Anna Perho on nainen, äiti ja ihminen. Hänellä on myös räjäytyslupa. Twitter:@annaperho
Anna Perho on nainen, äiti ja ihminen. Hänellä on myös räjäytyslupa. Twitter:@annaperho

Inhosin kaikkia, joilla oli elämässään rahan tuomaa huolettomuutta, kirjoittaa Anna Perho.

”Raha ei ole tärkeää”. Näin sinullekin on joskus valehdeltu. Päälle on mutistu siitä, miten Hollywood-tähdetkin ovat sekaisin ja onnettomia, vaikka he voisivat lämmittää talojaan polttamalla seteleitä.

Lauseella koitetaan ilmaista jotakin sellaista kuten ”vain se, mitä olemme sisältä, on todella tärkeää” tai ”onnea ei voi ostaa”. Nämä oman elämänsä paulocoelhot kertovat, miten iloisia kehitysmaiden asukkaat ovat, kun kilpailuyhteiskunta ei pilaa heidän elämäänsä. Siellä vain nauretaan ja lauletaan, onhan elämä dollarin päiväpalkalla niin ihanaa!

Tosiasiassa pahassa rahapulassa oleva ihminen ei tuijottele sisäänsä ja etsi kehityskohteita. Kaikki energia menee selviytymiseen.

Mistäkö tiedän? Siitä, että lakkasin aikoinani käymästä postilaatikolla, sillä tiesin, että se sisälsi vain ongelmia. En ole koskaan ajatellut rahaa niin paljon kuin silloin, kun minulla ei ollut sitä. En henkistynyt, ahdistuin. Inhosin kaikkia, joilla oli elämässään rahan mukanaan tuomaa huolettomuutta.

Selvittyäni kuiville lakkasin romantisoimasta talousasioita. En liitä rahaan merkityksiä tai tunteita, vaan tarkastelen sitä välineenä, joka tekee elämästä parempaa ja tulevaisuudesta turvatumpaa.

Maailma on täynnä romantikkoja, joiden mielestä omasta taloudestaan kiinnostunut ihminen on moraaliton ahnuri, jonka etiikka on jossain kongolaisen veri-timanttikauppiaan ja ihmissalakuljettajan välissä. Osasta rahanhimo onkin muokannut inhimillisyyden irvikuvia, mutta on kohtuutonta verrata keskiluokkaista rahastosäästäjää heihin.

Naiset ja raha-kirjan kirjoittajan Leila Simosen mukaan naisen elämässä perhe, työ ja koti tulevat ennen rahaa. Perhe on toki tärkeämpi kuin tonnin espressokone (joka kylläkin tekee elämästä niin paljon parempaa, että silloin tällöin mietit, ottaisitko autiolle saarelle koneen vai perheen). Mutta raha on kuin domino­palikka. Jos se kaatuu, vaikutus heijastuu kaikkeen.

Näin Suomi säästää -barometrin mukaan yli puolet 25–35-vuotiaista naisista kuluttaa kaiken minkä tienaakin. Naiset säästävät vähemmän ja suunnittelevat talouttaan lyhyemmissä sykleissä kuin miehet. Kun nainen täyttää 50 vuotta, hän alkaa kiinnostua taloudestaan.

Älä odota niin kauan, sisko! Työttömyys ja onnettomuudet vaanivat meistä jokaista, mutta niin kauan kun tuloja on, velvollisuutesi on suhtautua niiden käyttöön asianmukaisella totisuudella. Yhteiskunta tarjoaa jonkinlaisen toimeentulon kaikille, mutta siirtymä Lidlistä Louis Vuittonille on kustannettava itse.

Kovin hinta rahattomuudesta on vapauden menettäminen. Jos et ole taloudellisesti tolpillasi, et ole aidosti itsenäinen. Riippumattomuus on pääomaa, jota rahalla voi parhaimmillaan ostaa. Se on tärkeää. Ja se tekee pohjattoman onnelliseksi.

Lue kaikki Me Naisten kolumnit täältä.

luuuri

Anna Perhon kolumni: Raha takaa onnen

Yleensä kyse onkin siitä, miten paljon rahaa tarvitaan. Täydellistä riippumattomuutta ei kukaan voi millään rahalla ostaa. Mutta onko riittävää riippumattomuutta se, että voi valita ostaako 5 vai 30 euron aurinkolasit vai onko vasta se riippumattomuutta, että voi valita ostaako 100 vai 500 euron lasit. Me omaksutaan ympäristön normit ja se mikä on riittävää ja mihin voi tyytyä.
Lue kommentti
Elisa

Anna Perhon kolumni: Raha takaa onnen

Olen aina pitänyt Anna Perhoa mielikuvitukselliseksi ja innovatiiviseksi ihmiseksi. Pisteet todella laskivat koska olen lukenut häneltä saman sisältöisen toisenkin kolumnin parin vuoden takaa. kopio itseään. Mutta ehkä alkaa kirjoittaminen tylsyttämään. Tiedoksi tämä menaisille- joka varmaan tästäkin kolumnista jotain on maksanut.
Lue kommentti

Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain nainen haluaa naimisiin ja järjestää häät.

”Alkuruualle ja pääruualle annan kahdeksan, kakulle seitsemän. Toivottavasti omissa häissä kakku ei ole yhtä kuiva.”

