Sovin treffit rakkaan ystäväni kanssa. Oli paljon päivitettävää.
Kävimme läpi ne tavalliset: olemmeko laihtuneet (emme), mitä lapsille kuuluu (jotakin, mikä aiheuttaa syyllisyyttä), mitä töissä (uusi kahviautomaatti).

Sitten ystäväni rikkoi jään.

"Nykyään ei sais enää valittaa mistään, eikä haukkua ketään. Mä kaipaan niitä aikoja, kun se oli ihan ok. Voitaisko me pitää sellainen vartin haukkumishetki ja unohtaa se sitten?"

Kasvoni alkoivat hehkua. Silmäni kirkastuivat. Juuri tätä varten ystävät ovat olemassa! Juoruamista! Että voi käyttää kauheaa kieltä kanssaihmisistä! Mässäilevää retostelua täydellä luottamuksella.

Suhtaudun erittäin suurella epäilyksellä henkilöihin, jotka väittävät, etteivät koskaan juoruile, "koska siitä tulee itselle vain negatiivinen olo". Entä sitten? Niin tulee juurihoidostakin, eikä sitä ole kukaan kieltämässä. Ei kukaan voi tykätä kaikista kaiken aikaa.

Patologisista hyvänpuhujista tulee mieleen uskonlahko, jossa kaikki vaikuttaa ulospäin täydelliseltä, mutta kulisseissa muhii pahuus. Ahkerimmat peukuttaja-halailijat saattavat näyttäytyä valoisina tsemppareina, mutta syvällä sisimmässään he ovat valmiita iskemään parhaan ystävänsä miehen.

Negatiiviset tunteet pitää käsitellä, ja paras tapa siihen on törkeät juoruöverit.

Tätä vankan kokemuspohjaista väitettä tukee myös tiede: Michiganin yliopistossa on todettu, että juoruilu lisää keltarauhashormonin määrää, mikä puolestaan vähentää ahdistusta ja stressiä. Reipas juorutuokio on siis kuin laittaisi rahaa pankkiin!

Laadukkaan juoruamisen ehto on itsensä täydellinen vapauttaminen vastuusta. Nyt ei tarvitse katsoa peiliin, ei asettua toiselle puolelle pöytää tai kääntää toista poskea. Muiden syyttäminen kaikesta on yhtä puhdistavaa kuin hehkuvien hiilien päällä kävely.

Mutta tee tämä vain seurassa, johon voit luottaa. Pahan puhuminen on kuin känni: otettaessa mukava, seuraavana aamuna vain morkkiksia herättävä. Siksi on tärkeää, että päästät pimeän puolesi valloilleen seurassa, joka osaa pitää kuulemansa omana tietonaan.

Tietenkin juoruilu on epäkorrektia. Se on tehoton tapa edistää muutoksia, ja jatkuvasti harjoitettuna se tekee ihmisestä kitkerän. Vaaralliseksi juoruilu muuttuu silloin, kun se alkaa hankaloittaa juoruilun kohteen elämää.

Mutta olisi epäinhimillistä vaatia, että suhtautuisimme jokaiseen negatiiviseen kohtaamiseen tekemällä tilanteesta rakentavan psykoanalyysin, jossa adjektiivit pidetään neutraaleina ja pulssi tasaisena kuin laiskiaisella.

Joten antakaa, siskot, itsenne silloin tällöin kokea, miltä tuntuu olla juoruämmä. Sen viihdyttävämmäksi ei elämä muutu, vaikka joku keksisi kalorittoman suklaan.

Ja kun juorukohtaus sitten on ohi, sitä jaksaa taas olla kaikkien rakastama
ihkuli voimahalaaja.

Mikään ei valaise lokakuista päivää kirkkaammin kuin asenneröyhtäys 1950-luvulta.

Et saa vaativia työtehtäviä, jos sinulla on silmäpussit. 

Harmaantuminen ei saa näkyä. 

