja niin hän juhlikin. Kaikki, mitä hän oli halunnut juhliinsa, taatusti tapahtui siellä.

Jotkut miettivät tällaisista juhlista, että miksi tuhlata rahojaan toisten kestitsemiseen. Vaan kuten ystävänikin sanoi: hitto, miks ei.

Sitä paitsi tässä elämässä kuitenkin kaikista tärkeintä ovat läheiset. Miksi ihmeessä koemme ajanhukaksi tai taakaksi juhlia niitä, jotka ovat lähellä. Kerran täällä vain eletään!

En tietenkään tarkoita, että kaikilla olisi varaa laittaa suuria summia juhliin – saati että se olisi edes tarpeellista. Koolla ei ole väliä, eikä edes syyn tarvitse olla suuri. Miksemme juhlisi työpaikkaa, urheilusaavutuksia, pitkää ystävyyttä parhaan kaverin kanssa… mitä vain.

Eli jospa ensi kerran sanoisit: Ystävät, juhlistetaan! Elämä on lyhyt, tehdään siitä juhlaa.

Twitter @ullavirtanen

Vierailija

Ulla Virtanen häistään: ”Tanssimme niin, että hiki lensi”

No kyllä se siitä tasaantuu. On ihan normaalia että suomalaisen mieli järkkyy äkillisestä juhlimisesta ja tunteesta että on kosolti onnea muutoin melko stabiilissa tylsässä elämässä. Kyllä tuollaiset puuskat yleensä arki, syksy ja taloudelliset realiteetit laittavat ojennukseen ja pian Ulla kumppaneineen laahustaa syksyn sekä talven pimeydessä niskat kyyryssä kuten muutkin miettien, kun sitä pientä juhlanaihetta olisi, että ei ***ttu jaksa lähteä-koska joku syy väsy lämmin peti jne . Hyvällä...
Lue kommentti