Hääpuku taas on vähän liikaa kaikkea, liikaa ruusua, rypytystä ja nauhaa.

”Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta jostain näytelmästä.”

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Armoa ei anneta, vaikka morsian on päättänyt mennä naimisiin edesmenneen serkkunsa hääpuvussa ja kunnioittaa eleellä tämän muistoa.

Livin Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä naista kiertää vieraina toistensa häissä ja pisteyttää tarjoilut, hääpuvun ja ohjelman.  Häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä. Ei, vaikka suuri osa suomalaisista avioliitoista päättyy eroon hulppeista hääjärjestelyistä huolimatta.

”Livin Neljät häät Suomi -ohjelman häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä.”

Asetelma on niin kulunut ja vanhanaikainen kuin voi olla. Morsiamille häät ovat esitys ja koko siihenastisen elämän huipennus, naispuolisille vieraille mahdollisuus päästä koulukiusaajamaiseen sävyyn arvostelemaan ja vertailemaan omaa prinsessapäivää muiden suoritukseen.

Ja sitten sulhaset. Mitä niistä? Ai niin, hekin liittyvät jotenkin häihin ja avioliittoon. Formaatin keksijöiden mielestä kuitenkin vain hyvin etäisesti, sillä heitä ei ohjelmassa huomioida juuri mitenkään.  Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain morsian haluaa ehdoin tahdoin naimisiin ja järjestää häät. Hääjuhla on morsiamen ja ylipäänsä naisten show, sulhaset ja miehet ovat häissä mukana lähinnä pakotettuina statisteina.

Ohjelma on toki viihdettä ja tosi-tv:tä puhtaimmillaan, mutta ei ole ihme, jos avioliitto vaikuttaa fiksuista nykynaisista melko kulahtaneelta touhulta.

Suomalainen katukuva vilisee tatuointeja, ja moni jaksaa haukkua niitä suureen ääneen. Miksi juuri tatuointeja pidetään suurimpana tyylisyntinä ja niiden perusteella tehdään tulkintoja tuntemattomista ihmisistä?

Oli itsellä ihossa mustetta tai ei, monelle meistä tatuointi ei ole vain tatuointi. Ajatellaan, että jos antaa kuvioida ihoonsa jotain pysyvää, siihen on liityttävä jotain suurta ja merkityksellistä. Monella tatuoinnin ottajalla liittyykin.

Ehkä siksi tatuoinnin nähdessään on niin helppoa siirtyä suoraan johtopäätöksiin. Tuorein esimerkki on noin viikon takaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Tulevan vaimonsa vasta tavanneen Heikin katse tarkentui nopeasti tatuointeihin, jotka hääpuku paljasti.

Miina vaikutti eri tyyliseltä siinä heti ensi hetkillä. Ehkä persoonallisuudeltaan, ulkonäöltään, tatuoinneiltaan. Ehkä semmosia epäilyksen tunteita tuli, Heikki totesi Miinasta.

Heikin puolustukseksi on toki sanottava, että samassa jaksossa hän myös analysoi olevansa sellainen tyyppi, joka herkästi tuomitsee ihmiset ensivaikutelman perusteella. Se kertonee, että Heikki muistutti itseään ohjelman ideasta: ole avoin ja anna toiselle mahdollisuus.


Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitä tosiaan toivoisi sekä Heikiltä että kaikilta muilta tatuointeja arvostelevilta. Suomessa tatuointeja näkyy todella paljon, ja vähintään yhtä äänekästä on niiden haukkuminen. Jälkimmäinen ei tee ihmisestä yhtään parempaa tai tyylikkäämpää.

Tatuointi voi olla kuin osa persoonallisuutta. Se voi myös olla vain kuva, joka sattuu miellyttämään kantajaansa. Tai sitten se voi olla etelänlomalla otettu, parissa vuosikymmenessä jo venähtänyt ja haalistunut muisto. Tulipa hankittua, joten roikkukoon mukana. Vähän kuin se jo nuhjaantunut sohva tai kallis mutta vähän oudon värinen neulepaita, jonka osti ajatellen, että tämä on hyvä valinta vuosiksi eteenpäin.

Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sen taustat selviävät vain, jos kuvan kantaja haluaa niistä kertoa. Ja persoonallisuudestakin on helpompi päätellä jotain, kun ihminen ei ole tälläytyneenä hääeleganssiin. 

Fjoella86

Tiedoksi Ensitreffit-Heikille ja muille: tatuointi ei välttämättä kerro ihmisestä sen enempää kuin muodista mennyt villapaitakaan

Siitakin huolimatta, etta vaikutan ajan jalkoihin jaaneelta, taytynee muistuttaa, etta tatuoinnit eivat ole kultuurisesti neutraali asia. Siita ei ole historian mittakaavassa hirvean pitka aika kun tatuoinnin ottajat olivat niita yhteiskunnan jasenia, joiden moraali ja tavat olivat valtavassa ristiriidassa muun vaeston arvojen kanssa. Viela tanakin paivana on olemassa maita, joissa tatuoinnit ovat osa rikollisten, jengien tai muiden laitatienkulkijoiden tyylia. Viela enemman on maita, jotka...
Lue kommentti