Käytä hametta, jos haluat vaikuttaa menestyneeltä.

Muun muassa näin Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika -kirjan (Alma Talent) kasanneet Minna Kiistala ja Jani Niipola opettavat Helsingin Sanomissa

– Jos ei tarvitse miettiä hoitamattomia kynsinauhoja tai silmäpakoa sukkahousuissa, voi keskittyä tärkeiden työasioiden hoitamiseen, Kiistala kuvailee lehden haastattelussa.

En ole urani aikana käyttänyt sekuntiakaan kynsinauhojeni pohtimiseen. Tuskin on muuten Juha Sipiläkään.  

Kaksikko antaa myös joukon järkeviä (miehille suunnattuja) pukeutumisvinkkejä, mutta nämä muut... Voi hyvä jumala.

Voin vakuuttaa, etten ole urani aikana käyttänyt sekuntiakaan kynsinauhojeni pohtimiseen. Tuskin on muuten Juha Sipiläkään.  

Silmäpussit eivät estäneet Bill Clintonia saamasta ihan merkittäviä työtehtäviä (ne olivat ihan toisenlaiset pussit, jotka tuhosivat hänen uransa).

Ja harmaantuminen – ei edes mennä tähän. Jos vilkaisee Maailman varakkaimpien ihmisten -listaa, harmaa vyöryy päälle. Mutta ei siinä joukossa toki naisiakaan juuri näy.

Johtuu varmaan siitä, että he eivät ole tajunneet käyttää niitä hameita. Vai tuleeko mieleen mitään muuta mahdollista selitystä?

On naurettavaa, että vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä pidetään itsekkäinä. Oikeasti itsekkäitä olemme me perheelliset.

En pidä vastakkainasettelusta, joka vallitsee lapsettomien ja lapsellisten välillä. On naurettavaa, että vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä pidetään itsekkäinä. Oikeasti itsekkäitä olemme me perheelliset.

Olen aina halunnut lapsia ja heitä myös saanut, kaksi ihanaa. Mutta olen tuntenut valinnastani myös tuskaa. Maailmassa on ihan liikaa ihmisiä, onko minulla oikeus tähän?

Meitä on täällä jo 7,6 miljardia. Tutkijat ovat laskeneet maapallon kestävän maksimissaan 10 miljardia ihmistä. Tämä luku ylittyy näillä näkymin vuonna 2060.

”Kun joku päättää, ettei tee omaa biologista lasta, se antaa jollekin muulle mahdollisuuden tehdä.”

Jonkun on tehtävä jotain ja pian. Mutta kenen? Minä itse en ollut siihen valmis. Ajattelin enemmän itseäni kuin kokonaisuutta.

Tästä syystä vanhempien pitäisikin olla lapsettomuuden valinneita kohtaan kiitollisia. Sen sijaan, että ylenkatsomme heidän elämänvalintojaan, meidän pitäisi antaa heille aplodit. Kärjistäen: kun joku päättää, ettei tee omaa biologista lasta, se antaa jollekin muulle mahdollisuuden tehdä.

Lapsettomien ja lapsellisten välinen kinastelu pitäisi jo vähitellen unohtaa. Kun ajattelemme asiaa tarpeeksi isosti, me olemme kaikki samalla puolella.

Ehkä mä sitten vanhainkodissa..

Vapaaehtoisesti lapsettomat ansaitsisivat aplodit

Kiitos! Ja olkaa hyvä kaikista niistä veroista, joita teidän jälkikasvuanne varten maksan. Itse käytän julkisista palveluista lähinnä teitä, jotka tunnetusti ovat ala-arvoisessa kunnossa. Ja minun vanhempani maksoivat minun kouluni, joten turha tulla huutamaan. Ainiin, maksoin kyllä itsekin niitä opintolainalla ja vähäisen kelalta saamani opintotuen takaisin maksamalla laittoman suurella korkoprosentilla lisättynä!
Lue kommentti